Varis lapissa

Lapin yariskanta hälyyttävässä kasvussa

Lapin tunturiyariskanta saavuttaa tänä syksynä 7.9. huippunsa, kun arviolta parisataa tunturiyarista ja yaris versoa tavataan joukkovaellukselta.
Joukkovaellus sai tiettävästi alkunsa saariselän tietämiltä, josta se jatkui Ivalon ja Inarin kautta Inarijärveen, jossa noin 80% tunturiyariksista syöksyi turmaansa jyrkältä rantakalliolta.
Nyt Ilkka Avensis, VTT:n Sodankylän miniauto-observatorion indendentti kysyykin, paljonko suomen tieverkosto kestää enää yariksia?
"Yksineläjänä yaris on varsin harmiton puuhastelija, josta ei ole kenellekään harmia, mutta suomi tarjoaa yariksille erittäin otollisen maaperän sen rajoittamattomalle kannankasvulle, josta seurauksena on pahimmillaan viimesyksyn kaltainen joukkohulluus, joka väistämättä johtaa yaristen joukkovaellukseen ja -turmaan" sanoo indendentti Ilkka Avensis.
Toistaiseksi joukkovaelluksia on esiintynyt vasta tunturiyaristen keskuudessa ja nimenomaan Suomessa, mutta hälyyttävästä kannan kasvusta on saatu merkkejä myös eteläisessä Suomessa.

Yaris, jonka alalajeja ovat mm. nuo mainitut tunturiyaris ja yaris verso, kuuluu autojen Toyota-alalahkoon, vaikka toyota onkin lähes omana lahkonaan erkaantunut autoista varsin kauas.
Toyota-lahkon edustajia esiintyy laajasti lähes kaikkialla maapallollamme ja menestyy etenkin yksikertaisten ihmisten läheisyydessä. Sitä voisi sanoa jopa ihmisriippuvaiseksi lahkoksi.
Kaikille toyota-alalajeille on tyypillistä niiden vajaamielisyyttä lisäävä vaikutus kannan tihentyessä.
yariksen tuntee hopeanharmaasta väristään (kuten toyotat yleensä) ja pullamössömäisestä olemuksestaan. Yaris verso poikkeaa serkustaan huomattavan korkeutensa ja järkyttävän rumuutensa ansiosta.
Saaliiksi yariksen saa parhaiten kiilaamalla se ojaan, joka onkin varsin helppo toimitus, sillä pienestä koostaan huolimatta yaris on varsin kömpelö otus.
0201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kiala pappa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu