Valonsäteet pilkahtavat,
kisailevat koivun keltaiset lehdet
ja vaahteran punaiset maanpintaa koristaa.
Syysaurinko sateen kuivaa.
Tuulenpuuska lehtimereen puhaltaa,
ilmaan väripyörteen tanssittaa.
Ja tummat pilvet täyttää taivaan
sataakseen janoavaan maahan.
Pian lumisade peittää jälleen tumman maan.
Syysunelma sen alle hautautunee kokonaan.
Ja aurinko kun viimein sulattelee uudestaan
on kuollut unelma, ei sitä olekaan.
kisailevat koivun keltaiset lehdet
ja vaahteran punaiset maanpintaa koristaa.
Syysaurinko sateen kuivaa.
Tuulenpuuska lehtimereen puhaltaa,
ilmaan väripyörteen tanssittaa.
Ja tummat pilvet täyttää taivaan
sataakseen janoavaan maahan.
Pian lumisade peittää jälleen tumman maan.
Syysunelma sen alle hautautunee kokonaan.
Ja aurinko kun viimein sulattelee uudestaan
on kuollut unelma, ei sitä olekaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sykähdyttävää.
Runosi ovat kiinnostavia. En oikeastaan koskaan ensimmäisellä lukemalla saa niistä suuriakaan väristyksiä. Mitä useammin ne luen, sitä voimakkaammin ne koen.
"Ja aurinko kun viimein sulattelee uudestaan
on kuollut unelma, ei sitä olekaan."
Lohdutonta ja pettävää on maailmallinen kauneus. Ah.
Kiitoksia! On aina mukavaa jos joku muukin saa niistä jotain irti.
Vaikka kuinka kummallisilta joskus kuulostaisivat, niin aina niillä jotain todellista, mennyttä tai olemassa olevaa yritän kuvata ja silloin tunnen ainakin jossain määrin onnistuneeni jos ne herättävät tunnelmia jossakussa toisessakin.
Mutta...lohdutonta ja pettävää, niin juuri.
Pläträsin ikään kuin vahingossa tätä runosivua, ja tämän Theokrateen (meniköhön nimi oikein)kommentin innoittamana aloin lukea Kulkijan runoja. Jäin ihan koukkuun! Joku niissä viehättää. Pidän niistä! terveisin Heta