Champions.

Luki, joka on neljä vuotta vakuuttanut rommia, Nokian olevan mennyttä ja sitä, että kirjoittaa vain omalla nimimerkillään, on nyt drphil. Uusi nimimerkki johtunee siitä, että se on ainoa sarja, jota lukin äiti katsoo ja lukee joskus jopa tekstit kypäräpäälle.

Asiantuntijasta ei ole vähään aikaan kuulunut, keväällä väitinkin hänen poistuvan palstalta. Hänen toimintamallinsahan oli myydä perheasunto, muuttaa pikkukämppään odottelemaan rommia, sijoittaa kultaan ja bio-alkuisiin yrityksiin.

Tyhjännaurajakin osallistuu harvoin keskusteluun, lähinnä silloin, kun ok- talon kaipuu kasvaa niin sietämättömäksi, että on pakko vähän purkautua.

Luulisin tässä olevan viimeaikojen kolmen kärki. Historia tulee muistamaan heidät Karin tasoisena talousnerona. Uusia ehdokkaita on toki runsaasti tulossa rommiuutisten valossa, mutta on vaikeaa nimetä ketään, kun eivät muista kahdesti samaa nimimerkkiä.

Ai niin, oma talouskatsaukseni: Pk- yritykset palkkaavat enemmän väkeä kuin lomauttavat/ irtisanovat, pankkien marginaalit ovat laskussa.

Aina on oikea aika ostaa oma koti.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Älä suotta odottele Nokialta osinkoa ensi keväänä.

Nokian (osake, tiedotteet) viime viikolla ilmoittaman Microsoft-kaupan jälkeen yksi suurimmista kysymysmerkeistä on ollut se, mihin yhtiö aikoo rahansa käyttää.

Viime kevään osinkopettymyksen jälkeen moni Nokian omistaja varmasti toivoisi edes jonkintasoista osingonmaksua ensi keväänä.

Nokialla olisi kaikki mahdollisuudet siihen, mutta yhtiöllä taitaa olla parempia suunnitelmia rahoilleen. Ainakin näin arvelevat yhtiötä seuraavat analyytikot.

Factsetin analyysitietokannan mukaan 25 analyytikosta ainoastaan kolme odottaa Nokian maksavan osinkoa ensi keväänä (mukana vain Microsoft-diilin jälkeen päivitetyt ennusteet).

Osingonmaksuun uskovat analyytikot löytyvät Danske Bankilta, Inderesiltä sekä Oddo Securitiesiltä.

Oddo Securities on pitänyt 0,12 euron osinkoennusteensa ennallaan Microsoft-kaupan jälkeenkin, mutta Danske ja Inderes ovat muuttaneet aiempia nollaosinkoennusteitaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_10228573 kirjoitti:

Luki, joka on neljä vuotta vakuuttanut rommia, Nokian olevan mennyttä ja sitä, että kirjoittaa vain omalla nimimerkillään, on nyt drphil. Uusi nimimerkki johtunee siitä, että se on ainoa sarja, jota lukin äiti katsoo ja lukee joskus jopa tekstit kypäräpäälle.

Asiantuntijasta ei ole vähään aikaan kuulunut, keväällä väitinkin hänen poistuvan palstalta. Hänen toimintamallinsahan oli myydä perheasunto, muuttaa pikkukämppään odottelemaan rommia, sijoittaa kultaan ja bio-alkuisiin yrityksiin.

Tyhjännaurajakin osallistuu harvoin keskusteluun, lähinnä silloin, kun ok- talon kaipuu kasvaa niin sietämättömäksi, että on pakko vähän purkautua.

Luulisin tässä olevan viimeaikojen kolmen kärki. Historia tulee muistamaan heidät Karin tasoisena talousnerona. Uusia ehdokkaita on toki runsaasti tulossa rommiuutisten valossa, mutta on vaikeaa nimetä ketään, kun eivät muista kahdesti samaa nimimerkkiä.

Ai niin, oma talouskatsaukseni: Pk- yritykset palkkaavat enemmän väkeä kuin lomauttavat/ irtisanovat, pankkien marginaalit ovat laskussa.

Aina on oikea aika ostaa oma koti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu