Kuinka kuritatte?

Ruumiillinen kuritus on laissa kielletty nykyään. Ja ihan syystä. Ei aikuistakaan saa lyödä, jos hän tekee jotain typerää. Lapsi ymmärtää vielä vähemmän syy- ja seuraussuhteita kuin aikuinen, eikä myöskään vielä osaa hillitä itseään aikuisen tavoin.

En missään nimessä kurita lastani ruumiillisesti. Mielestäni ruumiillista kuritusta käyttävät vanhemmat, joilla ei muita keinoja ole. Minuakaan ei ole koskaan kuritettu ruumiillisesti, enkä todellakaan ollut tottelematon lapsi.

En salli lapsenikaan lyövän ketään joten miksi minä olisin oikeutettu käyttämään väkivaltaa lasta kohtaan? Tukistaminen sattuu siinä missä lyöminen. En voisi satuttaa lastani, enkä lyö miestäkään jos on kuriton.... Ja fyysinen kurittaminen on laissa kiellettyäkin. Itseänikään ei koskaan fyysisesti kuritettu lapsena ja minusta tuli ihan normaali kansalainen ja mielestäni hyväkäytöksinen, joskus olen liiankin kiltti. Mieheni sai lapsena remmistä, mutta oli silti lapsena ja varsinkin teininä kuulemma "ihan mahdoton" ja remmiä joutui antamaan usein. Vai riittääkö se, että lopettaa ei toivotun tekemisen sillä hetkellä, mutta voi toistaa saman myöhemmin ja sitten taas remmiä...? Ja kuka nyt esim. kaupassa alkaa tukkapöllyä/remmiä tms. antamaan, jos lapsi ei tottele?

Olen myös huomannut joissakin monilapsisessa perheessä, että vaikka kaikki lapset olisi kasvatettu samalla menetelmällä niin toiset ovat kurittomampia kuin toiset. Lapset on erilaisia, toiset on rauhallisempia, toiset villejä jne.

Niin siis kiellän, otan jonkun lelun pois joksikin aikaa, vien jäähylle ("tuhmanurkkaan").

Kiellän lasta (1v11kk) korkeintaan kolmesti, kolmannen tehoamattoman kiellon jälkeen tiedän jo, että voin kieltää vaikka 100 kertaa, eikä tulos muutu. Mieli on tehnyt lyödä pari kertaa, kun on mennyt jotain rikki kielloista huolimatta. Mutta en ole.

Jos oikeasti haluat, että lapsesi lopettaa kielletyn asian tekemisen, harhauta lapsen ajatus muualle. Tiedän, että se ei tunnu kivalta, mutta se on toimiva juttu, eikä tarvitse tingata lapsen lailla toiselle lapselle vastaan.

Ihan pientä kävelemään oppinutta ja vielä suht puhumatonta lasta ei juurikaan voi kieltää.

Voi vain kiinnittää huomion muualle tai siirtää eri paikkaan. Kannattaa valita mahdollisimman sopivat ympäristöt eli kotona laittaa vaaraa aiheuttavat paikat kuntoon ja särkyvät esineet loitolle.

Pikku hiljaa sitten voi ruveta olettamaan, että kielloilla on jotain merkitystä. Tällöinkin on usein hyödytöntä hokea jotain EI-sanaa, vaan demonstroida jollain tavoin, mitä seuraa vääristä valinnoista.

Ainahan niitä tilanteita tulee joka lapsen kohdalla, ettei sitten viime kädessäkään tottele. Silloin vain tilanteesta pois. Olen käyttänyt niin sanottua niska-pers -otetta silloin tällöin. Neljä lasta nyt aikuisia ja olen kyllä suutuspäissäni joskus läppäissyt ja tukistanut, mutta hyvin harvoin näin on käynyt.

Vaikuttavat kaikki kuitenkin aivan täyspäisiltä. Ei se nyt niin vaarallista ole sen ikäistä vähän näpäyttää fyysisesti, joka jo ymmärtää tekevänsä väärin. Kun muu ei auta niin ei. En mitään remmejä todellakaan ole harrastanut enkä "oikeaa" satuttamista. Näyttänyt vain, että hermo voi mennä. Hyvähän se on tietää, että jos oikein ärsyttää muita, niin kyllä siinä voi jollain nyrkkikin heilahtaa nakkikioskilla. Rajat ovat myös fyysisiä.

Onhan näitä tapauksia missä lapsi tarpeeksi isoksi kasvaessaan onkin kurittanut isäänsä (tai äitiään), kun on meinannut saada selkäänsä.

Voihan fyysisesti kuritetuista tulla täysipäisiä, mutta niin myös niistä joita ei ole kuritettu.

Jos on kyseessä pieni lapsi niin silloin minäkin olen kiinnittänyt lapsen huomion muuhun tai vienyt pois tilanteesta. Mutta olen kyllä myös sen "ei" sanonut. Joskus vaan on niinkin, että vierasta uskoo paremmin. Käymme harvoin anopilla kun asuu satojen kilometrien päässä. Anoppi aina kehuu kuinka lapsemme kyllä häntä tottelee ja anoppi neuvoo, että sanokaa jämäkästi ei. Kyllä sanottiin, mutta ei vaan auttanut...

Oih, kaikki vastanneet menneet vanhanaikaiseen!

Tämähän on selvä provo. Joku haluaa uteliaana tietää kuinka paljon vanhemmat uskaltavat anonyymisti kertoa kurittavansa lasta fyysisesti, jonka jälkeen seuraa hänen suorittama moralisointi jokaista vastaajaa kohtaan.

No, toiset potkii mummoja kaduilla, toiset haistelee liimaa, kai se noilla provoillakin joku mielihyvähormoni hyrisee näitä seuratessaan ja mukana eläen.

Lapseni ovat oppineet puhumaan hiukan alle 1½-vuotiaina, joten uhmaiästäkin on meillä selvitty helposti puhumalla. Kyllä lapsi osaa kuunnella selkeitä perusteluja, miksi jotain asiaa ei saa tehdä. Ainakin, jos on vähänkin fiksu. ;P
Tottakai joskus kieltoja joutuu kertaamaan, koska lapsen muisti on lyhyt.

Minulla on isänä periaate, että fyysistä kuritusta ei tarvita. Takana on se, että en yksinkertaisesti halua tuottaa kipua rakkaalle ihmiselle ja muutenkaan en halua lapsen oppivan, että toisen satuttaminen on normaali tapa ratkaista asioita. Poika 3-vuotias ja toistaiseksi olen pärjännyt muilla konsteilla. Aika hyvin tuo puhetta uskoo, joskus joutuu sanomaan vähän kipakammin. Pienempänä jos oli aivan mahdoton niin yksinkertaisesti vein muutamaksi minuutiksi häkkisänkyyn rauhoittumaan, riehuminen loppui kun harmitti olla siellä vankina :)
Kaikkiin itkupotkuraivareihin ei kannata puuttua, antaa huutaa ja potkia lattialla pahimmat pois, kyllä se pian huomaa ettei mielenosoitus tehoa. Vanha kunnon uhkailu ja kiristys sekä harhautus toimivat myös, mutta taitaa olla melko hyväluontoinen tapaus kun harvemmin joutuu mistään vääntämään.