E-flop

Olipa melkoinen uutinen tämä tämänaamuinen Nokiaa koskeva.

”Elopin kausi on ollut täydellinen epäonnistuminen”

"Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtaja Timo Rothovius pitää Microsoftin Nokia-kauppoja yllätyksenä varsinkin ajankohdan takia.
- Pikku hiljaa on tullut hyviä uutisia ja alkoi näyttää siltä, että mallisto on kunnossa. Jo aiemmin on ollut huhuja siitä, että Microsoft voisi olla ostaja. Ajankohta oli kuitenkin yllätys. Odotin, että kauppa olisi voinut toteutua ehkä vuoden parin päästä, Rothovius sanoo IS:lle."
29140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Yhtä Nokiaa on nyt tiedotusvälineet, alan asiantuntijat? käyvät läpi Nokian historiaa,...tulevaisuuteen on enemmänkin mielekiinto nyt!
Hyvä kun tappiolinja jää pois tuotannossa, ja keskitytään verkkopalveluiden kehittämiseen.

Kännykkäkehitys on saavuttanut kattonsa, ja olen tavallaan jo tyytyväinen tuosta radikaalista päätöksestä, joka ei niin kipeästi kuitenkaan vaikuta työntekijöihimme.

Jos Mickrosoft käyttää Nokian osaamista, saattaa siitä olla iso hyöty ajan myötä Suomellekin. Jos ei,..jäähän nähtäväksi.

Äänestä
  • siinä viisauksia latelee. Vai on hyvä juttu tämä ja eikö koske työntekijöitä. Hyvä se on rahakkaan eläkeläisen odotella ruusuista tulevaisuutta. Nuorten perheiden on maksettava asuntonsa nyt ja lähivuosina. Joillakin paikkakunnilla ainut iso työnantaja lähtee, asuntojen arvot laskee mutta velka jää.

    Äänestä

Nokia voi kehittää edelleenkin puhelintoimintoja, eli ohjelmasovelluksia puhelimille.
Kiessa ei aina ole kaikki pahaa, hyvääkin voi löytyä, onhan meillä suomessa innovaatiokykyjä.

Äänestä

”Elopin kausi on ollut täydellinen epäonnistuminen”

Pikemminkin päinvastoin. Hänhän tuli hakemaan Nokian kotiin jenkkilään ihan niinkuin oli ohjeet saanutkin ja hoiti hommansa. Tätähän minä sanoin heti kun kuulin, että jenkki tuli Nokiaa luotsaamaan ja varsinkin kun kuulin, mistä yhtiöstä.
Suomen eliittihän ei osaa muuta kuin tunaroida vuosisadasta toiseen. Aina meillä on ollut "liikaväestöä" lähetettäväksi milloi minnekin, missä viisaammat osaa työllistää toisia saadakseen enemmän rahaa. Täällä ei osta eikä haluta kuin kerätä rusinat pullasta.

Toisaalta tämä Suomen teollisuuden alasajo ja näivettäminen sopii saumattomasti ZWO:n käsikirjoitukseen, jota en ala tässä toistamaan. Samoin Suomen poliittinen katastrofi.

Äänestä
  • minustakaan ekaa kertaa E-floppaajan naaman näkeminen. :)

    Äänestä

Nokian väliaikaiseksi pääjohtajaksi nouseva, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa nousi ensimmäisenä lavalle Nokian Espoossa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Siilasmaa kertoi yrittäjätaustastaan: hänen mukaansa päätös myydä Nokian puhelinliiketoiminta Microsoftille on yksi hänen uransa haastavimmista.

Ennen myyntiä, jonka Microsoftin Steve Ballmer otti Siilasmaan mukaan puheeksi helmikuussa, Nokian johto kävi Siilasmaan mukaan kuluvan vuoden aikana kymmenissä kokouksissa läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot.

Hänen mukaansa tehty päätös oli kuitenkin väistämätön, sillä Nokialla - toisin kuin Microsoftilla - ei ole taloudellisia resursseja kehittää Windows Phone -käyttöjärjestelmää ja -laitteita.

Näin ollenmyyntipäätös oli Siilasmaan mukaan emotionaalisesti vaikea, mutta rationaalisesti ajateltuna oikea. Siilasmaa sanoo myös, että matkapuhelinyksikön myynti on vaikein päätös, jota hän on koskaan ollut tekemässä.

STT

Äänestä

Jungner: "Minkä Jorma Ollila loi, sen Elop vei"
Mikael Jungner Mikael JungnerSeppo Solmela
Julkaistu: 3.9.2013 8:21

Kansanedustaja Mikael Jungner (sd) heittäytyi runolliseksi aamun Nokia-uutisen myötä Twitterissä.
"Minkä Jorma loi, sen Elop vei. Noin niinkuin runollisesti kiteytettynä", Jungner twiittasi.

Äänestä

Kyllä oikein ällötti tuon Elopin esiintyminen TV:ssa. Kehui tehtyä sopimusta ja oli niin paatoksellinen. Sanoi vielä että "Me suomalaiset". Olin minäkin aikoinaan sitä mieltä, että Elop tuli nielaisemaan Nokian ja olen koko ajan ollut odottavalla kannalla ja nyt se tuli. Mitä nyt Microsoftin kätyriltä voisi muuta odottaakaan.

Ei auta muuta kuin uskoa ja luottaa, että siitä jotain hyvää seuraisi. Pidetään nyt peukkuja pystyssä, että edes se lupaus pitäisi paikkansa, että nokialaiset saavat pitää työpaikkansa.
En omista Nokian osakkeita, mutta siitä huolimatta on hullun haikea olo tuosta jutusta.

Äänestä
  • Atolfia kysy Ollilalkta muksi toi Elopin Nokiaan.

    Äänestä

  • tursus kirjoitti:

    Atolfia kysy Ollilalkta muksi toi Elopin Nokiaan.

    Olisi kyllä mukava kysyäkin, mutta tuskin pääsen Ollilaa niin lähelle. Ehkä vielä joku kysäisee. Olisi oikein mukava tietää, mitä hän vastaisi. Mitä lieneekään ollut mielessä silloin?

    Äänestä

Minun mielestä hän alkuun lettuja meille paistoi ja samppanjaa tarjoili..
Tyhmiin Suomaläisiin se upposi,kuin suohon- ninpä kovemmin se kolahti ,ken esipuheita uskoi..

Joka päivä uutta opimme,jos kuollut aikasemmin olisin kuollut---- en tätäkään olisi tiennyt.... Kannattaa elää ja muistaa kaun!!!

Äänestä

Näinhän se menee nopeet syö hitaat . Siinä eilisessä TV :ohjelmassa oli hyviä puheenvuoroja . Ja nyt oli nämä jotka tästä Pisnesmaailmasta tietää ., sitä mieltä ,Suomen on ½ vuosittain tehtävä näyttö , jos se pärjää näillä sopimuksilla menee hyvin --mutta ½ vuotta onkin "hitaille" liian pieni aika . - Saa nyt sitten nähdä , jatkaako Nokian tehtaat jatkossa Suomessa.
Koittivat kehoittaa ahkeruuteen , sevää puhetta.
En pitänyt uhkailuna --paremminkin kannustuksena Työläisille jotka nyt ovat vilä työssä -

Äänestä

Sarasvuo kimpaantui Elopin palkkioista: Mitä järkeä maksaa epäonnistujille?

Yritysvalmentaja ja liikemies Jari Sarasvuo paheksuu kovin sanoin Nokian johdon palkkioita.

Sarasvuo puuskahti aamulla Twitterissä, miksi toimitusjohtaja Stephen Elopille on maksettu miljoonia, koska hän on epäonnistunut.

”Mitä järkeä on maksaa 19 milj euroa liksaa epäonnistujalle, jolla ei ollut omaa riskiä pelissä? Lakatkaa nuolemasta johtajaloisten revaa!” hän kirjoittaa.
HS

Äänestä
  • suomalaisia ettemme huomaa että taas kreikkaan katoaa rahaa miljaardeja,

    Nokia kauppa oli hämäystä, ettei kansalaiset huomaa KREIKAN kriisä,

    Jutta ja JYRKI ovat hiljaa kuin k u s i sukassa kreikan rahantarpeesta,

    nokian miljaardit katoaa kreikan uumeniin, TAAS ,

    Äänestä

Palasiko Sarasvuo takaisin "oikeisiin" päivätöihinsä kun konsultti humpuukki on tiensä päässä? Kuulostaa kateelliselta. Sarasvuon rahat ja tulot vielä jätski rahoja ja kohta nekin loppuu.

Äänestä

Jos Elop nimeä hiukan muutetaan saadaan sana floppi. Floppi tarkoittaaa täydellistä epäonnistumista Nokian johtajana.

Sisareni soitti ja kysyi, muistatko muksi Eloppia jo aluksi kutsuit, en, vastasin. Paskaksi nimitit ja hyvin tiesit, sanoi sisareni.

Elop oli jo tullessaan microsoftin mies, joka tiesi mihin pyrki.

Elop määräsi, jopa kielen jota Lumioissa tulisi käyttää. Kieli on windows, joka ei ole koskaan toiminut kunnolla.

Suomalaiset olisivat suosineet Androita, jonka pohjalta olisi vielä ollut nousta ainakin parempaan tulokseen.

Äänestä
  • ei hyödytä ketään .
    Suurempia paskoja nämä jotka antoivat Elopin tehdä tuon.

    Äänestä

ulukomaalaisii, eloppiki oli iha ulukollaine!

Äänestä
  • Viime tuhatluku oli suomalaisille kovaa aikaa, tänne hyökättiin lännestä ja idästä, suomalaisia alistettiin ja demonisoitiin.

    Onneksi tuo aika on ohi.

    Siitä on jäänyt kuitenkin asenteita meihin.
    " Tyhmiä sketsisarjoja katsotaan toki ympäri maailmaa.
    Suomi on kuitenkin historian aikana ollut usein altavastaajana.
    Se on luonut tarpeen nähdä hyviä puolia köyhyydessä ja pienuudessa mutta myös tyhmyydessä.

    Hyvä esimerkki on sotamies Sven Dufva, jonka sydän on puhdasta kultaa, vaikka päästä jää paljon uupumaan. Kun joukko marssii yhteen suuntaan, Sven menee toiseen. Järjen puute mahdollistaa Svenin sankaruuden.

    Tyhmyyden ihannointi ei ole tyhmää. Tyhmyys luo luovuuden kentän, joka on vapaa kaavoista. Tyhmä kysymys voi paljastaa, miksi jokin jähmeä tapa on olemassa, tai kyseenalaistaa, onko järkeä seurata sokeasti trendejä."

    ---

    Äänestä

  • ¥¥¥ kirjoitti:

    Viime tuhatluku oli suomalaisille kovaa aikaa, tänne hyökättiin lännestä ja idästä, suomalaisia alistettiin ja demonisoitiin.

    Onneksi tuo aika on ohi.

    Siitä on jäänyt kuitenkin asenteita meihin.
    " Tyhmiä sketsisarjoja katsotaan toki ympäri maailmaa.
    Suomi on kuitenkin historian aikana ollut usein altavastaajana.
    Se on luonut tarpeen nähdä hyviä puolia köyhyydessä ja pienuudessa mutta myös tyhmyydessä.

    Hyvä esimerkki on sotamies Sven Dufva, jonka sydän on puhdasta kultaa, vaikka päästä jää paljon uupumaan. Kun joukko marssii yhteen suuntaan, Sven menee toiseen. Järjen puute mahdollistaa Svenin sankaruuden.

    Tyhmyyden ihannointi ei ole tyhmää. Tyhmyys luo luovuuden kentän, joka on vapaa kaavoista. Tyhmä kysymys voi paljastaa, miksi jokin jähmeä tapa on olemassa, tai kyseenalaistaa, onko järkeä seurata sokeasti trendejä."

    ---

    Lainaus on eräästä väitöskirjasta.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Lainaus on eräästä väitöskirjasta.

    Pikkulapsena, kun sisareni luki minulle tämän runon, aloin itkeä. Ja edelleenkin se liikuttaa kovasti.
    Koska se on liian pitkä, sen toinen puoli on seuraavassa viestissä.

    Runeberg:

    Sven Dufva

    Sven Dufvan isä köyhä ol', viraton kersantti,
    jo ikämies, kun Kustavin sodassa taisteli;
    maatilkustansa niukan sai nyt leipäpalasen,
    ja lasta häll' ol' yhdeksän, ja nuorin niistä Sven.

    Älyä kuinka äijällä lie ollut itsellään
    jaella lapsijoukollen, ei tiedä yksikään;
    mut vanhemmille varmaankin lie liiaks antanut,
    kuin nuorimmalle muuta ei kuin hiukka ripponut.

    Pojasta tuli kuitenkin väkevä, harteva,
    kuin orja raatoi pellolla ja kaatoi kaskea,
    ol' iloisempi, nöyrempi kuin moni viisaskaan
    ja töitä teki kaikkia, päin mäntyyn kaikki vaan.

    "Miks, Herran nimess', aikonet sinäkin, poloinen?"
    näin ukko Dufva useinkin saneli tuskaillen.
    Kun laulu tuo ei loppunut, Sven maltin menettää
    ja itse käypi miettimään, min parhain ymmärtää.

    Kun tuli Dufva kersantti siis kerran jällehen
    ja laski vanhaa virttänsä: "Voi, miks aiot, Sven?"
    niin aivan ukko ällistyi, kun poika aukaisi
    leveän suunsa, vastaten: "He, sotamieheksi!"

    Ivaten vanhus hymyili. "Sinäkö, nulikka,
    sinäkö sotamieheksi? He, tiedä huutia!"
    "Niin", lausui poika, "täällä teen ma kaikki hullusti,
    ehk' eestä maan ja kuninkaan on kuolla selvempi."

    Tuost' ukko Dufva hämmästyi ja heltyi itkemään;
    Sven, pussin selkääns' ottaen, läks joukkoon lähimpään.
    Hän terve oli, mittava, no, muusta huoli viis,
    rekryytiks väkeen Dunckerin pääs tinkimättä siis.

    Tulipa sotatemppuja nyt Dufva harjoittaa,
    se omituist' ol' laatuaan ja nähdä hupaisaa;
    korpraali huusi nauraen ja nauroi huutaen,
    Sven toimessa ja leikissä ol' yhtä totinen.

    Niin uupumaton oli hän kuin tuskin yksikään,
    hän maata polki tömisti ja astui hiessään;
    mut käännöstä kun käskettiin, he pettyi ainiaan,
    tek' "oikeaan" ja "vasempaan", päinvastoin aina vaan.

    "Jalalle pyssy" oppi hän ja "pyssy olkahan",
    tanahan laski painetin ja teki kunnian;
    vaan "kunniaa" kun huudettiin, hän laski painetin,
    kun pyssyn piti jalalle, se olkaan lensikin.

    Näin tuli Dufva kuuluksi äkseerauksestaan,
    ja kaikki, miehet, päälliköt, ne häntä nauramaan.
    Mut vakaana hän astui vain ja tyytyi kaikkihin
    ja toivoi aikaa parempaa, - niin sota syttyikin.

    Kun joukon tuli lähteä, niin miehet miettimään,
    kyllinkö viisas Dufva lie sotahan lähtemään.
    Hän antoi heidän hölpöttää ja tyynnä tuumi vaan:
    "Jos muiden kanss' en mennä saa, tok' yksin mennä saan."

    Omasta kohden kuitenkin sai pyssyn, rensselin,
    leirissä teki rengin työt, sodassa soturin;
    mut passaukset, tappelut käv' yhtä juoheaan,
    eik' araks häntä mainittu, vaan hupsuks toisinaan.

    Paluuta tehtiin, ryssä tuo hätyytti ahdistain,
    ja jokivartta Sandels nyt peräytyi verkkaan vain.
    Vähäisen matkan päässä siit' on porraskäytävä,
    ja siinä seisoi miestä vain noin parikymmentä.

    Tien korjuu heillä toimena, ja, työnsä tehtyään,
    etäällä sodan melskeestä pitivät lystiään
    ja lähitalost' ottivat, mit' irti saivat vaan;
    Sven Dufva myötä oli myös, hän pantiin passaamaan.

    Mut toista tuli, törmältä kun täyttä vauhtia
    riens' adjutantti Sandelsin, hevonen vaahdossa:
    "Jumalan tähden, portaallen, aseihin", huusi hän,
    "vihollisjoukon tiedetään täst' yli pyrkivän."

    Päämiehelle hän lisäsi: "Te silta purkakaa,
    jos voitte, muuten viimeiseen verehen taistelkaa!
    Hukassa kaikk' on, taaksemme jo ryssät ennättää;
    apua saatte, kenraali jo tulla lennättää."

    Hän kiiti pois. Mut ehdittiin töin tuskin sillallen,
    kun ryssäparvi täyttävi jo rannan vastaisen.
    Se laajenee, se taajenee, se tähtää, laukaisee;
    jo suomalaista kahdeksan ens paukaus pyyhkäisee.

    Ei hyvä enää viipyä, jokainen häikähtää.
    Taas paukaus, ja jäljelle vain viisi miestä jää.
    "Kivääri sojoon, taaksepäin!" nyt komennettihin.
    Sven Dufva yksin hairahtui ja laski painetin.

    (jatkuu)

    Äänestä

  • Liisa S. kirjoitti:

    (loppuosa)

    Käännöskin Dufvan taaksepäin ol' eriskummainen:
    peräytymään kun käskettiin, hän hyökkäs sillallen
    ja seisoi siinä jäykkänä, vakaana, vanhoillaan,
    kaikille valmis neuvomaan paraita temppujaan.

    Ei aikaakaan, niin saakin hän jo niitä osoittaa,
    kun silta täyteen ryssiä samassa tuoksahtaa.
    Yks toisen perään rynnähtää, mut heistä joka mies sai
    oikeaan ja vasempaan, niin että tempun ties.

    Käsinpä tät karhua ei voitu kukistaa,
    ja lähin mies se luodilta hänt' aina varjoaa;
    mut ryssäin kiihtyy rohkeus, kun toivo heikkenee;
    nyt Sandels saapuu, huomaapi, kuin Dufva ottelee.

    "Hyv' on", hän huutaa, "niin, kas niin, sa poika urhoinen,
    äl' yli päästä perhanaa, niin, vielä hetkinen!
    Noin suomalainen taistelee, se vasta soturi.
    Avuksi, pojat, rientäkää, tuo meidät pelasti."

    Ja ryssä huomas rynnäkön nyt tyhjään käynehen,
    vihollisjoukko kääntyi pois, hitaasti kulkien.
    Kun tyynt' on kaikki, ratsultaan käy Sandels rantahan
    ja kysyy miestä, sillalla min näki sotivan.

    Sven Dufvaa näytetään. Hän on jo loppuun taistellut
    ja taistellut kuin mies, ja nyt on taisto tauonnut;
    hän näyttää siihen nukkuneen lepäämään leikistään.
    Vakaampi ei, mut kalvaampi on paljon entistään.

    Ja Sandels silloin kumartuu kuollutta katsomaan,
    ei tuntematon ole tuo, vaan tuttu vanhastaan;
    mut alla hänen rintansa punoittaa nurmi nyt,
    on luoti käynyt sydämeen, on veri ehtynyt.

    "Se luoti tiesi paikkansa, sit' eipä kieltää voi,
    enemmän tiesi se kuin me", näin kenraal' aprikoi,
    "ei kajonnut se heikkohon ja huonoon otsahan,
    parempahan se pyrki vain, jalohon rintahan."

    Ne sanat sotajoukossa levisi yleiseen,
    ja kaikki myönsi Sandelsin totuuden lausuneen:
    "Älyä kyll' ei Dufvalla lie liiaksi ollutkaan,
    pää huono oli", arveltiin, "mut sydän paikallaan."

    °°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°°

    Äänestä

  • L.S. kirjoitti:

    ( rekryytti, engl.: recruit = alokas, tulokas)

    Äänestä

  • ⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄⁄ kirjoitti:

    ( rekryytti, engl.: recruit = alokas, tulokas)

    Minun ulkoa osaamassani käännöksessä näin:

    "Ei otsaan käydä huolinut,
    sen huonoks' arvioi,
    vaan sattui sankar'sydämeen,
    jalomman valikoi."

    Äänestä

  • L.S. kirjoitti:

    Minun ulkoa osaamassani käännöksessä näin:

    "Ei otsaan käydä huolinut,
    sen huonoks' arvioi,
    vaan sattui sankar'sydämeen,
    jalomman valikoi."

    kirjoitin erilleen selvyyden takia.

    Äänestä

  • L.S. kirjoitti:

    Minun ulkoa osaamassani käännöksessä näin:

    "Ei otsaan käydä huolinut,
    sen huonoks' arvioi,
    vaan sattui sankar'sydämeen,
    jalomman valikoi."

    Luin hauskan kolumnin:

    http://www.hs.fi/elama/Vain kahjo matkustaa lasten kanssa/a1379523215058?cmp=bn-bselamatyyli&utm_source=ron&utm_medium=banner&utm_content=468x400&utm_campaign=sima_bselamatyyli

    Äänestä

  • Ulkoaosaamassani kirjoitti:

    kirjoitin erilleen selvyyden takia.

    mäinen Suomi-poika tuo Sven, - ja heitä murhattiin sata tuhatta Venäjän rajalle vv. 1939 -45, haavoittui saman verran, ehkä enemmänkin henkisesti ja fyysisesti.

    Äänestä

todella vihanen,
suomeen ON saatava palauttaa oikeudenmukaisuus,
" rosvot kiini "

Tulee HUIJAUKSEN maku koko touhusta,

suomalaisia ON jälleen huijattu pahemman kerran

muuten ------- Kaikki saneeraus johtajien palkaamiset ja valtavn suuret pallkiot on olle PELKKÄÄ suomen kansan HUIJAUSTA ja RYÖSTÖÄ.

SE JOKA on nämä palkat japalkkiot keksiny ON SAATAVA EDESVASTUUSEEN hirvittävän suurestä ruikoksesta suomen kansaa kohtaan !

NYT ON sattava RIKOS _ TUTKIJAT tehtävään selvittää milloin alkoi ja KENEN TOIMESTA keksittiin YLI SUURET palkat ja palkkiot ,

NYT ei auta BRAXIN ja MÖMKÄEREEN kehittelemät lait ja lainvoimaisuus,
KOSKA ON tapahtunu valatvan suuri HUIJAUSA kokonaista suomen kansaa kohtaan !

NYT VIHDOINKIN on pantava VENNAMON aikoinaan lausuma toive toteutumaan " ROSVOT KIINNI "

VENNAMON sana saa nain vihdoinkin oikeutta toteuttaa oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassamme !

Äänestä
  • Menehän huutamaan toreille ja turuille. Ei äänesi täällä minnekään kuulu, vaikka kuinka kiljuisit. Eikä tehtyjä tekemättömäksi saa, vaikka kuinka ääntäsi korotat.

    Etkä sinä niistä pennosista hyödy, vaikka kaikkesi ressukka yrität. Tuollainen käy jo sydämen päälle, kun noin kiukuissaan huutaa. Ota nyt iisisti, helpota hetkeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Iltasanomat: kirjoitti:

Olipa melkoinen uutinen tämä tämänaamuinen Nokiaa koskeva.

”Elopin kausi on ollut täydellinen epäonnistuminen”

"Osakesäästäjien keskusliiton puheenjohtaja Timo Rothovius pitää Microsoftin Nokia-kauppoja yllätyksenä varsinkin ajankohdan takia.
- Pikku hiljaa on tullut hyviä uutisia ja alkoi näyttää siltä, että mallisto on kunnossa. Jo aiemmin on ollut huhuja siitä, että Microsoft voisi olla ostaja. Ajankohta oli kuitenkin yllätys. Odotin, että kauppa olisi voinut toteutua ehkä vuoden parin päästä, Rothovius sanoo IS:lle."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu