Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pyllynhimo

Saavuin vajaan viikon opiskeluun liittyvältä reissulta Seinäjoelta Tampereelle melko tuoreen avopuolisoni luo yhteiseen kotiimme. Olin ollut melkoisen ikävissäni ja myös lievässä puutteessa, kun ei oltu vähään aikaan nähty. Tulin kotiin tyytyväisenä automatkasta ja reissusta yleensäkin väsyneenä, ja kävin suihkussa. Tämän jälkeen juttelin niitä näitä avopuolisoni kanssa, joka oli kuitenkin jotenkin levoton ja tuntui kaipaavan jotain muuta kuin juttelua. Hän kysyikin suoraan että mitäs nyt tehtäisiin, johon sanoin, että jutellaan nyt, mutta tähän söpö ja siro joskin naisellinen puolisoni tuumi, että enhän mä yleensä ole tällaisissa tilanteissa kun ei ole vähään aikaan nähty noin rauhallisesti vain halunnut jutella. Ymmärsin vihjeen hymyillen. Laura, joka siis oli puolisoni nimi, veti mua kohti makuuhuonetta ja itseensä kiinni halaten minua. Laura oli 164 cm pitkä ja siro ja kauniskasvoinen, erittäin kiinteä ja pystyrintainen nainen, rintojen koko ei toki ollut mikään suuri, mutta ihan mukava pienehkö tytömäinen B ja ikää 25 vuotta kuitenkin jo. Sirouteen liittyi kuitenkin tiettyä naisellisuutta, esimerkiksi lantio oli naisellinen ja leveähkö, muttei missään nimessä suuri ja pakarat tuollaiset keskikokoiset ja kiinteät, melko pyöreät, ei mitkään ihan tytön pakarat enää kuitenkaan, reidet pehmeät, mutta kiinteät kuitenkin.

Laura kävi selälleen ensin sängylle, pyysi minua riisumaan itseni bokserisilleen ja pyysi riisumaan itseään. Nämä jutut kävivät jo ehkä hieman rutiinilla, niin se vain menee, ei sitä ihan teiniaikojen jännitystä ja kiihkoa saa edes tuoreissakaan suhteissa oikein ikinä takaisin ja tottumus vähentää tiettyä kiihkoa, mutta toisaalta oli niin tuttu ja turvallinenkin olo ja ei tarvinnut taas turhaan ottaa paineita ja jännittää vaan kykeni keskittymään nauttimaan. Olin kuitenkin jo pitkään haaveillut pääseväni pepun kimppuun oikein kunnolla, jostain syystä juuri Lauran pylly oli jatkuvasti keikkunut mielessä Seinäjoella, olin miettinyt miltä se tuntuu ja miltä se tuoksuu ja miten haluaisin upottaa naamani tuonne pakaroiden väliin.
Riisuin siis Lauraa melko tottunein ottein ja sain hänet selällään makaamaan odottava ja kaipaava ilme kasvoilla pelkillä valkoisilla pikkuhousuilla vaatetettuna. Painoin kasvoni jalkoväliin ja vedin henkeä: haistoin kiimaisen pimpan ja hieman pissinkin hajua, nielaisin jo kiihkosta, mmm.. että pimppa voi tuoksua hyvälle, hieroin tyytyväisenä nenääni kankaaseen Lauran värähtäesä ja huokaillessa, vedin pikkuhousuja alas ja Laura nosti ihanaa pyllyään, jotta sain ne sujautettua pois. Nyt Laura keikisteli muka hieman ujona, kun lähestyin pientä karvaista tuheroa kohden kasvoillani, ilmeisesti Laura ei oikein koskaan tahtonut päästä yli lievästä häveliäisyydestä jota liittyi minun lähestymiseeni hänen häpyään kohtaan, mutta hän nautti niin suunnattomasti kosketteluistani sinne, että hän kyllä halusi ja kaipasi sitä, oikeastaan aina kun sänkyleikkejä harrastimme.
Painoin nenäni nyt paljasta häpyä vasten ja vedin henkeä: nautin tilanteesta, onneksi sain tätä tavaraa näin, minulla ei ollut kiire mihinkään, alkuaikojen jännittynyt häveliäs kiihko pois ja sai keskittyä rauhassa nauttimaan aisteillaan ajattelematta liikoja. Mieleen muistui vanha lausahdus "mikään ei tuoksu yhtä hyvältä kuin uusi auto - paitsi ehkä pillu", no nyt levitin hieman häpyhuulia ja eteen tuli nätisti pienet häpyhuulet hieman violetin-vaaleanpunaisissa sävyissä hieman turvonneina. Lipaisin muutaman herkän ja hellän vedon noita pieniä huulia pitkin ja kielen kärki kevyesti niiden välissä, mutta keskityin sitten vain pusimaan huulet töröllä juuri emättimen aukon yläpuolelle klitoriksen alapuolelle ja tästä ylös siihen, missä pienet häpyhuulet yhtyvät, juuri klitoriksen alapuolelle. Annoin huulet töröllä pieniä pusuja voimistaen suuni työskentelyä ja imin hiljaa ja lopetin ja halusin vain katsella Lauran kaunista pientä pimppaa.
Nyt Laura alkoi olla jo kovin kiihottunut, vaikka klitoriksen käsittely oli melko vähälle jäänyt, alkoi nostella lantiotaan kasvojani kohden ja painella sillä vastaan saadakseen lisää ja kovempaa. Itseänikin alkoi kiihottaa todella pahasti yhtäkkiä tilanne ja aloin nuolla melko voimakkaasti pillua kauttaaltaan, ensin laakeasti alhaalta ylös kieli leveänä, mutta sitten kielen kärkeä suipistaen ja jäykistäen kieltä työnsin kielen aukkoon niin pitkälle kuin se meni ja yletti ja heilutin kieltä nopeasti sivusuunnassa emättimen aukolla, tästä Laura selvästi sai kicksejä, värähti voimakkaasti ja painoi kovaa vastaan. Tämä vain väsytti kieltäni kovasti, joten siirryin nyt varsinaisesti klitoriksen kimppuun, aloin nuolla pienten häpyhuulten yhtymäkohdan yläpuolelta nupuraa ensin kieli leveänä ja laakeana vetäen klitoriksen päältä sitä ikäänkuin miehen esinahkaa vastaavaa suojaa pois ja paljastaen sen kärkeä ihan paljaaksi ja nuolin nyt sivusuunnassa mutta pehmeyden säilyttäen, tästä Laura villiintyi ja alkoi suorastaan täristä, painoi päätäni jalkoväliään kohden voimakkaasti, nuolin antaumuksella vaihdellen sivuittain ja pitkittäin ja iminkin klitorista, nupuran ottaen hellästi huulien väliin lisäsin imun voimaa, jolloin Lauran ähkiminen alkoi olla todella voimakasta ja siirtyessäni imemisestä nuolemiseen takaisin tyttö huusi jo AAH, AAH, AAH, "mitä sä teet? miten sä osaat noin? miten toi voi tuntua niin hyvältä? mä tuun nyt! mä tuun ja kovaa, nuole, ime, paina, paina! ja painaen päätäni kovaa jalkoväliään vasten Laurani tärisi ja tuli, sai voimakkaan klitorisorgasmin.
Nyt olin itse kohtalaisen kiihottunut ja suorastaan tuntui kuin olisi hyvä fyysinen suoritus päällä lähtenyt hyvin käyntiin ja saamassa tyydyttävästi hikeä pintaan ja hengästymistä sopivasti, kuin armeijan niissä harvoissa mukavissa taistelukoulutuksissa, joissa oli tekemisen meininki ja sai tyydytystä kun suoritus sujui ja onnistui ja sai itsestään hyvän fyysisen menon irti. Haaveeni Lauran pepusta olivat kyllä väikkyneet taustalla melko koko ajan, ajatukset siitä kiihottivat pimpan nuolemisen ja imemisen yhteydessäkin koko ajan, nyt siirsinkin nenäni Lauran pienelle pehmeälle vaaleanpunaiselle karvattomalle tytön pepun reiälle ja nuuhkaisin syvään: nenään tuli pepun mietoa ja pehmeää hajua, oli puhdas, mutta kyllä sen haistoi, millä puolella nyt oltiin. Haju kiihotti itseäni ihan törkeästi, tytön pehmeä kakan haju sai tajuntani melkein pakahtumaan kiihkosta, Laura huomasi, minne nenäni olin laittanut ja ähkäisi, "mitä sä nyt" mihin minä, että "enpä paljon mitään" ja aloin nuolemaan pehmeästi nyt tätä reikää. Laura yllättyi tilanteesta totaalisesti ja ähkäisi hiljaa, äh, ja aloin nuolla voimakkaammin kielellä painaen peppua nyt. Laura ähki, että "mokoma, vai sinne pitää päästä?" ja kääntyi onnekseni ympäri. Katsoin näkyä huumaantuneena pepun hajusta ja mausta jo ennestään nyt ja Lauran pakarat kasvojeni edessä saivat minut melkein sekopääksi, katselin tytön pyllyä kasvojeni edessä kauempaa ja lähempää, puristelin pakaroita kevyesti laakeasti kämmenillä ja levitin niitä: väli näytti niin herkuliselta! Levitin ja puristin yhteen, näky oli jumalainen, levittäessä pieni vako näkyi ensin somasti ja katosi sitten levitystä jatkaessa keskeltä, mihin tuli pieni reikä ja sen ympärys näkyviin supistelevana ja kiihkeänä, reikä näytti kaipaavan kosketusta.
Painoin nyt nenäni pyllyn vakoon ja vedin henkeä: taas ihanaa mietoa likaista hajua nenään, tilanne tuntui niin tuhmalta, että kiihko nousi mielettömäksi ja aloin hulluna äkkiä nuolla pyllyn vakoa pitkillä lipaisuilla kauttaaltaan, maku oli ihanan paksu ja vedin kieltä painaen voimakkaasti vaon pohjaa vasten, sitten keskityin reiän kohdalle vain, upotin kasvojani niin syvälle pyllyyn kun sain ja nenä ja suu olivat kunnolla pyllyn välissä. Laura ähkäisi todella voimakkaasti AAH kun aloin nuolemisen tässä kohdin ja siirsi samalla oman kätensä etupuolelta itsensä alle ja pillulle. Laura alkoi siis samalla räplätä itseään, mikä kiihotti minua. Nuolin pyllyä kovaa ja painoin kasvojani sinne, naama meni sen verran naisellisten pakaroiden väliin, ettäen saanut kunnolla henkeä ja minun täytyi välillä nostaa nenää ja suuta pois sen verran että sain vedettyä syvään henkeä, mutta tämä lievä tukehtuminen pyllyyn vain lisäsi kiihotusta, oma orgasmi alkoi olla lähellä ilman että kaluuni oli edes koskettu, niin kuumana mieleni kävi. Nuolin antaumuksella ja vedin hieman henkeä välillä kääntäen naamaani sivuittain, ettei nenää ja suuta tarvitsisi niin paljon nostaa pois pyllystä. Tunsin kuinka oma sylki levisi pitkin vakoa ja pakaroita, mikä kiihotti minua suunattomasti, Laura ähisi ja voihki matalalla äänellä ja räpläten omaa A-rappuaan tuli kovaa samalla kun kieleni oli hänen pyllysään, tunsin kuinka peppureikä supisteli ja pakarat samaten puristuivat yhteen, Laura tärisi ja hänen silmissään näkyi kosteutta kiiltelevän, tyttö melkein itki hurmiossaan tullessaan nyt syvästi ja voimakkaasti toisen kerran perään, orgasmi tuntui kestävän ja kestävän.
Nyt vedin itse vasta bokserini pois ja painoin räjähtämispisteessä syvän violetin tummanpunaisena hehkuvan terskani Lauran pienelle pyllynreiälle, hieroin terskaa reikää vasten ja vedin kalun päätä pakaravaossa, joka oli liukkaassa kunnossa. Painoin kärkeä reiän kohdalle, tuntui että reikä painui alemmas ja karkuun, painelin jahieroin reikää vasten, Laura sanoi, että "varo se lopsahtaa sisään", mihin minä, että ihan vähän vaan, kulta ja painelin ja lisäsin painetta, mutta ajatuskin kärjen peppureiästä ikäänkuin ilman lupaa sisään lopsahtamisesta sai jo kipunoita tuntumaan nivusissani, tiesin, että Laura ei tykkää jos saa spermat pyllyynsä reikään, mutta tämä ajatus vasta saikin kiihkon tuntumaan jalkovälissä, ajatus, että nyt ollaan tuhmana, ei saa tulla mällejä reiälle, sai kaluni vastustamattomasti nytkähtelemään ja spermaa alkoi ruskuta kovalla paineella pulpahtaen eri lasteissa noin sekunnin-kahden välein reiälle, koska yritin pidätellä kiihotuksesta huolimatta, niin paine oli vain kovempi ja mällit todella ruiskusivat reiälle, varmaan vähän sisäänkin ja pyllyn vakoon ja nostaessani kalua pitkittäin vakoon ja painaessa sinne pitkittäin syvälle ja lysähtäessäni mahallaan makaavan tyttöystäväni päälle kaikkeni antaneena ja tuntien ihanat pehmeät naiselliset pakarat kaluni molemmin puolin ja mahaani/lantioitani vasten ruiskaisin vielä muutaman pisran kevyesti Lauran selälle pakaroiden yläpuolelle.
Nyt olin tullut kaikkeni antaneena ja niin hengästyneenä ja väsyneenä, ettei mitään tolkkua, äskeinen "tukehtuminen" Lauran pyllyyn vielä lisäsi hengästystä ja väsymystä ja tunnetta, että takki oli todella tyhjä, mutta olo niin raukean tyydyttynyt ja rakastunut. Laura vain tokaisi, että "jaaha, näin sitten tällä kertaa. No, hyvä mieli, ruskea kieli." Itselläni oli kurkussa vain jännä paksu tunne, nenässä mieto kakan ja pillun ja kiiman haju ja kalu hellänä ja puolikovana ja märkänä mällistä.
27160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Loistava tarina, kiva kun hengenheimolaisia :)

Äänestä

Sisältö jotenkin menettelee, mutta kirjoitusasu aivan tökerö!
Kauheita lausehirviöitä ja kappalejako puuttuu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Peputtaja kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu