Avaisin uutta keskustelua liittyen aiemmin aloitettuun piiitkään ketjuun(aloittajana vihainen metsästäjä) metsästyskoirien pitämisestä seurakoirina.
Omasta mielestänikään metsästyskoiraa ei tule ottaa pelkäksi seurakoiraksi, mutta monille metsästysroduille on kehittynyt myös uusia tehtäviä, kuten labradorille huumekoiran työ jne., joten asia ei ole yksipiippuinen.
Varsinainen kysymykseni liittyy kuitenkin kohdennetusti narttukoiriin. Koirani ovat päässeet varsinaiselle metsälle vain muutaman kerran elämänsä aikana; useita kertoja juoksut ovat alkaneet juuri parhaan metsästysajan kanssa päällekkäin, ja enää metsälle ei ole mahdollista päästä, kun se metsästäjä puuttuu. Täytyykö aina saada saalista, vai riittääkö pelkkä lintujen haukkuminen? Mielestäni koirieni metsästysvietti ei ole todellakaan hävinnyt mihinkään, vaikkeivat pääse oikealle metsälle. Silti sain kommentin, että olen pilannut koirani. Olenko?
Mitä juoksujen kanssa olisi pitänyt tehdä? Vai käyttekö juoksuisen nartun kanssa normaalisti metsällä? Mikä on sopiva määrä metsästystä/elämä, että metsästysrotuihin lukeutuvan koiran saa ottaa? Onko koira silloin seurakoira, jos sille ei ikinä ammuta lintua, vaikka metsästettäisiin (jos vaikka omistaja on niin tumpelo, ettei osu, tai lintuja on tosi vähän, tai saalis ei ole tärkeä, vaan halutaan vain eräillä). Mitä eroa on koiralla, jolla metsästetään, muttei saada saalista, ja koiralla, joka vapaasti saa haukkua lintuja, muttei luonnollisesti saa saalista?
Tämmöistä tuli mieleen. Laittakaahan omia ajatuksianne aiheeseen liittyen, tai vastailkaa kokemustenne perusteella esitettyihin kysymyksiin!
Narttu metsällä
5
8567
Vastaukset
- miet-te-li-äs
Onko kellään ajatuksia tai mielipiteitä?
- kkk 021
Jos koira ei vain yksinkertaisesti sovi metsälle esim. paukkuarkuus tai muuten vaan vietti hukassa niin miksei metsästyskoirakin voisi olla seurakoira? Meidän melko huono viettinen kkk pääsee kyllä välillä metsälle, mutta ihan mainio on kyllä seurakoirana lapsiperheessä. Että ehkä hieman ajattelematonta tulla puhumaan muiden koirien pidosta jos ei tiedä niiden taustoja mitenkään.
- mäykkytyty
Meidän laki edellyttää, että metsästyskoira on puoli vuotta vuodesta ns, sohvaperunakoirana;) Meidän kk mäykky on mielellään lenkeillä ja "tokoilee" jne. mutta kun se pääsee metsään, niin kyllä se on siellä ihan eri koira, siitä näkee, että se "syttyy". Ja alkuun jouduin jopa tekemään sitä, että ensin käytiin metsälenkillä ja vasta sitten aloitettiin tokoilu, jotta koira pystyi keskittymään. Mutta tosiaan metsälenkki, ei metsästystilanne, purki koiran "latausta" riittävästi.
- tassuttajat
Kolme narttukoiraa tällä hetkellä itellä, eli hirvikoira plus kaks ajavaa. Ajureilla välttämättä sattuu toinen juoksuista metsästyskaudelle, kun syyskuun alusta helmikuun loppuun saa käyttää metsästyksessä. Hirvikoiralla on juoksu sattunut pahimmoilleen juuri hirvenmetsästyksen alkuun. Kyllä meillä se on käytäntö, että juoksuaikana pysytään kotona. Ei koiraa metsästys kiinnosta juoksuaikana, hölmöilevät vaan ja aina on sekin vaara, että metsässä juoksee vastaan astumishaluinen uros, tai narttu karkaa jonnekin uroksen perään. Ei ne metsästysvaistot minnekään katoa, jos joutuu välillä olemaan pois metsästä, metsästyskauttahan on kuitenkin maksimissaan se puolet vuodesta muutenkin. Joinakin vuosina säätilat ym. rajoittaa metsästystä niin, että tositoimiin ei päästä kuin ehkä 10-20 kertaa syksyssään. Metsälenkillä ym. toki sitten käydään muulloinkin.
- deux chiennes
Täällä on kaksi suurimman osan vuodesta seurakoiran elämää elävää metsästyskoiraa, jämtti ja sekarotuinen pystykorva, molemmat narttuja. Asun koirieni kanssa kaupungissa ja metsästyskaudella käymme viikonloppuisin hirvi- & lintujahdissa, järjestän myös yleensä metsästystä varten syyslomaa 1-2 viikkoa. Ei ole metsästysvietti kärsinyt näillä millään tavalla, vaikka elävätkin sisällä seurakoirina. Noh, mitä nyt tuo pystykorva tulee nuotiolla syliin istumaan, jos pakkasta on enemmän.
Pystykorvan steriloin ensimmäisten juoksujen jälkeen, koska en pentuja sekarotuiselle aio teettää. Maksoi n. 400 e ja pari viikkoa kesti, että koira oli täysin ennallaan. Jos ei koiraa meinaa pennuttaa, niin suosittelen lämpimästi sterilointia, koska se a) ennalta ehkäisee kohtutulehduksia ja nisäkasvaimia ja b) mahdollistaa metsästyksen huoletta. Vastoin yleistä luuloa, koiranluonne ei kärsi steriloinnista, kuten ei uroskoirallakaan kastroinnista. Kiinnostaa vain olennainen enemmän. Jämttiä en vielä ole malttanut steriloida, pitää vaan toivoa, ettei juoksut satu metsästyskaudelle. Juoksuisen nartun metsään viemällä voi melkein 100 % varmasti odottaa ei-toivottuja pentuja.
Luultavasti jonkun mielestä pilaan omat koirani tällä tavalla tai etten ole "oikea" metsästäjä... :D Kukin hoitaa/käyttää koiriaan metsällä mahdollisuuksien mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude17914774Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t11810412Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1069269Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k298907Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy638596Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk496867Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1796455Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri305443Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1485312Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole413005