Liian ankaria opettajia lapsien musiikkiopinnoissa

muusikko453643

Haluaisin, että julkisuudessa keskusteltaisiin suomalaisissa musiikkioppilaitoksissa olevista lapsia kohtaan liian ankarista opettajista. Tiedän itse kaksi henkilöä, jotka ovat myöhemmässä vaiheessa elämäänsä joutuneet purkamaan psykoterapiassa valtion tukemissa arvostetuissa musiikkiopistoissa lapsena ja nuorena kokemiaan asioita, eikä minulla edes ole kovin laaja tuttavapiiri musiikkialalla. Toinen näistä henkilöistä on kokenut myös väkivaltaa opettajan taholta ja tämä kyseinen, väkivallasta vastuussa oleva ihminen opettaa vielä nykyäänkin samassa paikassa. (Oli taannoin mm. hiuskarvan varassa, että hän ei ystävänsä kanssa leikannut eräältä 15-vuotiaalta pojalta sormia irti siksi, koska ko. poika oli soittanut huonosti eräässä tärkeässä konsertissa.) Onkin mielestäni harmillista, että tämä liian ankarista opettajista kärsinyt ihmisjoukko ei ole perustanut omaa järjestöään tai muuta yhteenliittymää.

24

340

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rane55.

      Lopeta se musiikkiopistossa jodlaaminen ja tuu mun ja Peran kanssa tänään tohon lähipubiin bisselle...ja jatkot sit meillä ;)

    • Muusikon äittä 16

      Jotenkin minun ei ole ihan helppo uskoa tuota sormienleikkaamisjuttua.

      Musisointi on lapsille harrastus ja sen tulee olla hauskaa ja kehittävää. Pitää saada onnistumisen elämyksiä, kun on kovasti harjoitellut.

      Vika on yksiselitteisesti vanhemmissa, jos eivät ota lasta pois harrastuksesta, joka tuottaa hänelle vain ikäviä asioita.

      Sen sijaan opettajien ja muiden kasvattajien - vanhemmat mukaanluettuina - liiallinen ankaruus on veteen piirretty viiva - niin musiikkiopistoissa kuin muullakin.

      Ymmärsinkö oikein, että tiedät yhden opettajan yhdessä musiikkioppilaitoksessa olleen liian ankara ja aiheuttaneen oppilailleen traumoja? Sillä perusteella sitten pistät kaikkien musiikkioppilaitosten kaikki opettajat samaan kategoriaan?!

      Mitä uskoit kirjoituksellasi saavuttavasi? Ota mieluummin yhteys kyseisen oppilaitoksen johtoon.

    • muusikko654654

      > Jotenkin minun ei ole ihan helppo uskoa tuota sormienleikkaamisjuttua.

      Se kuitenkin pitää paikkansa. Kyseessä oli eräs erittäin tärkeä orkesterikonsertti, jossa eräs soittaja soitti huonosti. Konsertti äänitettiin.

      > Vika on yksiselitteisesti vanhemmissa, jos eivät ota lasta pois harrastuksesta,
      > joka tuottaa hänelle vain ikäviä asioita.

      Tiedän erään hyvin arvostetun Suomeen sijoittuneen musiikkipedagogin, jonka lapsille suunnatussa orkesterissa on ollut erittäin ankaria opetusmetodeita. Kun orkesterissa on sisäistetty "pelon ilmapiiri" ja sitä opettaa arvostettu, virallisia tunnustuksia saanut opettaja, niin silloin hyvin ankarat käytännöt voivat helposti jatkua.

      > Ymmärsinkö oikein, että tiedät yhden opettajan yhdessä
      > musiikkioppilaitoksessa olleen liian ankara ja aiheuttaneen oppilailleen
      > traumoja? Sillä perusteella sitten pistät kaikkien musiikkioppilaitosten kaikki
      > opettajat samaan kategoriaan?!

      Tiedän kaksi opettajaa, jotka ovat aiheuttaneet sellaisia traumoja, joita on täytynyt purkaa psykoterapiassa. Samassa opistossa erään kolmannenkin ihmisen orkesteritunneilla on kuulemma ollut itkemistä yms. Sukulaiseni, joka työskentelee musiikkialalla on myös sanonut tunnistavansa ongelman ja hän huomautti, että tässä opistossa myös eräs säestäjä todella loukkaa säestettäviä oppilaitaan. Myös eräs tuntemani viulisti on kertonut, kuinka hän pelkäsi opettajaansa. Jne. En kuitenkaan sano, että kaikki olisivat ongelmatapauksia tai edes suurin osa. Osa tätä ongelmaa johtuu luultavasti siitä, että Suomeen on tullut paljon itä-Euroopassa koulutuksensa saaneita opettajia ja siellä opetus on tunnetusti ankaraa. Tästä huolimatta ei tietenkään saisi olla rasistinen kaikkia itäeurooppalaistaustaisia kohtaan.

      > Mitä uskoit kirjoituksellasi saavuttavasi? Ota mieluummin yhteys kyseisen
      > oppilaitoksen johtoon.

      Olen ottanut ja asiani kuultiin kyllä mutta sitten yhteydenottoon ei vastattu enää kun kysyin, että oletteko ryhtyneet joihinkin toimenpiteisiin. Myöskään valtion virasto joka valvoo tätä aihepiiriä ei suostu ottamaan asiaa käsittelyyn.

    • muusikko698798798

      JATKOA: Miksi tämä aihe ei herätä keskustelua? Eikö lasten hyvinvointi ole tärkeä asia? Ettekö te mahdolliset vanhemmat ole kiinnostuneita siitä, että lapsille aiheutetaan traumaattisia kokemuksia valtion varoilla ja myöhemmin niiden hoito aiheuttaa valtiolle lisää kustannuksia?

    • mpw klrv

      Mä olen piano-ope, lempeä sellainen. Itse sain kovan kurin. Itkun kanssahan sitä lapsena soitettiin. Soittaminen oli samanlainen pakko kuin hammaslääkäri, paitsi että sinne piti mennä joka viikko. Ikinä ei soitettu mitään motivoivaa, ei mitää kivaa, mitä yritän omille oppilailleni järjestää.

      Minä opin tekniikan hyvin mutta rankalla tavalla. Omat oppilaani eivät opi tekniikkaa hyvin mutta oppivatpahan soittamaan omaksi ilokseen. Tekniikanopiskelu näyttää oppilaista kurjalle ja kohta ollaan lopettamassa tunteja. En opeta opistossa tai konservatoriossa, joten joudun pitämään kiinni maksavista asiakkaista ei joudun pitämään oppilaat tyytyväisinä.

    • muusikko45364377

      JATKOA: "Perinteisestä" hyvin ankarasta tekniikan opettamisesta tulee lapsille usein myös hyvin tekninen soittotapa. Olisi hyvä, jos soittaminen ei olisi narsistien sirkustemppumaista oman loisteliaan erinomaisen helpon ja huomiotaherättävän nopean tuntuisen tekniikan esittelyä hymyssä suin, vaan sillä musiikilla koetettaisiin pikemminkin kertoa jotakin olennaista ja tekniikka olisi vain apuväline.

      Haluan korostaa sitä, että tämä väkivallasta vastuussa oleva opettaja opettaa vielä nykyäänkin samassa julkisen vallan tukemassa erittäin arvostetussa oppilaitoksessa Helsingissä, tai ainakin 2 v. sitten vielä opetti ja hän ei ole lähelläkään eläkeikää. Eli jos haluatte laittaa lapsenne musiikkioppilaitokseen, niin saatatte saada tämän opettajan itsellenne.

      Tämä opettaja on myös sanonut, että jos hänet irtisanotaan työstään ko. väkivallan takia niin hän menee entiseen kotimaahansa itä-Eurooppaan jatkamaan uraansa, koska kuulemma siellä hän saa siitä väkivallasta "mitalin" (hänen oma ilmauksensa).

    • satunen

      Hmmmh.... olen opiskellut musiikkiopistossa vuosia lapsena ja täytyy myöntää että tuona aikana minullekin meinattiin antaa yhdessä välissä ulkomaalaistaustainen äärettömän tiukka ja "tekninen" opettaja.

      Soitin rehtorille ja sanoin että lopetan, jos en saa toista opettajaa - onneksi sain toisen ja harrastus jatkui.

      Toimin nykyisin sivutoimisena pianonsoiton opettajana ja tiedän tämän ongelman jonkinasteisen olemassaolon - tosin aina silloin tällöin ongelmaksi muodostuu myös liian kilpailulliset vanhemmat, jotka haluavat lapsensa menestyvän ja edistyvän nopeasti (tai ainakin nopeammin kuin naapurin "Saara"). Tämä on mielestäni suurempi ongelma kun ei harrasteta lapsen ehdoilla.

      Mutta olen vakaasti sitä mieltä että jos vanhempi kokee lapsen olevan pelokas tai esim. vatsakipuinen ennen tuntia (pientä jännitystä usein varsinkin aluksi toki on) niin kannattaa jutella asiasta lapsen kanssa ja vaihtaa opettajaa ettei mukava ja elinikäisesti iloa tuottavasta harrastuksesta tule epämiellyttävää pakkopullaa, joka lopetetaan heti kun itsellä on riittävästi sananvaltaa.

      Onnellisia soittotunteja ja -vuosia kaikille musiikin ystäville!

    • huomioija1

      Tiedän erään hyvin ankaria opetusmenetelmiä käyttäneen ulkomaalaistaustaisen ihmisen, joka on saanut julkiselta vallalta muutama vuosi sitten professorin arvonimen. Kumpi on tärkeämpää: hänen vaikutuspiiristään tulleet ammattimuusikot vai hänen aiheuttamansa kärsimys?

      • Tumppimaakari 16

        Anteeksi typeryyteni, mutta en nyt oikein ymmärrä.

        Kenenkään vanhemman ei ole mikään pakko laittaa lasta kenenkään tietyn opettajan oppilaaksi.


      • Biff667
        Tumppimaakari 16 kirjoitti:

        Anteeksi typeryyteni, mutta en nyt oikein ymmärrä.

        Kenenkään vanhemman ei ole mikään pakko laittaa lasta kenenkään tietyn opettajan oppilaaksi.

        Mutta ovatko vanhemmat aina näkemässä, mitä opettaja ja lapsi tekevät?


    • lklkhlkhlkh

      Opettajaa valittaessa vanhemmat eivät saa tietää hänestä paljon mitään. Ja lapsi ei aina osaa kertoa opettajan ankaruudesta oikein vanhemmille. Tiedän tapauksia joissa tunneilla on esim. itketty ja opettaja on kuitenkin jatkanut opettamista ko. opistossa.

      • Tumppimaakari 16

        Anteeksi typeryyteni, mutta edelleenkään en oikein ymmärrä.

        Kenenkään vanhemman ei ole myöskään mikään pakko pitää lasta kenenkään tietyn opettajan oppilaana.


      • ovjojvoejvoiewj
        Tumppimaakari 16 kirjoitti:

        Anteeksi typeryyteni, mutta edelleenkään en oikein ymmärrä.

        Kenenkään vanhemman ei ole myöskään mikään pakko pitää lasta kenenkään tietyn opettajan oppilaana.

        Näissä mainitsemissani tapauksissa on nyt käynyt niin, että vanhempi ei ole saanut lapselta kuulla opettajan hankaluudesta ja vaikka joskus olisikin, niin vanhempi ei ole tehnyt siitä sellaista johtopäätöstä, että vaihdetaan opettajaa.

        Haluan korostaa sitä, että tämä edellä mainittu väkivallasta vastuussa oleva opettaja opettaa vielä nykyäänkin samassa julkisen vallan tukemassa erittäin arvostetussa oppilaitoksessa Helsingissä, tai ainakin 2 v. sitten vielä opetti ja hän ei ole vielä lähelläkään eläkeikää. Ja tämä opettaja opettaa vielä nykyäänkin siis pieniä lapsia.


    • mies0989080

      kauheaa.

    • täämpö

      Perustettaisiinko järjestö "Ankarien opettajien uhrit"?

      • rbr33

        Olisiko myös urheilupiireissä joskus liian ankaraa opetusta?


    • fekfjewkfewfew

      Voisiko Soini tarttua tähän?

    • vrvre

      Liian ankarat opettajat pitäisi saada kohtuullisemmiksi tai sitten erottaa viroistaan, vaikka he tuottaisivat kuinka hyviä huippumuusikoita.

    • sittenmulleaukestaiv

      Roskaa, ei varmasti
      nämä hölmöläiset leikkaa
      keneltäkään sormia.
      Sitä se perkelesosialismi on,
      kuvitellaan, että täysin tuntemattomat
      ihmiset ovat muka huippuammattilaisia.

    • miest45543543

      Sormienleikkaamisjuttu on tosi. Kyseinen henkilö opettaa vielä nykyäänkin Helsingissä.

    • nytrntyhtrhtr

      Opettajat eivät saisi olla liian ankaria.

    • fefehth

      Ankarat opettajat pitäisi saada lempeämmiksi tai irtisanoa.

    • teelmä

      Mielenkiintoista että tuollaista tuetaan julkisista varoista.

    • tooperpr

      Jatkoa ensimmäiseen viestiin: nämä opettajat suunnittelivat tärkeässä konsertissa huonosti menestyneelle oppilaalleen taannoin "soittoleiriä", jossa häntä olisi pidetty monta päivää nälässä ja pahoinpidelty jatkuvasti. Haluan korostaa, että tähän suunnitteluun osallistunut ihminen opettaa vielä nykyäänkin pääkaupunkiseudulla pieniä lapsia julkisilla varoilla tuetussa opistossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      80
      3530
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      568
      3314
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3059
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2112
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      1951
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1898
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1875
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      144
      1522
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1301
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1292
    Aihe