Koira tuo vahinkoa, pelkoa ja likaa paikkoja

Tekee koira sitten mitä vaan niin aina koiraihmiset sanovat että ihminen on se pahin pero ja tuholainen.

Sekö sitten antaa oikeuden sille että koirien pitäisi saada vahingoittaa, raadella, tappaa, meluta ja liata paikkoja? Se, että löytyy joku joka tekee sitä vielä enemmän? Että kadut pitäisi olla kuin kaatopaikkoja koiranulosteineen ja ihmisten pitäisi kulkea haarniska päällään suojautuakseen koirilta?

Eikö samaan hengenvetoon pitäisi kaikki eläinten teot hyväksyä? Antaa hirvikannan kasvaa, antaa karhujen tulla omikatoitalojen pihoille ja susien pitää reviiriä lasten koulutiellä. Puhumattakaan siitä mitä on ulkomailla, Australiassa mm. on maailman myrkyllisimmmät käärmeet. Pitäisihän niidenkin saada rauhassa mataa siellä missä haluavat, vaikkapa ihmisten asunnoissa ja pihoilla.

Ja miksei vapautta ulotettaisi myös pienempiin faunan jäseniin. Pois vaikkapa kärpäs- ja punkkimyrkyt, antaa niiden mellasta vapaasti ja torakoitakaan ei saa tuhota. Älkää läpsikö hyttysiä ja paarmoja ja antakaa muurahaisten pesiytyä kotinne lattiarakenteisiin. Ja lokit ja pulut lennelköön vapaasti turuilla ja toreilla. Ei niitä saa tuomita ja tappaa, ihminenhän se on pahin peto.

Todella käsittämätöntä logiikkaa koiranomistajilta. Ja kumminkaan heistä ei yksikään elä oppiensa mukaisesti.
23169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

No eipä minun ole koiria tarvinnut pelätä, toisin kuin ihmisiä. Kadulla kulkiessa löytyy kyllä ihmisten jättämiä jätöksiä kaikenlaisesta roskasta lasinsirpaleisiin ja nehän eivät maadu ja häviä, vaan että ihmisen ne on sieltä siivottava. Koirissa ei se vika ole vaan remmin toisessa päässä. Itse en ole koskaan asuinaluellani kuullut koiran käyneen kenenkään kimppuun tai purreen ketään. Lehdestä olen muutamista tapauksista lukenut ja näistähän nousee aina järkyttävä haloo. Tietenkään tapaukset eivät ole hyväksyttäviä mutta se vika noissa tapauksissa on kuitenkin siellä omistajassa. Koira pitää kouluttaa yhteiskuntakelpoiseksi ja siivota jätökset pois. Fakta on silti se että ihminen on kaikkein pahin tuhoaja ja saastuttaja. Kyllä koirat ovat pieni paha tässä maailmassa jossa miehet raiskaavat naisia, ihmiset vahingoittavat ja tappavat toisiaan sekä tuhoavat toisten omaisuutta ja maapalloa ja ihminen vielä tuntee olevansa oikeutettu noihin tekoihin.

Äänestä
  • Fakta on se lemmikkikoirien hävittäminen korjaisi lika-, melu- ja turvallisuushaittoja. Ihan riippumatta siitä mikä ihminen on.

    Äänestä

  • tämä on faktaa kirjoitti:

    Fakta on se lemmikkikoirien hävittäminen korjaisi lika-, melu- ja turvallisuushaittoja. Ihan riippumatta siitä mikä ihminen on.

    Miksi sitten niinkin monilla on koira?!? ja loput eivät näe koiria pahoina ja suurina ongelmina yhteiskunnalle kuten sinä ja sitten on enää tuollainen pienen pieni edustamasi marginaaliryhmä pskanpuhujia ja "faktantekijöitä", jotka mm. väittävät koirien tappavan monta ihmistä joka vuosi.

    Ongelma on vain kaltaisesi ihmiset jotka eivät ymmärrä että koirista on paljon enemmän hyötyä kuin haittaa. Tuo ei muuksi muutu vaikka mitä faktoja pienessä mielessäsi kehittelisit.

    Äänestä

  • Joobaxx kirjoitti:

    Miten asiaan kuuluu se että niin monella on koira? Monella on autokin, vähentääkö se saasteen määrää kun niitä on useammalla?

    Koirat tappavat joka vuosi useita ihmisiä, jo Suomessakin muutaman. Raatutapauksia on useita ja pienempiä vaurioittamisia aika nippu. Faunasta koirat johtavat ihmisen vahingoittamistilastoa ylivoimaisesti.

    Mutta koiranomistajat ovat muutkin kuten sinäkin: suljetaan silmät todellisuudelta ja jopa kielletään ne.

    Viimeisin koiran tapahtuma kuolemaan johtanut tapaus on vuodelta 2007 tai -08.

    On turha potkia trollitutkainta vastaan...

    Äänestä

  • Ei vaan tämä kirjoitti:

    Viimeisin koiran tapahtuma kuolemaan johtanut tapaus on vuodelta 2007 tai -08.

    On turha potkia trollitutkainta vastaan...

    Juuri näin, pskaa puhuu tuo äijä minkä kerkeää, menisi pellon laitaan niin olisi hyödyksi edes jotenkin.
    Minäkin teen faktan, autot puhdistaa ulkoilmaa, niissä on jo niin hyvät suodattimet ja katalysaattorit! Mitä enemmän autoja, sitä puhtaampi ilma! Tämä on FAKTA, koska minä niin sanon.

    Äänestä

  • Ei vaan tämä kirjoitti:

    Viimeisin koiran tapahtuma kuolemaan johtanut tapaus on vuodelta 2007 tai -08.

    On turha potkia trollitutkainta vastaan...

    Niitä tapahtuu joka vuosi Suomessakin.

    Äänestä

  • tämä on faktaa kirjoitti:

    Miten asiaan kuuluu se että niin monella on koira? Monella on autokin, vähentääkö se saasteen määrää kun niitä on useammalla?

    Koirat tappavat joka vuosi useita ihmisiä, jo Suomessakin muutaman. Raatutapauksia on useita ja pienempiä vaurioittamisia aika nippu. Faunasta koirat johtavat ihmisen vahingoittamistilastoa ylivoimaisesti.

    Mutta koiranomistajat ovat muutkin kuten sinäkin: suljetaan silmät todellisuudelta ja jopa kielletään ne.

    Näin hyvän vitsin sarjiksessa paitsi että on totta. Luonnon olioista on virukset ja bakteerit ne jotka eniten tappaa ja sairastuttaa ja vaikka mitä. Mutta kun ei niitä näe niin otetaan silmätikuksi jotain isompaa. Ja saasteet. Ja toinen ihminen jos ei tapa niin ainakin mielellään piinaa kuten aloittajakin. Ja omat elintavat. Laitahan pää kondikseen tältä osin jos ei joku virus ole sinne tunkenut ja anna vuffejen tepastella lenkeillään.

    Äänestä

  • rakin k*rpä v*tussa.

    Kertaakaan ei ole ollut pienintäkään ongelmaa kaupungissa lasin siruista tai mistään roskista, vaikka joku paperi silloin tällöin maassa näkyykin. Rakeista on ongelmaa on jatkuvasti, p*ska haisee, pölisee ilmassa ja tarttuu kengän pohjiin ellei seuraa mihin kävelee. Räkyttävät kadulla päivittäin ja pahimmillaan yökaudetkin naapuriasunnossa. Raatelut ovat jo aivan arkipäivää, jatkuvasti saa lehdistä lukea ja lähes poikkeuksetta lasten kimppuun käyvät.

    Muuttakaa sinne korpeen muiden rakin rakastajien kanssa tai lopettakaa ne rakit ja ostakaa vaikka rakin k*rvän mallinen dildo.

    Äänestä

  • Dogloverilla on kirjoitti:

    rakin k*rpä v*tussa.

    Uusi mainos!

    Mitäs tytöt?
    -Mitäs tässä, koirandildo kävelyllä.

    Olet onnekas. Viime kesänä sain ostaa pyörään uuden renkaan 4 kertaa, teippailla jalkapohjaa 3 kertaa astuttuani lasinsiruun ja yksi niistä oli uimarannalla. Kuukauden aikana meni 5 kertaa autosta rengas. Onneksi oli ylimääräiset nastarenkaat mistä sai nastat revittyä pois. Myös kuullut miten tuttavat ovat saaneet paikkailla koiriensa tassuja kun on mennyt lasinsirpale.
    Itseäni ei koirien haukunta ja räyhääminen hihnassa edes haittaa, sen kun vain menee ohi niin sittenpä lopettavat koska yleisin syy remmirähjäykseen on epävarmuus ja tämä taas on omistajan vika. Raateluita on kyllä lähi aikoina ollut paljon, mutta on muutakin ikävää ollut paljon, perhemurhista auto-onnettomuuksiin. Mutta ei yhtään väheksymättä raateluita, valitettavan paljon huonoja omistajia liikenteessä, siinä kärsii niin koira kuin ulkopuoliset :(

    Äänestä

  • Dogloverilla on kirjoitti:

    rakin k*rpä v*tussa.

    Kertaakaan ei ole ollut pienintäkään ongelmaa kaupungissa lasin siruista tai mistään roskista, vaikka joku paperi silloin tällöin maassa näkyykin. Rakeista on ongelmaa on jatkuvasti, p*ska haisee, pölisee ilmassa ja tarttuu kengän pohjiin ellei seuraa mihin kävelee. Räkyttävät kadulla päivittäin ja pahimmillaan yökaudetkin naapuriasunnossa. Raatelut ovat jo aivan arkipäivää, jatkuvasti saa lehdistä lukea ja lähes poikkeuksetta lasten kimppuun käyvät.

    Muuttakaa sinne korpeen muiden rakin rakastajien kanssa tai lopettakaa ne rakit ja ostakaa vaikka rakin k*rvän mallinen dildo.

    Sama täällä. Miten lie kertaakaan ei ole ollut ongelmaa koirista. Sen sijaan ihmisetkin ovat alkaneet paskantaa ulos ja jotkut räkyttävät vihaisesti melkein koko ajan, pahoinpitelyt ovat arkipäivää ja jotkut lapsista käy kaikkien kimppuun. Jospa vähentäisit sen sairasmielisen pornon tuijotusta sillä semmoinen taannuttaa tunnetusti ja selvästikin älytoimintoja. Eli se pää kondikseen vaan napisematta.

    Äänestä

Nyt sulla viiraa...mulla on koira,se ei hauku,ellei käske.Siivoan sen jätökset,joten niihin ei kukaan kävele.Koirani on koulutettu,ja sosiaalinen.Ei ole vihainen kellekkään,ei vieraille elukoillekkaan.Tulee toimeen siis kissojen,kanie,hevosten,lampaiden,ankkoje,kanoje jne,ihan kaikkien kanssa.
Koirani ei ole tappanut koskaan.
Ja tällaisia koiria on muillakin,ei ole omani ainoa.
Mikä sulla on se, oikea ongelma?
Jos jollain on koira,ei siitä ole sinulle välttämättä mitään haittaa.Miksi koirien olemassa olo silti sinua pännii yhä ja ainavaan?
Entäs kissat,häiritsevätkö ne,tai jänikset,ketut jne.??? Entäs humalaiset,jotka räyhäävät,sotkevat yms,myös....

Äänestä
  • Sun koiras? Ihan sama. Rakkeja piisaa kyllä. Ja räksytystä. Ja pskaa kaduilla.

    kissojen,kanie,hevosten,lampaiden,ankkoje,kanoje... noiden elikoiden ääniä kuulee tosi harvoin eikä yksikään ole valvottanut. tai melunnut tuntikausia. hevosen pskaa näkyy kaduilla ani harvoin koiran pskaa on muutaman metrin välein

    Suomessa koirat tappavat ihmisiä enemmän kuin sudet. Ja vahingoittavat myös. sudet tappoivat viimeksi 1800 luvulla, koirat tappavat monta joka vuosi.

    Äänestä

toimii - alarm, alarm...
.

.
Älkää ruokkiko trollia

Äänestä

Ei yksikään koiranomistaja anna siunaustaan koiran kakoille tmv. negatiivisille asioille joista sina surullinen ap. elät täällä.

Muistuttavat sinua että koira ei ole se pahin ongelma.

Varsin huvittavaa muuten verrata villieläimiä lemmikkieläimiin, lemmikit on ihmisten vastuulla.

Äänestä
  • Kyllä antaa koska niitä negatiivisia asioita on joka puolla nähtävissä päivittäin. Heti kun kotoa poistuu. Koska koiranomistajan mielestä se pskakasa rappukäytävän oven edessä on pelkästään suloista tai ainakin huvittavaa.

    Äänestä

  • tämä on faktaa kirjoitti:

    Kyllä antaa koska niitä negatiivisia asioita on joka puolla nähtävissä päivittäin. Heti kun kotoa poistuu. Koska koiranomistajan mielestä se pskakasa rappukäytävän oven edessä on pelkästään suloista tai ainakin huvittavaa.

    Valita sille kyseiselle omistajalle.Tehoaa paremmin,kun toi täällä parkuminen.

    Äänestä

  • csaaaaa kirjoitti:

    Valita sille kyseiselle omistajalle.Tehoaa paremmin,kun toi täällä parkuminen.

    Yhtä hukkaan se parkuminen menee täälläkin. Pskominen vaan jatkuu vaikka sanoisi miten ja kenelle.

    Äänestä

Jorrrma taitaa olla katulapsi.. Ulosheitetty ja taloon on otettu Bullmastiffi tilalle. Ei ihmekaan tuolla asenteella. Ei ole oikein kyll viisasta ajattelua se että metsäneläimet kuljeskelisi täällä kadulla. Koirat sen sijaan kuuluvat asuinalueille.

Äänestä
  • Koirat eivät kuulu missään ihmessä ihmisten ilmoille. Jatkuvaa vahinkoa ja likaamista.

    Äänestä

Jorrrman viesti on harvinaisen asiallinen ja älykäs.

Lehtiotsikoita kun lukee, niin ilmeisesti KOIRA ON PIKKULASTEN PAHIN VAMMANTUOTTAJA MAASSAMME TÄLLÄ HETKELLÄ.

Minkälaista yhteiskuntaa me aikuiset ylläpidämme, jossa rakkikoirat nostetaan lasten edelle arvojärjestyksessä?

Äänestä
  • Koirat saavat myös tappaa ihmisiä eikä omistajan tarvitse tuomiota pelätä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jorrrma kirjoitti:

Tekee koira sitten mitä vaan niin aina koiraihmiset sanovat että ihminen on se pahin pero ja tuholainen.

Sekö sitten antaa oikeuden sille että koirien pitäisi saada vahingoittaa, raadella, tappaa, meluta ja liata paikkoja? Se, että löytyy joku joka tekee sitä vielä enemmän? Että kadut pitäisi olla kuin kaatopaikkoja koiranulosteineen ja ihmisten pitäisi kulkea haarniska päällään suojautuakseen koirilta?

Eikö samaan hengenvetoon pitäisi kaikki eläinten teot hyväksyä? Antaa hirvikannan kasvaa, antaa karhujen tulla omikatoitalojen pihoille ja susien pitää reviiriä lasten koulutiellä. Puhumattakaan siitä mitä on ulkomailla, Australiassa mm. on maailman myrkyllisimmmät käärmeet. Pitäisihän niidenkin saada rauhassa mataa siellä missä haluavat, vaikkapa ihmisten asunnoissa ja pihoilla.

Ja miksei vapautta ulotettaisi myös pienempiin faunan jäseniin. Pois vaikkapa kärpäs- ja punkkimyrkyt, antaa niiden mellasta vapaasti ja torakoitakaan ei saa tuhota. Älkää läpsikö hyttysiä ja paarmoja ja antakaa muurahaisten pesiytyä kotinne lattiarakenteisiin. Ja lokit ja pulut lennelköön vapaasti turuilla ja toreilla. Ei niitä saa tuomita ja tappaa, ihminenhän se on pahin peto.

Todella käsittämätöntä logiikkaa koiranomistajilta. Ja kumminkaan heistä ei yksikään elä oppiensa mukaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu