Yritetäänpä nyt sitten taas jonkinlaista keskustelua, on ollut vähän vaiteliaampi olo itselläni viime aikoina mutta kokonaan en ole hiljentynyt... ;)
Rakkaus on välillä kuin sotatanner. Haavoilta ja osumilta ei voi välttyä. Miksi sen aina pitääkin sattua?
Mutta aina myös oppii. Itsestäänkin. Tuntuu että kivun kautta tulee ihmiselle se suurin ja tärkein oppi aina, kurjaa. Vai onko se aina niin?
Itse olen oppinut viime aikoina ihan ystävyyssuhteista ja niiden päättymisestä. Toivoisi joskus toiselta enemmän ymmärrystä, enemmän armeliaisuutta, ja itseltään myös.
Sen ainakin olen oppinut että ne kestävät ja aidot ihmissuhteet ovat todella harvassa ja arvokkaita.
Mitä mieltä olette? Onko oppi aina kovaa? Onko elämä liian monimutkaista, voisiko siitä tehdä itse hieman yksinkertaisempaa?
Rakkaus on välillä kuin sotatanner. Haavoilta ja osumilta ei voi välttyä. Miksi sen aina pitääkin sattua?
Mutta aina myös oppii. Itsestäänkin. Tuntuu että kivun kautta tulee ihmiselle se suurin ja tärkein oppi aina, kurjaa. Vai onko se aina niin?
Itse olen oppinut viime aikoina ihan ystävyyssuhteista ja niiden päättymisestä. Toivoisi joskus toiselta enemmän ymmärrystä, enemmän armeliaisuutta, ja itseltään myös.
Sen ainakin olen oppinut että ne kestävät ja aidot ihmissuhteet ovat todella harvassa ja arvokkaita.
Mitä mieltä olette? Onko oppi aina kovaa? Onko elämä liian monimutkaista, voisiko siitä tehdä itse hieman yksinkertaisempaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Se sama siis, jolle minun mielipiteeni olivat niin vääränlaisia, niin vääränlaisia, että sain kuulla olevani idiootti?
No, yritän silti olla asiallinen.
Ihmissuhteet: elämän vaikein ja antoisin alue.
Pysyvin ihmissuhde: sisaruus. Alkaa lapsena, kestää läpi elämän, ei biologisena edes katkaistavissa. Suhde omiin vanhempiin kestää vain puolet sisaruussuhteesta, samoin tietysti suhde omiin lapsiin. Parisuhteet ovat varsinkin nykyisin keskimäärin kertakäyttöisiä, vai voimmeko kuvitella esim. rekisteröidyn homoparin viettävän joskus rautahäitä?
..ja eläminen toisen ihmisen kanssa ei läheskään aina ole mutkatonta rakkaudesta huolimatta.
Minulla on ihana kumppani. Kun on hyvä aika, niin rakkaus oikein pursuaa meistä ja me ihmettelemme toisillemme yhteen ääneen, että miten toinen VOIKIN olla niin suuremmoisen rakastettava, täydellinen.
Ja sitten kuin tuli ja leimaus, pyörremyrsky, hetkessä, sekunneissa toinen sanoo jotakin ja toinen reagoi. Syntyy valtamerten kokoinen kuilu. Äkkiä emme enää tunnekaan toisiamme. Olemme kahden vieraan planeetan kulkijoita, toisillemme käsittämättömiä ja käymme valtaisaan, hetkelliseen sotaan. Omaa maataan on puolustettava, vaikka kumpikaan ei tiedä, kenen maalla oikein ollaan.
Sotavammoja syntyy, se on varmaa. Haavoittuneen onneksi voi hoitaa terveeksi. Rakkaussodan vammat arpeutuvat ihmisen sisään, mutta ne eivät ole kuin oikean sodan haaverit jalan menetyksineen. Ne paranevat täysin ja sulavat olemattomaksi ainoastaan siten, että antautuu uudestaan alttiiksi.
Kiitos aloituksestasi! Sopi hyvin minulle tähän aamuun..;)
Noinhan se menee, se vaihtelu.
En tiedä, tunsin kai tämän postittaessani itseni vanhaksi ja väsyneeksi sotaratsuksi. Mutta siitähän se taas lähtee, kokemuksia keränneenä, niitä ikäviäkin. Kaikki hyödyllisiä kuitenkin ja ehkä on taas jatkossa edes hieman parempi ihmistuntija. Edes hieman. ;)
Ihmissuhteet ovat minusta aina monimutkaisia eivätkä ne koskaan riipu vain itsestä. Ajatellaanpa vaan vaikka vanhemmat-lapset-suhdetta, tai sukulais-/tuttavuussuhteita, työkaveruuksia yms. Kaikenlaista voi sattua käsittämättömän raivostuttavasta ihastuttavan viihdyttävään tai ikävystyttävään. Joskus sattuu ja sattuu pahasti.
Läheisissä perhesuhteissa (esim. äiti-lapsi) voi yleensä luottaa vankkumatta siihen, että rakkaus säilyy, vaikka melkein mitä töppäyksiä tai kiukutteluita tapahtuisi. Muissa suhteissa ei kai voi olla niin varma? Oletan, että mitä syvempi, kiihkeämpi ja tuoreempi on eroottissävyinen rakkaus, sitä kinkkisempää. Kuka sellaisen "hallitsee"? Varovaisuutta ja varpaillaan oloa joissakin asioissa? Yhteisellä tahdolla ja molemminpuolisella joustamisella voi onnistua, mutta ei ihme, jos eroja tulee. Varsinkaan, jos perhe-, omaisuus- ja muut vastaavat rakenteet eivät ole sitomassa yhteen puoliväkisin, kuten heteroavioliitoissa. Kun ei ole liian nopsaan heittämässä pyyhettä kehään huomaa usein tyydytyksekseen, että hyvinhän tässä vielä voidaan jatkaa. Ne aidot hyvät ihmissuhteet taitavat todella olla harvassa.