Tämä on kirjoittamani lyhyt novelli. Toivon, että arvostelisitte sitä.
NOPEAT SYÖVÄT HITAAT
Kaikki tietävät kuinka suuri on kiusaus. Esimerkiksi silloin, kun vien postia tutuille ihmisille. Tekisi mieli lukea heidän saamansa posti. Kortti olisikin helppo lukea. Olen joskus lukenutkin, mutta kerran eräässä kortissa luki jotain minuun liittyvää. En olisi halunnut tietää sitä mitä kortissa luki, tai olisin halunnut, mutta en sillä tavalla..salaa. Tänäkään päivänä en voi katsoa ystävääni silmiin. En tänään, enkä ikinä.
Mietitte varmaankin mitä kortissa sitten luki. Jotain siinä luki, mutta mitä? Luulen, että ihmettelette miten sellaista voi kirjoittaa kortin taakse. Senhän voi lukea kuka tahansa. Mutta minun ystäväni onkin varomaton, peloton seikkailija. Tai ehkäpä hän halusikin jonkun näkevän kortin. Ehkä hän halusi jonkun näkevän, kuin vaarallista elämää hän elää. Niin riskillistä. Yhdellä siirrolla voi menettää kaiken. Hän leikkii tulella. Hän kävelee syvän kuilun reunalla, mutta hän haluaa pelata korttinsa oikein. Tämän pelin hän kuitenkin tulisi häviämään.
Eli tarkemmin selitettynä kortissa oli hyvin hämmentävää tekstiä. Kortti oli omistettu toiselta hyvältä ystävältäni toiselle. Kortissa luki seuraavaa:
"Moi Marko...mun on kirjoitettava kortin välityksellä, jos vastaat, niin mieluiten kortilla myös. Kuitenkin, sä kysyit multa, että mitä peliä mä pelaan sen Mirjan kanssa. Noh, sun on luvattava, ettet sano mitään Villelle. Eli mulla on suhde Mirjaan. Me tehdään yhdessä kaikkee kivaa. Et halua tietää enempää, luota muhun. Eli mä oon iskeny mun parhaan ystävän tyttöystävän. Tää on vaarallista, mut onneksi mä oon selviytyjä. Vai mitä marko?
"Nähdään, Jarno"
Olin hyvin hämmentynyt. Tiesin, että Mirja oli ollut kovin outo jo useita viikkoja. Ei vastannut puhelimeen, eikä viesteihin. Toisen suhteen olisin voinutkin ehkä ymmärtää, mutta en suhdetta parhaan ystäväni kanssa.
He eivät tienneet, että näin lomilla jakelin postia lähiseudulla. Kortti oli isku vasten kasvojani. Isku oli myös se, että Marko ei kertonut minulle suhteesta. Ymmärsin kuitenkin häntä, kun näin kortin, joka oli omistettu Markolta Jarnolle.
"Niimpä niin Jarno. Mä tiedän, että sä et oikeasti haluaisi loukata Villeä, mutta minkä takia sun piti mennä pokaan sen muija? Niillä oli tosi hyvät välit. Nyt sä oot pilaamassa ne. En mä kuitenkaan kerro Villelle. Villen takia. Mä en halua, että sen sydän särkyy. Mutta jarno, lopeta se puukolla leikkiminen. Joskus sä voit vielä osua itsees."
"Terveisin, Marko"
Oli yhtä helvettiä mennä kotiin ja nähdä Mirja. Se oli ihan normaali. Oudolla tavalla. Istuin sen viereen sohvalle, mutta Mirja vaihtoi heti paikkaa. Sanoi menevänsä nukkumaan.
Samana iltana päätin kertoa Mirjalle, että tiedän. Päätin kertoa kuinka se loukkasi minua. Että olisin voinut kuolla hänen vuoksensa. Olisiko hän minun? Eipä kai.
Myöhemmin illalla kerroin Mirjalle. Hän oli järkyttynyt. Melkein yhtä järkyttynyt kuin minä silloin, kun näin kortin. Kysyin syytä Mirjalta. Luulin hänen pyytelevän anteeksi. Sitä olisin toivonut. Että hän olisi pyytänyt anteeksi. Anteeksi hänelle kuitenkaan en olisi antanut, mutta sitä minä kuitenkin toivoin. Hänen seuraava lauseensa järkytti minua. Olin aina luullut, että tein kaiken hänen vuokseen. Myöhästyin aina vähän koulusta, kun jäin juomaan aamulla kahvia vain hänen seurakseen. Litsasin päivällä koulusta, kun hän soitti ja sanoi ikävöivänsä minua. Kuitenkin hän kehtasi sanoa seuraavat lauseet kuulteni:
-Nopeat syövät hitaat. Sä et välitä musta. Sä et ole ikinä täällä kotona. Menet aina aikaisin nukkumaan, etkä pidä mua sylissäs. Jarno tuli sitten kuvioihin. Sillä oli aikaa muhun. Jos sä olisit tajunnut tilanteen aikaisemmin, niin tätä keskustelua ei käytäisi.
Mijan sanat jäivät kiinni takaraivooni. Olinko oikeasti sellainen? Olin aina vihannut sitä, että ihmiset pikkuhiljaa irtaantuivat toisistaan. Mielestäni en ollut syyllistynyt tähän. Se oli kuitenkin Mirjan viimmeinen sana.
Erosimme ystävinä muutamaa päivää myöhemmin. jarno ja Mirja olivat yhdessa muutaman viikon, mutta erosivat lopulta vihamiehinä. Jarnolla oli ollut joku toinen. Olin tyytyväinen lopulta ratkaisuihin. Ehkä Mirja vielä lämpenisi minuun. Saisin hänet konttaamaan perässäni, kunnes suostuisin seurustelemaan taas hänen kanssaan. Elämän kiertokulku tosiaan. Nopeat syövät hitaat.
NOPEAT SYÖVÄT HITAAT
Kaikki tietävät kuinka suuri on kiusaus. Esimerkiksi silloin, kun vien postia tutuille ihmisille. Tekisi mieli lukea heidän saamansa posti. Kortti olisikin helppo lukea. Olen joskus lukenutkin, mutta kerran eräässä kortissa luki jotain minuun liittyvää. En olisi halunnut tietää sitä mitä kortissa luki, tai olisin halunnut, mutta en sillä tavalla..salaa. Tänäkään päivänä en voi katsoa ystävääni silmiin. En tänään, enkä ikinä.
Mietitte varmaankin mitä kortissa sitten luki. Jotain siinä luki, mutta mitä? Luulen, että ihmettelette miten sellaista voi kirjoittaa kortin taakse. Senhän voi lukea kuka tahansa. Mutta minun ystäväni onkin varomaton, peloton seikkailija. Tai ehkäpä hän halusikin jonkun näkevän kortin. Ehkä hän halusi jonkun näkevän, kuin vaarallista elämää hän elää. Niin riskillistä. Yhdellä siirrolla voi menettää kaiken. Hän leikkii tulella. Hän kävelee syvän kuilun reunalla, mutta hän haluaa pelata korttinsa oikein. Tämän pelin hän kuitenkin tulisi häviämään.
Eli tarkemmin selitettynä kortissa oli hyvin hämmentävää tekstiä. Kortti oli omistettu toiselta hyvältä ystävältäni toiselle. Kortissa luki seuraavaa:
"Moi Marko...mun on kirjoitettava kortin välityksellä, jos vastaat, niin mieluiten kortilla myös. Kuitenkin, sä kysyit multa, että mitä peliä mä pelaan sen Mirjan kanssa. Noh, sun on luvattava, ettet sano mitään Villelle. Eli mulla on suhde Mirjaan. Me tehdään yhdessä kaikkee kivaa. Et halua tietää enempää, luota muhun. Eli mä oon iskeny mun parhaan ystävän tyttöystävän. Tää on vaarallista, mut onneksi mä oon selviytyjä. Vai mitä marko?
"Nähdään, Jarno"
Olin hyvin hämmentynyt. Tiesin, että Mirja oli ollut kovin outo jo useita viikkoja. Ei vastannut puhelimeen, eikä viesteihin. Toisen suhteen olisin voinutkin ehkä ymmärtää, mutta en suhdetta parhaan ystäväni kanssa.
He eivät tienneet, että näin lomilla jakelin postia lähiseudulla. Kortti oli isku vasten kasvojani. Isku oli myös se, että Marko ei kertonut minulle suhteesta. Ymmärsin kuitenkin häntä, kun näin kortin, joka oli omistettu Markolta Jarnolle.
"Niimpä niin Jarno. Mä tiedän, että sä et oikeasti haluaisi loukata Villeä, mutta minkä takia sun piti mennä pokaan sen muija? Niillä oli tosi hyvät välit. Nyt sä oot pilaamassa ne. En mä kuitenkaan kerro Villelle. Villen takia. Mä en halua, että sen sydän särkyy. Mutta jarno, lopeta se puukolla leikkiminen. Joskus sä voit vielä osua itsees."
"Terveisin, Marko"
Oli yhtä helvettiä mennä kotiin ja nähdä Mirja. Se oli ihan normaali. Oudolla tavalla. Istuin sen viereen sohvalle, mutta Mirja vaihtoi heti paikkaa. Sanoi menevänsä nukkumaan.
Samana iltana päätin kertoa Mirjalle, että tiedän. Päätin kertoa kuinka se loukkasi minua. Että olisin voinut kuolla hänen vuoksensa. Olisiko hän minun? Eipä kai.
Myöhemmin illalla kerroin Mirjalle. Hän oli järkyttynyt. Melkein yhtä järkyttynyt kuin minä silloin, kun näin kortin. Kysyin syytä Mirjalta. Luulin hänen pyytelevän anteeksi. Sitä olisin toivonut. Että hän olisi pyytänyt anteeksi. Anteeksi hänelle kuitenkaan en olisi antanut, mutta sitä minä kuitenkin toivoin. Hänen seuraava lauseensa järkytti minua. Olin aina luullut, että tein kaiken hänen vuokseen. Myöhästyin aina vähän koulusta, kun jäin juomaan aamulla kahvia vain hänen seurakseen. Litsasin päivällä koulusta, kun hän soitti ja sanoi ikävöivänsä minua. Kuitenkin hän kehtasi sanoa seuraavat lauseet kuulteni:
-Nopeat syövät hitaat. Sä et välitä musta. Sä et ole ikinä täällä kotona. Menet aina aikaisin nukkumaan, etkä pidä mua sylissäs. Jarno tuli sitten kuvioihin. Sillä oli aikaa muhun. Jos sä olisit tajunnut tilanteen aikaisemmin, niin tätä keskustelua ei käytäisi.
Mijan sanat jäivät kiinni takaraivooni. Olinko oikeasti sellainen? Olin aina vihannut sitä, että ihmiset pikkuhiljaa irtaantuivat toisistaan. Mielestäni en ollut syyllistynyt tähän. Se oli kuitenkin Mirjan viimmeinen sana.
Erosimme ystävinä muutamaa päivää myöhemmin. jarno ja Mirja olivat yhdessa muutaman viikon, mutta erosivat lopulta vihamiehinä. Jarnolla oli ollut joku toinen. Olin tyytyväinen lopulta ratkaisuihin. Ehkä Mirja vielä lämpenisi minuun. Saisin hänet konttaamaan perässäni, kunnes suostuisin seurustelemaan taas hänen kanssaan. Elämän kiertokulku tosiaan. Nopeat syövät hitaat.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minussa herättää rimakauhua tuo sana 'arvostella', mutta päätin olla välittämättä siitä ja ilmaista muutamia ajatuksiani.
Aiheesi on tavattoman yleinen, mutta olit saanut siitä aikaan jotenkin kiintoisan tekstinpätkän. Ehkä siihen vaikutti henkilöhahmoihin (tietoisesti tai ei) asettamasi 'koukut'. Miksi minä-kertojan ystävät kommunikoivat postikorttien välityksellä? Halusivatko he todellakin päähenkilön saavan tietää? Nämä ovat siis retorisia kysymyksiä, joita minussa heräsi. Minä-kertoja itse on myös omalla tavallaan vänkä: hän viettää suurimman osan kertomusta jonkinlaisessa sisäisessä tilanteensa voivottelussa, mutta paljastaa viimeisessä kappaleessa olevansa jotain muuta kuin tapahtumien passiivinen havainnoitsija.
Kieltä saisit mielestäni hioa vielä tarmokkaasti (tai jollain muulla hyväksi katsomallasi asenteella, mutta hioa kuitenkin). Rakenteet eivät ole parhaita mahdollisia, ja lisäksi viljelet joitain totaalisen turhia ja ilmaisuvoimattomia lauseita. Taipumuksia kaiketi kuitenkin löytyy. Erityisesti yksi lause kiehtoi minua Mirjan repliikissä:
"Sillä oli aikaa muhun."
Ei 'sillä oli aikaa mulle' kuten usein kai sanottaisiin, vaan 'aikaa muhun' kuten 'rahaa farkkuihin/kenkiin/autoon/johonkin'. En tiedä, kuinka tietoisesti olit tämän muodon valinnut, mutta sen voisi nähdä freudilaisena lipsahduksena hahmolta ja tätä kautta viitteenä siitä, miten hän suhtautuu ihmissuhteisiin.
Kaiken kaikkeaan tuli sellainen tunne, että jutussa on enemmänkin kuin mitä sanoiksi puetaan. Tämä on mielestäni jo jonkinlainen saavutus, sillä usein saan kyseistä teemaa käsittelevistä teksteistä juuri päinvastaisen tunteen.
Sinulla on otetta. Teksti oli mukaansatempaava ja mielestäni ihan hyvä. Tapasi käsitellä aihetta suorastaan hypnoottinen. Noista ensimmäisen kommentoijan lauserakennejutuista en osaa sanoa - lukiessani en huomannut mitään, mikä itseäni olisi häirinnyt.
Jatka kirjoittamista!
Se on hyvä, että jotain sanotaan! hyvää tai pahaa. Mä itsekkin mietin tota 'sillä oli aikaa muhun' ehkä tekstiä täytyy vielä muokata. Tarkoititko kuitenkin, että sen pitäisi olla esim. 'sillä on aikaa muhun', tai 'sillä oli aikaa mulle' vaihtoehtoja on kai monta, mutta toi 'sillä oli aikaa muhun' tuli vaan ekana mieleen:)
Sori! Luin ton sun juttus vähän väärin! Siis sun mielestä oli HYVÄ kun mä kirjoitin sen sillain kun se siinä on? Vai ymmärsinkö taas väärin..? Lukemansa ymmärtämisessä mulla on ainkin vielä hiomista..:)
Eiköhän meillä kaikilla ole treenaamista jos jonkinmoisessa ymmärtämisessä... =)
Mutta tosiaan, lukaisin tekstisi läpi pari kertaa, ja kyseinen lause kiehtoi minua eniten. Muusta en sitten tiedä. Voisi kai olettaa, että se on ihan hyvä, jos lukijaa tekstissä joku kiehtoo, eiks jeah... En siis ainakaan vihjaillut, että se pitäisi muuttaa.
Ihan hyvä aihio, kannattaa viilata. Jätä vähän lukijankin pääteltäväksi.
Poikien nimet muuttaisin tytöiksi ja päinvastoin, muuttuu uskottavammaksi.
Minun mielestäni kirjallisuuden ei tarvitse olla uskottavaa. Asioiden kääntäminen päälaelleen ja tietty unenomaisuus ja kaoottisuus ovat asioita, jotka pitävät lukijan mielenkiinnon hereillä ja ruokkivat mielikuvitusta.