Tekniikkaa on lisätty vuosi vuodelta. Olisi hauskempaa nähdä, kun kuljettajien ajotaidot ja henkilökohtaiset ominaisuudet nousisivat tärkeämpään rooliin.
Autojen välisten erojen tulisi olla pienempiä, jännitys häviää, mikäli parilla kolmella tallilla on voittomahdollisuus, ja muut jäävät kauas taakse köröttelemään. Rahalla dominoidaan koko sirkusta. Häntäpään talleille enemmän mahdollisuuksia. Miten esimerkiksi totaalisen lopahtanut Williams, jolla on pitkät perinteet ja kohtalaisesti osaamista, ei pysty kehittymään tuon enempää useassa vuodessa? Varikkokäynneillä pitäisi tehdä muutakin kuin vaihtaa renkaita. Tankkaukset takaisin, turvallisuudesta tinkimättä. Samanaikaisesti bensakuormalla ja renkailla taktikointi nostaisi keskikastin tallien yllätysmahdollisuuksia. Lisäksi aika-ajoa pitäisi muuttaa, jotta saataisiin muutoksia. Miten olisi esimerkiksi hajautettu aika-ajo, jolloin kuljettajat voisivat joutua yllättävästi radalle. Tai sellainen formaatti, jossa laskettaisiin useamman kierroksen keskiarvo, joka ratkaisis lähtöruudun. Joskus radalle voisi osua hitaampi kuski eteen, jolloin ennakkosuosikit joutuisivat painamaan riskillä seuraavilla kierroksilla yms.

Vastaukset 1
Vanhimmat
http://6j3mk15h.Lvvk.com/