Hei,
Sattuisiko joku tietämään onko Hgissä (tai jossain lähiseudulla) missään parhaillaan minkäänlaista kirjontakurssia, jossa voisi saada opastusta yllä mainittuun? Tai onko tiedossa olisiko kenties työväenopiston kevätlukukaudella moinen tulossa, kuten viime kevätlukukaudella oli?
Pulmana lähinnä on, että olen joskus viisi vuotta sitten ollut moisella kurssilla ja siellä tehty työ on jäänyt viittä vaille valmiiksi ja nyt en sitä osaa itsekseni loppuun viedä, kun sen komeron perukoilta löysin. Eli periaatteessa yksityisopastuskin riittäisi tähän hätään, mutta enpä tunne sitten niin ketään tällaista harrastavaa henkilöä pk-seudulta. Joten mikä avuksi?
Kiitos kaikista mahdollisista vinkeistä jo näin etukäteen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.