Paljon on kulunut aikaa siitä kun Tuhkimo satu syntyi.
En ole koskaan ajatellut missä olisi tuon sadun alku, Tuhkimo syntyi kuitenkin Pohjois-Vietnamissa.
Se on saduista on laajalti levinnyt moniin maihin.
Ruusunenkin on tunnettu ja hieno satu , hänethän nukutettiin sadaksi vuodeksi .
Minun muistoissani häilyy että hän nukkui värttinän pistosta ja tuollaiset neulalla nukuttamiset ovat tietojen mukaan aiheiksi syntyneet Pohjoismaista Intiaan olevilta alueilta.
Mitäs pidätte saduista, vieläkö kiinnostavat??
En ole koskaan ajatellut missä olisi tuon sadun alku, Tuhkimo syntyi kuitenkin Pohjois-Vietnamissa.
Se on saduista on laajalti levinnyt moniin maihin.
Ruusunenkin on tunnettu ja hieno satu , hänethän nukutettiin sadaksi vuodeksi .
Minun muistoissani häilyy että hän nukkui värttinän pistosta ja tuollaiset neulalla nukuttamiset ovat tietojen mukaan aiheiksi syntyneet Pohjoismaista Intiaan olevilta alueilta.
Mitäs pidätte saduista, vieläkö kiinnostavat??
Vastaukset 10
Vanhimmat
Satun olemaan sillä päällä että kirjoitan sadun.
Olipa kerran pieni valtio jossa kuitenkin oli sotalaitos. Niin pienessä maassa asui sotaisa kansa joka piti armeijaa pystyssä ilman kapiaisia. Kas kun säästösyistä ne oli lomautettu määräämätömäksi ajaksi. Sotaisat sotilaat olivat äkseeraavinaan toisiaan. Aivan kohteliaasti komensivat, olisiko sotilas niin ystävällinen ja ojentaa kiväärin tuonne oletettuun vihollisen suuntaan. Heillähän oli, näillä sotilailla, aivan valtava maanpuolustustahto. Hehän tekivät kaikkensa Ilman päällystöä ja enemmänkin, he joutuivat pidättelemään toisiaan hyökkäämästä ennen kuin oli H.hetki määrätty ja kukapa sen olisi määrännytkään kun oli niin sivivistynyt hyvin koulutettu armeija. Eikä kukaan uskaltanut näinollen edes suunnitella vihollistoimia sitä armeijaa vastaan, niillä main.
Nii, ja se huumorkunkku. Kulki kaduilla aataminasussaan. Kun hoviherrat ihastelivat kuninkaan uutta pukuloistoa niin kansalaisetkin kilvan sen loistoa kiittelivät.
Tulipa sitten paikalle paimenpoika, märkähattu; mitä viineriä, eihän tolla kunkuksi sanotulla ole rihmankiertämää päällään. Torvelopoika sai ensin lähimmät ihmiset nauraa röhöttämään, sitten koko väkijoukko nauroi kippurassa.
Kuningas poistui äkäisenä linnaansa. Käski sitten hovikaartinsa pidättämään pojan ja viemään hiilikaivokseen.
- Vielä voit perua ja pyytää anteeksi hävytömiä sanojasi, maanitteli lakeija.
- Kyllä se vaan kulkukuset paljaana esiintyi mutisi poika. Hänet vietiin hakulla irrottelemaan hiiltä lopun ikäänsä.
Niin sitä käy kun ei kehu päämiehiään tai heidän pukujaan ihan sikahyviksi, päiviteltiin toreilla, turuilla.
(Satusetä H.C.A tähän tapaan aikoinaan jouten päiten kirjoitti)
Huonosti olet Krimmin veljesten tarinat lukennu. Niillä oli monia muita satuja kuten pöröpää Iivari ja Kerttu ja hanhet.
Tämä ei ole satua. Laitan läppärin reppuun ja matkaan.
Grimmin " Kauneimmat sadut " kirja on hyllyssäni.
Grimmin veljekset Jacob ja Wilhelm kokosivat kansansatuja ja nehän olivat alun alkaen kovin raakoja, ja aikuisille tarkoitettuja. Nykyisin niitä luetaan jo lapsillekin, koska ne sisältävät opetuksia, joita lapsen on kyllä joskus vaikea sadusta tajuta ja löytää.
Olen satujen ja tarinoiden ihailija. Annan itsekin mielikuvitukselle vallan, opetan lapsia kehittelemään jopa leikkeihin omia satuja, mielikuvitusleikkejä ja kuviteltuja tapahtumia, kavereita ja leluja. Ellei mielikuvitusmaailma vie koko ihmistä, hänellä ei mikään asia ole liian vaikea hyväksyä huumorinkin kannalta.
Humoristina ajattelen hassuja juttuja näkemistäni asioista, kirjoitan satuna sellaista josta arkisesti, asiallisesti kirjoittaen tulisi tylsää tekstiä.
Fiiulin, kirjoitellaan satuja, nähdään menninkäisiä ja peikkoja, veden alla on Ahti ja puiden joukossa asuu metsän jumala joka valtaa ihmisen mielen ja saa syvimmänkin korven näyttämään " Eedenin puutarhalta ".
Satumaailma on suorastaan välttämätön lapsen kehitykselle, satujen avulla voi monia vaikeitakin asioita käsitellä. Ne ruokkivat mielikuvitusta , niissä kaikki on mahdollista, opettaakin voi satujen avulla. Yeensä oikeus voittaa., paha saa palkkansa, ja nuorin halveksutuin veli saa prinsessan ja puoli valtakuntaa. Jokaisella kansalla on omat kansansatunsa, pohjimmiltaan hyvin samankaltaisia, vain olosuhteet ovat paikallisia, esim. ketun tilalla kojootti.
Itse pidin kovasti eläinsaduista, niissä henkiset voimat voittivat fyysiset pullistelut, Eläinsatuja itsekin olen sepitellyt lasteni iltasaduiksi. Monta vuotta jatkettiin yhdessä ideoiden sarjaa kolmesta kurittomasta koiranpennusta, joitten sotkuja kissan, possun tai muun kotieläimen piti tulla selvittelemään. Ne panivat ranttaliksi milloin kirjastossa, kirkossa tai prsidentin kutsuilla...paikoissa missä olisi pitäyt erityisen hillitysti käyttäytyä. Toinen suosikki oli lokki, jonka seikkailuja Itämerellä kehiteltiin, Ruotsin laivallakin se tottui matkustamaan ja monenlaisessa paatissa salamatkustajana. Tällaisella on nykyisin nimityksenä sadutus. Lapsenlasten kanssa on samalla tavoin satuiltu, ei niinkään luettu vanhoja klassikkoja. Lasten kirjoja on kyllä aina luettu ja katseltu, mutta eivät perinteiset Grimmit tai Topeliukset ole jälkikasvuani oikein kiinnostaneet.
Itse muistan kauhistuneeni joistain H.C. Andersenin saduista. Yksi kertoi tytöstä, joka astui leivän päälle ja vajosi suohon. Tyttö lähti viemään mummolleen tuomisia ja äidin kieltoja uhmaten laittoi uudet hienot kengät jalkaan. Varjellakseen kenkiään märkyydeltä hän sitten astui leivän päälle tuhoisin seurauksin. Ehkä oli tarkoitus opettaa leivän kunnioitusta ja turhamaisuuden turmiollisuutta.
Ei Punahilkkakaan mitenkään mukava satu ollut, sääliksi sitä suttakin kävi, Hannu ja Kerttu vasta kamala olikin, äitipuoli houkutteli lapset metsään kun ruoka ei riittänyt . Kun neuvokkaat lapset leivänmurujen avulla osaivat kotiin, äitipuoli käski isän viedä heidät syvälle metsään. Tämän jalkeen ei noidan käytös tuntunut paljoa pahemmalta. Miksi sen äitipuolen piti olla aina pahis ? Sinänsä kauhusatujakin jossain kehitysvaiheessa tarvitaan, lasten on hyvä oppia käsittelemään kaikkia tunteitaan.
Topeliuksen sadut, uusin kuvin.
Liekö hyvä vai huva?
http://www.lastenparhaatkirjat.fi/Lehdessa-nyt/Tietoa-tarinoiden-takaa/Topeliuksen-sadut-julkaistaan-nykysuomeksi/
Voi hemmetti noit linkityksiä!
Yhtään juttua täällä ei voi jatkua ilman, että joku hakee googlelta apua kun ei ooma tieto riitä.
Omin sanoin, vaikka vähemmän, kun lopetat tuon ainaisen linkkien haun. Osaa täällä muutkin hakusanoja käyttää, mutta meillä eriittää omiakin sanoja.
Vanha pääni ei kyllä muista yhtään satua enkä saa aiheesta kiinni mistä päin ajattelisin kertoa sadun.
Kerronkin tositapahtuman jonka voi saduksi kuvitella.
Tänä aamuna sattui minulle niin outo tapaus että jollekin täytyy kertoa.
Heräsin 10 vaille kuusi ja makaskelin siinä petillä venytellen (laiskotellen).
Oli sellaista hämärän hyssyä , mutta silmäni olivat olleet jo auki parisen minuuttia.
Jotenkin satuin vilkaisemaan sivulleni ja siinä metrin parin päässä seisoi kookas hahmo, se näytti ensin vävypojaltani joka asuu 35 km päässä, Oli sellainen kaapu päällä, olkapäistä ylöspäin en saanut mitään kuvaa mutta jalat näin, ja sen vaaleahkon kaavun. En osannut pelästyäkään, hihkaisin vain ääneen 'kukas piru sinä olet' samalla hapuilin lampun katkasijaa että sain valoa huoneeseen,
Ei ketään ei mitään, mutta niin todellinen näky oli ollut että näin sen kaavunkin helman heilahduksen.
Tämä oli eka kerta kun minulle näin näkyvä ilmestys ilmaantui ja kyllä tuli monen moista mieleen,
Ensimmäinen kuvitus tuli että se oli varoittaja kohtapuolisesta haustani toiselle matkalle, koska hahmo jotenkin oli pukimiltaan niin kuin muistan Jeesuksen kuvissa olleen.
Kuvittelin jos kuu olisi jotenkin pelleillyt kanssani luoden mokoman näyn ,mutta kuun sirppikin oli jo kadonnut taivaalta.
Sitten pikapuoliin kuoli mieheni, jonka en ikinä uskonut kuolevan ennen minua,
hän kun ei ikinä maininnut että olisi jostain kipeä.
Luin kyllä mielenkiinnolla mitä Sakari Topeliuksen satujen uusija opetusneuvos Kirsti Mäki tuossa kertoo. Hän kun . uusi sadut nykykielelle.
Minulle tuli ihan halu hankkia tuo lapsuuden satukirja, kun sen tarinat on nyt kuvittanut Risto Suomi.
Uskonkin hänen selkeän kertomatyylinsä pensselillä sopivan hyvin juuri tuohon tarkoitukseen.
Satu koivusta ja tähdestä oli kai rakkain satu lapsena,...liittyikö ehkä Ruotsin vuosiin ja kotiinpaluu sieltä, ja sisarusten välinen rakkaus, tuon pojan ja tytön jotka etsivät kotiaan.
On sadut merkinneet paljon omallekin kehitykselleni,-- samoin lapsilleni, joskin lastenlasten kanssa oli aivan hauskoja omakohtaisia tarinoita meillä.
Myöhemmin Muumimaailma tuli kasetteineen viihdyttäjäksi kaikille. Hyvä niin, olihan Muumimamman ja Papan turvallisen maailman kuvitus niin mukaansatempaava vieläkin, että ihan ihastunut olen vieläkin Nuuskamuikkuseen!
Niin ihanat silmät ja soittaa huuliharppua ja haitaria, huiluakin vielä siinä-- Kuka lohduttaisi Nyytiä.-- Ihan ihana on Nuuskamuikkunen kulta, suurine silmineen ja huopahattuineen.