Heikki Kovalainen, 31, luottaa mahdollisuuksiinsa saada kisakuljettajan paikka F1:iin ensi kaudeksi.
Kovalainen menetti täksi kaudeksi paikkansa Caterham-tallissa. Ajokilometrin F1-ratin takana eivät kuitenkaan loppuneet kokonaan, sillä Caterham kutsui Kovalaisen kauden alussa testikuljettajan rooliin.
- En ole neuvotellut vielä tallien kanssa. Keskityn nyt täksi vuodeksi saamaani rooliin, sillä minulla ei ole vielä mitään pysyviä suunnitelmia ensi vuotta ajatellen, Kovalainen sanoi brittikanava Sky Sportsille.
- Ei nyt puhuta 100-prosenttisesta varmuudesta, mutta sanoisin omaavani hyvät mahdollisuudet, Kovalainen vastasi kysymykseen mahdollisesta paluusta kisakuljettajan töihin ensi kaudella.
Kovalainen on toistuvasti painottanut, ettei hän aio keskittyä etsimään sponsoreita, jotka voisivat tuoda tallille rahaa - ns. maksukuskin asema.
- Siinä ei ole mitään väärää, jos jollain on rahaa takanaan. On olemassa hyviä kuljettajia, joilla on olemassa budjetti, mutta minä en etsi sellaista. Toki jos jollakulla on rahaa, niin minulle voi soittaa, Kovalainen murjaisi.
Kovalainen voitti aktiivivuosinaan F1:ssä yhden osakilpailun - Unkarin GP 2008 - ja ajoi palkintopallille neljästi.
Vielä kerran Heikki ?
5
162
Vastaukset 5
- jocken joll
Säästä paukkusi junkaukseen!
- myyräntyötä
myyräntyötä
- Pyyhe jo kehään!
Todella säälittävää....
- Sonera1
Suomen "nopeinheikki" HAHAHAHAAA!!!!!
- julle09
On se kuitenkin maailman nopein Heikki!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591461- 251063
- 80935
- 65796
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69764- 47722
- 90703
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131695Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.12674- 36660
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i15649- 111620
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31605Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �140591- 4582
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45560Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24503- 18502
- 38496
- 40491