Taistelevat

Minun 6 vuotias poikani kysy rakennusaikana kaivinkoneen kuskilta, onko nähnyt kaivureitten tappelevan.

Kuski vanha rauhallinen mies kertoi,ettei ollut semmoselle riitapaikalle sattunu, eikä nähnyt.

Mutta onko tämän palstan lukijoissa ketään joka olisi tällaista nähnyt ja miten se meni.
21295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei nyt ihan taistelevan, mutta...

Muistelen joskus 80-luvulla jossakin Oulun seudulla tapahtuneen, että joku soramontun omistaja oli jostakin syystä turhautunut jollekin taholle niin, että laittoi montulleen pyöriväalustaisen koneen pyörimään paikallaan niin että sinne montulle ei ollut menemistä sitten kenelläkään.

Kone pyöri itsekseen siellä kai viikon päivät vuorokauden ympäri.

Muistaako joku tätä tapausta ja sen taustoja paremmin? Se oli TV-uutisissakin.

Äänestä
  • Muistelen tuon olleen Oulunsalossa, tai Kempeleessä.
    Kärhämän syy lienee ollut, kun kunta määräsi pohjavesialueella romuvarastona olleen soramontun siivottavaksi.

    Näkemysero lienee syntynyt koneyrittäjän kallistihankkimista koneenosista, jotka ympäristövirasto luokitteli ongelmajätteiksi ja määräsi hävitettäväksi.

    Tuona päivänä, kun koneyrittäjä tiesi ympäristöviranomaisten sinne saapuvan, asetti kaivinkoneensa sisääntulon eteen pyörimään ja kauhan jatkeeksi kettinkiin vielä täryjyrän painoksi.
    Ei sinne ilman panssarivaunua olisi kellään ollut asiaan.

    Viranomaiset antoi koneen pyöriä ja palasivat asiaan kaivurista polttoaineen loputtua.

    Hyvinkin tuollainen on TV- uutisten arvoinen juttu.

    Kaivinkoneet ja kuskit tulee vanhaksi ja niiden temperamentti ja luonne korostuu entisestään.

    Näistä asioitasta pitäisi olla juttua enempi..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaivurit kirjoitti:

Minun 6 vuotias poikani kysy rakennusaikana kaivinkoneen kuskilta, onko nähnyt kaivureitten tappelevan.

Kuski vanha rauhallinen mies kertoi,ettei ollut semmoselle riitapaikalle sattunu, eikä nähnyt.

Mutta onko tämän palstan lukijoissa ketään joka olisi tällaista nähnyt ja miten se meni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu