ehdotelkaapa kokemustenne perusteella mistä kannattaisi hankkia silmälasit nimeomaan Kajaanissa? Ensin pitäisi käydä tarkastuksessa ja sitte uudet lasit siltä pohjalta. Missä hyvä palvelu? osaaminen? Laatu? valikoima?
mistäpä silmälasit?
silmät sikkuralla
2182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikea sanoa mikä on parasta. Silmälaseissa mainonta on törkeän harhaanjohtavaa, ihme kun kuluttajaviranomaiset eivät puutu asiaan. Sokeita ovat ostajatkin, harva kysyy kalliitakin laseja ostaessa linssien laadusta joissa on suuretkin erot, jos kyseessä ovat moniteholinssit. Asiakas yleensä pitää tärkeimpänä sankojen tyylikkyyttä. Ise olen käyttänyt aina silmälaseja, ja vieläkin tulee ostettua pokat joita ei ole miellyttävä pitää.
Juuri noin, linssien laatu ohitetaan sivuseikkana.
Tärkeä juttu, mutta myös vaikea selvittää.
Huomasin, kun ostin samaan aikaan kahdet lasit samoilla voimakkuuksilla, mutta eri liikkeistä ja eri linssi merkillä.