Hyvin selvitetty...

den tarkoituksena on kai kuitenkin osoittaa koiralle että omistaja handlaa tilanteen?

Oletko muuten huomannut miten jotkut korkeilla kallioilla pesivät linnut hoitavat aran poikasen lennonopetuksen? Kierros pari malliksi muksulle ja sitten tönäisy persiille notta menehän siitä, kyllä se onnistuu. Eikä siitä mitään traumoja jää.

Jutussa tutkimuksen kohteena olivat pikkulapset. Lyhyesti mainittiin myös emon hoivan vaikutuksesta pikkupentuihin.

Tutkimuksesta ei voida päätellä, että aikuisen koiran pelkäämistä pitäisi hoitaa silittelemällä ja sylittelemällä. Sellaisen käytöksen on todettu vahvistavan pelkoa. Aikuisella pitäisi olla jo psyyken vahvuutta ja sietokykyä, joten omistajan rohkaiseva esimerkki on paras keino pelkojen poistamiseen.

Koira ei ole vauva.

Minusta se, miten koiran pelkoihin on parasta suhtautua, on yksilökohtainen juttu eikä millään lailla yleistettävissä. Mikä tehoaa yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle.

Kun oma koirani oli pentu, otin sen surutta syliin kun se pelästyi jotakin, esim tuulessa rapisevaa muovipussia joka oli takertunut pensaaseen. Otin sen syliini turvaan, mutta laskeuduin kyykkyyn pussin tasolle ja annoin pennun istua sylissäni sitä katselemassa. Hetken kuluttua se tajusi ettei se pussi olekaan vaarallinen, ja halusi itse maahan kammotusta tutkimaan. Näin tein monta muuta kertaa vastaavissa tilanteissa samalla tuloksella.

Sen sijaan toinen koiramme, nyt jo edesmennyt, pelkäsi ukkosia. Se vapisi kuin horkassa ja sen hampaat kalisivat. Ensin juttelimme sille rauhallisesti ja silittelimme sitä jotta se rauhoittuisi, mutta eipä auttanut. Sitten kokeilimme jättää sen kalinat täysin vaille huomiota. Muutamia kertoja se tärisi ja kalisi, sitten se lopetti eikä enää osoittanut eleelläkään että olisi ukkosista hermostunut.

Eli meillä toinen koira lakkasi pelkäämästä kun sille tarjosi turvaa sen säikähtäessä, toisen kohdalla oli parempi jättää se kokonaan vaille huomiota. Kaksi koiraa, kaksi tapaa toimia, mutta pelko katosi molemmilta.