Staffin koko

Amstaffien yhteydessä mainitaan usein että vaikka rodulle on olemassa rotumääritelmän mukainen koko, pääsääntöisesti kaikki amstaffit ovat tätä määritelmää kookkaampia. Päteekö sama myös staffeihin ja jos pätee niin kuinka paljon koko ylittää rotumääritelmän mukaisen koon 36-41cm? Onko koolla ja värillä puolestaan mitään tekemistä toistensa kanssa, ovatko tietyn väriset staffit pienempiä/kookkaampia kuin toiset?
2899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuon 41 cm:n yli muutamalla sentillä, mutta tärkeintä kait on koiran sopusuhtaisuus. Jos koira on ylikorkea ja kroppa ei ole sopusuhtainen, niin hyvä tuomari näkee sen jo silmämääräisesti. Jos koira kuitenkin on sopusuhtainen, ei tuomari välttämättä aina diskaa sen takia (voi kuitenkin mainita arvostelussa).

Kärjistetysti voisi sanoa, että tummat/ mustat staffit ovat lihaksikkaimpia ja matalimpia. Punaiset ovat sitten jo hieman korkeampia ja valkoiset laikukkaat korkeimpia/ suurimpia. Huom! kokoerot ovat vain muutaman sentin eli välttämättä ei edes havaittavia eroja. Toisaalta tumma väri saa koiran joskus vain näyttämään pienemmältä.

Jos staffi on kaunis ja terve yksilö, niin silloin koon kanssa voidaan joustaa (näyttelyissä, jalostuksessa).

Äänestä
  • Moi,

    Meillä on 10 vuotias ihana staffityttö jonka masu sekä hännänpää ovat valkoisia, muuten musta. Todella pienikokoinen, muutenkin olen vuosien varrella törmännyt pieniin mustiin staffeihin. Joku asiantuntija voisi kai jeesata, minun tietoni perustuvat vain kokemukseen. Mahtava rotu! :-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Staffi? kirjoitti:

Amstaffien yhteydessä mainitaan usein että vaikka rodulle on olemassa rotumääritelmän mukainen koko, pääsääntöisesti kaikki amstaffit ovat tätä määritelmää kookkaampia. Päteekö sama myös staffeihin ja jos pätee niin kuinka paljon koko ylittää rotumääritelmän mukaisen koon 36-41cm? Onko koolla ja värillä puolestaan mitään tekemistä toistensa kanssa, ovatko tietyn väriset staffit pienempiä/kookkaampia kuin toiset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu