Joku ihastunut tojella vapaamuurareihin

Joka viitsii päivästä toiseen ainakin Oulun ja Kajaanin palstoille tuoda esiin SuutarIn vapaamuuraripestiä. En ihannoi muurareita, mutta kaikellahan on rajansa. Minä olen ainakin alkanut ottaa tuon mainonnaksi en ole ennen Suutaria äänestänytkään, mutta nyt meinaan äänestää, niin tälläinnen toiminta ärsyttää.
6115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä taas en voi Suutaria enää äänestää.
Juuri tuon vapaamuurariuden takia.
Pelkästään hyvä kun joku viitsii asian tuoda aina uudelleen esille.

Äänestä

Aion itsekkin äänestää seuraavalla kerralla muuraria.

Äänestä
  • Itse olen raju porvari ja kova kommunisti. Joka toisessa vaalissa äänestän kokoomusta ja joka toisessa kommunistista työväenpuoluetta. Äänestäminen ei voi mennä väärin, ovathan molemmat puolueet ilmoittaneet olevan työväenpuolueita.

    Äänestä

Vapaamuurareille valehdellaan

Vapaamuurareille kerrotaan tietoa vapaamuurareiden "totuudesta" aina sen mukaan missä asteessa he ovat. Korkeimman asteen vapaamuurareille opetetaan, että alemmille asteille ei saa opettaa koko totuttaa, vaan heille tulee antaa se vaikutelma että heille kerrotaan koko ajan totuutta vapaamuurariudesta ja sen opeista. 30 asteesta ylöspäin vapaamuurareille kerrotaan, että Lucifer on hyvä ja Adonai on paha. Adonai on hepreaksi yksi Raamatun Jumalan nimistä. Itse asiassa saatanalliset henkivallat eksyttävät ja valehtelevat vapaamuurareille Luciferista ja Adonaista.

Manly P. Hall The Lost Keys of Freemasonry (s. 48): “Kun vapaamuurari ymmärtää, että avain soturiuteen on elävän voimanlähteen oikea käyttöönotto, hän on oppinut tuntemaan vapaamuurariuden salat. Luciferin voimavarat ovat hänen käsissään".

Vapaamuurarius opettaa lopulta jäsenillään, että saatana on hyvä ja oikea ja todellinen Jumala on paha. Tässäkin kohtaa tulee esille se kuinka saatanalliset henkivallat ohjaavat vapaamuurareita vääristäen totuuden tehden synnistä hyvän ja Jumalan totuudesta pahan. Tästä tulee myös se esille kuinka vapaamuurarius on Raamatullista uskoa vastaan, mutta hyväksyy muut uskomukset ja uskot. Vapaamuurarit koittavat tuhota ja hävittää Raamatullisen uskon uskottelemalla, että he uskovat Raamatun Jumalaan, vaikka kieltävät uskon Raamatun Jumalaan ylemmillä asteilla ja palvovat ja palvelevat tietoisesti saatanaa.

Tämä on aina ollut saatanan tahto, eli eksyttää ihmisiä luulemaan Jumalan tahtoa pahaksi sekä tehdä synnistä hyvä asia. Tässä kohden saatana eksyttää vapaamuurareita kuten kaikkia muitakin ihmisiä vääristäen hyvän Jumalan sekä saatanan todelliset luonteet ja tahdon.

Korkeimmilla asteilla vapaamuurarit vannovat verivalan etteivät paljasta vapaamuuraritoverien salaisuuksia, jotka voivat sisältää jopa murhan tai maanpetoksen salaamisen.

Äänestä
  • Hihhuli nyt muualle,sinulta ei ole kysytty mitään.

    Äänestä

Asia on sikseen kiinnostava, että minulla on jo kürpä pystyssä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


haluaisi sinne itse kirjoitti:

Joka viitsii päivästä toiseen ainakin Oulun ja Kajaanin palstoille tuoda esiin SuutarIn vapaamuuraripestiä. En ihannoi muurareita, mutta kaikellahan on rajansa. Minä olen ainakin alkanut ottaa tuon mainonnaksi en ole ennen Suutaria äänestänytkään, mutta nyt meinaan äänestää, niin tälläinnen toiminta ärsyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu