Kuukautisten loppuminen kerralla vai vähittäin?

Millä tavoin teillä joilla kuukautiset on jääneet pois, tuo loppuminen tapahtui. Tuliko pikkuvuotoja, vai jäikö ihan yhtäkkiä ihan täysin vuodot pois?

Minulla on jo pidempään ollut, oman tulkintani mukaan , alkavia vaihdevuosioireita. Kuukautiset on olleet kuitenkin tosi säännölliset, 24 pv..joskus harvoin 26, jo vuosi kaudet. Nyt on kuitenkin menossa jo 31 kierron pv eikä kuukautisia näy. 26 kierron päivä tuli hiukka ruskeaa vuotoa, kuten yleensä aina päivä-puoltoista ennen kuin alkaa vuotamaan kunnolla (onko muilla muuten tällaista kuukautisten alkaessa?) mutta nyt ei tuota kunnollista vuotoa ole tullutkaan, vieläkään. Mietin että nytkö ne jää pois vai onko nyt jotain muuta vikaa...
1259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

3 v sitten mulla jäi ensimmäisen kerran tulematta. Oli n. 3 kk paussi. Sitten palasivat ja muuttuivat pitkäksi aikaa vallan säännöllisiksi. (aiemmin aina olleet perin epäsäännölliset) Viime kevät oli taas vaihtelevaista. Kun tulivat, eivät meinanneet loppua. Kesällä kesti tosi pitkään yhdet ja nyt on taas paussi menossa. Keikkuen loppuvat, kuin talvi keväällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kllkasdfiajr kirjoitti:

Millä tavoin teillä joilla kuukautiset on jääneet pois, tuo loppuminen tapahtui. Tuliko pikkuvuotoja, vai jäikö ihan yhtäkkiä ihan täysin vuodot pois?

Minulla on jo pidempään ollut, oman tulkintani mukaan , alkavia vaihdevuosioireita. Kuukautiset on olleet kuitenkin tosi säännölliset, 24 pv..joskus harvoin 26, jo vuosi kaudet. Nyt on kuitenkin menossa jo 31 kierron pv eikä kuukautisia näy. 26 kierron päivä tuli hiukka ruskeaa vuotoa, kuten yleensä aina päivä-puoltoista ennen kuin alkaa vuotamaan kunnolla (onko muilla muuten tällaista kuukautisten alkaessa?) mutta nyt ei tuota kunnollista vuotoa ole tullutkaan, vieläkään. Mietin että nytkö ne jää pois vai onko nyt jotain muuta vikaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu