'Saako tulla?'

Mitäs mieltä ihmisistä, jotka tuovat koiran luoksenne, ja kysyvät, saako heidän koira tulla tervehtimään? Miten yleensä reagoivat, jos kiellätte?

Omasta mielestäni kysyminen on tietenkin hyvä asia, jos toinen vaihtoehto olisi suoraan eteen lampsiminen. Lisäksi jotkut voivat haluta tehdä tuttavuutta.

Tänään oltiin leiriydytty koirien kanssa nurmialueelle, josta oli kävelytielle matkaa ainakin 20m. Kun alettiin tekemään lähtöä, paikalle tuli -ihan asiakseen- pikkukoiran omistaja. Sanoin, että ei saa tulla tervehtimään, kun kysyi asiaa. Jäivät tästä huolimatta seisomaan alle 2m päähän, koira jähmettyneenä tuijotti omiani naamahapsujensa alta. Ei edes vaikuttanut leikkisältä. Ei liikahtaneet, vaikka pyysin siirtymään kauemmas, että saan kerättyä tavarat, ja päästään lähtemään. Harmitti, kun omani olivat käyttäytyneet koko ajan niin hienosti, vaikka koiria oli mennyt ohi useita, ja sitten yhdet jäävät siihen toljottamaan. Laitoin pyörän väliin, niin ei edes tullut mitään ihmeempiä rähinöitä, joten no big deal, ei menny päivä pilalle, päästiin lähteemään melkein yhtä smoothisti kuin oli tarkoitus. Itekkin ihmettelen, kun sappi ei kiehahtanut kuten yleensä :D Kommentteja, tarinoita?
13262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ainakin meillä päin koiranomistajat kunnioittavat toisiaan. Ellei toinen koira ole ennestään tarpeeksi tuttu, lupa nuuskimiseen kysytään, eikä kukaan pahastu jos omistaja sanoo ei. Tai jos toisen koiran omistaja antaa ohjeistusta lähestymiseen (lähestymissuunta tai -nopeus tms), niin sitä ohjeistusta noudatetaan ja piste.

Oma koirani esimerkiksi ei siedä riehakkaita lähestymisiä vaan vaatii kunnioitusta osakseen. Siihen liittyen joudun joskus kehottamaan toista omistajaa pitämään koiransa sen verran tukevassa otteessa, ettei se pääse äkkiä nykäisemään eteenpäin. Samoin jos jonkun pikkupuudelin omistaja sanoo vaikka että hänen koiransa pelkää isoja koiria, tiedän opastaa omaani (pk collie) aivan erityisen rauhalliseen käytökseen.

Yleisin syy kieltämiseen on kuitenkin kiima-ajat. Niinä aikoina narttujen omistajat kyselevät jo kauempaa, kumpaa sukupuolta lähestyvä koira on, ja varoittelevat urosten omistajia pysymään kauempana. Urosten omistajat ovat olleet tästä tavasta sangen hyvillään. Jotkut urokset eivät välitä niistä hajuista muuten kuin "kriittisinä päivinä", mutta osa menee sekaisin hajuista jotka edes vihjaisevat kiiman suuntaan.

Äänestä
  • Itsellä on sattunut, nuori uros koira, noita juoksu narttuja tulemaan vastaan ja ovat tulossa jo nuuskuttelemaan, ja kertovat siinä sitten että on juoksussa ja niin tykkää kaikista koirista. Onneksi omani on pieni ja voin ottaa syliin, on nimittäin joskus päässyt liian lähelle juoksunarttua = kaksi päivää syömättömyyttä, masennusta, uikutusta ovelta toiselle jne.

    Tyhmimmät tuovat tuohon aidan taakse tervehtimään, juoksuisia narttujaan...en todellakaan siis voi pitää koiraani vähääkään hetkeä yksin pihalla (aidatulla), että saan ajoissa pois noiden narttujen läheltä.

    Äänestä

Täällä Ylöjärvellä ei ainakaan tuollain tyrkytetä itseään toisten koiranulkoiluttajien nokan eteen. Mutta jos ystävällisesti kysytään lupaa, niin siitä palkkioksi saa tehdä koiraani läheistä tuttavuutta.

Äänestä
  • Jees, ylöjärvellä näyttää pelaavan ok, just eilen tuli meille uus koiruus vastaan ja kysäsin että milläs mielellä siellä ollaan... tosin siinä oli jo melkein koirat nenätysten, ja seuraavassa hetkessä leikkimässä...

    Äänestä

En kyllä ikinä anna lupaa. Kaksi isoa itsetietoista urosta minulla, rähinä syntyy hetkessä, ja seuraukset voi olla kohtalokkaat. Eipä silti, ei kyllä ole paljoa kyseltykään. Kiertävät kaukaa, ja se on hyvä.

Äänestä

En ole kieltänyt, koirani on sosiaalinen eikä ole koskaan tapellut kenenkään kanssa, tulee toimeen urosten ja narttujen kanssa, vaikka on nuori uros.

Äänestä

Joo, silloin ei koirien keskinäisestä tervehtimisestä ole varmaankaan haittaa, jos tulevat toimen muitten kanssa.
Itse kuitenkin vielä sanoin kiellolleni 'perusteeksi', etteivät oikein tule toimeen kaikkien kanssa, joten oli outoa, että jäivät siihen viereen häiritsemään. Minusta myös koulutusvaiheessa olevia koirakkoja voisi kunnioittaa, eikä tulla liian lähelle, jos ei edes ole pakko (kyseisellä alueella ei ollut ketään muita meidän lisäksi, tilaa oli). Itse esim. hidastelen vähän, jos näyttää siltä, että edellä kulkeva koira kulkee perse menosuuntaan päin, omistajaa ketuttaa, eikä kävelystä tule mitään :D

Tuo ketjussa esille tullut kiimajuttu on myös totta. Käsittääkseni myös narttujen kesken voi tulla helpommin kränää, jos toisella on juoksut. Ei tietenkään taas kaikkiin vaikuta millään tavalla.

Äänestä
  • Jaahas vai tuosta tuli tähtiä.. Korjataan 'pylly' menosuuntaan päin :)

    Äänestä

No itse vein pikkukoiraani kerrostalon portaissa kun mummo tunki lapsenlapsensa koirani nenän eteen. Sanoin että anteeksi meillä on kiire koiralla on kauhea pissihätä että päästäisiinkö ohi. Mulkoili sen jälkeen kiukkuisesti.

Olisi mukavaa että ihmiset huomioisivat sen että aina ei sovi tulla ja joskus haluaa olla rauhassa.

En halua höpötellä aina vieraiden ihmisten kanssa. Ja vaikka koira tykkääkin lapsista niin joskus omistajallakin voi olla kiire tai ei halua vain kohdata ihmisiä aina.

Äänestä

Nimim. Entä sitten: Joo, tähdet toruvat "rumista sanoista" hyyyvin helposti...
Mut juu, en minäkään ymmärrä miksi pitää tunkea lähelle jos toinen koira ja/tai omistaja osoittavat etteivät halua lähikontaktia, tai vielä vähemmän jos omistaja itse sanoo ettei saa tulla. "Pitäähän Mustin saada tervehtiä"... siitäkin huolimatta, että toinen koira parhaimmillaan riehuu oman narunsa päässä hampaat irvessä ja omistaja karjuu painumaan hevon kuuseen. Ja hetken päästä on koirassa reikiä ja omistajalla kova voivottelu, että kuinkas ne nyt noin.

Onneksi itselleni ei ole koskaan noin käynyt *koputtaa puuta* , mutta sivusta olen nähnyt parikin kertaa entisellä asuinpaikkakunnalla.

Nimim. fdfggytryt: tuo taitaa olla aika yleistä. Ne pikkuiset "taskukoirat" ovat vain niiiin söpöjä ja lutusia ettei niitä mitenkään voi ohittaa taputtamatta. Ilmiö on varsin yleinen myös pitkäkarvaisilla collieilla, varsinkin soopeleilla, kun ihmiset vieläkin yhdistävät ne siihen superkilttiin Lassie-koiraan. Sen sijaan ihmiset tuntuvat alitajuisesti varovan mustia koiria, mikä kai on syynä siihen, että oma koirani, joka on trikki, on saanut olla aika hyvin rauhassa. Ihmiset eivät kovin helpolla tule noin vain silittämään sitä, vaan kysyvät ensin, saako niin tehdä.

Sitä en tiedä, miten sakemannien laita mahtaa olla. Yhdistävätkö ihmiset ne susikoira Roihin tai poliisikoira Rexiin, vai pitävätkö he niitä vaarallisina vartiokoirina joista on syytä pysytellä kauempana.

Sakujen omistajat: miten on?

Äänestä

Itsellä astma ja jonkun tuntemattoman koiraa pitäisi taputella ja rapsutella. Jos mainitset asiasta alkaa raivoaminen. Käsittämätöntä touhua. Tehdään koiranvihaaja jos ei hilseilevää koiraa rapsuta.

Äänestä
  • Nyt sinä kuvittelet liikoja. Sinun rapsuttelus ei ole kellekkään tarpeeseen, joten lopeta loruilu.

    Äänestä

Minä en koskaan vie koiraani tyrkylle.Enkä vaadi että sitä huomioitaisiin. Jos joku haluaa silitellä saa silitellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


entä sitten kirjoitti:

Mitäs mieltä ihmisistä, jotka tuovat koiran luoksenne, ja kysyvät, saako heidän koira tulla tervehtimään? Miten yleensä reagoivat, jos kiellätte?

Omasta mielestäni kysyminen on tietenkin hyvä asia, jos toinen vaihtoehto olisi suoraan eteen lampsiminen. Lisäksi jotkut voivat haluta tehdä tuttavuutta.

Tänään oltiin leiriydytty koirien kanssa nurmialueelle, josta oli kävelytielle matkaa ainakin 20m. Kun alettiin tekemään lähtöä, paikalle tuli -ihan asiakseen- pikkukoiran omistaja. Sanoin, että ei saa tulla tervehtimään, kun kysyi asiaa. Jäivät tästä huolimatta seisomaan alle 2m päähän, koira jähmettyneenä tuijotti omiani naamahapsujensa alta. Ei edes vaikuttanut leikkisältä. Ei liikahtaneet, vaikka pyysin siirtymään kauemmas, että saan kerättyä tavarat, ja päästään lähtemään. Harmitti, kun omani olivat käyttäytyneet koko ajan niin hienosti, vaikka koiria oli mennyt ohi useita, ja sitten yhdet jäävät siihen toljottamaan. Laitoin pyörän väliin, niin ei edes tullut mitään ihmeempiä rähinöitä, joten no big deal, ei menny päivä pilalle, päästiin lähteemään melkein yhtä smoothisti kuin oli tarkoitus. Itekkin ihmettelen, kun sappi ei kiehahtanut kuten yleensä :D Kommentteja, tarinoita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu