edes uskovat eivät voi pelastua

kaikki helvettiin

”Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat” (Hepr. 10:26–27).

kaikki on uskossa tehneet syntiä ehdoin tahdoin. aivan jokainen. jeesus ei uhrina heille enää riitä. näin sanoo sana. uskokaa se.

18

246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • duplinin anssi

      uskovat valehtelee jos sanovat etteivät tee syntiä ehdoin tahdoin.

      • Näin ja Aamen

        Kirje roomalaisille 8

        Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.

        2. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.

        3. Sillä mikä laille oli mahdotonta, koska se oli lihan kautta heikoksi tullut, sen Jumala teki,

        lähettämällä oman Poikansa syntisen lihan kaltaisuudessa ja synnin tähden ja tuomitsemalla synnin lihassa,

        4. että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
        5. Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.

        6. Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;

        7. sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.

        8. Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.

        9. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
        10. Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.

        11. Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.

        14. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.

        15. Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"

        16. Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. ...


    • Jännittää

      Aivan, eikä tiedä itsekään tekevänsä ahneuden syntiä. Homoyhdistystä yntyy kuin sieniä saateella, mutta köyhäyhdistyksiä eivät saa syntymään.

      Kumpi on tärkeämpää:

      1. Jarkon *piip* Samin piip:ssa homoavioliittoon vihkimisen jälkeen

      vai

      2. Riittävästi ruokaa köyhille?

      Ihan hyvin voisi jotain ruokalatoimintaa järjestää useampin paikkoihin. Puuroa keittää isossa padassa ja juotavaksi vettä hanasta. Kyllä nälkä lähtee kun puuroa tunkee suuhunsa.

      Kaikkiin kauppoihin kenttäkeittiöt, jos ajetaan ruokaa jokaiselle tarvitsevalle. Ei pitäisi olla vaikeaa järjestää. Jos puuro ei kelpaa niin sitten voisi perunoita keittää tai hernekeittoa. Jakelupisteitä tulee olla monissa paikoissa.Naispapit voisivat ollakauhan varressa. Tahto van puuttuu? Jos puuro loppuu niin kaupasta saa lisää. Varmaan kauppias lahjoittaa hyväään tarkoitukseen puuropaketteja. Jos eilahjoita niin pitää isoon äänen alkaa mieltä osoittamaan ketkä kauppiaat eivät anna puuropaketteja ilmaiseksi.

    • Kristuksella on kuoleman ja tuonelan avaimet. Kuolema on voitettu. Synti on voitettu. Joka Jeesuksen luo tulee, häntä ei heitetä ulos. Sinne vaan. Se on siinä, sanoisin suorastaan että ylämummossa.

    • Bud Spencer!

      Lukekaa MISTÄ synnistä tuossa Heprealaiskirjeen 10. luvussa noin on sanottu.

      Se synti on, ettei armo ja Jeesuksen uhri kelpaa. Että uskosta Kristukseen luovutaan.

      Silloin sellaisella ihmisellä ei tietenkään enää ole mitään uhria syntiensä sovitukseksi!

      On vain yhdenlaisia ihmisiä: syntisiä.

      On kahdenlaisia syntisiä: armahdettuja ja armon hylkääviä.

      Uskova ja helvetiltä pelastuva on samaan aikaan vanhurskas ja syntinen. Vanhurskaus on Kristuksen tähden hänelle luettua vanhurskautta. Ei omaa synnittömyyttä.

    • Kiitos Jeesuksen

      Bud Spencer! 31.8.2013 18:23

      No siinähän tuo tuli Kristuksen oppi hyvin kiteytetysti.

    • brutuu

      Eikös aina voi palata Jeesuksen tykö vaikka välillä hairahtaa polulta pitkäksikin aikaa ja uskonsa menettää. Se pääseekö takaisin parannukseen ja uskoon riippuu mielestäni ihmisestä itsestään, haluaako takaisin ja katua.

    • EL.aiM

      kaikki helvettiin

      Ja kuka kirjoituksien mukaan kastaa TULELLA?.

    • Huhhahheijaa

      Onko synti valehdella lapislle, kun pappa on kuolut, että "pappa on taivaassa", vaikka todellisuudessa pappa on haudassa ja joutuu odottelemaan oikean kristillisen uskonopin mukaan todennäköisesti/epätodennäköisesti pitkäänkin sitä viimeistä tuomiota, jossa katsotaan, onko hän lampaiden vai vuohien joukkoa...

      • Huhhahheijaa

        Niin, siis Laajasalo kuin muutkin ylvästelvät mediassa, että hepä voivatkin lohduttaa lasta noin oikein tehokkasti, kun taas ateisteilla ja vapaa-ajattelijoilla ei ole olekaan läheskään yhtä hyviä lohdutuksen sanoja pikkulapsille... lällällää


      • mieti sitä

        " pappa on haudassa ja joutuu odottelemaan.."

        Haudassa on vain papan ruumis, joka maatuu aikanaan.

        Sielu on tuonelasssa tai Aabrahaminhelmasssa, eli Taivaassa. Riippuen siitä onko ko.hlö ottanut Jeesuksen elämäänsä tässä ajassa vai eikö .

        Evankeliumi Luukkaan mukaan 16

        19. Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.
        20. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus,..

        22. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan.

        Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin.

        23. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.

        24. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'

        25. Mutta Aabraham sanoi:

        'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.

        26. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'

        27. Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
        28. - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'.
        29. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'.
        30. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'.
        31. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'."


    • Bud Spencer! Olet oikeassa kyse on juuri siitä, että kaikki ovat syntisiä, mutta toiset armahdettuja syntisiä ja toiset "vain" syntisiä. Tähän liittyy jae Heb. 10: 26.

      Luopumus on se synti, josta hebrealaiskirjeen kirjoittaja puhuu. Ei mielestäni yksittäisestä tahallisestakaan synnistä. Toki tahallinen synti on pahempi, kuin tahaton. Näin ilman muuta on.

      Silti luopumus ja Pyhän Hengen pilkka on ne, joita ei voi saada anteeksi.

      Tuliasiassa lue myös Hebr. 12:29.

      Luopuja voi toki palata Kristuksen armoon.
      Tuula -pappi

      • mieti sitä

        " Silti luopumus ja Pyhän Hengen pilkka on ne, joita ei voi saada anteeksi."

        Vain Pyhän Hengen pilkka on synti JOTA EI SAA ANTEEKSI.

        Luopunut voi pyytää syntejään anteeksi. Ja voi myös saada ne anteeksi, kun tekee sen kaikesta sydämestään.


        JEREMIA 3
        Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni,

        JOONA 4
        11. Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?"


    • ruodintaataas

      Eli luopumus on siis silloin anteeksiantamaton jos ei kuolee luopuneena, eikä ole kääntynyt uudestaan uskoon? En itse jaksa uskoa että uskon menettäminen ja luopumus olisi anteeksiantamatonta, monihan on saanut uskonsa takaisin.

      Mutta mitä on Pyhän Hengen pilkka? Jeesus ja fariseukset tilanteessako?

    • paatuukaatuu

      Jostain luin, että luopumus voi johtaa sen kaltaiseen tilaan josta ei ole paluuta uskoon. Eli onko se siis se täydellinen paatumus?

      • Juu. Itse olen "luopunut". Se on vapauttava olotila, josta on täysin mahdotonta enää alkaa kuvittelemaan mitään jumalaa.

        En koe olevani luopunut, vaan totuuden löytänyt.


    • Niin kauan, kuin on elämää on luopuneen mahdollista palata uskon tielle.

      Tuula -pappi

    • eimuitaoo

      Aloittajan lainaus heprealaiskirjeestä kuulemma tarkoittaa että ei ole muuta uhria syntien sovittamiseksi kuin Jeesus eli jos Jeesuksen hylkää niin ei voi saada syntejään anteeksi. Niinhän se on.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7076
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      62
      5182
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe