Nollaa itsesi netissä

Virtuaalinen vertaistuki on hieno asia.
Kaikilla ei ole ympärillään laajaa sosiaalista ihmissuhteiden verkostoa ja omiin mielikuviinsa jää helposti vangiksi.

Jos omia ajatuksiaan ei saa millään keinolla ilmaistuiksi, eikä tilannetta puretuksi, on edessä hyvinkin pian loputon umpikuja.
Oravanpyörässä on kyyti kylmää ja pyörä ei lakkaa koskaan pyörimästä.

Eihän sellaista kenenkään hermot kestä kovinkaan kauan aikaa.
Ja ainahan jaettu murhe on kevyempi kantaa kuin kokonainen säkillinen mustia mietteitä.

Köyhyys on ainoa asia, joka muuttuu vaan raskaammaksi, mitä enemmän siinä on kantajia.
31123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Hyvä tää netti on. Olen ollut jalkapuolena kolmatta viikkoa, vielä on yli puolet jäljellä.
Netti, varsin facebook on ollut mukavaa ajankulua.
Olen pitänyt yhteyttä ulkomaillakin asuviin tuttaviini tänä aikana, kaikki ovat olleet hyvillään, on vaihdettu kuulumisia vuosien ajalta. On monia kavereita joita olen nähnyt viimeksi lapsena.

Äänestä

Melko lohduton on tarjoamasi näkymä; ellei ole "ympärillään laajaa sosiaalista ihmissuhteiden verkostoa", niin omiin mielikuviinsa jää helposti vangiksi, oravanpyörässä kyyti kylmää ja pyörä ei koskaan lakkaa pyörimästä jne..

Olemmehan me myöskin yksilöitä ja ajattelevia ihmisiä, emme vain laumaeläimiä. Kaikkea ei tarvitse, eikä ole edes viisasta, rakentaa (ja purkaa) sosiaalisesti.
"Loputonta umpikujaa" ei ole olemassakaan. Ajatuksiaan voi itse tykönään jäsentää vaikka paperille, jos tuntuu että ne pyörivät yhdessä ja samassa ympyrässä.

Vertaistuki on hyvä asia, mutta niin on itsesuojeluvaistokin. Täysin toisilleen tuntemattomien virtuaalihahmojen avautumiset ja saadut tai annetut 'voimahalit' yms. eivät kenenkään todellisia ja vakavia ongelmia pysty parantamaan, ihan yhtä todennäköisesti ne voivat pahentaa tilannetta.

Ihan 'oikea' vertaistuki pakollisine rekisteröitymisineen ja rajauksineen voi toimiakin.

Äänestä
  • Olen huomannut, jopa tällä venkuloita täynnä olevalla palstalla on muutama empaattinen ja ihana ihminen. Olen tullut hyvälle tuulelle heidän kannustavista sanoistaan.

    Äänestä

  • ^^`` kirjoitti:

    Olen huomannut, jopa tällä venkuloita täynnä olevalla palstalla on muutama empaattinen ja ihana ihminen. Olen tullut hyvälle tuulelle heidän kannustavista sanoistaan.

    Samoin. Olen usein miettinyt, onko jostain palstaajasta kirjaimin saatu kuva totuudellinen.
    Ei kai ihminen voi olla antamatta jotain todellista itseään sanoissaan.
    Niin haluan uskoa.
    Tosin on niinkin, että joidenkin kanssa ei millään pääse samalle taajuudelle, kun taas joidenkin kanssa on kuin vanha tuttu

    En ymmärrä mitä haittaa voisi olla vaikka tällä palstalla saaduista voimahaleista ja osaaottavista ja kannustavista viesteistä.
    Tarvitseeko kaikkea aina epäillä ja pelätä.
    Jos on kovin epäluuloinen, on kai parempi ettei paljasta itsestään yhtään mitään ja suhtautuu kaikkiin kirjoittajiin sillä mielellä, että he voivat olla vaarallisia.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    Kirjoitin "eivät kenenkään todellisia ja vakavia ongelmia pysty parantamaan, ihan yhtä todennäköisesti ne voivat pahentaa tilannetta."

    Muiden tänne kirjoittavien empaattisuudesta tai ihanuudesta en siis kirjoittanut mitään, en liioin arvellut palstan olevan "venkuloita täynnä".

    Olin, ja olen vain sitä mieltä, ettei ole viisasta avautua liikaa tuntemattomille, eikä siitä ole mitään todellisissa ja vaikeissa ongelmissa mitään hyötyä.
    Todellinen maailma ympärilläsi pysyy ennallaan, tai, hyvin todennäköisesti, menee huonompaan päinkin, jos itse siirryt virtuaalimaailmaan. Edes oma ongelmiesi työstäminen ei välttämättä edisty ja arjen pakolliset askareetkin saattavat jäädä retuperälle.

    Jos pelkkää hyvälle tuulelle tulemista, tai samalla taajuudella olemisen kokemusta kaipaa, niin niitä varmaan täältä halutessaan löytää, ja kirjastostakin ihan varmasti.

    Äänestä

  • bessie* kirjoitti:

    Tunnut tietävän ja aavistavan toisten tarpeet, odotukset ja avun saamiset paremmin kuin he itse. Voisitko ystävällisesti antaa jokaisen päättää noista itse, toimi sinä tavallasi, joka tuntuu olevan hyvinkin rajoittunutta ja sääntöjen rajaamaa.
    Jostain syystä en pidä tuollaisesta liian tietäväisestä ja opastavasta asenteesta ja käytöksestä.

    @bessie*

    Taisit laittaa väärään osoitteeseen.

    Itselläni ei ole koskaan tullut mielen viereenkään "avautua" asioistani tänne.
    Olen aina ollut ja tulen olemaan varovainen, enkä ala täällä valittamaan vaivojani.
    Enkä muutenkaan selittele jokaista varpaankynnen leikkaamistani.

    Minulle palsta on kevytta kenttälounasta.

  • kirjastotäti.. kirjoitti:

    Osaatko sinä kirjastotäti lukea neutraalisti ja ennakkoluulottomasti ja ymmärrätkö lukemasi?

    Niin tyhmä en ole, että kuvittelisin tietäväni tai aavistavani?! tuntemattomien nettikeskustelijoiden tarpeet, odotukset ja avun saamiset?! paremmin kuin he itse.

    Voisitko YSTÄVÄLLISESTI kertoa minulle, kuinka minä voisin ketään estää omia päätöksiään tekemästä, varsinkaan kun en edes halua?

    Ihan sama minulle, mistä sinä pidät. Minun asenteestani ja suhtautumisestani tähän asiaan sinä et edes tiedä mitään, vaikka se kohtalaisen selvästi kirjoituksistani näkyy, ei olisi tarvinnut lähteä omaa tulkintaa tekemään.
    Silti, ihan sama.

    Kirjoitin oman mielipiteeni aloituksen asiasta...

    Äänestä

  • uskaltaako mitään kirjoitti:

    En ymmärrä mitä haittaa voisi olla vaikka tällä palstalla saaduista voimahaleista ja osaaottavista ja kannustavista viesteistä.
    Tarvitseeko kaikkea aina epäillä ja pelätä.
    Jos on kovin epäluuloinen, on kai parempi ettei paljasta itsestään yhtään mitään ja suhtautuu kaikkiin kirjoittajiin sillä mielellä, että he voivat olla vaarallisia.

    Eikö ole lähes kaikille tuttua
    että mielessä pyörii vaikka 10-100 tekemätöntä hommaa,
    kuitenkaan ei pysty tekeen kuin yhden homman kerrallaan.
    ja maailman miljoonaa asiaa ei ehdi "järkeillä", eikä ees aina ymmärrä
    mikä mättää - tuntee ittensä peripohjaisen uupuneeks ja surulliseksi,
    kiukkuiseksikin välillä.

    Kaiken maailman kuormittavien asioiden paino - liekö sama asia kuin stressi.

    Äänestä

  • joku vaan kirjoitti:

    @bessie*

    Taisit laittaa väärään osoitteeseen.

    Itselläni ei ole koskaan tullut mielen viereenkään "avautua" asioistani tänne.
    Olen aina ollut ja tulen olemaan varovainen, enkä ala täällä valittamaan vaivojani.
    Enkä muutenkaan selittele jokaista varpaankynnen leikkaamistani.

    Minulle palsta on kevytta kenttälounasta.

    Väärään osoitteeseen en laittanut, mutta kauppaan lähtiessäni vähän kiireisesti kirjoitin ja huolimattomasti muotoilin, "joku vaan".

    Tarkoitin kyllä jatkaa keskustelun merkeissä sinun ja edellisen kanssa, mutta vaikka 'sinä' sanaa käytin niin en tarkoittanut Sinua vaan yleisesti, esimerkkinä siitä mitä ajan takaa tuli noin kirjoitettua.

    Erityisen varovainen en itse ole, mutta en tosiaankaan täällä avautuisi kovin yksityiskohtaisesti jos minulla olisi jotain todella vaikeita ongelmia.
    Se nyt vain ei minusta ole kovin järkevää jo senkään takia, että itsekin saattaisi viimeistään seuraavana päivänä katua avautumisiaan.
    Sitä, millaisia muut kirjoittajat ovat, en oikeastaan ajatellut kun pidän itsestäänselvyytenä että yleisellä keskustelupalstalla on kaikenlaisia kirjoittajia.

    Kaikenlaisia ollaan, ja vuosien vieriessä tietää jo melkein ulkoa, mitä kukin asioihin on mieltä.
    Itse en näe mitään itua kertoella asioistani kovin yksityisperäisesti yleisellä keskustelupalstalla.

    Sinussa näen osan itseäni, silloin kun satun olemaan uskaltautumisellani.
    Ihmisyyden sateenkaari kyllä täällä paistaa, ihan ilman kulta-aarrettakin.

    Ei tarvitsekkaan, oletko epäluloinen, olet piilossa niin kui minä

    Äänestä

  • vaa.kysyn kirjoitti:

    Ei tarvitsekkaan, oletko epäluloinen, olet piilossa niin kui minä

    Mitä välii?
    Kaikki on koettu, mitä vitsiä on rekkautua, kun rekattuna voi aina puhaltaa puskaan.
    Aina olen epäluuloinen, sopivassa määrin.

    Äänestä

  • uskaltaako mitään kirjoitti:

    En ymmärrä mitä haittaa voisi olla vaikka tällä palstalla saaduista voimahaleista ja osaaottavista ja kannustavista viesteistä.
    Tarvitseeko kaikkea aina epäillä ja pelätä.
    Jos on kovin epäluuloinen, on kai parempi ettei paljasta itsestään yhtään mitään ja suhtautuu kaikkiin kirjoittajiin sillä mielellä, että he voivat olla vaarallisia.

    Oliko viestisi minulle tarkoitettu, "uskaltaako mitään"?

    Sanoinko mielestäsi, että 'voimahaleista' ja osaaottavista tai kannustavista viesteistä olisi ilman muuta jotain haittaa? En sanonut, koska en niin ajattele.
    Arvelen kummankin osapuolen saavan niistä iloa ja 'lohtua', antajan ja saajan.

    Ajattelet kovin mustavalkoisesti, itse olen keskitien kulkija ja jos laidalle menen, niin kyllä se taitaa olla se ennakkoluulottomien ja hyväuskoisten laita useimmiten.

    Tässä aiheessa näkökulmani ei niinkään ollut se, että millaisia muut ihmiset voivat olla.

    Niin ja tulitko huomanneeksi, että pidän VERTAISTUKEA hyvänä asiana?

    "Täysin toisilleen tuntemattomien virtuaalihahmojen avautumiset ja saadut tai annetut 'voimahalit' yms. eivät kenenkään todellisia ja vakavia ongelmia pysty parantamaan, ihan yhtä todennäköisesti ne voivat pahentaa tilannetta"

    Missä kohdin arvelit kummankin osapuolen saavan niistä iloa ja lohtua?

    Äänestä

  • olet jäkättäjä nro1 kirjoitti:

    "Täysin toisilleen tuntemattomien virtuaalihahmojen avautumiset ja saadut tai annetut 'voimahalit' yms. eivät kenenkään todellisia ja vakavia ongelmia pysty parantamaan, ihan yhtä todennäköisesti ne voivat pahentaa tilannetta"

    Missä kohdin arvelit kummankin osapuolen saavan niistä iloa ja lohtua?

    No kun en nyt tuota enemmänkin sivuseikkana pitämääni asiaa käynyt perusteellisesti selvittämään.

    Mutta voisiko se löytyä vaikkapa tästä kohdasta: "ihan yhtä todennäköisesti ne voivat pahentaa tilannetta". IHAN YHTÄ...
    Tai entäpä täältä: "Jos pelkkää hyvälle tuulelle tulemista, tai samalla taajuudella olemisen kokemusta kaipaa, niin niitä varmaan täältä halutessaan löytää, ja kirjastostakin ihan varmasti."

    Jos nyt ajat takaa sitä, että olen osoittanut suurta ihmisyyden puutetta kun en kehu ja ylistä mitään toisilleen tuntemattomien yleisellä keskustelupalstalla kirjoittavien voivottelu/toivottelu "keskustelua" mitä parhaana tapana hoitaa todellisista ongelmista kärsivän, sisimpänsä kaikkien luettavaksi paljastaneen ihmisen tilannetta, niin olkoon sitten niin.

    Äänestä

Nolaa tai nollaa, sama lopputulos.

Äänestä

Nollaamiseni ei kyllä onnistu täällä netissä.

Netti on kyllä avannut silmiäni,
johdattanut oikeisiin osoitteisiin,
helpottanyt yhteydenpitoa,
tutustuttanut uusiin vertaisiini,
mutta...kuitenkin...koska...

vertaistuki on verraton apu moneen,
olen huomannut, että
tarvitsen avoimet, näkevät silmät vastapäätäni
tarvitsen lämpimän käden, joka pitää kädestä tai
laskee sen olkapäälle, halaa tai edes hipaisee
tarvitsen kuuntelevat korvat
tarvitsen ymmärtävää läsnäoloa
tarvisen itkua ja naurua

tarvitsen elävän, tuntevan ihmisen

tarvitsen vertaiseni

Äänestä
  • I agree, rosa liin ; )

    Äänestä

  • Korppis* kirjoitti:

    I agree, rosa liin ; )

    Aikasti naurattaa, ihan enkkua kun pitää suoltaa. :)))))))))

    Äänestä

  • :))))) kirjoitti:

    Aikasti naurattaa, ihan enkkua kun pitää suoltaa. :)))))))))

    Huomasitko runon soman
    enkun kielisen ihan oman.

    Äänestä

  • Korppis* kirjoitti:

    Huomasitko runon soman
    enkun kielisen ihan oman.

    Onnekseni opin enkun jo koulussa.

    Äänestä

  • :)) kirjoitti:

    Onnekseni opin enkun jo koulussa.

    It is my daily language.

    Äänestä

  • Korppis* kirjoitti:

    It is my daily language.

    Ooh, la la laa.

    Ridiculous.

    Äänestä

Oikein hyvä aloitus- sisältöineen, johon kukin suhtautuu omalla intensiteetillä.
Joskus tulee kirjoitettua vähän liiankin omia asioita, mutta tähän ikään ehtineet lukevat ja joko vastaavat tai eivät - se on siinä.
On tietysti järkevää olla varovainen - mutta miksi vertaistuki on huono asia?
Meidän suhde täällä on keskustelu - ei esim. jonkun järjestön tai yhteisön jäsenten kaltainen kommentointi, jossa tuki on jo korvamerkittyä - eri asia siis.

Minäkin olen ollut viikonlopun ihan yksin, nyt lähden harrasteeni pariin ja tapaan ystäviäni.

Äänestä
  • Kenen mielestä vertaistuki on huono asia, Kawe?

    Se on erittäin hyvä asia mm. useimmille samanlaisessa elämäntilanteessa oleville/olleille, esim. eronneet, omaishoitajat, sairastuneet, omaiset, vanhemmat, hengissä selvinneet, menetyksiä kokeneet jne., mutta ei heillekään kaikille.

    Sitten kun ollaan (kokonaan) psyykkisten ongelmien puolella, asia ei enää olekaan niin yksinkertainen. 'Oikeassa elämässä' ei aina ryhmän dynamiikka toimi edes 'riittävän hyvin', eli niin että kaikki saisivat tarvitsemaansa tukea, vaikkei siinä olisi yhtään erityisen 'hankalaa' ihmistä. Niitäkin usein on.

    Aina on myös niitä erittäin haavoittuvia ihmisiä, joita pitä hillitä ja siten suojella suojella itseltään ja muutenkin on oltava tarkkana ettei kukaan ryhmästä joko hyvää tarkoittaen tai pelkkää ajattelemattomuuttaan ja hölösuisuuttaan lisää kenenkään kuormaa.
    Siksi yleensä onkin selvät säännöt selvästi näkyvissä ja usein niistä on ryhmä itse ollut päättämässä. Esim. omista kokemuksista eri hoidoista ja hoitojen antajista saa tietenkin puhua, mutta 'täsmäarvostelu' on kiellettyä, koska se voi aiheuttaa joillekin voimakkaan olen-jäänyt-jostain-tosihyvästä-paitsi tai elämästäni-on-mennyt-hukkaan-pari-vuotta tunteen. Ja niin pois päin.

    Mielestäni keskustelun arvoista olisi ollut se, että onkohan tuo nykyisin vallalla oleva? ajattelu, että lähes kaikki tulisi 'altistaa' ja perustaa sosiaalisuudelle kuitenkaan kautta linjan suositeltava?

    Äänestä

Alottaja voi alottaa itsestään NOLLAAMISEN, puhallapas pääsi tyhjäksi, nähdään mitä siellä oli, vai oliko mitään,

Äänestä
  • Katsos, mites nollan voi nollata?

    Äänestä

  • nolla on jo nolla kirjoitti:

    Katsos, mites nollan voi nollata?

    Resettiä voi painella miten monta kertaa tahansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

puhalla pää tyhjäksi kirjoitti:

Virtuaalinen vertaistuki on hieno asia.
Kaikilla ei ole ympärillään laajaa sosiaalista ihmissuhteiden verkostoa ja omiin mielikuviinsa jää helposti vangiksi.

Jos omia ajatuksiaan ei saa millään keinolla ilmaistuiksi, eikä tilannetta puretuksi, on edessä hyvinkin pian loputon umpikuja.
Oravanpyörässä on kyyti kylmää ja pyörä ei lakkaa koskaan pyörimästä.

Eihän sellaista kenenkään hermot kestä kovinkaan kauan aikaa.
Ja ainahan jaettu murhe on kevyempi kantaa kuin kokonainen säkillinen mustia mietteitä.

Köyhyys on ainoa asia, joka muuttuu vaan raskaammaksi, mitä enemmän siinä on kantajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu