Miespuolista kämppistä Helsingin kantakaupunkiin?

dooberee

Moi! Olen 25-vuotias 2-vuorotyössä käyvä naissukupuolta edustava musiikinharrastaja. Asun tällä hetkellä pienessä yksiössä Kalliossa, mutta kaipaisin ympärilleni tilaa ja mahdollisesti uuden toverin, jolle voisin syöttää ylijäämäruokia ja pyytää leffaseuraksi olkkarin sohvalle. Haluaisin myös vessan johon mahtuisi uusi pesukoneeni, joka tällä hetkellä kerää pölyä veljen autotallissa.

Tytöt on ihan kivoja ja mua ei haittaa jos sellaisia on kylässä, mutta tiedän kokemuksesta, että herrashenkilön kanssa olisi luontevampi asustella. Kuvailisin itseäni rennoksi tapaukseksi, joka tutustuu mielellään uusiin ja erilaisiin ihmisiin sekä on avoin maailmalle. Arvomaailmaltani olen liberaali ja poliittisesti kallistun vasemmalle, mutta politiikka ei kuulu välttämättä suosikkiaiheisiini. Mainittakoon tämä siksi, että kokoomusnuoret ymmärtäisivät olla innostumatta ehheh. Musiikkia kulutan suurissa määrin, ja sen suhteen olen melko kaikkiruokainen. Kunhan NRJ ei ole lempikanavasi/et omista Cheekin tuotantoa, mua ei niin kiinnosta. Saatan satunnaisesti soittaa ja laulaa kotona, mutta jos et kestä sitä kuunnella, se on ihan ok, voin harrastaa sitä myös yksinäni. Mielenterveyteni on myöskin kunnossa, ja sitä toivon myös sulta.

Mä en käy Seduloissa saati muissa keskustan yökerhoissa, jos joskus satun viihteelle lähtemään, Kallion pubit ovat enemmän mun juttu. Päihdepolitiikaltani olen avarakatseinen, mutta toivon, etten joutuisi katselemaan nurkissani nitkuilevaa pirinistiä tai joka viikonloppu laattakännit vetävää teiniä.

Eli yhteenvetona: Haluaisin löytää uuden kaverin mieshenkilöstä, jonka kanssa mahdollisesti vielä tämän vuoden puolella etsiä kaksio/kolmio kantakaupungin alueelta. BFF ei kuitenkaan ole hakusessa, joten arvostan myös omaa rauhaa ja menoja. Vakituiset tulot ois ihan jees, en halua tapella vuokranmaksusta tai muista yhteisistä kuluista.

Jos tuntuu siltä, että isommat asuintilat ja tällainen hieman omaperäisempi, mutta silti niin normaali tyttönen kelpaisi kämppikseksi, pistä viestiä alle!

4

448

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aatami6

      Moi! Kivasti kirjoitat. Saatan olla etsimäsi henkilö. Olen itse 25v työssä käyvä mies. Olen viimeiset 5 vuotta asunut yksiössä, mutta nyt kaipaan seuraa ja isompaa tilaa, vähintään 60 neliöä.

      Kerron mielellään lisää itsestäni, mutta mieluummin s-postitse. Jos vielä kiinnostaa, laita viestiä [email protected] :)

      -A

    • kämppä haussa
    • dooberee

      Kämppis on löytynyt, kiitos ja hei!

    • Jose

      Moi olen kiinnostunut, paljonko pitää maksaa kk ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      116
      12042
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      107
      9086
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      132
      5100
    4. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      85
      4364
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      102
      4301
    6. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      50
      4214
    7. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      7
      3953
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3739
    9. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      40
      3633
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      31
      3595
    Aihe