Menneisyyden taakka

Osui ja upposi.
Mä olen nainen ja tavallaan samassa tilanteessa. En ehkä ihan samoista syistä, mutta elämä on tavallaan jäänyt elämättä.
Olen yli 30 v. naimaton ja lapseton, osittain siksi etten ole uskaltanut koskaan heittäytyä kunnolla mihinkään suhteeseen.
Olen ihan kivannäköinen ja aina on seuraa löytynyt ja pitkiä seurustelusuhteita on ollut muutamia, mutta siihen tyssää...
Nyt kun on ikää jo sen verran että olisi kiva löytää mies joka hyväksyisi ne menneisyyden asiat minussa joiden kertominen toiselle ei ole koskaan onnistunut (ja ehkä siksi ajattelenkin etten kelpaa... myönnetään, että en ole antanut toiselle mahdollisuutta päättää siitä asiasta, vaan vetäydyn itse).
Siksi on lapset jääneet tekemättä, en ole koskaan avioitunut vaikka kahdesti on kosittu, asuntolainakin on jäänyt ottamatta.
Mielestäni huono suhde on huono vaihtoehto. Yksinoleminen on opettanut sen että itseään pitää kuunnella ja kunnioittaa. Toisen ihmisen kaipuu on lopulta huono syy "myydä" itsensä suhteeseen, joka ei tyydytä kaikkia aisteja ja tunteita.

"Kaikilla on menneisyydestä taakkaa. Se voi olla huonoja kokemuksia suhteista tai suhteiden puuttumisesta jääneet jäljet. Onko ihmisten mahdollista löytää toisensa, jos historiat ovat kovin erilaiset tai mukana kulkee paljon painolastia?"

Hiiteen kaikki menneisyyden taakat. Vetäkäämme huonot kokemukset vessanpöntöstä alas. Peskäämme kätemme puhtaiksi historian tahroista. Niitä ei yksinkertaisesti enää tarvita.

Olen samaa mieltä aparaatin kanssa.
Mutta ehkä toisille on helpompaa päästää irti menneisyydestä ja toiset eivät sitä edes halua tehdä vaan mieluumin rypevät siinä hamaan katkeraan loppuun saakka.
Jos en itse olisi yksinkertaisesti kääntänyt kokonaan uutta sivua elämässä niin en olisi edes jaksanut elää, niin paljon ikäviä asioita sinne mahtui.
Mutta aloittajan tekstissä ihmetyttää, että mikä vika siinä "perhemiehen" osassa on? No, jos se ei kiinnosta niin ei oo mikään pakko, mut ihmetyttää vähän minusta se olisi just hienoo, saada oma perhe.
Mut jokainen tyylillään.

Kyllähän menneisyys yhdessä geenien kanssa tekee meistä sen, mitä tänä päivänä olemme. Oma menneisyyteni kariutuneine parisuhteineen on aiheuttanut sen, että en enää halua sitoutua. Valitsen joko aina väärin tai sitten en vaan ole parisuhdeihminen. Näen aika pian ihanimmassakin naisessa piirteitä, joiden tiedän aiheuttavan ylitsepääsemättömiä ongelmia pitkällä aikavälillä, muutama vuosi menisi, mutta sitten olisi taas uusi ero edessä. Olen paljon onnellisempi sinkkuna.

Perhemiehen rooli tässä yhteydessä voi tarkoittaa myös sitä, että tarjolla olisi ns. jonkun toisen perhe eli yh-äiti lapsineen. Ja ymmärrän, että se ei kaikkien miesten mielestä ole kovinkaan houkutteleva vaihtoehto. Moni haluaa sen oman perheen.
(Itse olen avioeroperheestä ja kiitollinen isäpuolelleni, joka avusti opiskeluissa, ajokortissa jne. ja sain lisäksi kaksi ihanaa uutta siskoa).

Ja jos perhemiehen rooli nyt tarkoittaakin sitä, että nainen haluaisi jo asettua aloilleen ja haluaa sitoa siihen mukavan miehen (joka ei välttämättä ole siihen valmis...) siitä voi tulla myöhemmin isoja ongelmia.

Jokainen meistä elää omaa elämäänsä, emmekä ole täällä miellyttämässä muita. Älä valitse parisuhdetta vain siksi, että niin kuuluu tehdä tai kun ei ole muutakaan.

Ja pakko vielä todeta, että tämä viestiketju on fiksuinta luettavaa mitä näillä sivuilla on:)
Olen "uusi" täällä ja muutamia juttuketjuja lukeneena ei voi kun ihmetellä...

"Monilla tavallisilla miehillä on nuorena heikot mahdollisuudet saada suhteita yhteensopivien oman ikäluokan naisten kanssa ja nuoruus jää tältä osin elämättä. Vanhempana voi olla enemmän kysyntää, mutta sitten pitäisi asettua aloilleen kaiken kokeneen naisen kanssa."

Harvinaisen totta. Naisten viesti minulle nuorempana oli jotakin "hyiiii, mene pois!" ja "sä olet todella ihana ihminen, mutta..." välillä. Minkäs teet, ei muuta kuin eteenpäin elämässä.

En kokenut olevani katkera, vain hieman kateellinen tutuille joilla oli perhettä, sekä hieman yksinäinen. Elämä kulki töitä tehdessä, ulkoillessa hurtan kanssa ja tuttuja sekä sukulaisia tapaillessa.

Sitten tapahtui kymmenen yksinäisyyden vuoden jälkeen jotain, mikä useiden palstalaisten mukaan on täysin mahdotonta (paitsi jollekin superihkulle julkkikselle tai kiekon pelaajalle). Naisilta alkoi tulla aloitteita. Siis ei mitään katseita hämärästä, vaan ihan suoraan puhumaan tai kutsumaan treffeille tai vihjailemaan, että ei ole nyt ihan äsken saanut seksiä.

Joku voisi luulla, että ilahtuisin tavattomasti ja ryntäisin etsimään kadotettua nuoruutta. Ei, ensimmäisen kerran alkoi mieli katkeroitua. Lähinnä tuli mieleen, että missä perkeleessä sitä oltiin 10 vuotta sitten, kun vielä jaksoi kiinnostaa. Samoin tulee mieleen, että nyt haetaan turvallista ja tylsää tyyppiä, kun ns. juoksut on juostu ja lapsia lykitty ja erokin saatu. Ei saatana.

Olen antanut sitten muutamat kymmenet pakit naisille parina viime vuonna. En ole ihmeemmin vittuillut näille naisille (tai juossut karkuunkaan), en vain halua tutustua missään merkeissä. Ja ei ole tullut mitään vitun homottelua tai muutakaan paskaa niskaan. Muutama on selvästi ajatelleet sanoa jotain todelle kohteliasta, mutta eivät ole saaneet sitä päin naamani sanottua. Hulluinta mitä minulle on sanottu sisälsi ajatuksen siitä, että tietenkin tuollainen mies on varattu...

Pöh, menen kahville, mitä näitä suremaan.

En näe mitään syytä miksi sinun kannattaisi alkaa perhemieheksi. Varsinkaan naisen kanssa, joka on ulostanut pari natiaista maailmaan ja kaipaa nyt turvallista elättäjämiestä. Vaikkei naisella lapsia vielä olisikaan, olisi erittäin riskialtista panostaa henkilöön, joka on lorttoillut nuoruutensa menemään, koska et itse jaa tällaista elämäntyyliä. 30-vuotiaille naisille "perhe-elämä" on vain taas yksi rasti ruutuun heidän elämän käsikirjoituksessaan. Luultavasti tämän syöjätärnaisesi rasti ruutuun kaksikymppisenä oli "Kokeile kaikkea ja kaikkia." Jos et tuolloin päässyt osalliseksi isojaosta, ymmärrän, että sinua harmittaa. Sydämessäsi tiedät, ettet voi tyytyä toisten jättämiin rippeisiin. Eikä pidäkään.

Neuvoisin sinua tekemään ns. "naiset" eli poimimaan rusinat pullasta. Laita perhemiehen kulissi pystyyn ja pidä se, kunnes löydät paremman naisen. Näin useimmat naisetkin toimivat. Jos jäät kiinni, heitä joku raamatullinen "Niin makaa kuin petaa" -lause päin kulissilorton pläsiä. Voit myös pehmentää iskua naisellisella "En ole tyytyväinen suhteessamme. Tuntuu, että otat minut itsestäänselvyytenä" -hötöllä. Kyllä nainen ymmärtää, ethän sinä ole hänelle itseisarvo, vaan väline, jolla tämä toteuttaa elämänsä käsikirjoituksen perhe-elämä vaihetta. (Reunahuomautuksena todettakoon, että "perhe-elämä" vaiheen jälkeen naiselle iskee neljänkymmen ikävuoden pahemmalla puolella taas "villi ja vapaa" vaihe. Tyypillisesti lapset ovat tällöin myöhäisessä teini-iässä tai tekevät muuttoa pois kotoa. Siinä vaiheessa elättäjämiehen rooli on näytelty loppuun, ja nainen ei tarvitse häntä mihinkään. Nainen taantuu takaisin lorttoilevaksi teiniksi, ottaen ikään kuin viimeisen puristuksen ennen maaliviivaa, jonka toisella puolella häämöttää palvelukoti ja kiikkutuoli.)

Kihloihin voit mennä, mutta älä missään nimessä naimisiin asti mene, älä hanki yhteistä omaisuutta, äläkä laita nimeäsi mihinkään paperiin. Kihlasormus takaa sen, että olet kysyttyä tavaraa sinkkunaisten keskuudessa. Voit makustella hieman kiellettyä hedelmää ja liihotella kukasta kukkaan kuin ahkerasti uurastava kimalainen toimissaan. Luultavasti kyllästyt tähänkin aikanaan, kun huomaat, että vanha kunnon "kukkaro" on laimeasti sanottuna yliarvostettu tuote.

Kuuntele myös päivittäin Lynyrd Skynyrdin Free Bird.

Jos kerran perhemiehyys ei kiinnosta, niin mitä ihmettelet? Eikö asia ole selvä? Kadonneen nuoruuden eläminen nyt vanhempana ei välttämättä onnistu yhtään sen paremmin kuin silloin nuorempana.