El Pais: ”Stephen Elop, suuri petturi ja troijan hevonen”

http://www.uusisuomi.fi/raha/62100-el-pais-stephen-elop-suuri-petturi-ja-troijan-hevonen

Näin espanjan lehti ja taitaa olla oikeassa. Onko suomi idioottien johdossa ??

Yksi asia on varma en osta Lumiaa enkä Nokiaa sekä en osta Microsoftin puhelimia.
4132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lyhyestä virsi kaunis. Hyvin on monien tarkkailijoiden ajatukset tiivistettynä varsin lyhyeen artikkeliin.

Onhan tuossa tapahtumaketjussa mistä kirjoja kirjoittaa ihan elokuvaksi asti. Puhallus ja miten se tehdään. Aivan liian paljon "sattumia" ja suoranaisia Nokian edun vastaisia päätöksiä.

Ensin tuliaisiksi haukutaan talon elinehtoinen edelleen maitoa lypsävä Symbian maan rakoon ja sakataan sen myynti entistäkin jyrkempään ja nopeampaan laskuun.

Palava lautta muistion "vuotaminen" julkisuuteen sytyttämällä oman talon nurkka tuleen.

Sitten Elopin taholta ammutaan alas erinomaisen ja lupaavan vastaanoton saanut N9 väittäen ettei sen kehitys ole riittävän pitkällä ja sen vaativan liikaa aikaa ja resurseja. Muistakseni van vähän aiemmin Vanjoki oli ilmaissut sen kehityksen olevan hyvin lupaavassa mallissa.

Kaiken laskeminen yhden ainoan kortin varaan, entisen työnantajan softaan.

Sitten MS:n ei yhteensopivuusongelmista ilmoittaminen W7 ja sen seuraajan suhteen, joka iski jarruja ostajille ja sai negatiivistä kohuakin aikaan.

Edelleen Nokian hyvin hiotulla teollistamisella ja jakelukanavilla ei kuin sattumalta saadakaan rittävästi rautaa vastaamaan kysyntään.

Kesksitytään USA:n valloitukseen ja lanseerataan tärkeitä malleja Appleen erikoistneeseen ja sen hirtto-otteessa olevan kanavan kautta.

Liki kaikki kauniit ja ponnekkat puheet osoittauvat pelkäksi suorastaan ammattimaiseksi pokeripelajan silmään pissaamiseksi Salon tehtaista alkaen.

Viilataan koko puheliyksikkö vastamaan tulevan ostajan tarpeita ja tämä Nokian omistajien piikkiin. Ajetaan se tilaan jossa se on pelkkä edullien suupala haukattavaksi.

Vanha sanonta kuuluu, että mitä suurempi ja julkeampi vale sitä todennäköisemmin se uppoaa.

Koko kuviossa on aivan liika yheensattumia. Miten nokian hallitus on voinut kuitata kaiken tuon, sillä ei Elop omin voimin olisi puhalusta voinut kutoa?

Samaan aikaan ei ole sattumaa miten Elop aina esiintyi vaikeissakin tilanteissa varsin tyynesti ja vakuuttavasti, sillä todellinen tavoite oli toisaalla ja sitä silmällä pitäen pelin kaikki palaset olivat asettumassa oikealla tavalla.

Micrsoftin "kumppaneille" on pääsääntöisesti käynyt kovin huonosti, kuin itse sarvipään kanssa samaan kelkkaan lähtisi.

- http://m.iltalehti.fi/app/talous/2013090417448288_ta.shtml

Ovatko suomalaiset yritysjohtajat (Nokia) todellakin sinisilmäisiä sanan konkretisessa ja kuvaannollisessa merkityksessä?

Äänestä

Niin, vielä lisäys edelliseen. Vain hetki ennen kauppasopimusta Elop vakuutti lehdistölle sanoen ettei puhelinyksikön myynnissä MS:lle ole mitään järkeä, eikä se ole tarpeellista ja kertoen Nokialla olevan kaikki tarvittavat resurssit.

"Nokia CEO Elop: no need to sell mobile phone business"

- http://www.stockmarketsky.com/nokia-ceo-elop-no-need-to-sell-mobile-phone-business.html

Tämä julkinen vale tapahtui Nokian hallituksen hyväksynnällä ja tietoisesti, sillä Siilasma oli myynnistä neuvotellun jo kauan aikemmin.

- http://www.talouselama.fi/nokialandia/verinen ballmer kadonnut kahvipoyta nokiamicrosoftneuvotteluihin mahtui erikoistakin draamaa/a2202197

Rumaa peliä.

Toivon kuitenkin tulevalle Nokialle suurta menestystä, vaikka luottamus sen hallitukseen ja sen etiikkaan onkin kovin rapautunut.

Äänestä

KYLLÄ!

Äänestä

Kylvettiin jo hyvään aikaa ennen eFloppia. Nokian johto paistatteli liiallisessa hyvänolon tunteessä, eikä ymmärtänyt aikojen muuttuvan. Alkaen simpukkapuhelimista, joista aikoinaan tuli hitti..paitsi Nokialaisista , jatkuen kosketusnäyttöön ja käyttikseen. Oltiin liian omahyväisiä ja hymyiltiin halveksuvasti kilpailijoille. Nokia EI ole ainoa firma jolle on näin käynyt JA joille vielä tulee näin käymään. Umpivarma juttu, että joku tän päivän suuri menestyjä odottaa noutajaansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aika outo tapaus kirjoitti:

http://www.uusisuomi.fi/raha/62100-el-pais-stephen-elop-suuri-petturi-ja-troijan-hevonen

Näin espanjan lehti ja taitaa olla oikeassa. Onko suomi idioottien johdossa ??

Yksi asia on varma en osta Lumiaa enkä Nokiaa sekä en osta Microsoftin puhelimia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu