Mesun homma alinta kuraa?

Maestari

Sanokaas nyt mitä se oikesti on? Ajattelin hakea rakennusmestarikoulutukseen. Toiset sanoo että ei kyseisellä tutkinnolla tee mitään. Toiset sanoo että se on tärkeetä hommaa ku inssit ei tajua käytännönrakentamisesta ja siks Suomi on hometaloja täynnä. Palkasta kuulee kanssa juttua niin ääripäistä. Missä se liikkuu? 2500-3500€/kk? Vastaavan mesun työ lienee melko stressaavaa ja uuvuttavaa?

18

7843

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • K.Ummola

      Vanhat timpurit ja muut itteensä pottuuntuneet haukkuu kyllä mesun homman ku eivät ite oo siihen päässeet. Aika perus. Itekkin olin joskus haalarihommissa ja sanoin olevani tuleva mesu niin kaikki polki ja sano että ei kande.

      Palkka aluksi 2800-3000 riippuen minkä kokoisessa firmassa olet töissä. Nyt itsellä noin 2v työkokemusta mesuna aikaisemmat raksa hommat ja palkka hieman kolmen ja puolen tonnin paremmalla puolella. Vastaavan mestarin homma on tai ei ole stressaavaa työmaasta riippuen.

      • Entinen timpuri

        Minultakin aikoinaan timpurina työskennellessäni kysyttiin, että tulenko joskus hakeutumaan rakennusmestarin koulutukseen.

        Harkitsin asiaa itsekseni ja kehittelin työmailla tekemistäni havainnoista kyselijöille vakiovastauksen:
        Laitan paperit vetämään heti, kun näen ensimmäisen tasapainoisen työmaamestarin.

        Eipä tarvinnut tekuun koskaan pyrkiä.

    • työpiällikkö e-suomi

      Olen 38v. Rakennusmestari ja opiskelen inssiksi työn ohessa.
      Olen mielestäni hyvin tasapainoinen ja tyytyväinen työhöni. Olen tällä hetkellä työpäällikkö eli minulla on vastuullani tällä hetkellä 3työmaata..Vastaavana toimin 7vuotta, eikä se aina stressaavaa ole...Aluksi jännitti aikataulut ym. mutta iän myötä oppii ottamaan rennommmi, koska "kaikki valmistuu aikanaan"!!! Palkkani on 4500€ paikkeilla ylityöt vuosi bonus, sekä km-korvaus ja päiväraha aina kun työmailla kierrän. Läppäri ja kännykkä yms. tietenkin työnantajalta, eikä ole käyttörajoitteita.

      Mielestäni kannattaa hakeutua, jos et halua tehdä saman tapaista työtä kokoikääsi raksalla. Vaikka ainahan mesuja joskus pilkataan ja palkkoja sanotaan huonoiksi...harva tietää mitä mesut ja inssit oikeasti tienaa!!!

      Työmaalla työn johtajan palkka lähtee n.2500€ ja parinvuoden kokemuksella 3000€ ja vastaavalla yli 3500€...Näin ainakin useimmilla tuntemillani ja itselläni on mennyt!

      Eikä se mistään inssien osaamattomuudesta johdu ne hometalot..Kyllä se on huonoista tekijöistä, koska he työn ovat tehneet!!!
      Kovat hintojen kiristykset ja kiireiset aikataulut aiheuttavat suurimmat ongelmat!!

      • Entinen timpuri

        "Eikä se mistään inssien osaamattomuudesta johdu ne hometalot..Kyllä se on huonoista tekijöistä, koska he työn ovat tehneet!!!"

        Ja höpö höpö. Entisenä vastaavana mestarina sinun pitäisi tietää, että se vastaa lopputuloksesta, joka käyttää työmaalla määräysvaltaa.

        Jos tätä vastuuyhteyttä et ole ymmärtänyt se myös paljolti selittää, miksi koet omasta mielestä olevasi tasapainoinen. Huolettomuus on esimiestehtävissä eri asia, kuin todellinen tasapainoisuus.

      • Elämänasenne_ratkaisee
        Entinen timpuri kirjoitti:

        "Eikä se mistään inssien osaamattomuudesta johdu ne hometalot..Kyllä se on huonoista tekijöistä, koska he työn ovat tehneet!!!"

        Ja höpö höpö. Entisenä vastaavana mestarina sinun pitäisi tietää, että se vastaa lopputuloksesta, joka käyttää työmaalla määräysvaltaa.

        Jos tätä vastuuyhteyttä et ole ymmärtänyt se myös paljolti selittää, miksi koet omasta mielestä olevasi tasapainoinen. Huolettomuus on esimiestehtävissä eri asia, kuin todellinen tasapainoisuus.

        Jokainen vastaa oman työnsä lopputuloksesta oli sitten se "sekatyömies" tai vastaava mestari. Se että osaa olla hermoilematta ja hymyilee on elämänasenne. Itse olin aikoinani raksalla sekatyömiehenä. Parhaat työmiehet ja pomot olivat tasapainoisia ja rauhallisia kaikessa tekemisessään. Timpureissakin oli isoja eroja. Seurailin sivusilmällä. Paras laatu ja nopeus ja työn jälki oli rauhallisilla tyypeillä. Jakoivat osaamistansa myös uudelle kaverille. Turhat liikkeet ja raivoaminen oli karsittu pois. Toki muistan omista raksavuosistani 80 luvun alussa, että jotkut "ammatti" työmiehet oli oikeita fusku mestareita kun saivat urakoita. Oikaisivat kaikessa ja sitten toiset saivat korjailla perässä jälkiä. Välillä otettiin nyrkeilläkin yhteen.

    • raksalla 20 vuotta

      "Eikä se mistään inssien osaamattomuudesta johdu ne hometalot..Kyllä se on huonoista tekijöistä, koska he työn ovat tehneet!!!"

      Haha, tämä kyllä paljasti tietämättömyytesi koko rakennusalalta.

      Hometaloja syntyy mm. rakennusvirheistä ja rakennusvirheitä syntyy rakennusaikaisesta riittämättömästä valvonnasta. Rakennustöiden valvonta onkin yksi mestarin tärkein tehtävä. On se sillä tavalla helppoa olla mestari jos ei ota mitään vastuuta ja ei välitä mitä työmaalla tapahtuu. Tälläisiä mestareita meillä kyllä riittää.

      Sanoit myös syyksi kiireen. Se on totta, mutta pätevä mestari osaa aikatauluttaa työmaan niin ettei kiirettä synny. Hän huomioi mm.kuivumisajat, ilmaston, resurssit, tilaukset, maksuliikenteen jne. Ongelma useasti se ettei mestareilla ole konkreettista käsitystä aikatauluista. Janoja on kiva piirrellä, mutta yleensä niissä ei ole sisällä mitään ajatusta saatika järkeä.

      • Yitti mesu

        Etpä luultavasti ole ollut kesämökkiä isommalla työmaalla!!
        Ei niitä aikatauluja vastaava suunnittele ja yleensä työmaan aikataulu ohjaus tulee osin tilaajalta!!

        Kyllä jokaisen ammattinsa osaavan pitäisi osata tehdä työnsä oikein ja suunnitelmien mukaan. Koska mestarit eivät voi joka ukon selän takana seistä..työmaalla kun voi olla kymmeniä tai jopa pari sataa työntekijää!!

      • Jo entinen miekii
        Yitti mesu kirjoitti:

        "Kyllä jokaisen ammattinsa osaavan pitäisi osata tehdä työnsä oikein ja suunnitelmien mukaan. Koska mestarit eivät voi joka ukon selän takana seistä..työmaalla kun voi olla kymmeniä tai jopa pari sataa työntekijää!! "

        No tämä nyt on itsestäänselvyys. Mutta se ei vapauta työnjohtoa siitä tosiasiasta, että se, joka työmaalla käyttää määräysvaltaa, vastaa myös lopputuloksesta.

        Työnjohtajan tulee osata valita sellaista työvoimaa, joka tekee hyvää jälkeä vahtimatta. Hänellä tulee myös olla tietoisuutta siitä, millä otteilla hyvää jälkeä aikaansaadaan.

        Takavuosina työmailla oli yleistä, että aputyönjohtajina oli pitkän kokemuksen alalta hankkineita miehiä, yleensä entisiä timpureita. He tiesivät käytännön toteuttamisesta kaiken tarvittavan. He myös näkivät heti alaisensa otteista, kuinka vastuunalaisiin tehtäviin kunkin voi asettaa ja kenen taipumukset vastasivat mitäkin tehtävää. Näitä taitojahan ei ammattikorkeakouluissa opiskelemalla kartuteta -- ja se on alkanut lopputuloksista näkyä.

      • uus mesu
        Jo entinen miekii kirjoitti:

        Huomaa kyllä että tietosi ovat 80-90luvulta!!

        "Työnjohtajan tulee osata valita sellaista työvoimaa, joka tekee hyvää jälkeä vahtimatta. Hänellä tulee myös olla tietoisuutta siitä, millä otteilla hyvää jälkeä aikaansaadaan."
        Nykyään aliurakoitsijat tekevät suurimman osan töistä, joten vastaava ei voi työvoimaansa valita ja usein projektinjohto tekee myös au:den valinnat!!!

        "Takavuosina työmailla oli yleistä, että aputyönjohtajina oli pitkän kokemuksen alalta hankkineita miehiä, yleensä entisiä timpureita. "
        Tämä pätee usein vieläkin, mutta voiko juuri siinä olla osa syy?!? Koska vanhalla timpurilla ei ole välttämättä riittävää teoreettista tietoa esim.kosteuden siirtymisestä ym. jos suunnitelmia muutetaan tai tehdään niinkuin ennenkin.

        Nykyään on tullut taas niin paljon uusia materiaaleja ja tekniikoita, että suunnitelmia pitäisi noudattaa eikä soveltaa!! Tai kysyä ainakin rakenteen toimivuudesta suunnittelijalta!!
        Ettei tehtäisi yhtä paljon rakennusvirheitä kuin 60-80luvulla ja niistä me nyt maksamme!!!

        Itelläni on 6v. komemus timpurina ja työn ohessa suoritin AMK-Rakennusmestarin opinnot pasi vuotta sitten. Aloittajalle voin sanoa että varsinkin tämä tapa kannattaa!!!

      • Jo entinen miekii
        uus mesu kirjoitti:

        "Itelläni on 6v. komemus timpurina ja työn ohessa suoritin AMK-Rakennusmestarin opinnot pasi vuotta sitten. "

        Hyviä vastauksia ja perusteluja sinä osasit antaa ja tuokin arvio minun kokemusjaksosta osui melko kohdalleen. Tosin aloittelin rakennushommia jo 70-luvun puolivälissä.

        Mutta koetahan jaksaa. Tiedän alan erityispiirteistä melko paljon. Ja toivottavasti sinulle ei käy niin, kuin meille monille alan veteraaneille, että kaikki unet mitä entisen ammatin kokemuksista näemme, ovat vähintäänkin pikkupainajaisia.

    • Elementtiä

      Hae mieluummin Inssi koulutukseen, se on kannattavampi valinta. Voit sitten tehdä paljon muutakin jos se työmaalla oleminen ei olekkaa sinua varten.

    • vesaluoma1970

      Mieti tarkkaan ennen kuin luet itsesi mestariksi ja alat tekemään alan töitä.Palkkaus on ihan kohtuullinen,itselläni työnjohtajana n. 3800€/kk,mutta älytön kustannustehokkuus ajattelu on hyvin tressaavaa,kun vielä työilmapiiri on alalla surkea.

    • inssinä 5 vuotta

      Kyllä se rakennusala suoraan sanottuna aika paskaa on.

      • Ex-timpuri

        "Kyllä se rakennusala suoraan sanottuna aika ****** on. "

        Mutta koeta kehitellä siitä lohtua, että inssinä sinun näppejä ei talvella yhtä karmeasti palele, kuin timpureilla ja raudoittajilla.

        Pieni kevennys tähän oheen: 1980-luvun alussa oli vielä todella kylmiä, lumisia ja pitkiä talvia. Aina taukokämpästä viimapakkaseen lähtiessä monen työmiehen mieliala tahtoi mennä apeaksi. Eräs remonttimies oli näihin tilanteisiin kehittänyt tunnelmaa kuvaavan sanonnan. "Lähetäähän rykimään ja horjumaan".

        Huomasin mestarin naamasta, ettei hän oikein pitänyt tokaisusta, sillä kaipa hän olisi odottanut työrupeaman saatesanoiksi jotain reippaampaa lausumaa.

    • RakMesu

      Hyvinhän siellä kaikki kommentoi!! Mielipiteet ja faktat jakaantuu aina, oli kyse rakmesusta tai inssistä. Mutta, kyllä työmailla arvostetaan timpurikokemusta oli se rakennus tai korjausrakentamista. Okei, ei voi väheksyä kunnon koulutusta varsinkaan nykyään, sitä tarvitaan. Työkokemus ja koulutus yhdistettynä on aika hyvä yhtälö. Itse ainakin arvostan vanhempien konkareitten näkemyksiä vaikka nykyään on ajateltava erilailla kun on materiaalitkin erilaisia.
      Itse olen toiminut korjausrakentamispuolella nyt 14 vuotta ja päivitän viralliset raksamesun leimat papereihin ja sitten vaan kentälle. Kuulin aika hyvän kommentin yheltä mesulta joka on nuorempi kuin minä ja vähemmän kokemusta alalta( mutta on kaveri hyvä työssään)...."mesun tehtävät on vaan ajateltava työnä siinä missä muutkin". Kyllä se toimii jos oikeesti osaa noin tehdä.
      Ite voin sanoa että yrittäjyyden jälkeen osaan tehdä noin :) !
      No palkat vaihtelee... toinen saa 3000€...toinen saa 4000€ yms. Ja niin se menee.

    • VVastmesu

      Saat toiset 2-3000 euroo kk jos osaat "valikoida" sopivat aliurakoitsijat. Eikä niistä tarvitse maksaa verojakaan ! Menet johonkin keskisuureen töihin, ei ihan suurimpiin niin sun tekemisiä ei niin tarkaan syynätä.

      • Seonyksilöllistä

        Kuvioiden koko ja amatöörimäisyyden aste saattaa hyvinkin vaikuttaa työssäviihtyvyyteen. Rakennusalalla voi olla parempikin olla kuin metallialalla vaikka, teidän pitäisi kokeilla kaivosmiehen hommaa, niin ehkä sitten rakennuksillakin voi viihtyä. Olen nähnyt rakennustyömaita, missä lekotellen heilutaan kellon ympäri, eivät olleet suomalaisia. Saa metallipajallakin radiota kuunella, mutta pomo voi olla aivan hullu ex-kommunisti, joska on ruvennut omistajaosakkaaksi samoilla vanhoilla jyrkillä punaniska-asenteilla, millä smp:läisiä vapaa-ajattelijoita vainottiin 70-luvulla.

    • Anonyymi

      Voisiko olla että mestareiden ainoo keino nykyää saada urakoitsijat ruotuun pidättämällä maksupostia, kiristämällä ja uhkailemalla liian usein koska toisin kuin vaikka jenkeissä.. Suomessa rakennusmestari ei oikeastaan voi valita jatkuuko yhteistyö vain jos luottamus on huono, ei voi perua floppia ennen riveriä.. Sopimukset on sitovia ja kilpailutuksesta vastaa usein joku muu kuin manageri työmaalla.. Tilaaja saatu mukaan peliin pikku summilla ja lupauksilla on kunhan päästään rakentamaan.. Lopputulos isompi hintalappu ja ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttö ja paska työnlaatu.. Vastaavan mestarin tehtävä myydä tämä myrkky tilaajalle. Helppo uhri tunnetusti kaupunki ja supolta ei lopu rahat..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3296
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      540
      1549
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      796
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe