Olisiko kellään mitään selitystä tälle? Asun rivitalossa maaaseudulla. Eilen istuin melkein koko päivän pienen takapihani kuistilla, sitten suljin takapihan oven ja hommailin niitä näitä sisällä.
Klo 21-22 välillä, kun oli melkein pimeää ulkona jo, menin keittiön ikkunaa kohden (sisällä siis), kun huomasin kirkkaan vihreän valonvälähdyksen naapurin pensasaidan takana.
Aluksi väistyin ikkunasta, kun ajattelin jonkun ottavan siellä valokuvia minun asunnostani. Sitten astuin rohkeasti ikkunan eteen hieman suuttuneena: mitä ja kuka siellä minua kohti oikein ottaa kuvia? Vihreä valo välähti vielä pari kertaa n. vajaan 2 metrin korkeudessa pensasaidan takana.
Sitten se äkkiä muuttui vihreäksi kirkkaaksi valopalloksi, joka kulki mustan metsänreunan edessä poispäin naapurin pensasaidasta ja sitten taas takaisin pari kertaa, koko ajan vaakatasossa, taas n. 2 metrin korkeudessa. Välillä ajattelin, etttä onko ne jotkut oudon voimakkaat autonvalot, sillä kauempana metsikön takana n. 400 merin päässä on tie. Kysessä oli kuitenkin vain yksittäinen valoapallo, joka näytti vain vähän tennispalloa suuremmalta.
Yhtäkkiä pallo muutti muotoaan ja valui vihreänä tähtisateena naapurin pensasaiden yli valaisten sen upeasti pienin, täsmällisen symmetristen etäisyyksien päässä olevien valopisteiden kautta, kuin ihmeellinen valoverkko olisi heitetty pensaan päälle.
Sitten kaikki valo sammui ja oli aivan pimeää. Hetken kuluttua menin ulos, mutta siellä oli aivan pimeää ja hiljaista, ketään tai mitään ei näkynyt, en ollut nähnyt naapureistani vilaustakaan koko päivänä.
Näyssä ei ollut mitään pelottavaa, ja se lopun tähtisade oli ihmeellisen kaunis. Koko ilmiö kesti ehkä noin 1 minuutin verran.
Olisiko kellään mitään selitystä?
Outo valoilmiö
strangelight
3
230
Vastaukset
- tä?????????????
Naapurilta jäänyt ilotullitteita uudesta vuodesta?
Tunteeko naapuri tapasi,, sen että katselet päivät pitkät pihalla maailman menoa?
Voi olla että tekivät siksi sinulle jekun jollain valolähteellä?
Tai oletko niitä jotka kirjoittelevat täällä ihan vain nalliksi ja nauravat sitten päälle kommetointia paremman elämän puutteessa? - strangelight
Naapurit muuttivat tuohon asuntoon vasta muutama viikko sitten. Tämä juttu on tosi. Kuten sanoin: Pihalla ei ollut tuolloin ihmisiä.
- mikä lie?
Vaikea on sitä arvioida mikä ilmiö ze oli?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai898283Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424728Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414381Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452595Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.981468- 401296
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441246Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641142Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671090