Jyväskylässä sijaitseva lapsettomuushoitoihin erikoistunut klinikka jätti itsestään todella pahan mielen. Asiakaspalvelu oli halveksuvaa ja tuli vaan mieleen rahastuksen maku. Tosi ikävää kun kuitenkin liikutaan aika aralla alueella, niin luulisi, että käsittelisivät asiakkaita muutenkin kuin dollarinkuvat silmissään..
Todella paha maku jäi.. Ja varmasti kerron eteenpäin kaikille ketkä samaisen ongelman kanssa miettivät mistä apua hakevat.
Todella paha maku jäi.. Ja varmasti kerron eteenpäin kaikille ketkä samaisen ongelman kanssa miettivät mistä apua hakevat.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla on tasan päivastainen kuva kyseisestä klinikasta!
Saimme siellä hoitoja ja tukea sitten kun kauan toivottu raskautemme sitten vihdoinkin näytti onnistuvan. Tukea kun ei ollut enää kannattavaa (ei toivoa) jatkaa hoitoja ja vilpittömiä onnitteluja kun saimme ihmeen. Toisen lapsen, jota emme osanneet edes odottaa!
En allekirjoita edellisen viestin tunnelmia.
Henkilökunta on todella sydämellistä ja myötäelävää!!!
Samat henkilöthän on kyseisellä klinikalla ja keskus-sairaalassakkin.
Olen myös pahoitellut kylläkin keskus-sairaalan tapaa kohdella lapsettomuushoitopotilaita. Asia on todella arka ja pelottava, kohtelu on kun flunssa -potilaalla. Pilleri kouraan ja ulos. Lähtiessä ei edes oikein ole ennättänyt tajuta mitä tapahtui.
Hoidon laatu voi olla kyllä hyvää (ei tosin ole tärpännyt)mutta tapa miten hoidetaan on huonoa.
Ihmettelin jotain kyselyä missä puhuttiin hoidon lisäksi saamasta henkisestä tuesta pitkittyneessä hoidossa....mistähän ihmeen henkisestä avusta...en ainakaan koskaa ole sellaista saanut. Joka kerta tirautan pihassa itkun lähtiessäni kun kohtelu on vähän tylyä.
Mutta tämän asian takia on kaiketi pakko kestää kivut ja tylyt kohtelut. Jos maksaisin yksityisellä hoidosta, en missään nimessä hyväksyisi moista käytöstä. Tai sitten minä olen erityisen ärsytävä potilas ja saan yksikseni tällaista kohtelua osakseni, mene ja tiedä.
Keskussairaalassa minullekin naislääkäri iski luun kurkkuun, mutta sitten päätimme mennä yksityiselle. Saimme avun. Ja ihanan kohtelun.
Lämpimät terveiset ja kiitokset vielä klinikalle!
t. kuuden keskenmenon jälkeen ihana OMA vauva
kuulostaa tutulta. Jyväskylän keskus sairaalassa on ollut niin raskasta käydä että hoidot ovat tauolla- Viimeksi kun valittelin hoitojen raskautta ja kyselin, että jos koeputki- hedeömöityksen hormonimylläkkä ottaa koville niin voiko sen perusteella saada saikkua, lääkäri tokaisi että ei kaanata rueta jos ei kerran jaksa! Jaksamista ei ole kertaakaan kyselty