Olipas ilo lukea tuossa taannoin kirjoittamaani viestiin vastauksia. Eikös siellä ollutkin juuri tuollainen "syvällistä ymmärrystä" omaava sosiaalinuttura linjoilla. Tämä on just sitä mitä aikaisemminkin kritisoin. Miksei se syvällinen ymmärrys siirry työhön vaan se jää sinne pään sisään helisemään. Olisi joskus kiva nähdä tässä työssä lastensairaalassa ihan käytännössä, että miten" se oikea "ammatilainen toimii, mutta kun se yhteistyö menee aina siihen nutturan tieto-taitopullisteluun, lastensuojelulain asiantuntijana muka esiintymiseen.
Ja sitä paitsi kyllä lääkärillä saa ja pitää olla mielipiteitä. Olette säälittävää nynnyporukkaa, joita ei voi ymmärtää edes syvällisellä ajattelulla. Joskus olen yrittänyt asiallista huom! asiallista keskustelua eräänkin sosiaalityöntekijän kanssa, miten potilasta hoidetaan jne. mutta helvetti jokaista täysjärkistä ihmistä alkaa sapettaa kun keskustelukumppanin puoliympyränmuotoiset kulmakarvat hipovat myötätunnosta hiusrajaa ja ymmärretään aivan kaikkea ja vielä pyritään ymmärtämään lääkäriäkin niin että loppujen lopuksi ei ymmärretä mistään mitään.Tätä mieltä minä olen ja niin ovat myös lukuisat kolleeganikin.Joten te niin sanotut erityistyöntekijät olette tosi erityisiä vai onko tänne meidän sairaalaan valikoitunut oikein kummajaisten joukkio sosiaalinutturoita.
Ja sitä paitsi kyllä lääkärillä saa ja pitää olla mielipiteitä. Olette säälittävää nynnyporukkaa, joita ei voi ymmärtää edes syvällisellä ajattelulla. Joskus olen yrittänyt asiallista huom! asiallista keskustelua eräänkin sosiaalityöntekijän kanssa, miten potilasta hoidetaan jne. mutta helvetti jokaista täysjärkistä ihmistä alkaa sapettaa kun keskustelukumppanin puoliympyränmuotoiset kulmakarvat hipovat myötätunnosta hiusrajaa ja ymmärretään aivan kaikkea ja vielä pyritään ymmärtämään lääkäriäkin niin että loppujen lopuksi ei ymmärretä mistään mitään.Tätä mieltä minä olen ja niin ovat myös lukuisat kolleeganikin.Joten te niin sanotut erityistyöntekijät olette tosi erityisiä vai onko tänne meidän sairaalaan valikoitunut oikein kummajaisten joukkio sosiaalinutturoita.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Ja kerrotko vielä mikä lastensairaala on kyseessä, voi seurata sosiaalihoitajaa sillä silmällä ja ohjata hoitoon;;;;;;)
Itelläni on kokemusta sosiaalityöntekijöistä potilaan äitinä.Aattelinpas kirjottaa tähän vaikka ei se varsinaisesti tälle osastolle kuulukkaan. Lapseni on ollut ja tulee olemaan sairaalassa, joten olen joútunut tekemisiin myös näiden sosiaali-ihmisten kanssa. Työtänsähän ne tekevät,mutta se mikä ärsyttää on, että miksi helvetissä pitää lääppiä ohimennen, puristaa kädestä, taputtaa päähän, olla niin iholla, kun koko elämä on itsensä nahoissa pitämistä. Ei jaksa, ei kestä kohta enää tuota ylen ystävällistä tungettelua, sanon kohta että painu helvettiin akka ja leimaudun vaikeaksi äidiksi. Kysyin tältä ihmiseltä, että montako lasta hänellä itsellä on kun hän muistaa minulle hehkuttaa kuinka tärkeää äitiys on ja vuoropeli lapsen kanssa. Hänellä ei ole yhtään lasta. Ja tämmöinen minulle kolmen lapsen äidille neuvoo äitiyttä ja käpälöi.
Taidat oikeasti pitää tuollaisesta naisen koskettelusta, kun noin kovasti olet muka vastaan
Kenenkään ei ole pakko alistua ja suostua kenenkään eikä minkään ammatiryhmän käpälöimiseen.
Ota asia puheeksi osaston lääkärisi kanssa tai lapsen hoitajan kanssa, tai esitä tälle sosiaalityöntekijälle asia suoraan.
Mutta tästä viestistäsi ymmärsin, että samanlainen
henkinen "lääppimismentaliteettihan" se ärsyttää meitä lääkäreitäkin. Nimittäin se, että näillä sosiaalityöntekijöillä tuntuu olevan käsitys siitä kuinka he edustavat jotakin "syvällistä ymmärrystä", esiintyvät muka niin kaiken yläpuolella olevina tanttoina, kun riittäisi että hoitavat työnsä. Onko tämä vain meidän sairaalan sosiaalinutturoiden luoma kulttuuri, halu hallita meitä muita työntekijöitä jollakin "me kun tiedetään tilasi, ennenkuin itsekkään arvaat"-asenteella. Miksi ei riitä että tehdään työnsä, eikä esitetä mitään sosiaalisamaania? Miksi siihen työhön pitää tuoda tämä kumma elementti joka saa aluksi meidät muut vaivautuneeksi, ja sen jälkeen lähinnä vihaiseksi. Eikö riitä että teette työnne nk. muutkin esim. psykologit, asialinjalla.Vai onko tämä kummallisuudentavoittelu keino hakea
lisää arvostusta työlle.Siinä epäonnistutte!Mieluummin tiimiin täyspäisiä, realiteeeteissa olevia sosionomeja, kuin näitä ns. sosaalitieteilijöitä.
Ja nimenomaan tuollainen esimerkki kuin tämä äiti edellä esitti, kertoo paljon, puhutaan asioista joista ei mitään tiedetä, lapseton esittää äidille miten sinun tulee olla äiti. Ollaan niin helvetin tietäviä eikä tyhmyydessään ymmärretä että miten tyhmiä ollaankaan.
Pidä loppuvuosi hermolomaa!
Niin, että kun nyt kirjoitin erääseen ammattikuntaan totaalisesti kypsyneenä, niin se olen minä joka tarvin hermolomaa. Siellä on taas joku joka selittää nämä asiat joksikin muuksi, kun kyse on siitä että minä arvostelen tässä nyt sosiaalityöntekijöiden ammatikuntaa, heidän tapaansa tehdä työtä. kyllä lääkäreitäkin arvostellaan kaikkialla kaiken aikaa, mutta sehän tietysti on jokamiehen oikeus, eikä kukaan näitä ihmisiä kehota hermolomalle vai mitä?
ei saa arvostella sellaista ammattikuntaa joka tekee työtä lähes ilman palkkaa. Silloin pitää sallia kaikki kummallisuudet. Jos itse tekisit työtäsi 1900 kkpalkalla, niin väksinkin siinä alkaa kehittää itselleen samaaninpiirteitä, mitä sitten lienevätkään.Kyllä työlleen täytyy silloin varmasti hakea lisäarvoja, kun siinä saattaa jo itselläänkin mennä usko koko työhön.Ajattele nyt käyt yliopistoa monta vuotta ja olet oikeasti hyvin koulutettu, mutta et saa siitä palkkaa. Työsi hinta on alhainen, vaikka kuinka autat muita, ei se näy palkassa. Läheltä olen seurannut
sisareni kamppailua sairaalasosiaalityössä.Ihmettelemään pistää, että miten joku todella voi tehdä niin raskasta työtä huonolla palkalla ja vielä tuommoisten lääkäreiden kanssa.
Viivi sulla on sitten varmaan lapsena ollut häiriöitä varhaisessa uorovaikutuksessa, jotta osaat sen diagnosoida? Verraten omaan logiikkaasi tulisi asian olla näin.
Kummaa keskustelua todentotta. Joku lääkäri on vihainen sosiaalityöntekijöille, yhteistyö ei taida sujua, mutta outoja on nämä muutkin viestit.
Miten tämä vuorovaikutusjuttu tähän liittyy, entäs se että joku äiti taitaakin tykätä naisten koskettelusta. Kun en ymmärrä, niin vika taitaa sitten olla tässäpäässä päässä.Keskustelkaa, mutta rakentavasti. Ei nynnyjä eikä hermoheikkoja,
älkää nimitelkö.
ymmärsin että sinä viivi olet lääkäri?
et siis oman logiikkasi mukaan voi auttaa syöpäpotilasta, jos et itse ole sairastanut syöpää? et voi kertoa potilaillesi heidän oireistaan ja sairauksistaan, et voi hoitaa, auttaa etkä parantaa, sillä et ole itse niitä kaikkia henkilökohtaisesti kokenut? miten voisit tietää niistä mitään? logiikkasi ihmetyttää, samoin kuin edellä kirjoittaneen äidinkin.
en tiedä miten teillä siellä lääkärimaailmassa, mutta mielestäni ainakin sosiaalialan ammattilaiset voivat auttaa ja tukea ihmisiä esim. päihdeongelmaisia tai mielenterveyden kanssa painiskelevia, jopa kuule oikeen lasten vanhempia, vaikkeivät tätä kaikkea olisi itse kokeneetkaan. se on vertaistuki sitten aivan erikseen, joka sekin toki on tarpeellinen ja arvokas auttamistyön muoto. ammatillista auttamista ja tukemista kuitenkin tarvitaan. auttamisen voimavarat eivät aina kumpua omasta henkilökohtaisesta kokemuksesta, vaan koulutuksen ja työkokemuksen tuomasta ammatillisuudesta.
Kun työn tekeminen ei perustu omaan henkilökohtaiseen kokemiseen niin koko Suomi on täynnä "besservissereitä",jotka neuvoo tyyliin "älä tee ninkuin minä teen-vaan niinkuin minut on opetettu neuvomaan".Tollaselle kun sitten lohkasee pari totuuden sanaa niin suuttuu ja heittäytyy puhumattomaksi.
Sosiaalityön käytäntönä on jäsentää ihmisen elämäntilannetta kokonaisuutena, jäsentää todellisuutta sellaisena kuin se näyttäytyy asiakkaalle Hänen lähtökohdistaan (Mirja Satka).Asiakastyö lähtee aina asiakkaasta itsestaan, elämähistorian tuottamasta identiteetistä, elämänolosuhteista, voimavaroista, siis asiakastyö lähtee asiakkaasta ei työntekijästä ja hänen kokemuksistaan. Kokemukset ja työssä hankittu ammatitaito ovat välineitä tässä työssä, eivät pääasia ja tarkoitus.
Miten välttyy sosiaalityöntekijä käyttämästä valtaansa esim suostuttelevaa valtaansa asiakastilanteessa. Miten vältytään siltä että asiakas ei ole kohde vaan omaa elämäänsä ohjaava subjekti. Sitä vaan, että ehkä kuitenkin jo kolmen lapsen äiti tietää äitiydestä hieman enemmän kuin työntekijä jolla ei ole lapsia. Eihän silloin tarvitse suostutella äitiä omaksumaan työntekijän omasta mielestä hyvää äitiyttä. Ehkä äiti tietää jo omasta kokemuksesta mitä se varhainen vuorovaikutus on, kun taas työntekijä on äitien kautta tutkimusmatkalla ilman omaa äitiyttä tähän asiaan.
Olen kanssasi samaa mieltä, ajattelisivatpa kaikki kolleegasi myöskin samoin. Keskustelu on hakenut omat uomansa, huomaan ja huomaan että aihetta keskusteluun on. Järkevin tapa tietenkin on aina pyrkiä keskustelemaan omassa työyhteisössään asiat halki, mutta se ei onnistu, koska useimmiten on törmätty erilaiseen "kieleen", asioista ei puhuta samoilla sanoilla. Hössötys jne. jne. niin kuin jo aikaisemmin todennut, pois työstä, leikkitoimistaan ja mielikuvituspelleilyyn on sairaalassa aivan omat henkilönsä, leikkitoiminta.
Totean vielä, että en tarkoittanut aikaisemmassa kirjoituksessa todellakaan, että työntekijällä tulisi aina kaikesta olla henkilökohtainen kokemus.
hei viivi. et vastannut edelliseen viestiini, jossa peräänkuulutin logiikkaasi ja pyrin selvittämään omaani, jossa näkemykseni mukaan työntekijä voi auttaa ja tukea asiakasta, vaikka ei itse olisikaan samanlaisessa elämäntilanteessa aikaisemmin ollut. sinäkin sanoit juuri, ettet tarkoita, että työntekijällä pitäisi olla asioista henkilökohtainen kokemus.
tässä minua taas ihmetyttää tämä ristiriita. aikaisemman viestini kirjoitin vastaukseksi tälle:
"puhutaan asioista joista ei mitään tiedetä, lapseton esittää äidille miten sinun tulee olla äiti. Ollaan niin helvetin tietäviä eikä tyhmyydessään ymmärretä että miten tyhmiä ollaankaan."
tällaista siis julistit yllä. etkö tässä nimenomaan esitä että sosiaalityöntekijä ei voi tietää mitään vanhemmuudesta, mikäli ei itse ole sitä kokenut.
Niin mutta voiko todella tietää mitä vanhemmuus on ilman omaa kokemusta? Voi vain arvata, kuvitella, hahmotella käyttämällä kokemusta omasta lapsuudesta, mutta minusta tuntuu, omalla kohdallani piti myös paikkansa, että ymmärtääkseen todella vanhemmuutta siitä täytyy olla omakohtainen kokemus. Itse voin myöntää, toimin muuten terapiatyössä jo kolmattakymmentä vuotta, että sanat tulivat "lihaksi" vasta oman äityiden myötä. Sitä ennen sanat olivat tyhjiä, mutta oman äitiyden myötä todella ymmärsin mitä on olla vanhempi, mitä tunnesiteen muodostuminen, lapsen kaiken nielevä rakastaminen, halu suojella, tehdä kaikkensa niin että lapsella on hyvin, mitä se tarkoittaa. Mitä tarkoittaa itsensä uhraaminen, arvojen muutos, mistä joudut luopumaan, mutta mitä saat tilalle. Ja miten vaativaa vanhemmuus on. Siinä ei voi noudattaa aina idealistisia hyvä vanhempi oppeja, kukaan ei ole täydellinen.Ammattiauttaja voi olla ihan hyvä auttamaan, en sitä tarkoitakaan, ilman lapsiakin, perheiden kanssa tehtävässä työssä. Mutta ne joilla on lapsia ymmärtävät mitä tarkoitan. Mutta Viivi, miksi oletkaan niin vihainen, turhautunut, mikä on se perimmäinen syy, mille haet hyvitystä, purat täällä tuntojasi.
Osallistunpas tähän keskusteluun, vaikka en sosiaalityöntekijä olekaan. Sivusta olen seurannut meidän sairaalassa, pakostakin, sitä miten raakoja ja pahansuopia nämä naiset ovat eräälle kolleegalleen. Tulee mieleen, että miten nämä ihmiset auttavat muita kun ovat valmiit tällaiseen henkiseen väkivaltaan työkaveriaan kohtaan. On uskomatonta miten lapsellisia aikuiset naiset voivat olla. Tämän työntekijän suomenruotsalaista puhetyyliä matkitaan, pukeutumista arvostellaan, hänen raha-asiansa ovat kaikkien keskustelunaiheena, työmenetelmiä arvostellaan, kyseenalaistetaan koulutus, persoonallisuus, aina tekee liian paljon tai liian vähän. En ihmettele vaikka tämä ihminen olikin poissa yli vuoden työstä. Ja koko tämän ajan, hänen sijaisensa ensimmäisenä, paneteltiin ja arvosteltiin tätä rouvaa. Ja asia on kuitenkin niin, että hän´on todella arvokas meidän työyksikölle, hyvä ja ihana ihminen, jolla on oikeasti jotain annettavaa sekä meille muille että potilaille. Hävetkää akat.
Niinpä niin, olikohan sama muijapulju, joka yritti
savustaa uuden esimiehensä ulos, mutta joka piruuttaan on vieläkin kuvioissa. Sitä vauhtia ihmiset vaihtuu, että jotain täytyy vialla olla. Monii uusii ihmisii, nuorii, on tullu töihin joiden kanssa on sujunut, mutta aika nopeesti ne on kaikki nostaneet kytkintä ja lähteneet muualla töihin. Sitä me ei tiedetä, onko kyse meidän talosta, kyl maar me niin eppäillään.
Meillä oli sellanen nuorekas ja simpsakka johtava sossu töissä täällä psykiatrisella puolella. Joutui aikamoiseen henkiseen helvettiin noiden läskipohjan kuluttajien kanssa, siis sos.hoitajien. Häntäkin arvosteltiin milloin hutsun pukeutumisesta, (vaikka pukeutui aivan asiallisesti nk. normaali sen ikäinen ihminen), milloin mistäkin, aika kauan jaksoi.
Kysyn vaan, että seurasitko sivusta Lasten ja Nuorten sairaalassa. Vaikuttaa siltä?
On sitä muissakin ammattiryhmissä aivan samalla tavalla työkaverin kiusamista, elämän hankalaksi tekemistä, kuin sosiaalityöntekijöillä. Se voi olla että joku joutuu työporukan paineiden purkajaksi, tätä ihmistä haukkumalla ja arvostelemalla voi helpottaa omaa oloaan, mutta ei sen kohteena oleminen helppoa ole. Sairaslomat ja vuorotteluvapaat vaihtelevat kun yritetään päästä eläkkelle.Se on taas jos työyhteisössä on vallalla kollektiivinen häijyys ja pahansuopuus.Tulipa sellaiseen yhteisöön kuka vaan töihin, niin alkuasenne on jo että tulijaa ei hyväksytä.Pikkuhiljaa aletaan arvostella, huomautella,jätetään informaatiokatveeseen tahallaan, että päästään haukkumaan kuinka se ei hoida hommiaan. Ärsytetään ja kun ihminen viimein räjähtää, niin päästään sanomaan että jo me sitä ollaan sanottu, epätasapainoinen. Sitten ihmetellään, että kun me ollaan niin kivoja ja ystävällisiä kaikille, niin miten tuo ihminen voikaan meille mitään sanoa. Tekopyhää hurskastelua. Siinä ollaan tippalinssissä asiakkaiden asioiden äärellä, mutta työkaverin kohdalla sarvet kasvaa päästä ja savu nousee.
Vaikuttaa, että se on LNS Tipiseni.Kuka tietää onko?
Kyllä paljon riippuu esimiehestä, minkälainen se työyhteisö on. Jos lähiesimies on mieleltään kipee, niin se vaikuttaa kyllä kaikkiin työntekijöihin, mutta jos se esimies on avoin ja osaa arvostaa alaisiaan, olla kaikkien puolella, niin harvemmin silloin mitään syntipukkia ryhmässä tarvitaan. Olenpa seurannu tuossa yhtäkin porukkaa, ennen niillä oli semmonen vanhempi nainen pomona, jaksoi huolehtia muista nk. äiti lapsistaan, mutta kun jäi eläkkelle ja tuli uusi, niin tämäpä ei tuijotakaan kuin omaan napaansa. Häntä pitäisi muiden paapoa, arvostaa ja jaksaa tukea, itse ei kykene sympatiaa antamaan kuin omalle peilikuvalleen.
Akkojen juttuja. Ennen maa repee, ennenkuin sosiaaliämmät häpee.
Sano nyt kun aloitit, mikä sairaala, kiinnostaa?
Sano nyt, niin tiedetään puhutko meidän sairaalasta?
Neuvokaa tätä ihmistä ottamaan yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun, työterveyshuoltoon, kiusattujen tuki ry:hyn jne. Työpaikkakiusaaminen on muuten rikos nykypäivänä, eikä sitä enää ole edes vaikea toteen näyttää, nk. ei tässäkään tapauksessa kun sivusta on seurattu.
Taidat Viivi olla kostonhaluinen hoitaja. Mitä?
Etkö onnistunut pompottamaan osastosi sosiaalityöntekijää, huomasitko olevasi sairaalan nokkimisjärjestyksessä alampiarvoinen, osastonhoitajan puolen metrin juoksunarussa roikkuva surkimus, kuin sosiaalityöntekijä. Turha tulla meille v***uilee, täällähän te netissä vikisette, plösöt. tässä sulle ihan just sun tyy-
liin sopiva vastaus.
Kiitos vain, nyt saatiin sitten hoitajatkin paskaa niskaan. Lieneekö Viivin kirjoituksessa jotain perääkin. Te sosiaalityöntekijät olette vain ja ainoastaan avustavia henkilöitä sairaalassa, potilaan hoito ja selviäminen on hoitohenkilökunnan ja lääkäreiden vastuulla, siinä on joku sosiaaliturvainfo ja matkalasku toisarvoisia asioita. Mietippäs tätä VTM, "vailla tietoa mistään".
Sairaalassa on tietty järjestys henkilökunnan välillä, mutta se perustuu vastuuseen hoidosta, ei nokkimisjärjestykseen. Tällainenko ajatus teillä on taustalla. Oletteko mielestänne myös lääkäreiden yläpuolella, ahaa, ja tämähän valaiseekin jo paljon.Vai tähän perustuukin se kaikkitietävyys koska te olettekin parempia kuin muu henkilökunta, sen teidän nokkimisjärjestyksen ylimpiä.
hei Viivi.Miksi mariset tällä palstalla etkä ota asiaa esille työyhteisössäsi tai keskustele asiasta esimiehesi kanssa? Netissä valittamalla ei asiat muutu. Jos teillä on epäpätevä työntekijä on asiaan saatava muutos. Toivottavasti yhteistyötaitosi ja asenteesi (sinulla on yletöntä yleistämistä, sorry vaan)on pikkuisen parempaa työssäsi kuin tällä palstalla....
... Nyt alkaa lääkitys puremaan mutta edelleen tulee ylilyöntejä. Oli kuulkaa rankka paikka joutua sairaslomalle lääkärinä ja jouduinpa vielä sossun pakeille. Sossu perkele ei osannut hommata mulle palkaani vastaavia etuja kuin kaksi kuukautta, sitten tippu palkka kolmannekseen ja nyt olen jo Kelan rahoilla mutta ehkä vielä kuntoudun työhöni tai alan yksityiseksi. Sori nyt vielä kun mollasin kaikkia, sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja mieli heittelee, olen ajoittain ihan psykoottinen ja todellisuuden taju todella hämärtyy enkä ole ihan vastuullinenkaan kirjoituksistani. Oikeasti halaisin olla sosiaalityöntekijä, pätevä ja tietävä enkä tällainen lääkäri joka itsekin aina sairastaa.
No mutta kuule kyllähän se noinkin vois mennä, muuten nauratti tuo sinun psykottisena kirjoitellut, siltähän se vaikuttaa. Mutta kuulkaa kyllä tähän ärtymykseen on aivan oikea syy, joka purkautui jo toisen kerran verbaalisena
raivona tai mitäpä lie. Suhtaudun Lillan työhöni ja vastuuseeni potilaistani vakavasti. Koen että lääkärintyö on minulle kutsumusammatti. Voiko kukaan ymmärtää silloin turhautumisen ja raivon esim. lapsen hoidon laiminlyöntitapauksessa tai mielestäni selkeästi lastensuojeluilmoituksen vaativassa tapauksessa, jos se työntekijä, jonka pitäisi olla toimiva asiantuntija tiimissä, heittäytyy perheen elämän syövereihin niin, ettei enää näe asioita objektiivisesti vaan selittää asiat aivan umpisolmuun. Vaitiolovelvollisuus sitoo, joten en tietenkään mene yksityiskohtiin mutta jo useamman kerran ja nyt todella "tapauksessa" törmäsin tähän samaan sosiaalisamanismiin. Olemme yrittäneet keskustella, mutta on hyvin vaikea sivistyneesti kertoa ylilääkärille mikä mättää.Miksi ei yhteistyö suju, ei kait se vika aina voi olla meissä lääkäreissäkään. Mutta tuon psykootiselta vaikuttavan alkukirjoituksen taustalla on todella kraavi potilastapaus ja yhteentörmäys sosiaalityöntekijöiden kanssa. Mielestäni täytyy olla rohkeutta toimia, silloin kun on kysymys lapsista. Täytyy uskaltaa nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat, eikä ymmärtää loputtomiin. Täytyy uskaltaa tehdä ratkaisuja joissa puututaan vanhemmuuteen, välittämättä siitä mitä sosiaaliluokkaa perhe on tai mikä yhteiskunnallinen asema, vain esimerkkeinä yleisesti mainitakseni. joten Lillan tämä on kaiken takana.
Toivottavasti tämä on tuulettanut nyt tilannettasi ja pystyt tekemään työsi vielä paremmin. Yleisesti kysyisinkin muilta, että mitä tällaisessa tilanteessa Viivi voinee tehdä? Miten saada muutosta rakentavasti, niin että yhteistyö ei entisestäänkin mutkistu.
meillä täällä on semmoista että psyk. osastolla lääkäri vain päättää ja soittaa: meillä on kuulkaa täällä tälläinen lapsi nyt jaksolla joka ei voi mennä enää kotiin, että me ollaan päätetty että sijoitetaan se perhetukikeskukseen. hyvänen aika! hyvät lääkärit, huostaanottoa ei voi tehdä ennen kuin tietyt kriteerit täyttyvät. avohuollon tukitoimet on täytynyt kokeilla ja todeta riittämättömäksi. eli tuossakin tapauksessa mistä kerroin, ei lapsi ollut ollut vielä edes sos.toimen / perhetyön asiakas ja lääkäri oli jo huostaanottamassa.
ajattelin vain että olisiko tuossa tapauksessa, josta sinä vaahtoat, voinut olla jotain tällaista taustalla.
Ei todellakaan. Meillä tehdään tiimityötä moniammatillisena yksikkönä, jokaisen odotetaan ottavan kantaa ammatinsa mukaisesti, asiantuntijuuttaan käyttäen, kulloiseenkin potilastapaukseen. Meillä ei soitella ja ehdotella huostaanottoa selvittämättä asioita ensin, mutta kun työryhmässä on todettu että tämä potilas on selkeästi lastensuojelun tarpeessa, niin silloin pitäsi myös sosiaalityöntekijän kyetä näkemään tapaus nk. se on, eikä lähteä selittelemään perheen olosuhteista jne. perusteluja tuottamukselliselle vammalle.Siis jos et tiedä niitä mahdollisuuksia on muitakin kuin huostaanotto, ota sosiaalityöntekijöiltä selvää mitä lastensuojelun avohuollon tukitoimenpiteet käytännössä tarkoittavat.Hyvää työpäivän jatkoa!
toimin sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa, joten tunnen lain sekä palvelujärjestelmän varsin hyvin, kiitos
no niinpäs oletkin, nopeasti vain lukaisin aamulla ton sun viestin. Mutta sitten, olen tässä ihmetellyt, kun sairaalassamme on ollut sosionomeja sosiaalityöntekijöiden sijaisina, mielestäni he pääsäntöisesti ovat olleet hyvin jalat maassa olevia tyyppejä, mutta kun kysäisin että miksi tällaista henkilöä ei palkattu vakituiseksi työntekijäksi, minulle sanottiin että sosionomit eivät ole päteviä sosiaalityöntekijöitä, että pätevällä on korkeakoulututkinto. Onko näin, että sosionomien kuuluisi olla sosiaalityöntekijöitä avustava ammatiryhmä, miten asia todella lienee?
kyllä, ainakaan vielä toistaiseksi sosionomi (AMK) ei ole pätevä sosiaalityöntekijän virkaan. sijaisuuksissa meitä sitten onkin roppakaupalla ympäri maata, erilaisissa sos.työntekijän tehtävissä. ja vallan hyvin pärjätään, ydinosaamisen kun kuuluu teoreettisen ja yhteiskunnallisen ymmärryksen lisäksi myös asiakkaan kohtaamisen taitoa, käsitystä ihmisten arjesta.