Toisessa iltapäivälehdessä kerrottiin tänään erään juuri ilmestyvän kirjan perusteella Mannerheimista ja heikkouksistaan. Marsalkan uljaus, joka ilmenee myös hänen muotokuvissaan, joita on vieläkin monin pakoin kotien seinillä, saa siinä aikamoisen kolauksen.
Tulevat mieleen sotamuistoja koonneen kirjailijan Aake J.:n rintamaoloja kuvanneet muutama vuosikymmen sitten ilmestyneet teokset, joista ilmeni, että sotaurhotkin olivat aika tavallisia ihmisiä heikkouksineen ja että sankaruudenkaan sädekehää ei heillä suinkaan voinut yleistää, pikemminkin päion vastoin..
Vieläköhän tullaan tilanteesen, ettei enää puhuta viime sotien sankareista, vaan aivan arkisesti niihin osallistuneista, nimitys sankarihauta korvataan nimityksellä sotatoimissa kaatuneen hauta ja veteraani-sana korvataan sanalla sotatoimiin osallistunut.
Niin himmenevät sädekehät.
Tulevat mieleen sotamuistoja koonneen kirjailijan Aake J.:n rintamaoloja kuvanneet muutama vuosikymmen sitten ilmestyneet teokset, joista ilmeni, että sotaurhotkin olivat aika tavallisia ihmisiä heikkouksineen ja että sankaruudenkaan sädekehää ei heillä suinkaan voinut yleistää, pikemminkin päion vastoin..
Vieläköhän tullaan tilanteesen, ettei enää puhuta viime sotien sankareista, vaan aivan arkisesti niihin osallistuneista, nimitys sankarihauta korvataan nimityksellä sotatoimissa kaatuneen hauta ja veteraani-sana korvataan sanalla sotatoimiin osallistunut.
Niin himmenevät sädekehät.
Vastaukset 33
Vanhimmat
No ei glorifiointi koskaan ole tarpeellista, niin kotijoukkojen kuin sotasankareiden osalta. Silloin kun tarvitaan, on jokainen normaali-ihminen valmis tekemään velvollisuutensa.
Maan hiljaisia on nytkin tuhansia, jotka hoitavat omaistaan,tai molempia, raskaassa ja vaativassa työssä pyyteettömästi. Ei heille patsaita ole pystytetty!
Vähäinen palkkio siitä, että taistelussa ''Idän Jättiläistä'' vastaan menettivät elämänsä, oli tuo "sankari"-nimi tapetuille, vaan eivät he itse sitäkään "kunniaa" saaneet, eikä mitään muutakaan, 100 000 nuorta murhattiin sinne rajaseudulle.
Suomen nuoret aikuiset miehet eivät paenneet Somaliaan, kun henki oli uhattuna omassa maassaan.
Kansalaissodan aikana monet menivät rajan yli Neuvostoliittoon. Heidän ei siellä käynyt hyvin.
KylläSuomessa somaleista on parempi huoli pidetty.
Oma pappani oli aikoinaan mennyt Neuvostoliittoon. En tiedä milloin ja miksi, mutta onnekseen ja minun onnekseni sai mahdollisuuden palata Suomeen.
Toinen isoisäni taas puolestaan oli käynyt Kanadassa, mutta hänkin palasi.
Aloitukseen, "suuret sankaritkin" ovat vain ihmisiä, omine hyveineen ja paheineen.
Ei heitä elämäntavoistaan muisteta, vaan saavutuksistaan.
Kukaan ihminen ei ole pyhimys, vaikka silla nimellä joitakin aateloidaankin.
Tässä maassahan on totuttu rakentamaan sädekehiä hävittyjen sotien rivimiehille ja päälliköille.
Niin kävi vuoden 1808 sodassa, Siitä on osoituksena mm. vuosikymmeniä myöhemmin ilmestynyt Vänrikki Stoolin tarinat.
Sankaritekoihinkin ylsi kovin harva niistä, joiden hautoja nimitetään vielä nykyäänkin sankarihaudoiksi..
Toisaalta kenellekäs muulle täällä voitaisiin rakentaa sädekehiä? Taitaa tuo olla ainut mahdollisuus, kun vielä joukko tosiasioita unohdetaan. Äjköön sitten ihmeteltäkö, että noita sädekehiä ajan myötä murretaan.
dalesi, olet 19-vuotias, täytät kohta 20 vuotta. Sinulle tulee käsky rintamalle. Sinut otetaan kuorma-autoon, kotisi jää taakse, samoin sen ihmiset, sinun omaisesi, sodit siellä Karjalassa ja eräänä päivänä saat kranaatin ja lennät palasina ilmaan, et siis '''kaadu'', vaan sinut murhataan. Elämäsi, joka ei vielä ollut edes kukkaansa ehtinyt, vietiin sinulta.
Sankarivainajuus on hyvin pieni ja halpa korvike elämästä.
-----------------------
Asenne oli niin toinen noina aikoina, että meikäläisten on siihen mahdoton asettua.
Kouluista lähti moni ja jätti opinnot kesken. Mieheni veli karkasi 16-vuotiaana vapaaehtoiseksi. Hän oli kaikki sotavuodet rintamilla.
Lottana toiminut tätini kertoi, että hän oli toimistossa, jossa käsiteltiin haavoittuneiden sotilaiden asioita. Hän sanoi kyyneleet silmissä, että kun pojat tulivat rintamilta ja sairaaloista, he vannoivat, etteivät ikinä enää mene takaisin. Ja kun olivat toipuneet, niin kaikki menivät. Kukaan ei enää kieltäytynyt.
Niin se vain oli.
Itse olen monesti ajatellut katsellessani sen ikäisiä veljiäni ja poikiani, että miltä on voinut tuntua äideistä, joiden pojat lähtivät sinne jonnekin. talvipakkasilla, vähin eväin, kuoleman eteen. Miten ihmeessä he kestivät! Kukaan ei näitä muista. Sankareita hekin olivat.
Lapsuudessani miltei kaikki naiset kulkivat mustissa.
Kiitos, Makriina, toit mieleeni omat lapsuuden kokemukseni.
Sen tunnelman muutoksen aistin, surun ja pelon täyttämän hiljaisuuden, joka oli niin erilaista kuin ennen. Äidin työmäärä sen surun alla eläessään oli aivan kohtuuton.
Sanoit:
"... olen monesti ajatellut katsellessani sen ikäisiä veljiäni ja poikiani, että miltä on voinut tuntua äideistä, joiden pojat lähtivät sinne jonnekin. talvipakkasilla, vähin eväin, kuoleman eteen. Miten ihmeessä he kestivät!
Kukaan ei näitä muista. Sankareita hekin olivat."
Noinko ajattelisit jos olisit mies? Ja saisit kutsun maanpuolustukseen rintamalle? Pelkuruudeksi sitä kutsuttaisi halveksuen.
Lähtijät eivät ajatelleet noin, sen tekevät muut, kuka mitenkin dramatisoiden!
Monet täälläkin ovat menettäneet isänsä sodassa, eivätkä siitä myyttiä silti tee.
Ajattele jos kaikki, kaikkialla kieltäytyisivät maansa puolustamisesta, kuka takaisi "sinun" ja lastesi elämän ja kotimaasi itsenäisyyden. Jumalako? Ei, oman maansa puolustaminen kuuluu yhteiskuntajärjestelmäämme.
Jos kukaan ei lähtisi rintamalle, niin eipä jouduttaisi sotaankaan. Nin sodat vältetään eikä menetetä niissä ihmishenkiä.
Kaikki voisivat rauhassa rakentaa oman kansan hyvinvointia.
Jos sanaa jos ei olisi, niin lehmätkin lentäisivät.
Kaikki toisille omaa ajatusmaailmaansa tyrkyttävät sanovat aina, että jos kaikki... jne niin sitten... Eli jos kaikki tekisivät niinkuin MINÄ haluan, niin sitten olis kaikki hyvin.
Jos rajan yli vyöryy vihollisen armeija, vältettäisiinkö sota, jos ei tehtäsi mitään?
Miten kävi Puolalle saksalaisten salamasodassa?
60-70-luvuilla oli tapana halveksien sanoa, että "mitäs menitte". Sotainvaliideja ylenkatsottiin, ja lotat olivat täysin vaiettu. Sotavangeista ei puhuttu mitään, puhutaanko vieläkään. (Jos puhutaan, kerrotaan, kuinka huonoti suomalaiset kohtelivat venäläisiä sotavankeja.)
Pitää kuitenkin muistaa, että joka maassa on armeija, joko oma tai vieras.
mutta valtion petturuus kuuluu --ja niitä on ollut Suomenkin lähihistoriassa.
Yhteiskuntajärjestelmään kuuluu Perustuslaki ,joka on voimassa myös sotaaikana. Ja varsinkin Nyt Rauhanaikana -- näitä läheltäpiti tapauksia on jo ollut , voiko joku olla toista mieltä
Kun tutkii tätä Kuinka Suomea vidää Liittotasavaltaa kohti . Kokoomuksen voimalla -- heillä ei olekkaan isänmaata .. he ovat Materialistia , se on raha joka hallitsee heitä.
Voi hyvä ihme tuota puoluesidonnaisuutta, miten se saa sokeaksi ruudutettua ajatusmaailmansa.
Ei taida u,m. mummu näitä asioita ymmärtää, kuin omasta 40-luvun vinkkelistään.
Joka ei omaa historiansa ymmärrä , ei tule ymmärtämään tulevaakaan . Koska se on VAAN historia joka opettaa.
Tulevaa ei kukaan tiedä , et myöskään sinä joka luulet tietäväsi .
...mutta olisin se menneisyys kuitenkin jollakin tapaa ymmärrettävä.
Historis pitää lukea sitoutumatta kenenkään puolelle. Vain asiatiedot tutkittava, Lukijan omat sympatiat eivät saa vaikuttaa historian tajuamiseen.
Moni on kokenut nuoruudessaan kovia aikoja sodan tiimellyksessä Ne kokemukset ovat kokijansa omaa historiaa, mutta se ei ole koko totuus sodasta.
Se onkin silti tärkein totuus, koettu oma historia, jota kukaan ei pääse kaunistelemaan toisenlaiseksi... peitellen omia rikoksiaan, kuten Suomen hyökkääjänaapurit ovat tehneet.
Ja voittajat ja vallanpitäjäthän sen historian aina kirjoittavat. Mistä sen totuuden sitten kaivat?
Sädekehätkään eivät useimmiten ole ikuisia.
Sen näkee nyt Nokiasta ja Mannerheimista, kahdesta varsin erilaisen alan ilmiöstä.
Mannerheimin arvostushan rajoittuu omaan kansaan. Eihän hän maailmanlaajuisesti saanut aikaan merkittävää ja tehnyt maata tunnetuksi, toisin kuin vaikkapa Sibelius ja Paavo Nurmi.
Mitä sinäkin sodasta tiedät, kusit rätteihis kun miehet soti henkensä edestä.
Nyt romaaneista ja muista höpöistä olet muka viisaasti kirjoittavinasi.
Sodassa menetään kukaan ei voita.
Meille selviää, että jopa Mannerheim oli inhimillinen ihminen.
Hänen maailmankuvansa totisesti on ollut ihan toinen kuin 2000-lukulaisen.
Niin on ollut kaikkien muidenkin tsaarinajalla syntyneiden esipolviemme.
Aina pitää olla ihanteita, sankareita, samaistumiskohteita. Emme koskaan kuitenkaan ole nostaneet ketään sellaiselle jalustalle, etteikö arvostelulle olisi jäänyt sijaa.
Eräissä maissa maan "isä" on jumalan asemassa ja hänen arvostelemisensa aiheuttaa vankilatuomion pahimmasta päästä.
Siitä tulikin mieleeni, että vielä Kekkosen aikaan maan päämiehen ivaileminen oli meilläkin kielletty. Kun Kekkonen valittiin presidentiksi, Kari Suomalainenkin itki pilapiirroksessaan Kekkosen kuvan äärellä: "Kuin olisin menettänyt kultakaivoksen!"
tyä Kekkosen ivaileminen, hänellä oli itseironiaakin sen leipälapio-vertauksensa yms mukaan.
Kari Suomalainen potkittiin pois Hesatrsta ? Siksi että ivaili somaleita satujen sepittäjiksi joita SPR kyynelehtien itki ja tuli ruusut käsissä vastaanottamaan lenokoneelta. . Kyllä se vieläkin on niin etttei mamuja saa ivailla eikä heidän hyysäämistään kyseenalaistaa.
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://tyhmyri.files.wordpress.com/2013/06/perillholmolassa.gif&imgrefurl=http://tyhmyri.wordpress.com/2013/06/11/alhainen-tyollisyys-tuhoaa-hyvinvointivaltion-siksi-vasemmiston-pitaisi-olla-kauhuissaan-tyottomyydesta/&h=477&w=771&sz=96&tbnid=NaaIqd_Ba0gIhM:&tbnh=67&tbnw=109&zoom=1&usg=__jz8JAL8gkwwzoTmiPeaX2Pb5CBE=&docid=v9smB2V4Y8uebM&hl=fi&sa=X&ei=CiEsUsGSLanL4ATWvoGgCA&ved=0CD4Q9QEwAA&dur=773
Ei se tuo um-mummu pääse tuosta kommunistisesta ajattelutavasta, ei sitten millään. Hän jaksaakin aina synnyinmaataan mollata ja sen hallitusta ja kaikkea mahdollista. Minkä ihmeen takia hän ei kirjoita Ruotsin asioista.
Juuri eräs ruotsalainen finanssipankin salkunhoitaja kiitteli Suomea siitä, että on auttanut ruotsalaisia sijoittajia. Ruotsin omat pörssiyhtiöt ei vähäisyytensä takia hänen mielestään pysty pitämään sijoittajia tyytyväisenä.
Tämän sanon vain siksi, ettei Suomea pitäisi yhtenään mollata. Hyvinhän meillä menee.
Annetaan Mannerheimille se kunnia, mikä hänelle kuuluu ja niin myös veteraaneille. Hyvän työn he tekivät aikoinaan. Maamme pysyi itsenäisenä. Joskaan ei sotaa voitettu, mutta vastapuoli kunnioitti sisukkuuttamme. Kalliit rahat maksoimme tuolle itäiselle naapurille. On hyvä, jos siitä on meille nyt jotain hyötyäkin kauppakumppanina. En kuitenkaan hyvällä ajattele niitä myytyjä maa-alueita venäläisille. Se voi kerran vielä kostautua.
Liittovaltiosta olisi tietysti pysyttävä erillään. Itsenäinen Suomi,
niissä puitteissa kuin se voi olla, on hyvä asia.
Kummaa touhua. Kun uutisissakin on kerrottu Suomen Marsalkan puutteista ihmisenä, kirjoitetaan siitä täällä oikein kolmessa viestiketjussa.
Kyllä Marsalkka Mannerheim niin hyvin toimi aikanaan, ettei palstan retostelijoilla olisi mitään syytä monin miehin kertoa.
Joku voi myös todeta sellaisenkin seikan, ettei johtajille kuulu mitään sädekehää, kun sota kerran hävittiin.
Asiassa on enemmän kuin yksi puoli.
Etkö voi kunnioittaa ihmistä, joka yrittää kaikkensa, vaikka tietää häviävänsä?
Yrittää joka tapauksessa pelastaa sen mikä on pelastettavissa?
Onko ylivoimainen voittaja sankarillisempi kuin se, joka puolustaa kantaansa viimeiseen hengenvetoon?
Ollaan nyt sodista mitä mieltä tahansa, niin on annettava kiitos ja kunnioitettava ihmisiä, jotka menivät kun käsky kävi. Perheitä, jotka jäivät kotiin. Perheitä, jotka joutuivat pakenemaan sodan jaloista.
Miksi me täällä tänään heitä mollaamme. Mannerheim oli monelle tuki ja turva. Jos hänen tilallaan olisi ollut joku muu, niin olisi kansa odottanut häneltä päättäväisyyttä ja vakuuttavaa käytöstä.
Kehen kansa olisi voinut luottaa ja panna toivonsa, jollei johtajiinsa?
Millainen olisi ollut tilanne, jos ei väki olisi luottanut esivaltaan? Vallankumous ja kaaos! Sekö vielä olisi tarvittu!
turvattiin Jumalaan.
Kummallakin puolella, samaan Jumalaan.
Sädekehät kuuluvat enkeleille - ei ihmisille.
Mannerheim nostettin sotien jälkeen kansakunnan kaapin päälle, mistä ovat osoituiksena niin patsas Helsingissä kuin myös suuri risti Hietaniemn sotilashautausmaalla.
Nykyhetken katsantokannan mukaan Mannerheimin arvostuksessa mentiin tuolloin joskus liiallisuuksiin. Kansakunnalla, pienelläkin, pitäisi olla muitakin merkkihenkilöitä kuin sotapäälliköitä. Onhan rauhan aika ollut pidempi kuin sotien kaudet.
Onhan meillä sodan jälkeenkin ihailtuja ja arvostettuja suurmiehiä, joista aivan ykkönen lienee ikipressa Kekkonen.
Onko hänen kohdallaan menty liiallisuuksiin, sen kertoo historia ja tulevat sukupolvet.
Kyllä jokainen sukupolvi tarvitsee suurmiehiä ja -naisia.