on aika lähellä Turkkia, mitä te siellä olevat suomalaiset ajattelette tilanteesta? Onko turvallista olla Antalyassa, tai tulla sinne lomalle tämän syksyn aikana, onko mitään viitteitä annettu että olisi parempi pysyä pois sieltä.
Syria
pelkurit
12383
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Tilasin juuri matkan syyskuun lopulle Antalyaan. En osaa kuvitella miksi sinne olisi vaarallista matkustaa.
Itse olen menossa vaimon kanssa Sideen syyskuun puolivälissä. En näe mitään uhkaa ilmassa menon esteenä.
En ainakaan uskalla mennä lähellekkään Turkkia, kun USA kuulemma käyttää ydinpommeja ja kemiallisia aseita Syyrian taltuttamiseen. Obamalta kuultiin myös lausunto, jossa hän kertoi tuhoavansa mielellään Turkin siinä samassa ja keräävänsä juutalaiset leireihin!
Taisit herätä kesken päiväuniesi ja rynnätä nettin kertomaan unistasi.
No ihan vaan tiedoksi, että on turvallista. Alanyassa ei Syyrian levottomuus näy millään tavalla; ei pörrää sotilaskoneita taivaalla eikä seilaa sotalaivat tuossa rannokolla. Täällä eletään ihan normaalia ja turvattua elämää. Edes ne alkukesän Istanbulin mellakat eivät näkyneet levottomuutena rantakohteiden elämässä; niistäkinhän jotkut olivat niin kovin huolissaan... Mitä ihmettä te teette aina kärpäsestä härkäsen?!
härppäselle tiedoksi!
Syyrian ja mahdollinen USA:n isku ei ole vielä alkanut ,älä nyt kirjoittele ihan kakkia ,nyt siellä ehkä on rauhallista,katsotaan tilanteen kehittymistä ja Istanbulin mellakoiden aikaan ei Alanyassakaan niin rauhallista ollut ,poliiseja joka kadun kulmassa ja muutenkin aika levotonta puuhastelua!!!!
No ei ne poliisit niiden istanbulin mellakoiden takia täällä Alanyassa joka kadunkulmissa seisoneet! Joka päivähän niitä seisoo suurin joukoin risteyksissä, milloin ovat mitäkin skootteria yms. viritystä ratsaamassa. Olin itse Alanyassa myös Istanbulin mellakoiden aikaan ja oli rauhallista, joten älä nyt viitsi. Mellakoiden aikaan oli ainoastaan Atatürkin patsaalla muutaman kerran hiljainen mielenosoitus.
atag 1
Käväise joskus vaikkapa Istanbulissa lenkki ja Istiklal kadulla kun käppäilet viikonloppuna , niin saatat nähdä bussilasteittain poliiseja tulevan sinne yks kaks.
Ja ilman ,että siellä on mitään sotatilaa tai mellakkaa meneillään.
Turkki on iso maa ja turvatoimet sen mukaisia.
Poliisit Alanyan katukuvassa ei ole mikään sodanmerkki ,ainakaan vielä.
Rauhoittukaa sodanlietsojat!
Syyria on eri valtio kuin Turkki!
Olen nyt harkinnut täältä Alanyasta lähtöä juurikin tuon Syyrian takia. Rantaan kelluu päivittäin kymmeniä merimiinoja, jotka räjähtelevät aina puolentunnin välein. Noin 2km rannasta näkyy horisontissa suuria sota-aluksia, jotka pistäytyvät välillä maissakin. Alanyan kadut ovat tätä nykyään täynnä vihaisia marssivia jenkkisotilaita, jotka tarjoavat aseen perää leukaasi, jos edes vilkaiset heitä. Salainen poliisi raahaa aina satunnaisia henkilöitä kadulta "kuulusteltaviksi". Eli ÄLKÄÄ tulko tänne!
Siitäs saitte hölmöt, kiitos nelejä plus kuutoselle kivasta vastauksesta, ehkäpä tuo rauhoittaa joitain, ja joitain taas ei.
Mitä te siellä Suomessa mietitte siinä Venäjän lähellä. Siellähän on niitä sananvapauden rajoitteita ja muutenkin niin turvatonta.
Jos asia tuntuu vaivaavan,kannattaa kysyä suomen turkin lähestystästä,onkos se tänä päivänä nyt istanbulissa vai ankarassa? aikoinaan itse asuin itä turkissa,kun jenkit hyökkäs irakin puolelle,ja silloin suurlähetystostä kehoitettiin meitä lähtemään.ainakin istanbuliin,se oli niitä aikoja kun saddam uhkaili myös turkkia...lentoliikennehän lakkasi silloin myös istanbuliin viikoiksi.