... mietiskelen tässä että miksi monet koira ihmiset ovat negatiivisia kasvattajia kohtaan jotka myyvät koiriaan KeltaisenPörssin ja Apulan kautta.
Itse olen ostanut kaksikin koiraa ensin mainitun lehden kautta ja sain tarpeellisen tiedon, sekä koirani taustoista, että myös koiran vanhempien terveydestä.
Jatkossakin jos harkitsen kolmannen koiran ostoa niin silmäilen kyllä samaista lehteä useamman kerran.

Vastaukset 3
Vanhimmat
ostin apulan kautta ihanan koiran viime talvena. Vastuuntuntoinen ja tietävä kasvattaja kauppakumppanina!
Kummassakaan ilmoittelu paikassa ei varmaankaan ole mitään vikaa sinäänsä, mutta kannattaa lukea niitä tarkkaan, ja jos mahdollista vähän pidemmän aikaa. Siellä esiintyy, joitakin samoja myyjiä, jotka myyvät jatkuvasti hieman erirotuisia(tai sekoitus) pentuja ja herää(pitäisi herätä) kysymys, mistä on kysymys? Pentutehtailua, salakuljetusta vai mitä? Sitten niissä ilmoittelee myös ihan hyvät kasvattajat(kennel-nimellään), eikä siihen pitäisi olla mitään negatiivista asennetta.
Suurin osa kasvattajista ilmoittaa pennut oman rotuyhdistyksen pentuvälitykseen,keltanen pörssi on halvan tavaran ostopaikka,apulasta en tiedä.
Mutta niinkun kaikessa tässä koiramaailmassa ei löydä asiaa missä ei olisi vastustajia ja kannattajia.