Onko tosiaan niin, että opintotuen korotus koskee vain syksyllä 2014 aloittavia opiskelijoita? Jos näin on, niin eikös se ole väärin? Sehän asettaa vanhat ja uudet opiskelijat taloudellisesti eriarvoiseen asemaan. Olen itse yliopisto-opiskelija, aloitin ensimmäisen opintovuoteni tämän viikon alussa. Minulle 30 euron korotus opintotukeen olisi huikea, se helpottaisi kovasti arkea esim. ruokamenojen osalta. Voisi ehkä jopa syödä joskus muutakin kuin makaronia ketsupilla.
Toki uusilla opiskelijoilla on lyhyempi aika opiskella, mutta mielestäni aikaa on silti edelleen todella ruhtinaallisesti. Itse yritän valmistua maisteriksi neljässä vuodessa, joten tuo 5,5 vuoden määräaika on enemmän kuin tarpeeksi. Ärsyttää ajatus, että uudet opiskelijat saisivat enemmän rahaa kuukaudessa vain siksi, että heillä on vain vähän vähemmän tukikuukausia käytettävissään kuin meillä muilla. Kuitenkin melko moni valmistuu määräajassa tai aiemmin ja silti me emme saa mitään korotuksia (mikäli ymmärsin lehtijutun oikein).
Koskee opintotuen korotus vain uusia opiskelijoita?
8
669
Vastaukset
- 021356
Missä lehtijutussa näin on väitetty?
- Tuleva opettaja.
Verkkolehdestä luin pari päivää sitten.
- 521745682
Verkkolehdestä? Mistä niistä kaikista parista miljoonasta?
- Epika Lainaa
Luin samoin tosta 30 euron korotuksesta. Se olis ihan hieno juttu. En mäkään usko, että toi opintoajan rajoittaminen kirpasisi kovinkaan montaa. Mukava ois, jos korotus koskis myös aikasemmin opinnot aloittaneita, mut siitä joutuu varmaan viel odottelee tietoo ja voi olla, et korotus tulee vaan uusille opiskelijoille. Koska jos tukiajan lyhennyskin sitte koskis jo opiskelevia, niin voiks niin edes tehdä takautuvasti.
- Tuleva opettaja
Tais olla Aamulehti, en kyllä muista ihan tarkkaan. Joka tapauksessa, vanhat opiskelijat saavat heille myönnetyt tukikuukaudet pitää. Ärsyttävää vaaan, että kun itse esim. valmistun todennäköisesti 4 vuodessa ja en saa tohon surkeaan opintotukeen mitään korotusta. Mun mielestä noita tukikuukausien vähentämistä törkeämpää olisi asettaa opiskelijat taloudellisesti eriarvoiseen asemaan. Joo, varmastikaan teille monelle 30 euroa ei ole raha eikä mikään, mutta mulle se on koko viikon ruokabudjetti. Ne kolme ylimäärästä kymppiä per kuukausi auttaisi valtavasti kaikkia meitä opiskelijoita.
Sille lainaerän suurentamiselle on ihan se ja sama, koska musta tää jenkkimalliin siirtyminen on ihan hanurista muutenkin. Jonkin verran olen lainaa nostanut, mutta tulevaisuudessa tuskin nostan.- 42356
Olisi ollut hyvä päästä tarkistamaan lähteesi, että oletko sinä ymmärtänyt jotain väärin vai onko lehdessä tosiaan näin kirjoitettu (ja väärinymmärtäjä löytyy ehkä lehdestä). Tuota kun ei ole sen laajemmin uutisoitu, joten voisi pitää hieman epätodennäköisenä, että asia olisi kuten olet sen ymmärtänyt. Jos ei ole tarjota sitä alkuperäistä lähdettä kuitenkaan, niin paha mennä sanomaan juuta tai jaata tähän mietiskelyysi, kun ei sillä ole oikein pohjaa.
Että ootellaan nyt sitten vaan niitä lopullisia lakipykäli ennen ku aletaan maalailla piruja seinille. - Olisiko täältä
42356 kirjoitti:
Olisi ollut hyvä päästä tarkistamaan lähteesi, että oletko sinä ymmärtänyt jotain väärin vai onko lehdessä tosiaan näin kirjoitettu (ja väärinymmärtäjä löytyy ehkä lehdestä). Tuota kun ei ole sen laajemmin uutisoitu, joten voisi pitää hieman epätodennäköisenä, että asia olisi kuten olet sen ymmärtänyt. Jos ei ole tarjota sitä alkuperäistä lähdettä kuitenkaan, niin paha mennä sanomaan juuta tai jaata tähän mietiskelyysi, kun ei sillä ole oikein pohjaa.
Että ootellaan nyt sitten vaan niitä lopullisia lakipykäli ennen ku aletaan maalailla piruja seinille.Linkki
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3042645/opintotuki-lyhenee-suurenee-sidotaan-indeksiin
- kotikokki
Onkohan kukaan koskaan ajatellut, että Kelan myöntämä aterituki voitaisiin maksaa suoraan opiskelijoille? Valtion budjetistahan jää reilu summa käyttämättömiä ateriatukia, mutta noin 40 euron lisä opintotukeen suoraan opiskelijoille maksettavana ateriatukena olisi monelle hyvä lisä ruokabudjettiin. Ateriatuen tarkoitushan on tukea opiskelijoiden hyvinvointia eikä opiskelijaravintoloita. Ne, jotka syövät yliopistolla, syövät siellä todennäköisesti kuitenkin, olipa aterituki suoraan vähennetty lounaan hinnasta tai ei.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2534567Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1312993Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412752Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741740Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061574Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn231475- 551324
- 931235
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2051098- 471085