Meillä on löytöeläinten kodista otettu kissavanhus,joka on asunut meillä nyt 5-vuotta. Se nuolee meitä perheenjäseniä. Eniten minua,emäntäänsä. Kun se parkkeeraa viereen istumaan,se alkaa nuolla käsiäni ja välillä jalkoja. Sen mielipuuhaa on nukkua kanssani päiväunia ja maata naamani vieressä. Silloin se nuolee kasvoja ja hiuksiani. Ymmärrän pentukissan,varsinkin juuri vieroitetun tulevan esim.yöllä omistajan pään päälle nuolemaan hiuksia. Miksi vanha kissa tekee näin. Toinen hassu juttu on se,että kissa aloittaa raivokkaan lipomisen,kun sitä rapsuttaa hännänjuuresta:O:O Meidän kissa on aika koiramainen ja tosi seurallinen,seuraa joka paikkaan yms.
Miksi kissa nuolee minua??
16
4859
Vastaukset
- Nuoleskelijakatti
Eri kissoilla on eri tapoja osoittaa kiintymystä. Oma kissamme tykkäsi esim. herättää minut joskus aamuisin nuolemalla korvanjuuresta. Samoin se saattoi nuolla sormia sylissä ollessaan. Tietysti se enimmäkseen puski, varri ja kiehnäsi mutta ei tuo nuoleminenkaan harvinaista ollut. Sitä se teki vielä vanhanakin.
Jos kissanne enimmäkseen nuolee esim. puskemisen sijaan, voisi olla hyvä tarkistaa, saako se tarpeeksi suolaa ravinnostaan. Ihmisen iholla nimittäin on hien ym. mukana suoloja, joita kissa sitten nuollessaan saa. Voi tosin myös olla, että kissanne on edellisessä kodissaan asunut koiran kanssa, ja joitain koiramaisia tapoja on tarttunut, kyllähän nimittäin ympäristökin vaikuttaa kissankin käytökseen. Jos hieman suolaisemman ruoan tarjoaminen ei muuta tilannetta, niin sitten kissanne vain tykkää nuoleskella. Eipä siinä sitten mitään. - hmm..?
Kissa nuolee ihoa yms sentakia kun siitä ihosta saa jotain suolaa.. Näin minulle kerrottiiin
- I wonder
Itse ihmettelen sitä, kun herään yöllä siihen, että kissani (4kk pentu), nuolee tosiaan nänniäni. Ja en todellakaan tiedä miten suhtautua siihen. Onko se nimittäin normaalia? Ei se muuten nuole minua ollenkaan, mutta tuota on tapahtunut nyt kahden viikon aikana noin kolmisen kertaa..... Toinen asia jota olen miettinyt ja joka nyt ei tähän liity, on se kun kissa tulee makaamaan suoraan rintakehän päälle, mietin vain että kuuluuko nyt pelätä tukehtuvansa jonain kauniina yönä...
- maito kissa
Oletko ajatellut kun kissasi on vielä pentu se ehkä kaipaa emoaan, onhan se saanut emon nisästä maitoa se kai luulee että saisi sitä sinulta.
- Kissan pussuttelua.
Kyllä se kissa osoittaa kiintymystään. Näin kissa kaveruksetkin käyttäytyy.
Joskus olin itkenyt kunnolla ja kissani pääsi nuolemaan poskiani, senjälken
kissa kävi iltaisin tarkastamassa poskeni ja muutaman keeran nuolaisi. - ytrscvbn
Se on ihan sama juttu kuin se, että miksi apina sukii toisen apinan turkkia.
Siinä luodaan kaverisuhteita. - ewrrä1
"Herää yöllä siihen että, kissa nuolee nänniäni".. =))))
Kohta on EVR ja poliisit ovella. =))) - urts
Ehkä sun pinnassa on jotain mönjää josta kissa tykkää.
- abckissakaevelee
Jospa sinä vaan maistut niin hyvältä :)
- evästä ihmisestä
levittää toksoplasmoosia nuoleskelemalla!?
- kiskis
Meidän kisu nuolee huuliani, kuin antaakseen pusuja :) Pusuttelen paljon sitä itse, joten luulen sen ymmärtäneen tämän olevan tapa osoittaa kiintymystä. Vaikka se onkin suloista, niin kissan kieli on sen verran karkea että huuleni ovat aika koetuksella joten yritän antaa sen osoittaa tykkäämisensä jotenkin toisella tavalla.
Uskon myös tuohon suola-teoriaan. Mutta ehkä syitä on siis monia. - yksinasuja
Mullakin kävi kylässä yksi hylätty kissa, ruokin sitä ja annoin suojan. Toivottavasti ei ole kuollut =( Se tykkää susta ja se haluaa pussata sua, kun ruokit sitä =D
- että näin täälä
Meiän perheen kissa niin se tykkää näykkiä. Silittelet pitkään niin alkaa näykkimään.
Hellyys nakertelija. - Väkevä hienhaju.
Laukaisee kissalla nuolemisen. Kissa saa nuolemisella suoloja epäpuhtaalta iholta.
- kissatypy
Kissa nuolee ihoa koska se saa suolaa siitä. Myös jos ihossasi on ruuanjämiä, kissa nuolee. Joskus se on myös hellyyden osoittamista, kissat nuolevat toisiaankin pitääkseen epäpuhtaudet poissa.
- kissaz
minullakin oli kissa ,jo nyt enkeli..joka nuoli aamulla naaman..kaulaa...oli hellyytta ja ajatteli varmaan etta olin hanen emonsa..kun hoidin ja ruokinkin tuttipullolla kun oli emolla maidon puutetta..Nyt tama verjari kissa joka loydettiin kadulta eraana elokuuniltana(10 vuotta sitten) varmaan vahuuuttaa on alkanut taas peenuksi ja joskus nuolee myos..polkee villapeittoa mita ei oo vuosiin tehnyt..
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa933641Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292393Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.34901- 44831
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61795Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5789- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies87686