Pt, okt, krs-talojen käyttökulut

Mitä eroa on okt:lla ja pientalolla asumiskust. suhteen (kaikki verot, roskakuskit ja energia)?

Onko kerrostalojen vastikkeet pienempiävai suurempia kuin näissä ?
471666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

On olemassa vastiikettomia kerrostaloja, joissa yleensä alakerran liiketilojen vuokrilla

Äänestä

Jos katsotaan €/asunneliö
Suurin osa okt asukkaista muistaa kuluikseen vain lämmityksen ja veden ja unohtaa korjaukset, koneet, polttoaineet, jätemaksut, kiinteistöveron jne.

Äänestä
  • laadukas elämä maksaa. ladan voi ostaa, mutta kuka sillä kehtaa ajaa, kun mersujakin on saatavilla.

    koneita tarvii ostaa muihinkin kuin omakotitaloon, joten sen voi unohtaa. mitähän tarkoitat polttoaineella, koska mainitsit jo lämmityksen? jätemaksut ovat muutaman satasen mummonmarkoissa vuodessa, niitä joutuu maksamaan myös yhtiövastikkeessa. kiinteistövero on lähes 200 neliöisessä talossani vajaan tonni markoissa vuodessa.

    jos verrataan 50 neliöistä kerrostaloasuntoa ja 200 neliöistä omakotitaloa, niin aika kummalliset kaavat sulla on, jos saat okt-asumisen neliöhinnaltaa kalliimmaksi.

    mutta kuten sanottu. nämä ovat elämän valintakysymyksiä ja jos viihtyy kerrostalossa ja tykkää käydä saunavuorolla yleisessä saunassa ja pitää stereoita kotibileissä hiljaa, ettei tule varoitusta, niin mikäs siinä.

    minä maksan mielelläni siitä, että voin aamulla mennä uimaan omaan rantaan tai illalla lämmittää saunan ja takan, koska tykkään. oma piha on myös kiva juttu. harvemmin siinä kerrostalon sisäpihalla tulee baden-badenissa makoiltua.

    Äänestä

  • mariner kirjoitti:

    laadukas elämä maksaa. ladan voi ostaa, mutta kuka sillä kehtaa ajaa, kun mersujakin on saatavilla.

    Kyllä minun kerrostalossa on oma sauna jokaisella.
    Ei tarvitse saunavuorojen kanssa sählätä.
    Eikä myöskään pelätä varkaita tai että
    joku tulee kirveen kasnssa heilumaan ikkunan taakse
    yöllä.
    Kyllä uudessa kerrostalossa on upea asua.

    Äänestä

  • mariner kirjoitti:

    laadukas elämä maksaa. ladan voi ostaa, mutta kuka sillä kehtaa ajaa, kun mersujakin on saatavilla.

    koneita tarvii ostaa muihinkin kuin omakotitaloon, joten sen voi unohtaa. mitähän tarkoitat polttoaineella, koska mainitsit jo lämmityksen? jätemaksut ovat muutaman satasen mummonmarkoissa vuodessa, niitä joutuu maksamaan myös yhtiövastikkeessa. kiinteistövero on lähes 200 neliöisessä talossani vajaan tonni markoissa vuodessa.

    jos verrataan 50 neliöistä kerrostaloasuntoa ja 200 neliöistä omakotitaloa, niin aika kummalliset kaavat sulla on, jos saat okt-asumisen neliöhinnaltaa kalliimmaksi.

    mutta kuten sanottu. nämä ovat elämän valintakysymyksiä ja jos viihtyy kerrostalossa ja tykkää käydä saunavuorolla yleisessä saunassa ja pitää stereoita kotibileissä hiljaa, ettei tule varoitusta, niin mikäs siinä.

    minä maksan mielelläni siitä, että voin aamulla mennä uimaan omaan rantaan tai illalla lämmittää saunan ja takan, koska tykkään. oma piha on myös kiva juttu. harvemmin siinä kerrostalon sisäpihalla tulee baden-badenissa makoiltua.

    Ihme valitusta ja höpötystä.

    Kysymys oli mikä on kallein asumismuoto.

    Vastaus on OKT.

    Nyt ei kysytty elämisen laadusta tai muusta, vain hinnasta. OKT on kallein/m² ja se on fakta.

    Äänestä

  • madiner kirjoitti:

    on teillä uskomattomat jutut, mutta sitä se katkeruus teettää.

    Äänestä

  • jukujukumaa kirjoitti:

    on teillä uskomattomat jutut, mutta sitä se katkeruus teettää.

    OKT on kallein per neliö, mikäs sitä muuksi muuttaa?

    Kyse ei ole kateudesta, idiootti. Ei aina tarvitse olla kateellinen. Jos OKT on kallein niin miksi sitä ei saa ääneen sanoa.

    Ei kaikki OKT asujat sitä hintaa ajattele, monet haluaa asua vain ja ainoastaan OKT:ssa, vaikka tietävätkin sen kalliiksi. Its en asu mutta tulen joskus asumaan. Vaikka onkin kallein vaihtoehto, on siinä niitä muita hyviä puolia kuten oma piha jne. Vituttaa vaan tommonen että heti sanotaan kateelliseksi jos faktoja ääneen lausuu. Ihme meininki.

    Äänestä

  • madiner kirjoitti:

    Ihme valitusta ja höpötystä.

    Kysymys oli mikä on kallein asumismuoto.

    Vastaus on OKT.

    Nyt ei kysytty elämisen laadusta tai muusta, vain hinnasta. OKT on kallein/m² ja se on fakta.

    Kerronpa tässä omat lukuni.

    Muutama vuosi sitten asuin osakkeessa jonka hoitovastike sisälsi kaikki kulut, myös sähkön ja veden. Hoitovastike oli 1348mk/kk ja se nousi noin 3% vuodessa, joten arvaan että se voisi olla nyt noin 245€/96neliötä eli 2,56€/neliö/kk.

    Nyt asun omakotitalossa jonka huoneistopinta-ala on 170 neliötä. Kuluja kertyy vuodessa seuraavasti sähkö(myös lämmitys) 1800€, vesi+viemäri 250€, kiintistövero 200€, jätehuolto 125€, vakuutus 150€, kaapeli 100€. Noista tulee 218€/kk eli 1,29€/neliö/kk.

    Nopeasti laskien udessa omakotitalossa asuminen maksaa alla puolet siitä mitä se maksoi vanhassa kerrostalossa.

    Laskin tuossa omakohtaisen kokemuksen ja totesin että ok talon neliökulu on suunnilleen puolet kerrostalosta....

    Äänestä

  • Anssi kirjoitti:

    Ompa sulla ollut kova vastike siinä kerrostalossa.

    Itsellä on 3h keittiö ja oma sauna 79m
    vastike 140e kk

    Jos olet yli 200e maksanut kerrostalon vastikkeesta, niin oli kyllä järkevä teko myydä se nopeasti pois.
    On jotain mätää sillion yhtiön asioiden hoidossa.

    Vastike vaihtelee eri kerrostaloyhtiöiden välillä, joten jos joku alkaa täällä suoraan vertaamaan omaa ylihintaista vastikettaan normaaliin omakotitalon kustannuksiin, niin metsään mennään.

    ja kun vielä bussimatkat ja polttoainekulut sieltä omakotitalosta kallistuvat jatkuvasti, niin se on todella kallista, nyt vaan kallista.

    Laadusta sen verran , että on todella laadukasta kun ei itse tarvitse tehdä mitään kerrostalossa.
    Se on laatua ja jää aikaa muuhunkin ,kuin kitkemiseen ja kolaamiseen.

    Ei ole omakohtaista kokemusta OKT:sta.

    Mun KT-osakkeessa, 75m², on vastike 145 euroa eli 1,93 euroa / m². Siihen sisältyy kaikki paitsi oma käyttösähkö ja oma vesi, joka maksaa 10e/kk. Senhän voi kai laskea tohon neliöhintaan mukaan, en jaksa itse.

    Veikkaus että OKT:ssa on kuitenkin kaikkine kuluineen kalliimpaa. Ja jos ei, niin kerro mitä laskit kuluihin mukaan. Kiitos.

    Äänestä

  • göljöljk kirjoitti:

    bussimatkat ja polttoainekulut omakotitalosta? siis häh? meneekö teidän kerrotaloparakkikommuunista joku työjuna suoraan kaivoksille vai mitä sinä tarkoitat?

    OKT:n kalleudesta on ihan naurettavaa edes väitellä, jos ei ole itse edes OKT:ssä asunut. Minä olen kokeillut molempia vaihtoehtoja, kerrostaloa muutaman vuoden opiskeluaikana eikä ole epäselvyyttä kummassa mieluummin asun.

    Äänestä

  • joojojoo kirjoitti:

    Ompa sulla ollut kova vastike siinä kerrostalossa.

    Itsellä on 3h keittiö ja oma sauna 79m
    vastike 140e kk

    Jos olet yli 200e maksanut kerrostalon vastikkeesta, niin oli kyllä järkevä teko myydä se nopeasti pois.
    On jotain mätää sillion yhtiön asioiden hoidossa.

    Vastike vaihtelee eri kerrostaloyhtiöiden välillä, joten jos joku alkaa täällä suoraan vertaamaan omaa ylihintaista vastikettaan normaaliin omakotitalon kustannuksiin, niin metsään mennään.

    Kuuluiko sinun vastikkeeseen vesi ja sähkö? Ja asuntosi on vielä pienempikin.

    Yhtiön hoitovastike oli ihan normaali. Kesti kyllä vertailun vastaaviin taloihin.

    Jos haluaa jotain vertailla niin joutuu käyttämään niitä tietoja joita on käytettävissä. Itse vertasin siis kahden oman asunnon kuluja ja ne pitää taatusti paikkansa.

    Äänestä

  • madiner kirjoitti:

    Ei ole omakohtaista kokemusta OKT:sta.

    Mun KT-osakkeessa, 75m², on vastike 145 euroa eli 1,93 euroa / m². Siihen sisältyy kaikki paitsi oma käyttösähkö ja oma vesi, joka maksaa 10e/kk. Senhän voi kai laskea tohon neliöhintaan mukaan, en jaksa itse.

    Veikkaus että OKT:ssa on kuitenkin kaikkine kuluineen kalliimpaa. Ja jos ei, niin kerro mitä laskit kuluihin mukaan. Kiitos.

    140€ vastike, 20€ sähköön ja 5x10€ veteen tekee 210€/kk eli 2,8€/neliö/kk

    Äänestä

  • madiner kirjoitti:

    OKT on kallein per neliö, mikäs sitä muuksi muuttaa?

    Kyse ei ole kateudesta, idiootti. Ei aina tarvitse olla kateellinen. Jos OKT on kallein niin miksi sitä ei saa ääneen sanoa.

    Ei kaikki OKT asujat sitä hintaa ajattele, monet haluaa asua vain ja ainoastaan OKT:ssa, vaikka tietävätkin sen kalliiksi. Its en asu mutta tulen joskus asumaan. Vaikka onkin kallein vaihtoehto, on siinä niitä muita hyviä puolia kuten oma piha jne. Vituttaa vaan tommonen että heti sanotaan kateelliseksi jos faktoja ääneen lausuu. Ihme meininki.

    Ei välttämättä ole kalliimpaa asua OK- talossa, kuin kerrostalossa. Jos talo on hyvin tehty, siinä nykyaikaiset maalämmitykset, lämmön talteenotot ja kunnon rakenteet, niin asuminen maksaa vähemmän kuin kerrostalossa.

    Mutta jos kyseessä on vanha harakanpesä kuten sinulla varmaankin on, niin tottakai asuminen maksaa paljon. Jos yhtiövastike on yleinen, eli noin 2.8 euroa m2, niin laske mitä esim. 300 m2 KT-asunnon maksut vesimaksuineen ovat kuussa. Joka nuppi maksaa mm. vedestä, vaikka sitä ei edes käyttäsi esim. lomillaan.

    300 m2 OK- talossa, joka viimeisellä tekniikalla rakenettu asuu ilman muuta halvemmalla.

    Äänestä

  • Anssi kirjoitti:

    140€ vastike, 20€ sähköön ja 5x10€ veteen tekee 210€/kk eli 2,8€/neliö/kk

    Joo, mulla ei mee 20€ sähköön kuussa eikä ole viittä henkee. Mutta samalla määrällähän laskut pitää toki tehdä.

    Mutta voitkos kertoa tänne omat OKT kulusi? Ja paljonko se on siis halvempi?

    Äänestä

  • Tietäjä kirjoitti:

    "Mutta jos kyseessä on vanha harakanpesä kuten sinulla varmaankin on..."

    Kusipää.

    Äänestä

  • Anssi kirjoitti:

    Kerronpa tässä omat lukuni.

    Muutama vuosi sitten asuin osakkeessa jonka hoitovastike sisälsi kaikki kulut, myös sähkön ja veden. Hoitovastike oli 1348mk/kk ja se nousi noin 3% vuodessa, joten arvaan että se voisi olla nyt noin 245€/96neliötä eli 2,56€/neliö/kk.

    Nyt asun omakotitalossa jonka huoneistopinta-ala on 170 neliötä. Kuluja kertyy vuodessa seuraavasti sähkö(myös lämmitys) 1800€, vesi+viemäri 250€, kiintistövero 200€, jätehuolto 125€, vakuutus 150€, kaapeli 100€. Noista tulee 218€/kk eli 1,29€/neliö/kk.

    Nopeasti laskien udessa omakotitalossa asuminen maksaa alla puolet siitä mitä se maksoi vanhassa kerrostalossa.

    Kuten alussa vastasin, suurin osa okt asukkaista muistaa kuluikseen vain lämmityksen ja veden ja unohtaa korjaukset, koneet, polttoaineet, jätemaksut, kiinteistöveron jne.

    Anssi unohtaa mm. ruohonleikkurin, trimmerin, uuden lehtiharavan, uuden lumikolan, pihatien aurauksen, vaimon keväällä kahteen kertaan ostamat pihakukat (ekat paleltui, ainakin meillä ,_)), nurmikon lannoitteen, hiekotushiekan... Yhtään maalia, nauloja, listanpätkiä jne. ei tarvita.

    Kerrostalon yhtiövastike kattaa kaikki em. osassa jopa käyttöveden.

    Kyllä omakotitalossa kivaa on, mutta joutuu siitä maksamaankin

    Äänestä

  • tieto kirjoitti:

    Jep, minäkin kysyin tuolla omassa kirjoituksessani, että paljonko ne OKT:n kulut sitten ovat ja mistä koostuvat, vastausta en saanut, vain sen "tiedon" että minä maksan enemmän kerrosteloasunnostani. Jaa-a.

    Äänestä

  • tieto kirjoitti:

    Kuten alussa vastasin, suurin osa okt asukkaista muistaa kuluikseen vain lämmityksen ja veden ja unohtaa korjaukset, koneet, polttoaineet, jätemaksut, kiinteistöveron jne.

    Anssi unohtaa mm. ruohonleikkurin, trimmerin, uuden lehtiharavan, uuden lumikolan, pihatien aurauksen, vaimon keväällä kahteen kertaan ostamat pihakukat (ekat paleltui, ainakin meillä ,_)), nurmikon lannoitteen, hiekotushiekan... Yhtään maalia, nauloja, listanpätkiä jne. ei tarvita.

    Kerrostalon yhtiövastike kattaa kaikki em. osassa jopa käyttöveden.

    Kyllä omakotitalossa kivaa on, mutta joutuu siitä maksamaankin

    Kaupunki auraa kyllä kadun.

    Ruohonleikkuri, harava, lumikola kestävät hyvinkin 20 vuotta. isälläni on hyvin käyvä ja kukkuva vuonna 79 ostettu ruohonleikkuri.

    Nurmikon lannoitus riippuu täysin siitä, missä asut. Meillä ei tarvitse lannoittaa.

    Pihakukat maksoivat tänä keväänä ehkä noin 25 Euroa. Ei ihan hirvittävä rasti.

    Hiekoitushiekan hintaa en tiedä. Meillä on sitä edelliseltä omistajalta tynnyrillinen.

    Maalia, nauloja ja listanpätkiä tarvitaan ihan samalla tavalla kerrostalossa. Ne ovat kuluvia osia myös siellä.

    Mitähän tarkoitat koneilla ja polttoaineilla? :)

    Äänestä

  • heh hee kirjoitti:

    bussimatkat ja polttoainekulut omakotitalosta? siis häh? meneekö teidän kerrotaloparakkikommuunista joku työjuna suoraan kaivoksille vai mitä sinä tarkoitat?

    OKT:n kalleudesta on ihan naurettavaa edes väitellä, jos ei ole itse edes OKT:ssä asunut. Minä olen kokeillut molempia vaihtoehtoja, kerrostaloa muutaman vuoden opiskeluaikana eikä ole epäselvyyttä kummassa mieluummin asun.

    Kerrostalossa
    Ei tarvitse siis tehdä mitään
    Ei yhtään mitään.

    joo

    Ostelkaa vaan niitä homeisia omakotitaloja jostain korvesta tai lähiöstä, jotka ovat vieri vieressä ja naapurin koira paskoo kukkapenkkiin sun muuta mukavaa.

    Kohta tulee myyntiin niin paljon vanhoja omakotitaloja, että pitäkää huivistanne kiinni,
    Suuret ikäluokat eivät jaksa hoitaa ja kitket
    pakkotyölaitostaansa joten omakotitalot ovat nyt suuri MYY
    hehheh heh

    Äänestä

  • madiner kirjoitti:

    "Mutta jos kyseessä on vanha harakanpesä kuten sinulla varmaankin on..."

    Kusipää.

    Ole tyytyväinen, ettei sinulla lasipäätä vätys.

    Äänestä

  • Stiga kirjoitti:

    Kaupunki auraa kyllä kadun.

    Ruohonleikkuri, harava, lumikola kestävät hyvinkin 20 vuotta. isälläni on hyvin käyvä ja kukkuva vuonna 79 ostettu ruohonleikkuri.

    Nurmikon lannoitus riippuu täysin siitä, missä asut. Meillä ei tarvitse lannoittaa.

    Pihakukat maksoivat tänä keväänä ehkä noin 25 Euroa. Ei ihan hirvittävä rasti.

    Hiekoitushiekan hintaa en tiedä. Meillä on sitä edelliseltä omistajalta tynnyrillinen.

    Maalia, nauloja ja listanpätkiä tarvitaan ihan samalla tavalla kerrostalossa. Ne ovat kuluvia osia myös siellä.

    Mitähän tarkoitat koneilla ja polttoaineilla? :)

    Ainakin minun ruohonleikkurini on sen verran vanhaa mallia, että 95E on sopiva polttoaine.

    Kiertovesipumppu piti uusia tänä kesänä (piti pikkusen ääntä), mielummin nyt kuin talvella pakkasilla.

    Ainakin minä tarvitsen omakotitalossani porakonetta, tai oikeastaan niitä on useampiakin, toisessa johto, toisessa akku...

    PS. Uusi ruohonleikkuri, vetävä, hinta n.500€

    Äänestä

  • Anssi kirjoitti:

    140€ vastike, 20€ sähköön ja 5x10€ veteen tekee 210€/kk eli 2,8€/neliö/kk

    Korjaan laskelmastasi muutaman jutun.

    Sähkölaskuni on 17€/kk mutta lasketaan 20€ mukaan koska kasvatetaan neliömäärää laskussa. Oma sauna muuten on.
    75 neliön asunnossa ei tule asumaan 5 henkeä joten vesimaksun suuruus vääristää tulosta laskuissasi (ja onko sulla muuten 5 hengen perhe?)

    Eli totuudenmukaisempi tulos saadaan, kun nostetaan neliömäärä laskussa 130 neliöön. Laskemallani neliövastikkeella eli 1,93€/m2 se tekee 251€. Siihen lisää sähkö 20€ ja 50€ viiden hengen vesimaksuja, yhteensä 321€ / 130m2 on 2,47€/m2

    Eli jos viitsisit nyt laskea kuinka paljon sinulla menee OKT asumiskuluja kuukaudessa ja voisit samalla kertoa kuinka monta neliötä on käytössä, kuinka monta henkeä perheessä, ja mitkä kaikki olet laskenut kuluiksi. Ja samalla sano että lämmitätkö puulla peruslämmityksen lisäksi.

    Äänestä

  • madiner kirjoitti:

    Joo, mulla ei mee 20€ sähköön kuussa eikä ole viittä henkee. Mutta samalla määrällähän laskut pitää toki tehdä.

    Mutta voitkos kertoa tänne omat OKT kulusi? Ja paljonko se on siis halvempi?

    No paljonko sitä sähköä menee vuodessa ja mitä maksaa?

    OK-taloni kulut on jo esitetty tässä keskuselussa.

    Äänestä

  • lkjlöljk kirjoitti:

    Kerrostalossa
    Ei tarvitse siis tehdä mitään
    Ei yhtään mitään.

    joo

    Ostelkaa vaan niitä homeisia omakotitaloja jostain korvesta tai lähiöstä, jotka ovat vieri vieressä ja naapurin koira paskoo kukkapenkkiin sun muuta mukavaa.

    Kohta tulee myyntiin niin paljon vanhoja omakotitaloja, että pitäkää huivistanne kiinni,
    Suuret ikäluokat eivät jaksa hoitaa ja kitket
    pakkotyölaitostaansa joten omakotitalot ovat nyt suuri MYY
    hehheh heh

    Kerrostalossa ei voi tosiaankaan tehdä mitään sille kun:

    1. Hissit kolisevat.

    2. Koirat räksyttävät.

    3. Muusikki raikaa.

    4. Piano pimputtaa.

    5. Juopot meluavat.

    6. Naapurit huutavat ja kolistelvat.

    7. Putkimiehet saapuvat.

    8. Naapurit kyyttäävät. Ks. Kerrostalokyyttääjät.

    9. Ystävät pitävät köyhänä.

    10.´Kaikihan me säälimme kerrostalon asukkeja.

    Äänestä

  • tieto kirjoitti:

    Kuten alussa vastasin, suurin osa okt asukkaista muistaa kuluikseen vain lämmityksen ja veden ja unohtaa korjaukset, koneet, polttoaineet, jätemaksut, kiinteistöveron jne.

    Anssi unohtaa mm. ruohonleikkurin, trimmerin, uuden lehtiharavan, uuden lumikolan, pihatien aurauksen, vaimon keväällä kahteen kertaan ostamat pihakukat (ekat paleltui, ainakin meillä ,_)), nurmikon lannoitteen, hiekotushiekan... Yhtään maalia, nauloja, listanpätkiä jne. ei tarvita.

    Kerrostalon yhtiövastike kattaa kaikki em. osassa jopa käyttöveden.

    Kyllä omakotitalossa kivaa on, mutta joutuu siitä maksamaankin

    Aika hankala niitä muita kuluja on arvioida, mutta kuten tuossa laskin niin aikaisemmin kerrostalossa kulut oli 2,56€/neliö/kk ja nyt omakotitassa 1,29€/neliö/kk.

    Ok-taloon tulee päälle mainitsemiasi kuluja, mutta eron kuitenkin 1,27€/neliö/kk, jolloin neliöhinnalla laskine säästän 2590€/vuodessa, sillä saa 10 ruohonleikkuria.

    Ruohonleikkuri maksaa 250€ ja kestää 10v. Lumikola maksaa 50€ ja kestää 5v. Talon ylläpitoon voisi hiekkoineen, lannotteineen, bensoineen ja ulkosien korjauksineen mennä ehkä 100€ vuodessa. Ja pannaan vielä toinen 100€ siihen että joutuu ylläpitämään työkaluja yms. Näistä tulee yhteensä lisää 0.12€/nelilö/kk

    Pyöristetään lukua vielä vähän ylöspäin, niin OK-talon kuluiksi tulee nyt 1,5€/neliö/kk.

    Äänestä

  • Tietäjä kirjoitti:

    Kerrostalossa ei voi tosiaankaan tehdä mitään sille kun:

    1. Hissit kolisevat.

    2. Koirat räksyttävät.

    3. Muusikki raikaa.

    4. Piano pimputtaa.

    5. Juopot meluavat.

    6. Naapurit huutavat ja kolistelvat.

    7. Putkimiehet saapuvat.

    8. Naapurit kyyttäävät. Ks. Kerrostalokyyttääjät.

    9. Ystävät pitävät köyhänä.

    10.´Kaikihan me säälimme kerrostalon asukkeja.

    11. Olet - voisin lyödä tästä vetoa - hieman tavallista keskivertoa tyhmempi ihminen. Säälittävää.

    Äänestä

  • tieto kirjoitti:

    Ainakin minun ruohonleikkurini on sen verran vanhaa mallia, että 95E on sopiva polttoaine.

    Kiertovesipumppu piti uusia tänä kesänä (piti pikkusen ääntä), mielummin nyt kuin talvella pakkasilla.

    Ainakin minä tarvitsen omakotitalossani porakonetta, tai oikeastaan niitä on useampiakin, toisessa johto, toisessa akku...

    PS. Uusi ruohonleikkuri, vetävä, hinta n.500€

    Uudet ruohonleikkurit ei syö älyttömästi bensaa, mullakin on mennyt tänä kesänä vasta kaksi tankillista bensaa. Maksaa noin 3€.

    Jos sun leikkuri kestää 10 vuotta, niin siitä tulee rapiat 4€ kuukaudelle, ei tee paljon neliöhintaan.

    Äänestä

  • madiner kirjoitti:

    Kas, en ollut huomannut.

    Hassua että tilastot kuitenkin väittävät OKT asumista kalleimmaksi asumismuodoksi. Mistä lie johtuu.

    Riippuu mitä ja miten lasketaan. Yleensä ok talot on suurempia, niin kokonaishinta tulee suuremmaksi. Omakohtaisessa esimerkissä asuminen on lähes hintaista, mutta nykyinen asunto on vain paljon suurempi.

    Jos sulla olis antaa jotain linkkejä mainitsemistasi tilastoista, niin olisi kiva katsoa ja vertailla...

    Äänestä

  • lkjlöljk kirjoitti:

    Kerrostalossa
    Ei tarvitse siis tehdä mitään
    Ei yhtään mitään.

    joo

    Ostelkaa vaan niitä homeisia omakotitaloja jostain korvesta tai lähiöstä, jotka ovat vieri vieressä ja naapurin koira paskoo kukkapenkkiin sun muuta mukavaa.

    Kohta tulee myyntiin niin paljon vanhoja omakotitaloja, että pitäkää huivistanne kiinni,
    Suuret ikäluokat eivät jaksa hoitaa ja kitket
    pakkotyölaitostaansa joten omakotitalot ovat nyt suuri MYY
    hehheh heh

    Sanotaan niin että kerrostalossa ei saa tehdä mitään, jos tekee, niin isännöitsiä kiikuttaa siitä varoituksen ;)

    Monet asuua yhtiömuotoisesti ihan tosiaan vain siksi että eivät halua missään tilanteessa puuttua esimerkiksi talon tekniikkaan, vaan tarivttaessa voi soittaa huoltomiehelle.

    Äänestä

  • Anssi kirjoitti:

    Uudet ruohonleikkurit ei syö älyttömästi bensaa, mullakin on mennyt tänä kesänä vasta kaksi tankillista bensaa. Maksaa noin 3€.

    Jos sun leikkuri kestää 10 vuotta, niin siitä tulee rapiat 4€ kuukaudelle, ei tee paljon neliöhintaan.

    Tai jos se kestää 20v, on hinta vielä pienempi.

    Porakoneet maksaa parikymmentä euroa Hong Kongissa.

    Sinänsä aika hauskaa puhua joistain muutaman euron porakoneista esim. 250 000 Euron omakotitalojen yhteydessä. Ehkä sen porankin pystyy vielä ostamaan, jos noin kalliin talonkin.

    Äänestä

  • lkjlöljk kirjoitti:

    Kerrostalossa
    Ei tarvitse siis tehdä mitään
    Ei yhtään mitään.

    joo

    Ostelkaa vaan niitä homeisia omakotitaloja jostain korvesta tai lähiöstä, jotka ovat vieri vieressä ja naapurin koira paskoo kukkapenkkiin sun muuta mukavaa.

    Kohta tulee myyntiin niin paljon vanhoja omakotitaloja, että pitäkää huivistanne kiinni,
    Suuret ikäluokat eivät jaksa hoitaa ja kitket
    pakkotyölaitostaansa joten omakotitalot ovat nyt suuri MYY
    hehheh heh

    Katkeruutesi on käsin kosketeltavaa :)

    Kerrostalo on varmasti huolettomampi, ei siitä ole epäselvyyttä. Eri asia on, kuka haluaa asua kerrostalossa.

    "Ostelkaa vaan niitä homeisia omakotitaloja jostain korvesta tai lähiöstä, jotka ovat vieri vieressä ja naapurin koira paskoo kukkapenkkiin "

    Hetkinen? Missäs kerrostalot ovat, jos eivät korvessa tai lähiössä? Nimenomaan kerrostalothan sitä lähiöasutusta ovat. Homeongelmaisia omakotitaloja ei kannata ostaa. Ei sen paremmin kerrostaloasuntojakaan.

    Omakotitalot vieri vieressä? Kohtuullisen uskomaton väite, ellet sitten asu 1000 neliön tontilla omassa kerrostalossa? Ei minullakaan ole kuin 700 neliön tontti, mutta kerrostaloasujilla ei ole omaa pihaa ollenkaan ja se naapuri on ohuen seinän takan. Ei minun tarvitse kuunnella yläkerran mummon pattereiden kolistelua tai alakerran koiran räksytystä. Eikä meille nouse ilmastointikanavia pitkin alakerran juopon tupakansavu.

    Naapurustossani muuten ei ole koiria ja pihassani on aidat. Meillä päin ei muutenkaan ole tapana ulkoiluttaa koiria naapureiden tonteilla.

    Äänestä

Omakotitaloon pitää ottaa palo/vahinkovakuutus joka varmasti maksaa maltaita.
Kerrostalossa vakuutukset sisältyvät vastikkeeseen.

Äänestä
  • ei palovakuutus ole kamalan kallis ja jos uskaltaa niin velattoman talon voi jättää vakuuttamattakin :)

    Äänestä

  • Anssi kirjoitti:

    ei palovakuutus ole kamalan kallis ja jos uskaltaa niin velattoman talon voi jättää vakuuttamattakin :)

    Niin se taas vaan on, että köyhät kitisevät.

    Palovakuutus on ainoa pakollinen. Muistaakseni palovakuutus ja kotivakuutus ovat parisataa euroa vuodessa. Otin kotivakuutuksen, koska kodissani on sen verran elektroniikkaa ja kalusteita.

    Kotivakuutus minulla oli tosin jo parin vuoden kerrostalossa asumisaikanani.

    Mutta on teillä huonosti asiat, jos joudutte kerrotalossa asumaan ja täällä väittämään sitä paremmaksi asumismuodoksi.

    Lainaehdot vaatii vakuutuksen, mutta jos ei ole lainaa niin ei vanhaan taloon ei ole pakko ottaa palovakuutusta.

    Yhden perikunnan talo paloi toissa kesänä salaman iskusta ja arvaappa oliko palovakuutusta... No perinnönjaossa oli yksi ongelma vähemmän, nimittäin talon jakaminen :)

    Kiinteistön kotivakuutus, joka sisältää palovakuutuksen, on vain muutaman kympin kalliipi kuin vastaavan kokoisen kerrostaloasunno kotivaakuutus.

    Nyt en puhu mistään vanhoista putkiremppa paskoista.
    Vaan uudesta kerrostalosta.
    Mistään ei kuulu mitään ääniä, tuntuu kuin yksin asuisi tässä talossa, josa on 6 kerrosta.
    Ruokakauppa S-market näkyy ikkunasta ei tarvitse autoa kauppa matkoihin.
    Murtovarkaita ei tarvitse pelätä, nin paljon kuin omakotitalossa.
    Mitään huolta ei ole lämmityksesta, vedestä ja sähköistä, pihatöistä, remonteista.

    Kyllä taitaa plussia olla uudessa kerrostalossa paljon enemmän kuin omakotitalossa.

    Muuten meidän kerrostalon pihalla on Grillikatos ja omenapuita.
    Tietysti kaikilla muilla kerrostaloasukkailla ei ole näin upeaa ympäristöä.

    Jos vertaa jotain hesan keskustan remppataloa saasteiden ja narkkareiden keskellä, niin silloin omakotilao hakkaa sen 100-0, mutta yksinäinen ihminen ei monesti uskalla yksin asua suuressa omakotitalossa, joten jo siitä syytä kerrostalo on parempi vaihtoehto.

    Eli suoraan ei voi yleistää omakotitaloa paremmaksi, koska on olemassa sekä hyviä ja huonoja kerros ja omatkotitaloja ja myös vastiikettomia, joissa hoitovastiketta ei peritä vaan se katetaan liiketilojen yhtiölle maksamista vuokrista.

    Oikeassa olet. Nimenomaan lainaa otettaessa on palovakuutus oltava.

    Kotivakuutus ei periaatteessa maksa kuin tuon parikymmentä euroa KT:tä enemmän, mutta itse otin vähän "paremman" vakuutuksen. Muistaakseni vakuutusarvo irtaimistolle oli noin 150 000mk.

    Äänestä

  • sökljlök kirjoitti:

    Nyt en puhu mistään vanhoista putkiremppa paskoista.
    Vaan uudesta kerrostalosta.
    Mistään ei kuulu mitään ääniä, tuntuu kuin yksin asuisi tässä talossa, josa on 6 kerrosta.
    Ruokakauppa S-market näkyy ikkunasta ei tarvitse autoa kauppa matkoihin.
    Murtovarkaita ei tarvitse pelätä, nin paljon kuin omakotitalossa.
    Mitään huolta ei ole lämmityksesta, vedestä ja sähköistä, pihatöistä, remonteista.

    Kyllä taitaa plussia olla uudessa kerrostalossa paljon enemmän kuin omakotitalossa.

    Muuten meidän kerrostalon pihalla on Grillikatos ja omenapuita.
    Tietysti kaikilla muilla kerrostaloasukkailla ei ole näin upeaa ympäristöä.

    Jos vertaa jotain hesan keskustan remppataloa saasteiden ja narkkareiden keskellä, niin silloin omakotilao hakkaa sen 100-0, mutta yksinäinen ihminen ei monesti uskalla yksin asua suuressa omakotitalossa, joten jo siitä syytä kerrostalo on parempi vaihtoehto.

    Eli suoraan ei voi yleistää omakotitaloa paremmaksi, koska on olemassa sekä hyviä ja huonoja kerros ja omatkotitaloja ja myös vastiikettomia, joissa hoitovastiketta ei peritä vaan se katetaan liiketilojen yhtiölle maksamista vuokrista.

    Vanhuksille tai opiskelijoille onkin varmaan parempi vaihtoehto, ei siinä mitään.

    Kuka sen sijaan haluaa asua S-Marketin naapurissa tai mennä perheensä kanssa sisäpihalle kerrostalon yhteiseen grillikatokseen? Tuo kuulostaa vähän sellaiselta kommuuni/kibbutsimeiningiltä. Kai sinä myös menet kesällä siihen pihaan ottamaan aurinkoa tai kaverien kanssa otat siellä yhteisessä grillikatoksessa naapurien kanssa häppää?

    Äänestä

  • heh hee kirjoitti:

    Niin se taas vaan on, että köyhät kitisevät.

    Palovakuutus on ainoa pakollinen. Muistaakseni palovakuutus ja kotivakuutus ovat parisataa euroa vuodessa. Otin kotivakuutuksen, koska kodissani on sen verran elektroniikkaa ja kalusteita.

    Kotivakuutus minulla oli tosin jo parin vuoden kerrostalossa asumisaikanani.

    Mutta on teillä huonosti asiat, jos joudutte kerrotalossa asumaan ja täällä väittämään sitä paremmaksi asumismuodoksi.

    "Mutta on teillä huonosti asiat, jos joudutte kerrotalossa asumaan ja täällä väittämään sitä paremmaksi asumismuodoksi"

    SE ON MAKUASIA

    Kuinka tyhmä sä oikein olet?

    Toki enemmistä suomalaisista haluaa asua OKTssa, mutta jos joku ei halua vaan tykkää enemmän KTsta, niin heti hän on typerä kateellinen. Kasva vähäsen, saatanan juntti. Jo sun nimimerkkis kertoo että oot alle 35 vuotias kohtuullisen suuren lainan omistava tuore OKT asuja. Pelle.

    Eli asu vaan OKTssasi, ja ole onnellinen, mutta yritä ymmärtää että jonkun satunnaiset KT asujan onni ei ole sun onnestasi pois. Vittu että voitkin olla tyhmä ihminen. Vituttaa sunkaltaises paskapäät!

    Äänestä

  • sökljlök kirjoitti:

    Nyt en puhu mistään vanhoista putkiremppa paskoista.
    Vaan uudesta kerrostalosta.
    Mistään ei kuulu mitään ääniä, tuntuu kuin yksin asuisi tässä talossa, josa on 6 kerrosta.
    Ruokakauppa S-market näkyy ikkunasta ei tarvitse autoa kauppa matkoihin.
    Murtovarkaita ei tarvitse pelätä, nin paljon kuin omakotitalossa.
    Mitään huolta ei ole lämmityksesta, vedestä ja sähköistä, pihatöistä, remonteista.

    Kyllä taitaa plussia olla uudessa kerrostalossa paljon enemmän kuin omakotitalossa.

    Muuten meidän kerrostalon pihalla on Grillikatos ja omenapuita.
    Tietysti kaikilla muilla kerrostaloasukkailla ei ole näin upeaa ympäristöä.

    Jos vertaa jotain hesan keskustan remppataloa saasteiden ja narkkareiden keskellä, niin silloin omakotilao hakkaa sen 100-0, mutta yksinäinen ihminen ei monesti uskalla yksin asua suuressa omakotitalossa, joten jo siitä syytä kerrostalo on parempi vaihtoehto.

    Eli suoraan ei voi yleistää omakotitaloa paremmaksi, koska on olemassa sekä hyviä ja huonoja kerros ja omatkotitaloja ja myös vastiikettomia, joissa hoitovastiketta ei peritä vaan se katetaan liiketilojen yhtiölle maksamista vuokrista.

    Minusta kyllä tuntuu että kerrostaloihin tehdään enemmän murtoja. Monessa taloyhtiössä pitkäkyntiset käy säännöllisesti tarkistamassa kellarin varastokopit, pyöriä häviää ja rikotaan pyörävarastossa, suuri parkkipaikkakin on autovarkaalle paljon helpompi kohde kuin yksittäisten talojen pihat. Eikä ihan oikea asuntomurtokaan ole mikään temppu kerrostalossa, ovet ei murtomiehiä pidättäle, eikä kerrostalossa kukaan ole kiinnostunut jos käytävässä kannetaan tavaraa autoon.

    Äänestä

  • haukotus kirjoitti:

    "Mutta on teillä huonosti asiat, jos joudutte kerrotalossa asumaan ja täällä väittämään sitä paremmaksi asumismuodoksi"

    SE ON MAKUASIA

    Kuinka tyhmä sä oikein olet?

    Toki enemmistä suomalaisista haluaa asua OKTssa, mutta jos joku ei halua vaan tykkää enemmän KTsta, niin heti hän on typerä kateellinen. Kasva vähäsen, saatanan juntti. Jo sun nimimerkkis kertoo että oot alle 35 vuotias kohtuullisen suuren lainan omistava tuore OKT asuja. Pelle.

    Eli asu vaan OKTssasi, ja ole onnellinen, mutta yritä ymmärtää että jonkun satunnaiset KT asujan onni ei ole sun onnestasi pois. Vittu että voitkin olla tyhmä ihminen. Vituttaa sunkaltaises paskapäät!

    Alle 35-vuotias. Lainaa tuollaiset parisataa tuhatta mummonmarkkaa lähemmäs 2 miljoonan mummonmarkan huushollista. Ei siis ihan hirveästi.

    Anssin kanssa sen sijaan nauran teidän murtovarasjutuille. Tuo on suurin piirtein sama kuin muissa ketjuissa väitetyt jutut siitä, että omakotitaloissa asutaan vieri vieressä :) Haloo!

    Muistakaahan poijaat laittaa niihin Corolloihinne hälyttimet, jos se kerrostalon parkkipaikka ei olisikaan ihan niin turvallinen paikka. Sille alakerran kanaverkkovarastoonkaan tuskin kannattaa mitään laittaa, valvontakamerat korkeintaan ;)

    Äänestä

...se on teillä kaikilla perustella, että oma asumistapa on se ainoa ja oikea, kaikki muut aivan suolen mutkasta. Eikö se nyt riitä, jos kukin on tyytyväinen omaansa. Ja jos ei ole tyytyväinen, pyrkii tietysti jossain vaiheessa vaihtamaan nykyisen tilanteen siihen unelmaan.
Ihme käännyttämistä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saitu kirjoitti:

Mitä eroa on okt:lla ja pientalolla asumiskust. suhteen (kaikki verot, roskakuskit ja energia)?

Onko kerrostalojen vastikkeet pienempiävai suurempia kuin näissä ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu