TutkijaHBL:ssä:"Pakkoruotsi sattuman ja lehmäkaupan

et voisko joku kääntää?

Linkki Please!

Käännös googlella

Koulu Svenskan sattuman tulosta ja neuvotteluvoimaa

Jenny Bäck
Julkaistu: 09.08.2013 07:25 • Päivitetty: 08.09.2013 09:20

Taloudelliset olosuhteet ja mahdollisuudet osaltaan SFP päivinä sai lihakset puristaa läpi pakollisen ruotsin opetusta peruskoulussa. Silloin, kuten nytkin oli kieli keskustelun kuuma, mutta nationalistinen värillinen argumentit ja aggressio on uudempi.

"Radikaali poliittinen toiminta", kutsutaan sitten-SFP-puheenjohtaja Jan-Magnus Jansson ennen hänen Eduskunnan päätöksen osallistua hallituksen vuonna 1968 - vastaan ​​ruotsalainen tuli pakollista peruskoulussa. Kauppa on nähty seurauksena kompromisseja tulevaisuuden opetusministeri Johannes Virolainen (C) ja SFP, joka oli keskeinen rooli hallituksen muodostamisessa.

- Taustalla oli devalvaatio vuonna 1967, tulot ratkaisuun, ja hallituksen on valtuuslaki jäädyttää hintatason ja inflaation hillitseminen. Liberaalit ja konservatiivit eivät liittyä Mauno Koivisto (SDP) hallitus, ja koska valtakirja laki edellyttää määräenemmistöä eduskunnassa tuli SFP olla keskeinen rooli, sanoo Väistö.

Oli, että kysymys neuvotteluvoimaa tapahtui tässä tapauksessa välillä SFP ja koko hallitus, ei ole erikseen Virolainen, harkitse Väistö myös lukea vanhoja parlamentaarisen minuuttia aikaa se meni.

"Lapsi ei voi oppia kieltä"

SFP oikeiston ollut innoissani siitä mahdollisuudesta istua samassa hallitukselle, että kommunistit ja eduskuntaryhmän äänesti hallituksen osallistumista samana päivänä kuin hallitus muodostettiin. Opetuskieli olisi määräytynyt SFP halusi silti saanut enemmistön urheasti.

- Se tapahtui näin ollen syntyä erinomaisen mahdollisuuden vaikuttaa siihen, miten kielten opetuksen peruskouluissa oli suunniteltu, mikä ei todellakaan ollut mitään kieltenopetuksen tehdä.

Ja se oli tingassa kuin SFP onnistui kääntämään aluksen. Kulttuurivaliokunnan ja sitten sosiaalidemokraattinen opetusministeri Reino Oittinen oli jo päättänyt, että vieraan kielen luotu tarpeeksi päänsärkyä peruskoulun, ja Englanti oli yhä kehittynyt välttämätön kielellä. Mutta Oittinen oli, kuten monet kylmän sodan aikana, lausutaan Pohjoismaiden ja mitenkään vihamielinen Ruotsin. Ei, pääasialliset perustelut - joita kannustetaan myös opettajille ja muille kasvattajille - oli, että yksi ei voi olettaa, että kaikki Suomen lapset voisivat selviytyä useamman kuin yhden vieraan kielen. Muut argumentit olivat taloudelliset tai käytännön niin, että se ei ole maakunnissa olisi pääsy Ruotsin opettajat kaikissa kouluissa.

- Se oli hyvin yleinen oletus, että jokainen voi lukea kieltä, tai ei ainakaan kahta kieltä.

Aggressiivinen nationalismi

Jälkeen peruskoulun uudistus on ollut, se oli hiljaa asiasta kieltenopetuksen pari vuosikymmentä, mutta enää 1980-luvulla toi uusi keskustelu vauhtia, joka on nyt johtanut kansalaisaloite poistamaan pakollisen ruotsin oppitunteja.

- Keskustelu on hyvin aggressiivinen päivä ja suuri osa väitteet ovat kansallismielisiä värillinen. Lisääntynyt nationalismi on taipumus paitsi Suomessa myös maailmanlaajuisesti. Termi "pakollinen ruotsi" ("pakkoruotsi") puolestaan ​​ruokkivat kielteisiä asenteita Ruotsin koulutukseen.

Jopa valtakunnallinen Dragon Helsingin Sanomat käyttää termiä kuin se olisi tarkka ja neutraali ilmaisu.

- Se on hyvin outoa.

Väistö joka tutki väitteitä ympäröivän kieltenopetuksen ajan toteaa, että uusia tosiseikkoja, väitteitä ei tuonut. Kansalaisaloite todennäköisesti päätyvät täysistunnossa, mutta Väistö usko muutoksia tänä hallituskaudella.

- Mutta jos Perussuomalaiset istuvat seuraavan hallituksen tiedä miten se menee.

Sana "pakkoruotsi" on tarkka ja neutraali ilmaisu.

TURUN YLIOPISTO
Politiikan tutkimuksen laitos / Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta
VÄISTÖ, JANNE: Maailma muuttuu – ”pakkoruotsi” pysyy
Ruotsin kieli pakollisena aineena peruskoulussa ja ylioppilaskirjoituksissa
Argumentit puolesta ja vastaan vuosina 1967–2011
pro gradu -tutkielma, 106 sivua
Poliittinen historia
Helmikuu 2012
Tutkielmassa tarkastellaan lehdistössä ja eduskunnassa käytyä keskustelua ruotsin kielen asemasta
peruskoulussa ja ylioppilaskirjoituksissa. Tarkoitus on selvittää, mitä argumentteja ruotsin kielen
puolesta ja sitä vastaan on esitetty. Tämän lisäksi tarkastellaan, ketkä kyseisiä argumentteja esittävät
ja millä foorumeilla niitä esiintyy. Tutkielmassa tarkastellaan vuosien 1968 ja 1990 keskustelua
peruskoulun ruotsin kielen opetuksesta, sekä vuoden 2004 keskustelua ruotsin kielen asemasta
ylioppilastutkinnossa. Lisäksi tarkastellaan 2000-luvulla internetissä käytyä kielikeskustelua, sekä
lyhyesti keskustelua ruotsin kielestä kesästä 2010 eduskuntavaaleihin 2011. Tämän lisäksi
tutkielmassa vertaillaan eri vuosikymmeninä käytyä kielikeskustelua ja pyritään tarkastelemaan sitä
omassa kontekstissaan.
Keskeisenä tuloksena voidaan pitää sitä, että ruotsin kielen puolesta ja vastaan esitetyt argumentit
ovat sidottuja omaan aikaansa ja kontekstiinsa. Maailmanpolitiikan ja Suomen sisäiset muutokset
ovat muuttaneet käytettyjä argumentteja. Lisäksi internet on muuttanut kielikeskustelua.
Pidempi tarkasteluväli kielikeskustelussa auttoi havaitsemaan, että vaatimuksissa ruotsin kielen
poistamisesta pakollisena aineena koulussa on löydettävissä kaksi eri koulukuntaa. Toinen
koulukunta vaatii ruotsin kielen poistamista vedoten ideologisiin seikkoihin ja toinen käytännön
seikkoihin. Ideologisessa koulukunnassa vastakkain ovat tasa-arvo- ja vapauspyrkimykset. Toisessa
koulukunnassa vastakkain ovat monet käytännön seikat, kuten historia ja Suomen kaksikielisyys.
Asiasanat: ruotsin kieli, pakkoruotsi, kielipolitiikka, argumentointi, peruskoulu, ylioppilastutkinto,
suomenruotsalaisuus, internet, lehdistö, kansanedustajat, tasa-arvo, valinnanvapaus, Pohjoismaat

Oiskohan jo tarjottu Väistölle stipendia, mikäli vähän rukkaa tohrotinväitöskirjaansa, jos aikoo sellaiseen vielä samasta aiheesta jatkaa??

http://t.co/Z2cDQSHT6z tässä linkki

Tässä sen koko teksti!

Ekonomiska omständigheter och slumpen medverkade till att SFP när det begav sig fick muskler att pressa igenom obligatorisk svenskundervisning i grundskolan. Då som nu gick språkdebatten het, men de nationalistiskt färgade argumenten och aggressiviteten är av senare datum.


"En radikal politisk operation", kallade dåvarande SFP-ordföranden Jan-Magnus Jansson inför sin riksdagsgrupp beslutet att medverka i regeringen 1968 – mot att svenskan blev obligatorisk i grundskolan. Affären har setts som resultatet av en kohandel mellan blivande undervisningsministern Johannes Virolainen (C) och SFP, som hade fått en vågmästarroll i regeringsbildningen. Forskaren Janne Väistö vid Åbo Akademi, som skriver sin avhandling om hur svenskan blev obligatorisk i grundskolan, vill nyansera bilden.

– I bakgrunden låg devalveringen 1967, inkomstuppgörelsen och regeringens behov av en fullmaktslag för att frysa prisnivåerna och stävja inflationen. Liberalerna och Samlingspartiet ville inte vara med i Mauno Koivistos (SDP) regering, och eftersom fullmaktslagen krävde kvalificerad majoritet i riksdagen kom SFP att befinna sig i en nyckelroll, säger Väistö.

Var det frågan om kohandel skedde den i så fall mellan SFP och hela regeringen, inte specifikt Virolainen, anser Väistö som bland annat läst gamla riksdagsprotokoll från tiden då det begav sig.

"Alla barn kan inte lära sig språk"

SFP:s högerflygel var inte förtjust över utsikten att sitta i samma regering som kommunisterna, och riksdagsgruppen röstade om regeringsmedverkan redan samma dag som regeringen bildades. Att språkundervisningen skulle avgöras som SFP ville fick ändå majoriteten att bita i det sura äpplet.

– Det råkade alltså uppstå ett gyllene tillfälle att påverka hur språkundervisningen i grundskolan utformades, som egentligen ingenting hade med språkundervisningen i sig att göra.

Och det var i grevens tid som SFP lyckades vända skutan. Kulturutskottet och dåvarande socialdemokratiske undervisningsministern Reino Oittinen hade nämligen redan beslutat sig för att ett främmande språk skapade nog med huvudbry i grundskolan, och engelskan hade i allt högre grad utvecklats till det oumbärliga språket. Men Oittinen var, liksom många under det kalla krigets dagar, uttalad nordist och inte på något sätt fientligt stämd mot svenskan. Nej, huvudargumenten - som också förfäktades av pedagoger och annat skolfolk - var att man inte kunde förvänta sig att alla finländska barn skulle klara av mer än ett främmande språk. Andra argument var praktiska eller ekonomiska, till exempel att man inte i landsorten skulle ha tillgång till svensklärare i alla skolor.

– Det var ett mycket allmänt antagande att alla inte kan läsa språk, eller i varje fall inte två språk.

Aggressiv nationalism

Efter att grundskolreformen hade genomförts var det tyst kring frågan om språkundervisningen i ett par decennier, men i slutat av 1980-talet tog en ny diskussion fart som nu resulterat i medborgarinitiativet om att avskaffa av den obligatoriska svenskundervisningen.

– Diskussionen är mycket aggressivare i dag och en stor del av argumenten är nationalistiskt färgade. Den ökade nationalismen är en tendens som inte bara gäller Finland utan hela världen. Begreppet "tvångssvenska" ("pakkoruotsi") har för sin del eldat på de negativa attityderna till svenskundervisningen.

Till och med riksdraken Helsingin Sanomat använder begreppet som om det vore en korrekt och neutral benämning.

– Det är mycket märkligt.

Väistö som studerat argumenteringen kring språkundervisningen över tid konstaterar att några nya sakargument inte har kommit till. Medborgarinitiativet kommer med all sannolikhet att landa i riksdagens plenum, men Väistö tror inte på några förändringar under den här regeringsperioden.

– Men om Sannfinländarna sitter i nästa regering vet man inte hur det går.

Huomatkaa, kuinka surutoimittaja puhuu vain poliittisista "liihaksista", mutta unohtaa sen tärkeimmän: taloudelliset lihakset!

Korruptio on aina kuulunut surueliitin arsenaaliin.

Käännänpä tekstin tässä illan mittaan, kohta, pian..

HBL, 8.9.2013:

"Taloudelliset olosuhteet ja sattuma vaikutti siihen, että Rkp:llä sattui olemaan lihaksia painostaa pakollinen ruotsi peruskouluun. Silloin kuten nytkin kävi kielikeskustelu kuumana, mutta nationalistisesti värittynyt argumentointi ja aggressiivisuus ovat myöhempää laatua.
Rkp:n silloinen puheenjohtaja Jan-Magnus Jansson kutsui eduskuntaryhmänsä edessä "radikaaliksi poliittiseksi operaatioksi" päätöstä vaikuttaa hallituksessa v. 1968 siten, että ruotsista tulisi pakollinen aine peruskouluun.
Hanke on nähty tuloksena lehmäkaupasta tulevan opetusministerin, Johannes Virolaisen(Keskusta) ja Rkp:n välillä. Rkp oli saanut vaa´ankielen aseman hallituksen muodostamisessa.
Tutkija Janne Väistö, Åbo Akademi, joka kirjoittaa väitöstään siitä, miten ruotsista tuli pakollinen aine peruskouluun, haluaa tarkentaa kuvaa.
– Taustalla oli devalvaatio 1967, tulosopimus ja hallituksen tarve saada valtalaki, että hintataso voitaisiin jäädyttää ja inflaatio pysäyttää. Liberaalit ja Kokoomus eivät halunneet mukaan Mauno Koiviston hallitukseen, ja koska valtalaki vaati määräenemmistön eduskunnassa, pääsi Rkp avainasemaan, sanoo Väistö.
Jos oli kyse lehmäkaupasta, tapahtui se lehmäkauppa Rkp:n ja koko hallituksen välillä, ei erityisesti Virolaisen, katsoo Väistö, joka mm. on lukenut vanhoja eduskunnan pöytäkirjoja tuolta ajalta.
"Kaikki lapset eivät voi oppia kieliä"
Rkp:n oikea siipi ei halunnut istua samassa hallituksessa kommunistien kanssa, ja Rkp.n eduskuntaryhmä äänesti hallitukseen menosta jo samana päivänä, kun hallitus muodostettiin. Se, että kielikysymys ratkaistaisiin hallituksessa Rkp:n haluamalla tavalla, sai kuitenkin enemmistön Rkp:n jäsenistä suostumaan hallitukseen vastenmieliseen kokoonpanono hallituksessa.
–Sattui siis ilmaantumaan kultainen mahdollisuus vaikuttaa siihen, kuinka peruskoulun kieliopetus järjestettäisiin, keinolla, joka tuli aivan itse kieliopetusasian ulkopuolelta.
Ja kreivin aikaan Rkp onnistuikin kääntämään veneen suunnan. Kulttuurilautakunta ja silloinen sosiaalidemokraattinen opetusministeri Reino Oittinen oli nimittäin jo päättänyt, että yksi vieras kieli loi tarpeeksi päänvaivaa peruskoulussa, ja englanti oli yhä enemmän kehittynyt välttämättömäksi kieleksi. Mutta Oittinen oli, kuten monet kylmän sodan aikana, nordisti, eikä mitenkään vihamielinen ruotsin kieltä kohtaan. Ei, pääargumentti - jota puoltivat myös kasvatustieteilijät ja muu kouluväki, katsoivat, että ei voitu odottaa, että suomenmaalaiset lapset voisivat selvitä enemmästä kuin yhdestä vieraasta kielestä. Muut syyt olivat taloudellisia ja käytännöllisiä, esim. että maaseudulla olisi ruotsinopettajia kaikkiin kouluihin.
–Oli hyvin yleinen käsitys, että kaikki eivät voi oppia kieliä, eivät ainakaan kahta kieltä.
Aggressiivinen nationalismi
Peruskoulureformin jälkeen oli hiljaista kieliopetuskysymyksen ympärillä n. 20 vuotta, mutta 1980-luvun lopussa alkoi uusi keskustelu, joka nyt on johtanut kansalaisaloitteeseen, joka vaatii pakkoruotsia pois.t
–Keskustelu on paljon aggressiivisempaa nyt ja suuri osa väitteistä on kansallisesti värittyneitä. Lisääntyvä nationalismi on eräs tendenssi, joka ei koske vain Suomea vaan koko maailmaa. Käsite "pakkoruotsi" on osaltaan sytyttänyt negatiivisia asenteita ruotsinopetusta vastaan.
Jopa valtakunnan suurin lehti Helsingin Sanomat käyttää käsitettä ikäänkuin se olisi korrekti ja neutraali nimitys.
–Se on varsin merkillistä.
Väistö on tutkinut väittelyjä kielioepetuskesksuteluissa aikojen halki, ja toteaa, että uusia asia-argumentteja ei ole tullut esiin. Kansalaisaloite tulee todennäköisesti päätymään eduskuntakäsittelyyn, mutta Väistö ei usko mihinkään muutoksiin tällä hallituskaudella.
– Mutta jos Perussuomalaiset istuvat seuraavassa hallituksessa, ei tiedä kuinka käy."

Vuonna 1961 Reino Oittisen johtama kouluhallitus antoi mietintöä puoltavan lausuman, joka auttoi kääntämään riittävän monen porvaripuolueen poliitikon pään. Eduskunnassa meni marraskuussa 1963 läpi ponsi, jossa vaadittiin hallitusta ryhtymään toimiin yhtenäiskoulun toteuttamiseksi. Opetusministeriksi sopivasti palannut Oittinen asetti uuden peruskoulukomitean, jota jälleen johti itse. Komitean työn valmistuttua hän oli jo opetusministerinä uudessa hallituksessa, ja saattoi keväällä 1967 antaa peruskoulu-uudistusta koskevan lakiesityksen eduskunnalle. Hän joutui arvostelun kohteeksi vastustettuaan pakollista ruotsin opiskelua, joka lisättiin jälkeenpäin esitykseen, eikä häntä siksi huolittu opetusministeriksi enää keväällä 1968 aloittaneeseen Koiviston hallitukseen. Ateistina hän olisi halunnut myös lakkauttaa tunnustuksellisen uskonnonopetuksen, mutta katsoi sen olevan toistaiseksi epärealistinen tavoite.[11]

Väistö siis väittää, että Oittinen halusi pakkoruotsin, mutta muut , että hän nimenmaan vastusti pakkoruotsia, eikä siksi pääsyt seuraavaan hallitukseen.
Väistö saa leipänsä ÅA:sta, joten en oikein ole varma, uskonko häntä.
Ovatkohan eduskunnan pöytäkirjat jälkeen vielä lukukelpoiset...

Pyrrhoksen voitto.
Nyt nähdään mihin se on johtanut.
Jansson iloitsi 1968, mutta nyt ei enää Rkp:ssa iloita....

Tarpeeksi monta pyrrhoksen voittoa on nyt nähty ja myös todettu,ettei
suomenkielisten ruotsi silti kaikesta opiskelusta huolimatta kelpaa koska
suomenruotsalainen osaa sitä paremmin.
Sehän tuntuu olevan se tärkein mitta ihmiselle tässä maassa,jossa edelleen
muinainen hallitsija sanelee tahdin.

Milloin me suomalaiset lampaat ryhdymme puolustamaan omia oikeuksiamme
tai sanotaanko milloin eduskuntaan pyrkii sellaisia miehiä ja naisia jotka
uskaltavat uhmata tuota perinnettä.

Väisto ei ole objektiivinen.
Sen tietää siitä, että hän on töissä rkp-johtoisessa ÅA:ssa
ja
siitä, mitä hän sanoo.

Hänen mukaansa "uusia asia-argumenttjea ei ole tulltu vuoden 1968 jälkeen", jolloin "asia-argumentit" pakkoruotsin puolesta olivat:

-Kasvatustieteilijät ja muu kouluväki, katsoivat, että ei voitu odottaa, että suomenmaalaiset lapset voisivat selvitä enemmästä kuin yhdestä vieraasta kielestä.
- Taloudelliset ja käytännölliset syyt, esim. että maaseudulla olisi ruotsinopettajia kaikkiin kouluihin.

Eli Väisötn mukaan olisi vieläkin niin, että suomalaisilla olisi rajoittunut kyky oppia kieliä siten, että vain yhtä he voivat oppia?
Ja että muiden kielten opettajia olisi mahdoton saada? ja että vapaa kielivalinta maksaisi liikaa?


Ehei, asia on poliittinen, kuten jopa Herman Lindqvist myönsi.


"Peruskoulureformin jälkeen oli hiljaista kieliopetuskysymyksen ympärillä n. 20 vuotta"

No, Väistö, sehän johtui sensuurista. Paperilehdissä ei sallittu pakkoruotsin vastaisia kirjoituskia ollenkaan. TV:stä puhumattakaan.
Vielä kahdet vaalit taaksepäin Yle.n Dan Andersson esitti ehdokkaille vaalikeskustelussa, että "Jätetään kieliasia keskustelun ulkopuolelle" Ja kaikki nyökkäsivät.

Väistön mukaan "käsite "pakkoruotsi" on osaltaan sytyttänyt negatiivisia asenteita ruotsinopetusta vastaan".

hei, Väistö, olisiko sana syntynyt kuvaamaan todellisuuden tilannetta kieliopetuksessa???

"Jopa valtakunnan suurin lehti Helsingin Sanomat käyttää käsitettä ikäänkuin se olisi korrekti ja neutraali nimitys.
–Se on varsin merkillistä."

Miksi lehti ei käyttäisi sanaa, jos se kuvaa hyvin todellisuutta? Poliittisista syistä?

Ehkäpä Herlin ei ole riippuvainen rkp-rahasta?
Ehkäpä Riikka Venäläisellä on aivot?

Emme todellakaan tarvitse tämänkaltaisia poliitikkoja emmekä puoluetta Suomen eduskunnassa. Tarvitsemme suomalaisten etua ajavia suoraselkäisiä poliitikkoja.

Vastaan lehmäkauppakuvion arvoitukseen. Asia eteni näin. 1966 demareille rökälevaalivoitto, 55 kansanedustajaa, Rafael Paasion (sd) hallitus, opetusministeriksi R.H. Oittinen, fil.tri (sd), jolle peruskoulu oli silmäterä. Oittinen kysyi asiantuntijoillta, mitä kieliä tai kieli tulevaan peruskoululakiin. Hänelle vastattiin, englanti. Oitttinen jatkoi suunnittelua niiltä pohjilta ja vei asian jopa eduskunnan sivistysvaliokunnan käsittelyyn.
1968 presidentinvaalit. Valittiin Kekkosen tilalle taas Kekkonen. Pidettyjä presidentinvaaleja käytettiin silti perusteena hallituksen vaihdolle, vaikkei pressa itse asiassa ollut vaihtunutkaan. 1968 uusi hallitus, pääministeriksi Mauno Koivisto (sd), opetusministeriksi Johannes Virolainen maalaisliitto-kepu. Jo silloin herätti suurta huomiota, miksi suuren maalaisliiton puheenjohtaja Johannes Virolainen ei ottanut valtiovarainministerin tai ulkoministerin painavaa salkkua, vaan "mitättömän" opetusministerin salkun. Jatkosta näkyy miksi näin kävi.
Hallitukseen oli tulossa vahva vasemmistoenemmistö, sd, tpsl, skdl ja Virolainen oli maalaisliittoineen menossa hallitukseen oikeistoa edustamaan yksin. Kokoomushan ei niinä aikoina kelvannut hallitukseen "yleisistä syistä". Siksi Virolainen kääntyi asiassa RKP:n ja Jan-Magnus Janssonin puoleen houkutellen RKP:tä vasemmistoa tasapainottavaksi tekijäksi. RKP saneli lehmäkaupalle ehtonsa ja tuli hallitukseen. Ehtona oli pakkoruotsi peruskoululakiin. Kaikella R.H. Oittisen siihen asti näkemällä vaivannäöllä ja sivistysvaliokuntaan asti ehtineellä esityöllä pyyhkäistiin ties mitä. Edelläolevan kertoi opetusneuvos Asseri Joutsimäki, joka oli itse mukana yhtenä asiantuntijana peruskoululakia sorvattaessa.
Asialle vankan vahvistuksen kuulin itsensä entisen arvostetun kansanedustaja Jutta Zilliacuksen (RKP) suusta Radio Vegasssa 27.2.2012 noin kello 12. Zilliacus sanoi Jan-Magnus Janssonin *kiristäneen* pakkoruotsin peruskoululakiin. Zilliacus käytti nimenomaan sanoja Jan-Magnus Jansson kiristi. Zilliacus piti tehtyä temppua pahana virheenä.
Itse pääministeri Mauno Koivisto (sd) piti pakkoruotsin ottoa lakiin perin ongelmallisena ja epäili, että nyt oltiin sotkemassa puoluepolittiikkaa pedagogiikkaan, kuten oltiinkin. Kyseessä oli puhdas puolue-ja valtapoliittinen, ei kielipoliittinen, päätös. Virolaiselle mahdollinen Janssonin kiristys oli mieluinen kiristys.
Opetusneuvos Asseri Joutsimäki sanoo asiasta Ilta-Sanomissa vielä näin:
"Asian ydin. Poliittisen korruption seurauksena on meillä ollut tuon puoluepoliittisen päätöksen silloin tehneiden puolueiden virkamiesvasallien jatkumo 40 vuoden ajan ja asiasta ei ole saanut puhua ääneen. Siihenhän oli totuttu myös toisessa asiassa, josta piti vaieta "yleisen edun vuoksi"."
Eli jos tässä maassa oltiin suomettuneita, niin tässä maassa ollaan yhä vieläkin myös ruotsittuneita.
Ilmankos korvassa lyhenne RKP kuulostaa lausuttunakin kovin samalta kuin NKP. Ja asiakin on molemmille yhteinen ja samantyylinen. NL:ssä puoluepoliittinen oppilaille pakollinen marxismi-leninismin opetus, meillä puoluepoliittinen kaikille pakollinen ruotsi.
Jotenkin minusta alkaa tuntua, että meidän suomalaisten alkaisi jo 2000-luvulla EU:ssa olla aika tulla ulos kaapista ja hyljätä Breshnevin aikainen "yleinen etu", jota Asseri Joutsimäen mainitsemat puoluepoliitikkojen virkamiesvasallit meidän päihimme yhä väkisin pumppaavat.

Rkp SPF ollut har varit i regeringen ooratals


Mark Twain om SFP
Antag att du är en idiot. Och antag att du är med i regeringen. Nej, nu upprepade jag mig