työharjoittelusta

Miksikähän opiskelija ei saa tukea työharjoittelussa ollessaan koulultaan ja opettajaltaan. Olin työharjoittelussa hoiva-alalla eräässä vanhusten hoitolaitoksessa, jossa minun piti suorittaa sen alan näyttö. Aloittaessani työharjoittelun työnantajani määräsi erään vanhimman tyäntekijänsä minulle ohjaajaksi. Huomasin heti alussa, että ohjaaja ei ollut myötämielinen missään asiassa. Opettajan käydessä rutiiniluonteisesti työpaikallani yritin sanoa hänelle, että haluan vaihtaa ohjaajaa, koska meillä ei mene ohjaajan kanssa yksiin. (hoiva- talossa olisi ollut ainakin kaksi muuta osastoa.) Opettajani vastasi, että minun ei kannata vaihtaa harjoittelupaikkaa ja että minulla on hyvä ohjaaja. Sitten kysyin laitoksen johtajalta, että voisinko vaihtaa ohjaajaa ja hän vastasi, että heillä on kyseinen ohjaaja hyvä ja häntä ei voi vaihtaa. Niinpä en saanut tukea mistään. Lopputulos oli se, että en saanut tukea näyttötilanteen järjestämiseen ja näyttö meni pipariksi kuinkas muuten.
1174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

paras paikka hakea apua s24

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei tukea mistään kirjoitti:

Miksikähän opiskelija ei saa tukea työharjoittelussa ollessaan koulultaan ja opettajaltaan. Olin työharjoittelussa hoiva-alalla eräässä vanhusten hoitolaitoksessa, jossa minun piti suorittaa sen alan näyttö. Aloittaessani työharjoittelun työnantajani määräsi erään vanhimman tyäntekijänsä minulle ohjaajaksi. Huomasin heti alussa, että ohjaaja ei ollut myötämielinen missään asiassa. Opettajan käydessä rutiiniluonteisesti työpaikallani yritin sanoa hänelle, että haluan vaihtaa ohjaajaa, koska meillä ei mene ohjaajan kanssa yksiin. (hoiva- talossa olisi ollut ainakin kaksi muuta osastoa.) Opettajani vastasi, että minun ei kannata vaihtaa harjoittelupaikkaa ja että minulla on hyvä ohjaaja. Sitten kysyin laitoksen johtajalta, että voisinko vaihtaa ohjaajaa ja hän vastasi, että heillä on kyseinen ohjaaja hyvä ja häntä ei voi vaihtaa. Niinpä en saanut tukea mistään. Lopputulos oli se, että en saanut tukea näyttötilanteen järjestämiseen ja näyttö meni pipariksi kuinkas muuten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu