Varjokuvan keikka eilen

Olipa upea keikka Tuuloksen Kapakanmäellä eilen. Kyösti hoiti Kuninkaan virkansa hienosti! Myös orkesterin viralliset soittajat äityivät hirmuiseen menoon ja uudet jäsenet olivat taitavia. Soolokitaristi kepitti niin vikkelästi, etteivät vanhat silmäni pysyneet mukana. (vakoilen hyviä kitaristeja, koska itsekin rämpyttelen salaa kotona). Yleisössä oli runsaasti nuoria ihania neitoja, joiden katselu on parasta lääkettä ikämiehelle... Emmaa ja Mantshurian beatia jäin kaipaamaan.
772285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 77

Vanhimmat

Alaspäin on mennyt VK. Tangokikkailut alentaa tasoa.. Rautalankabändi se o.

Äänestä
  • Tangokunkulla on mennyt pissi päähän. Ei hörhötuomariston kruunaus putkälle kanna. Se on nähty jo moneen kertaan.

    Äänestä

  • entinen VK fani kirjoitti:

    Tangokunkulla on mennyt pissi päähän. Ei hörhötuomariston kruunaus putkälle kanna. Se on nähty jo moneen kertaan.

    Samaa vähän pelkään nyt käyneen. Jo juonnot alkoi olla ylimielisiä. Olis vaan mennyt kiltistä sinne rumpujen taa.

    Äänestä

  • Varjokuva ei aina ilmoita jos heidän keikalleen tulee vieraileva "pianomies". Ilta meni pilalle taannoin Esakalliolla, kun rokkenrollia tuli tuutin täydeltä. Emme olisi saapuneet kyseiselle keikalle, jos tämän olisimme tienneet. Jatkossa tutkimme tarkkaan ennakkotiedot keikoista ja varmistamme ettemme enää erehdy ko pianomiehen tähdittämälle vk:n keikalle. Jossain ennakkotiedoissa oli siitä tieto kuulemma ollut, mutta ei TS:ssä eikä tanssinet-sivuilla asiasta mainittu.

    Äänestä

  • Ei sikaa säkissä kirjoitti:

    Varjokuva ei aina ilmoita jos heidän keikalleen tulee vieraileva "pianomies". Ilta meni pilalle taannoin Esakalliolla, kun rokkenrollia tuli tuutin täydeltä. Emme olisi saapuneet kyseiselle keikalle, jos tämän olisimme tienneet. Jatkossa tutkimme tarkkaan ennakkotiedot keikoista ja varmistamme ettemme enää erehdy ko pianomiehen tähdittämälle vk:n keikalle. Jossain ennakkotiedoissa oli siitä tieto kuulemma ollut, mutta ei TS:ssä eikä tanssinet-sivuilla asiasta mainittu.

    Eivät uskalla ilmoitella ennakkoon, yleisökato pn varma. En mene pianomiestä katsomaan, ellei pianomiehen nimi ole Elton John... Eikäkun Sir Elton John

    Äänestä

  • Tanssitaan vaan kirjoitti:

    Eivät uskalla ilmoitella ennakkoon, yleisökato pn varma. En mene pianomiestä katsomaan, ellei pianomiehen nimi ole Elton John... Eikäkun Sir Elton John

    No nyt taitaa olla kateellisten puheita,Kyösti on hyvä ja sillä siisti.

    Äänestä

  • Hyvä Kyösti kirjoitti:

    No nyt taitaa olla kateellisten puheita,Kyösti on hyvä ja sillä siisti.

    Sorry ei puhuttu Kyöstistä vaan pianomiehestä (mr breatheless) jos et tiennyt. Ei siinä kadehtia tarvitse, jos herran pianonsoitto ei nappaa.

    Äänestä

  • Ei sikaa säkissä kirjoitti:

    Varjokuva ei aina ilmoita jos heidän keikalleen tulee vieraileva "pianomies". Ilta meni pilalle taannoin Esakalliolla, kun rokkenrollia tuli tuutin täydeltä. Emme olisi saapuneet kyseiselle keikalle, jos tämän olisimme tienneet. Jatkossa tutkimme tarkkaan ennakkotiedot keikoista ja varmistamme ettemme enää erehdy ko pianomiehen tähdittämälle vk:n keikalle. Jossain ennakkotiedoissa oli siitä tieto kuulemma ollut, mutta ei TS:ssä eikä tanssinet-sivuilla asiasta mainittu.

    Se Hengetön Mies kiippareissa on ihan täyttä paskaa. ILta on pilalla heti kun mies alkaa hakata. Tanssijat istuvat koko setin. Lattialla nähdään ehkä kaksi paria jotka ovat vielä innoissaan juuri oppimastaan boogien basicistä.

    Äänestä

  • Mitä varten bändin jäsenet yrittää vielä laulaa, vaikka bändissä on kuninkaalisen tasoinen laulaja?

    Muissakin bändeissä on kaikki soittajat alkaneet yhtäkkiä laulaa, aivan kauheaa paskaa.

    Äänestä

  • kysyn vaan kirjoitti:

    Mitä varten bändin jäsenet yrittää vielä laulaa, vaikka bändissä on kuninkaalisen tasoinen laulaja?

    Muissakin bändeissä on kaikki soittajat alkaneet yhtäkkiä laulaa, aivan kauheaa paskaa.

    Lauloi se Kyöstikin "bändiläisenä". Itse tykästyin kovasti uuteen tuuraavaan rumpaliin ja toki se toinenkin laulava bändiläinen omaa komian äänen.

    Äänestä

  • keltainen neste kirjoitti:

    Samaa vähän pelkään nyt käyneen. Jo juonnot alkoi olla ylimielisiä. Olis vaan mennyt kiltistä sinne rumpujen taa.

    Eiks "Jallu" (Jaloviina) ole keltaista, tai kellertävää? eikai Kyöstin tarvii käyttää "nuottiöljyjä" kun taitoo on vaikka muille jakaa...

    Äänestä

  • Tiedoksi vaan kirjoitti:

    Sorry ei puhuttu Kyöstistä vaan pianomiehestä (mr breatheless) jos et tiennyt. Ei siinä kadehtia tarvitse, jos herran pianonsoitto ei nappaa.

    Että oikein Sir Elton kilkuttelemaan.... Diplomihomohan se tietää kaikki "niekut", kutikutikut...

    Äänestä

  • Tiedoksi vaan kirjoitti:

    Sorry ei puhuttu Kyöstistä vaan pianomiehestä (mr breatheless) jos et tiennyt. Ei siinä kadehtia tarvitse, jos herran pianonsoitto ei nappaa.

    Oikein SÖÖÖR ELTOOON = Diplomihomo?????

    Äänestä

  • junailija kirjoitti:

    Oikein SÖÖÖR ELTOOON = Diplomihomo?????

    Unelmoikaa rauhassa, lienee turhan tyyris esiintyjä.

    Äänestä

  • Kiltti setä kirjoitti:

    Eiks "Jallu" (Jaloviina) ole keltaista, tai kellertävää? eikai Kyöstin tarvii käyttää "nuottiöljyjä" kun taitoo on vaikka muille jakaa...

    Kaikki taiteilijathan (muusikot erityisesti) tietää, että Jaloviina poistaa kaikki insinööri- ja ekonomityyppiset aivosolut. Niiden tilalle kasvaa taiteellisia soluja niin paljon, että kallon saumat rutisee. VK:n "läskibassossa" on Jallun mainos, joten he kyllä tietävät asian (kokemuspohjalta, tai muuten vain).

    Äänestä

Hämeessä ei pidä höystää esiintymistä huumorilla, kun heti luulevat, että nyt se kettuilee... lisäksi Varjokuvan mainoksessa olisi hyvä olla maininta- soitetaanko "Emma" ja "Mandshurian Beat" takuulla ja riittävän kovaa. Kyllä nuorisokin pitäisi saada kuunnella oikeaa musiikkia. Rautalangasta se pitää niille vääntää.

Äänestä
  • Kyösti on huumori miehiä, ei valitettavasti kaikki sitä ymmärrä. Monihan pillastui Kyöstin kommenteista kruunaamisen jälkeen. Äänestä voidaan olla monta mieltä, mutta nöyryys ja kunnioitus yleisöä kohtaan on hänellä käsinkosketeltavaa.

    Äänestä

Juu ei näköjään ymmärretä huumoria kaikkialla.. ja Mr. Breathless on loistava ja aivan kutkuttavan tanssittavaa / rokattavaa musaa tulee silloin, voi kun olis vaan viejiä! jos ei ole niin sitten hengataan lavan edessä...

Äänestä
  • En voi hakea nuoria neitoja tanssiin, koska rakastun suloiseen neitoon jo ensimmäisen tanssin aikana... rakastuneen/hyljätyn sydämen parantelu oli jo nuorena toivotonta... näin vanhana en kestäisi sitä enää. (huokaus)

    Äänestä

  • Papparainen kirjoitti:

    En voi hakea nuoria neitoja tanssiin, koska rakastun suloiseen neitoon jo ensimmäisen tanssin aikana... rakastuneen/hyljätyn sydämen parantelu oli jo nuorena toivotonta... näin vanhana en kestäisi sitä enää. (huokaus)

    Tokihan haet edes oma ikäisiäsi ja 10 vuotta nuorempia, jotta kaikki saavat tanssia.

    Tsemppiä sydämelle.

    Äänestä

Tervehdys!

Olen itsekin saanut tarpeekseni samanlaisesta koko illan toistuvasta beat-mössöstä.
Tällaista musiikkia suurin osa nykyajan orkestereista soittaa.
Vaikea on erottaa esim. selvää valssia kaiken kilkutuksen seasta.
Ilmeisesti oikea tanssimusiikki on liian vaikeaa tällaisen renkutuksen soittajille
Kaikenlisäksi Varjokuvalla on oma mixaaja, jonka korvat on ilmeisesti tukittu
aika hyvin. Päätellen vain siitä että tekee tosi makeaa korville tanssin jälkeen
hiljainen kylätie ilman autordaiota.
Ihan turha kehua enempää vaikka olisi minkälaista titeliä orkesterin jäsenillä.

Äänestä
  • Miksi se on mössöä, se on aika sössöä, että iskelmätkin on mössöä. Eikö bugg ole sitten mössöä.

    Äänestä

  • Mosiguer Mosse kirjoitti:

    Miksi se on mössöä, se on aika sössöä, että iskelmätkin on mössöä. Eikö bugg ole sitten mössöä.

    Bugg on perinteisesti mössömusiikkiin tanssittu tanssi. Nykyisin sitä tanssitaan myös svengaavampaan musiikkiin, mutta myös edelleenkin tasaisesti nakuttavaan mössöön.

    Äänestä

Milloinkahan KUNINGAS komentaa uudet soittajat ottamaan korvarenkaat pois ja rumpalin nutturan tilalle oikea tötterö? Ihan sydäntä viiltää, kun RAUTALANKABÄNDISSÄ on SOITTAJILLA KORVARENKAAT. Irtonainen tötterölisäkekin menisi näin aluksi, kunnes he ovat omaksuneet ainoan oikean musiikkityylin. TEIDÄN KUNINKAALLINEN KORKEUTENNE; nöyrin alamaisenne pyytää Teiltä toimintaa asian suhteen.

Äänestä

on minusta mennyt parempaan suuntaan, ei enään
niin fiftari musaa kuin ennen kun saavat siihen vielä
hitaitavalsseja mukaan niin käy jopa yhdenbändin
paikkoihinkin jo monelle, sitä odotellessa.
Ennen kaikkea pidän siitä että "anteeksi Virtanen"
käyttäytyminen on muuttunut eloisammaksi
oloksi estraadilla.

Äänestä

Varjokuvan musiikki on hyvää tanssia ainoastaan, kun Kyösti on mukana.

Äänestä
  • Kyösti vai olla mukana kunhan ei laula - ei ainakaan asenteella, että hän on taitava laulaja!

    Äänestä

tänään on varmasti nappi ilta, menkäämme nauttimaan
sumuisesta syksyisestä tanssi illasta.

Äänestä
  • näin tehdään

    Äänestä

Tulipa käytyä kuuntelemassa uutta Varjokuvaa ja petyin aika pahasti.
Mihin tarvitaan hengetöntä urkuria?
Miksi kesällä mukana ollut huikea paikkorumpali on vaihdettu?
Soundi oli aika mössöä, miksi vanha selkeä tanssimusa on häivytetty?
Kyöstin osuus sentään suht OK.
Harjoituksiin mars ja selkeyttä soittoon kiitos..
muutoin on edessä pikainen taantuminen ja hautautuminen tavisbändien joukkoon, nitähän on jo muutenkin liikaa.

Äänestä
  • Enpä tiedä, Hiekkarannassa bändi oli taas liekeissä, Kapakanmäen keikasta parannusta huimasti. Olisko ollut paluuta takas vanhaan VK musiikkiin tai jotain.

    Äänestä

  • "Miksi kesällä mukana ollut huikea paikkorumpali on vaihdettu?"

    - Voi kurja tykästyin kovasti Mika Hariseen, erittäin miellyttävä laulunääni miehellä. Kukas siellä nyt on rummuissa, onko siis uusi tuuraaja?

    Äänestä

väkeä oli kuin Vinkkilässä kissoja, en tiedä johtuiko bändeistä
mutta molemmatkin bändit soittivat todella rauhallista
hyvää melkein fiilistely tanssimusiikkia, kumpa olisi
kuumina kesäiltoinakin joku soitellut yhtä rauhallisesti,
no kaikkea ei voi saada.
Väen vähettyä alkoi se rautalankasetti ja silloin lähtivät
he jotka eivät pidä tuosta VK:n musiikista.
Kaiken kaikkiaan mahtava ilta kyllä kelpas laittaa
jalalla koreaksi, tällaisia iltoja kun olisi useammin.

Äänestä
  • Kyllä kai sen arvaa että Yläneen oman pojan bändi vetää tuvan täyteen. Markku Aro tekee sen aina muutenkin. En itse koe nautintoa tansseissa, jos koko ajan jyrätään päälle ja saa varoa nilkkojaan, mikä Valaksella on ruuhkailloissa yleistä.

    Riutta taas on ihan toista maata. Se on sen verran isompi paikka, että siellä mahtui menemään vaikka väkeä oli. Ah niin upeasti taas lauloi Unelmavävyjen solisti Tuomas. Ihana ilta siellä.

    Äänestä

RRRRRRRAUTALANKA on ainoaa oikeaa musiikkia! Nykyajan nuoriso ei ymmärrä musiikista mitään. Jo 60-luvulla isäukkoni sanoi, että nuorison musiikki on ihan ****** , olin silloin jyrkästi erimieltä, mutta ukko oli oikeassa; nykynuorison musiikki on ihan ******! Mistähän ihmeestä ukko jo silloin sen tiesi?

Äänestä
  • Ikä tekee tehtävänsä, lienet nyt isäukkosi ikäinen jolloin hän noin kommentoi..

    Äänestä

Huomenna lauantaina lähden Pesäkalliolle kuuntelemaan Kuningasta ja Hänen Kuninkaallista Orkesteriaan. Nuoria neitosia kehoitan tulemaan twistaamaan rautalangan tahtiin, sillä siitä avautuu näkymä maailmankaikkeuteen... Tähtiä satelee, aurinkoja syttyy ja sammuu ja oma Aurinkomme kiertää vähän aikaa maapalloa ihmetellen hurjaa menoa Pesäkalliolla...

Äänestä

musa oli hyvää ja naisiakin oli hyvin, pienellä
jonotuksella sisään mutta tupa ei ollut täysi
kokoiltana, väkeä oli kyllä riittävästi.
Musiikki oli ravintellissa enemmän entisenlaistaan.

Äänestä

Mikäpä oi tilanne Pesäkalliolla? Onko soittoon tullut selkeyttä? Tiedustelen, koska en päässyt paikalle omin korvin ja jaloin kokemaan.

Äänestä
  • paska kuin ennenkin :(

    Äänestä

  • Yhtä kirjoitti:

    paska kuin ennenkin :(

    Jospa vika on vastaanottimessa, arvelen ma : )

    Äänestä

  • Killi Olli kirjoitti:

    Jospa vika on vastaanottimessa, arvelen ma : )

    Eihän bändipomo, tai soittajat mahda sille mitään, että kansa haluaa hiihtelymusiikkia koko illan ja joskus vapaan hiihtotyylin musaa siks aikaa, kun käy kahvilla tai autossa ottamassa huikat.
    Monet lavojen omistajat määräävät minkälaista musiikin pitää olla. Itseäni harmittaa rautalankamusiikin joutuminen kohta soittokieltoon. Sitten en enää mene lavoille.

    Äänestä

Porukkaa oli tuvan täydeltä, vaikka sakea sumu lepäsi seudun yllä. Pitkään mietin lähdenkö noin kurjassa kelissä ajamaan, mutta RAUTALANGAN IHMEELLINEN TAIKAVOIMA poisti pimeän kelin pelkoni.
Kyösti ja soittajat olivat hyvällä tuulella ja soitto kävi. Uusi rumpali antoi kalvoihin ja pelteihin oikein "isän kädestä", joten harjoiteltu on. Soolokitaristi lauloi alkukeikan hyvin ja värisytti neitojen sydämiä Stratocasterillaan.
Kössi pelleili ja kävi kurkistamassa miten sormet vilistivät Straton kaulalla, tai Hanurin näppäimillä.
Hyvä fiilis jäi keikasta, koska nuoria neitosiakin oli silmieni ilona.
Oikeastaan Kyöstistä voisi tehdä Suomen Kuninkaan ja Sauli Niinistö voisi ruveta VK:n roudariksi, jos kykenisi...

Äänestä
  • Oliko kelvoton urkuri vielä matkassa vai joko oli heitetty pihalle? Mikäli oli vielä mukana, niin oliko oppinut bändin tavoille?

    Äänestä

Oli.

Äänestä

Kun pitkään samassa kokoonpanossa soittaneeseen bändiin otetaan tuuraaja, tai uusi soittaja, niin se on kova paikka.
Ihan turhaa se on moittia urkuria. Vakiosoittajat pystyvät soittamaan koko illan ilman nuottivihkoja... heillä jokainen sävel ja sointu on selkäytimessä.
Semmoisia soittajia, jotka pystyvät menemään mihin tahansa bändiin tai viihdeorkesteriin ja soittamaan koko setin ilman yhtään virhettä, löytyy ainoastaan "amerrriiikasta....." heh...

Äänestä

Varjokuvan pystybassosta oli poistettu suurikokoinen Jaloviinapullon etiketti. Ihan turhaan. Pitäähän muusikkohuumoria ymmärtää.
Luultavasti Ohjelmatoimiston vaatimuksesta. Tämän viestiketjun aiemmassa viestissäni (15.9.-13) käytin ilmaisua "Jallun mainos", pyydän Varjokuvalta anteeksi tätä typerää sanontaa, vaikka huumoriksi sen tarkoitinkin.

Äänestä

Muutama viikko sitten Pesäkallion lavalla Lahdessa ei soitettu "Emmaa", eikä "Mandshurian Beat'ia". Masentavaa.
Muuten hieno keikka. Söpöjä neitoja oli.... (huokaus)

Äänestä

Joku viikko sitten V2 lla Varjokuva oli vain varjo entisestä. Valitettvasti.

Äänestä

Tuo oli uutta minulle.

Äänestä

Eilen iso osa tanssijoista äänesti jaloillaan kun Mr Rock kera
Varjokuvan alkoi esityksensä, en olisi mennyt mutta
kun tämä oli lähin lavatanssipaikka ja täyttä oli
tuohon asti.,
Lipun hinta oli liikaa kolmesta bändistä jotka eivät soittaneet
kokotanssi yleisölle, oma vika toiste en mene.

Kirkaslamppuinen vartija oli positiivista, kävele vaabn ebsin sinne
parkin laidoille ja ala sieltäpäin valaista niin saattaapi keilaan osua
pitkäkyntisiäkin.

Äänestä
  • Syy oli juuri pianomies, miksi jätin menemättä. Hurma ja Sinitaivas jos olisi ollut huippu ilman Varjokuvaa.

    Äänestä

Sosiaalifoksaajille sopivan hidasta. Kun nykyfoksit ovat sosiaalifoksaajille liian nopeita, niin silloin avuksi tulee rokkiin tanssittu foksi, niin on sosiaalifoksaajille sopivaa nopeutta.

Äänestä

Teeriharjulla todettu. Varjokuva on saanut soittonsa kuntoon ja soundi on jälleen löydetty. Kiitos.
Enää ei kannata bändiä väistellä.

Äänestä
  • Ja sama homma jatkui v2:lla, todella hienosti vetivät!

    Äänestä

  • Samaa tylsää meininkiä ja väki on vanhentunut Vk:n keikoilla, sopii vaihtoaskel tanssijoille tämä pumppu. Kyösti ei säväyttänyt mitenkään. Aiempi tuuraava rumpali Mika Harinen, joka tuli nähtyä viime kesänä puikoissa säväytti silloin upealla laulunäänellä, mutta nykyinen tuuraava rumpali, jonka nimeä en tiedä ei tainnut edes laulaa.

    Äänestä

Hieno oli Varjokuvan keikka eilen Pesäkalliolla.
-uusi rumpali on hioutunut tarkasti bändiin, ei perkussiomiehen laulaa tarvitse
-tyylikkäin tanssiorkesteri
-Turo Lento soitti harmonikalla niin hienosti erään ranskalaisen(?) kappaleen, että yllätyin- en tiennyt hänen olevan noin huippua harmonikassa
-kaikki soittajat tanssiorkestereiden parhaimmistoa
-kyky soittaa yhteen on tärkeintä bändissä
-esiintymisessä on huumoria ja kappaleiden variointia keventämässä tunnelmaa
-kontakti yleisöön parasta tasoa

Äänestä
  • "-kontakti yleisöön parasta tasoa "

    Mielestäni kontakti yleisöön puuttuu kokonaan ko bändiläisiltä.

    Äänestä

Pojat on laskeneet, että soittamalla vanhemmalle väelle tangoa tienaa paremmin. Harmi kun samalla meni vessanpöntöstä se bändin aito sielu ja henki...jonka Kössi loi rumpujen takana. Ja ne raikkaat piisit täynnä energiaa.

Äänestä

Varjokuva oli ennen loistava "lavauskottava" rautalankabändi, mutta nykyään Kyösti vaan vetelee tangoja ja hitaita valsseja. Harmi, meidän lavoilla käyvä seurue kun tulee ensisijaisesti kuuntelemaan musiikkia, ei niinkään tanssimaan.

Äänestä

Varjokuva oli ennen loistava "lavauskottava" rautalankabändi, mutta nykyään Kyösti vaan vetelee tangoja ja hitaita valsseja. Harmi, meidän lavoilla käyvä seurue kun tulee ensisijaisesti kuuntelemaan musiikkia, ei niinkään tanssimaan.

Äänestä

Varjokuva oli ennen loistava "lavauskottava" rautalankabändi, mutta nykyään Kyösti vaan vetelee tangoja ja hitaita valsseja. Harmi, meidän lavoilla käyvä seurue kun tulee ensisijaisesti kuuntelemaan musiikkia, ei niinkään tanssimaan.

Äänestä
  • Lait viel kerran :D

    Äänestä

Olet vain varjo. Et ole "chat-uskottava".
Saman asian hokeminen kuuluu kokoomuslaiseen politiikkaan.

Äänestä

Ja nyt Kapakanmäelle! Hip Hei!

Äänestä

KIITOS KYÖSTI & VARJOKUVA!

Oli hyvä keikka. Hanuri soi upeasti! ...tietysti kaikki muutkin pelit, mutta näin vanhana haitari tuo muistoja...enimmäkseen hyviä.

Äänestä
  • Unohdin sanoa, että HARMONIKKA ON AINOA TOIMIVA AIKAKONE!!!

    Sen soitolla pääsee helposti 50-luvulle, jolloin Neidot olivat suopeita köyhällekin...minullekin. (huokaus)

    Vain sulle uskon Rantakoivu
    suruni- kaipuuni
    ethän kertone kellekään
    että jäänyt oon ikävään...

    Äänestä

  • Kiltti setä kirjoitti:

    Unohdin sanoa, että HARMONIKKA ON AINOA TOIMIVA AIKAKONE!!!

    Sen soitolla pääsee helposti 50-luvulle, jolloin Neidot olivat suopeita köyhällekin...minullekin. (huokaus)

    Vain sulle uskon Rantakoivu
    suruni- kaipuuni
    ethän kertone kellekään
    että jäänyt oon ikävään...

    Ei kuulemma ollut paljonkaan väkeä Kapiksella eilen. Osa vaihtoi Kisarantaan. Siellä makee meno :D

    Äänestä

  • Vk:n suosio hiipunut kirjoitti:

    Ei kuulemma ollut paljonkaan väkeä Kapiksella eilen. Osa vaihtoi Kisarantaan. Siellä makee meno :D

    Harvoin perjantaitansseissa on talo täynnä...tai voisi ollakin, jos Beatles esiintyisi solistinaan Elvis Presley.

    Toinen mahdollinen voisi olla Puna-armeijan kuoro- solistina Arkkienkeli Gabriel.

    Äänestä

Onneksi meillä on In The Mood solistinaan Suvi Karjula :))

Äänestä

Kolmella lammella pojat soitti sopivan rauhallista hitaat osiot.
Väkeä ei ollut tungokseen asti avajaissa.

Äänestä

Ei se mikään entinen Agents ole.

Äänestä

Varjokuvan väki tietää, kuinka hyviä kappaleita löytyy. Kuunnellaan kansan suosikki-iskelmiä menneiltä vuosikymmeniltä ja kun hieno melodia löytyy, niin pelit soimaan...

Ei hieno melodia kuole koskaan. Näin se Agents'kin valikoi sisällön 80-luvulla levyilleen.

Soittivat Pesäkalliolla semmoisen kipaleen kuin "Siperia". Siinä on hieno melodia ja sanatkin hyvät, vaikka pikkuisen liikaa politiikkaa.

Äänestä

Nyt oli vähän rytmi kateissa porukalla vaikka Jussi kappaleita testailivatkin, kahteen rytmiin vaikea tanssia ja rumpalikin "piiskas" välirytminkin hitaalla valssilla.

Äänestä

Se "välirytmi" on tarkoitettu yöjalalle. Naiset riemastuu, kun sillä lyö tahtia unettavaan hiihtomusaan.

Äänestä

Taso alkaa vaihdella liikaa, olisikohan tauon-, loman- ja harjottelun paikka?
Keskiviikkona Kuikalla, homma hallussa ja kansakin tykkäs tansi-illasta.
Torstaina Tampsalla, kanttoriurkuri ihan pihalla ja muutenkin keikka ennemminkin levyn markkinointia kun tanssikansan viihdyttämistä. Herätys arpeen ja heti!!!

Äänestä

Perj oli kaksi uutta soittomiestä kokoonpanoon vaihtunut,
ottaen huomioon se niin hyvänä on musiikki ja tulkinta
säilynyt, ehkä ne rautalangan soittajat eivät sitten sopeutuneet
uuteen ohjelmistoon kuitenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pemu-Hukka kirjoitti:

Olipa upea keikka Tuuloksen Kapakanmäellä eilen. Kyösti hoiti Kuninkaan virkansa hienosti! Myös orkesterin viralliset soittajat äityivät hirmuiseen menoon ja uudet jäsenet olivat taitavia. Soolokitaristi kepitti niin vikkelästi, etteivät vanhat silmäni pysyneet mukana. (vakoilen hyviä kitaristeja, koska itsekin rämpyttelen salaa kotona). Yleisössä oli runsaasti nuoria ihania neitoja, joiden katselu on parasta lääkettä ikämiehelle... Emmaa ja Mantshurian beatia jäin kaipaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu