Kun joskus pidemmän aikaa eron jälkeen lapsi kysyy, miksi te vanhemmat erositte, mitä olette vastanneet?
Tässä tapauksessa lapsi on nyt 5v ja erosimme lapsen ollessa 1v. Hän ei siis muista aikaa, kun me vanhemmat olimme yhdessä, mutta toki hän sen tietää, ja hänelle on se kerrottu.
Erosimme syistä, jotka mielestäni eivät kuulu lapselle. (Molemminpuolista uskottomuutta vuosia kestäneessä liitossa ja pari muuta isoa ongelmaa päälle.) Meillä on kuitenkin hyvät välit. Molemmat ovat jatkaneet elämää eteenpäin, parisuhteissakin. (Ja selvästikin molemmat itse fiksummin elellen.:))
Lapselle on pikkusisarus minun luonani, ja nyt on tulossa pikkusisarus myös toiseen osoitteeseen. Lapsi oli aivan onnessaan, kun tänne pikkusisarus syntyi, jo pari vuotta sitten. Ovat hyvin läheisiä. Nytkin on kuulema iloinen toiseen kotiin tulevasta vauvasta, ja uskonkin sen.
Jostain syystä kuitenkin alkoi juttelemaan, että se olis hauskaa, jos hän, vanhempi pikkusisarus ja uusi tuleva vauva olis kaikki minun ja hänen isänsä lapsia, ja että nämä uudet puolisot olisi mummo ja pappa.:D
Tietysti varmasti sellainenkin lapsi, joka on aina elänyt erolapsena, haaveilee joskus ydinperheestä... Ja tällaine vauvan tulo herättää siitä ajatuksia. Ei ole kuulema kertaakaan äitipuolensa vatsaa silitellyt, mikä tuntuu hieman hassulta... Höh. En tunne sitä äitipuolta juurikaan.
Joskus kun lapsi leikkii esim. legoilla, kotista tms, hän leikkii kotia, jossa olemme me vanhemmat sekä pikkusisko, mutta ei muita. Tai että kylässä käy uudet puoliskot. Jännä juttu sinänsä, kun siis todellakin niin pieni oli eron aikaan, ja uudet ihmisetkin ovat olleet kuvioissa lähes siitä saakka.
Mutta sitten lapsi kysyi, miksi te erositte... Hui. En tiennyt mitä vastata. En ollut valmistautunut siihen kysymykseen, kun asia ei ole mitenkään tuore! Yritin saada lisää miettimisaikaa tekemällä muka kiireisiä kotitöitä...
Sitten sönkötin suunnilleen niin että:
Joskus aikuisille tulee sellaisia aikuisten ongelmia, joista ei millään olla samaa mieltä. Sitten tuntuu että on parempi asua erillään. Mutta me molemmat rakastetaan sua niin kovasti, että haluttiin sinun voivan nähdä meitä molempia paljon. Siksi sinulla on kaksi kotia. (Lapsi kysyi myös sitä, minkä verran hän oli pienenä missäkin, vastasin niin kuin asiat olivat, että oli etävanhemmalla vähän pienempiä pätkiä, mutta usein.) Ja että hänen isä pitää äitiä hyvänä äitinä ja äiti pitää isää hyvänä isänä, vaikka ei yhdessä haluttukaan elää, ja että toinen vanhempi on meille aina tärkeä siksi, että se on yhteisen lapsen vanhempi.
Lapsi oli tyytyväinen vastaukseen... Liekkö oli paras vastaus, täytynee keskustella toisen vanhemman kanssa asiasta.:)
Tässä tapauksessa lapsi on nyt 5v ja erosimme lapsen ollessa 1v. Hän ei siis muista aikaa, kun me vanhemmat olimme yhdessä, mutta toki hän sen tietää, ja hänelle on se kerrottu.
Erosimme syistä, jotka mielestäni eivät kuulu lapselle. (Molemminpuolista uskottomuutta vuosia kestäneessä liitossa ja pari muuta isoa ongelmaa päälle.) Meillä on kuitenkin hyvät välit. Molemmat ovat jatkaneet elämää eteenpäin, parisuhteissakin. (Ja selvästikin molemmat itse fiksummin elellen.:))
Lapselle on pikkusisarus minun luonani, ja nyt on tulossa pikkusisarus myös toiseen osoitteeseen. Lapsi oli aivan onnessaan, kun tänne pikkusisarus syntyi, jo pari vuotta sitten. Ovat hyvin läheisiä. Nytkin on kuulema iloinen toiseen kotiin tulevasta vauvasta, ja uskonkin sen.
Jostain syystä kuitenkin alkoi juttelemaan, että se olis hauskaa, jos hän, vanhempi pikkusisarus ja uusi tuleva vauva olis kaikki minun ja hänen isänsä lapsia, ja että nämä uudet puolisot olisi mummo ja pappa.:D
Tietysti varmasti sellainenkin lapsi, joka on aina elänyt erolapsena, haaveilee joskus ydinperheestä... Ja tällaine vauvan tulo herättää siitä ajatuksia. Ei ole kuulema kertaakaan äitipuolensa vatsaa silitellyt, mikä tuntuu hieman hassulta... Höh. En tunne sitä äitipuolta juurikaan.
Joskus kun lapsi leikkii esim. legoilla, kotista tms, hän leikkii kotia, jossa olemme me vanhemmat sekä pikkusisko, mutta ei muita. Tai että kylässä käy uudet puoliskot. Jännä juttu sinänsä, kun siis todellakin niin pieni oli eron aikaan, ja uudet ihmisetkin ovat olleet kuvioissa lähes siitä saakka.
Mutta sitten lapsi kysyi, miksi te erositte... Hui. En tiennyt mitä vastata. En ollut valmistautunut siihen kysymykseen, kun asia ei ole mitenkään tuore! Yritin saada lisää miettimisaikaa tekemällä muka kiireisiä kotitöitä...
Sitten sönkötin suunnilleen niin että:
Joskus aikuisille tulee sellaisia aikuisten ongelmia, joista ei millään olla samaa mieltä. Sitten tuntuu että on parempi asua erillään. Mutta me molemmat rakastetaan sua niin kovasti, että haluttiin sinun voivan nähdä meitä molempia paljon. Siksi sinulla on kaksi kotia. (Lapsi kysyi myös sitä, minkä verran hän oli pienenä missäkin, vastasin niin kuin asiat olivat, että oli etävanhemmalla vähän pienempiä pätkiä, mutta usein.) Ja että hänen isä pitää äitiä hyvänä äitinä ja äiti pitää isää hyvänä isänä, vaikka ei yhdessä haluttukaan elää, ja että toinen vanhempi on meille aina tärkeä siksi, että se on yhteisen lapsen vanhempi.
Lapsi oli tyytyväinen vastaukseen... Liekkö oli paras vastaus, täytynee keskustella toisen vanhemman kanssa asiasta.:)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsellämme vastaus taisi olla se ympäripyörein "joskus vaan käy niin, että aikuisten välinen rakkaus loppuu". Ei tuo vastaus lie se tärkein asia kokonaistilanteessa. Kyllä niitä vanhempien välejä tiiraillaan tarkasti ja jos välit kiristyy, niin lapsi voi reagoida. Sekä tietty siihen entiseen osataan kaivata takaisin, oli se sit vanhempien parisuhde tai vaikka vanha asuinpaikka. Kyllä meillä itkettiin menneen perään satunnaisesti vaikka erosta oli parikin vuotta ja hemmo aika iso tyyppi.
Itse kauhunsekaisin tuntein odotan tuota hetkeä... Miten kerrot lapselle sen, että erottiin, koska isä "piinasi" äidin itsemurhan partaalle? Henkinen väkivalta oli hirveää ja alkoi esiintyä jo fyysistäkin. Vieläkin pelkään sitä miestä, vaikka sainkin pelkoihini ja kokemuksiini psykologin pitkäjaksoista hoitoa.
On jo riittävän vaikeaa esittää rentoa ja välitöntä kun isä tulee lastaan hakemaan ja pakosta kohdataan. On vaikeaa puhua kauniisti isästä, lapsen takia yritän, enkä koskaan isää moiti. Isä ja puoliso ovat kuitenkin niin eri roolit. Mutta mitä minä voin lapselle kertoa kun hän oppii kysymään? En minä valehdellakaan voi. Jos lapsi saa kuulla jostain muulta taholta että isällä on ollut lähestymiskieltokin äitiin, niin mitäs sitten jos olen jotain kaunisteltua versiota lapselle kertonut?
Lapseni isä on hyvin hmm... erikoinen ihminen. Lapsen hän on toistaiseksi hoitanut hyvin ja lapsi rakastaa isäänsä. Mutta tiedän, että lapsen kasvaessa isän sairaalloiset vaatimukset lastakin kohtaan kasvavat ja sama lyttääminen ja väheksyminen alkaa kuin minuakin kohtaan... On tehnyt samoin isommillekin lapsilleen... Miten opetan lasta olemaan välittämättä? Miten kerron, että isä nyt vaan "on" tuollainen, mutta hän ei ole oikeassa? Jotenkin uskon että silti oman isän väheksyntä ja haukkuminen jättää lapseen jälkensä... Ja uskaltaako hän minulle kertoa jos isä aloittaa tällaisen? Jos isä uhkaa jollain? Tämä on niin vaikeaa... Joku viisas joskus neuvoi, että pois lapsi tuollaiselta isältä. Mutta ei se nyt ihan niinkään ole oikein, eikä mahdollistakaan...
Pitäiskö sun vaan tappaa itses nii ei tarvi elää tollasessa kuvitelmamaailmassa jossa nostat ittees esille muka hyvänä ja yrität samalla mollata lapsen isää! Ei lapselle oo terveellistä noin sairaan ihmisen kans elämä ku sä oot!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Vanhempien ero on yksi yleisimmistä lapsen kokemista stressitekijöistä, se järkyttää hänen olemassaolonsa totuttuja perustuksia. Ero on myös useinmiten lapse kehityksen kannalta selkeä riskitekijä.
Aiheesta lisää Väestöliiton sivustolla.
http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/perheiden_monimuotoisuus/lapset_ja_ero/
------------