Asumistuesta opiskelijana kesäisin

Kesä työttömänä, joten päätin hakea asumistukea kuten edellisenä vuonnakin jolloin se minulle myönnettiinkin. Nyt tuli päätös, jonka mukaan en ole oikeutettu asumistukeen kesällä, koska opiskelen samaa tutkintoa kuin viime vuonna. Kelan mukaan kuulun siis myös kesällä opintotuen asumislisän piiriin. Mutta tätähän ei makseta minulle kuin ei myöskään opintotukea sillä en kesällä saa opintopisteitä mistään. Enkö ole siis oikeutettu mihinkään tukeen?
3199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin, et voi olla yhtä aikaa oikeutettu asumislisään ja -tukeen. Koska olet opiskelijastatuksella kesän, on asumislisä tukesi, vaikka sitä voi saada vain, mikäli opiskelee kesän.

Voi olla, että olet oikeutettu toimeentulotukeen. Kesällä on myös mahdollista nostaa opintolainaa, jos ei ole sitä menneen lukuvuoden aikana vielä nostanut loppuun.

Äänestä

En ole oikeutettu toimeentulotukeen, eikä ole edes ammattiatutkintoa. Opintolainaan ei ole tarvetta ainakaan tällä hetkellä. Ärsyttävää kun opiskelijana saan vähemmän tuloja/tukia kuin tekemättä mitään. Hienosti valtio tukee opiskelua taas...

Äänestä
  • "eikä ole edes ammattiatutkintoa."

    Öö... mitä tekemistä tällä on minkään kanssa?

    Ja vaikka et opintolainaa tarvitse, niin siihen tukeen olet oikeutettu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ymmällään kirjoitti:

Kesä työttömänä, joten päätin hakea asumistukea kuten edellisenä vuonnakin jolloin se minulle myönnettiinkin. Nyt tuli päätös, jonka mukaan en ole oikeutettu asumistukeen kesällä, koska opiskelen samaa tutkintoa kuin viime vuonna. Kelan mukaan kuulun siis myös kesällä opintotuen asumislisän piiriin. Mutta tätähän ei makseta minulle kuin ei myöskään opintotukea sillä en kesällä saa opintopisteitä mistään. Enkö ole siis oikeutettu mihinkään tukeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu