Tässä vähän mietiskelen vatsan kasvaessa... En ole koskaan ajatellut lapsia hankkivani, mutta nyt kuitenkin olen raskaana. Saan lapsen kypsällä iällä aviomieheni kanssa, jolla on entuudestaan jo 6v lapsi. Miehen lapsi on meillä joka toinen viikko.
En ole oikein ikinä lasten kanssa jaksanut touhuta, vaikka ei minulla lapsia kohtaan mitään suurta inhoa ole. Miehen lapsen kanssa tulen toimeen, mutta ollaan tosi etäisiä. Mies touhuaa lapsensa kanssa omiaan joka toinen viikko, ja minä oon saanut aikaa keskittyä itseeni, harrastuksiini, omaan tilaan. Nautin siitä, kuten varmasti jokainen terve aikuinen.
Myönnän että miehen arvojärjestyksen kanssa olen ollut joskus pahana, tai en niin tyytyväinen. Mies kun on sitä mieltä, että minä olen sijalla kaksi, lapsen jälkeen. No, ei siitä enää nykyään puhuta, mutta ehkä se osaltaan vaikutti siihen, miksi kuitenkin miehen kanssa lapsen halusin. Miehen exä oli ihan idiootti puoliso, mutta mua on kismittänyt kun mies on ehtinyt sellaisen ihmisen kanssa jo kokemaan avioliiton, lapsen tulon yms. Mulle tää liitto on ensimmäinen, ja lapsikin tulee vasta nyt.
Siis tiedän että mies rakastaa mua. Ja on tästä vauvasta tohkeissaan. Tiedän ettei hän ole koskaan ollut niin onnellinen kuin mun kanssa. Joskus heikoilla hetkillä epäilen, mutta oon ihminen... Mies kyllä tsemppaa. Ihana mies. Mietin niinkin, että toisaalta jos vaikka olis joskus ollutkin onnellisempi, niin olisko väliä? Ei hän sitä idiootti exäänsä takaisin ikinä huolisi. Sitä en epäile koskaan.:)
Pointti kaiken pohdinnan takana... Lapsen tulo vaikeuttaa mun suhtautumista miehen lapseen etisestään. En kaipaa muistutuksia vuosien takaa. Jännittää miten mies jakaa huomionsa lasten ja mun kanssa. Haluaisin olla rauhassa tuore äiti. Ja pelottaa että mies mielessään vertailee mua ja exäänsä äitiydessä... Äitinä kun se muuten idiootti exä on kuulemani mukaan "mahtava" (kateellista murinaa... Jopa miehen ystävä sanoi mulle niin, vaikka se ystävä ei siitä naisesta oikein tykkää.) Mulla on paineita! En mä ole mikään pullantuoksuinen äippä! Koko touhu tuntuu välillä siltä, ettei edes kiinnosta. Vaikka tietysti rakastan jo nyt tätä vatsassa asuvaa ihmistä. Mitä jos mies, vaikka minua puolisona ihaileekin, pitää minua huonompana äitinä, kuin mitä vanhemmalla lapsellaan on?
Vertaileeko miehet äitejä, jos siis lapsilla on eri äidit? Ja onko se vanhempi lapsi miehelle yhtä tärkeä kuin meidän yhteinen lapsi? Jos on, niin miksi? Ymmärrän siis sen että lapsi on puoliksi hänen ja aina hänelle tärkeä, mutta meidän lapsi on paitsi puoliksi hänen, myös puoliksi minun, eli hänen rakkaansa lapsi?
En ole miehen exän kanssa missään tekemisissä, joten jos täällä nyt joku alkaa haukkumaan minua hankalaksi uusikoksi, niin sitä en ole. En koskaa häiritse miehen exän elämää. Eipä hänkään juurikaan meidän elämää, paitsi joskus harvoin. Enkä ole miehen lapselle koskaan inhottava, enkä koskaan aio ollakaan. Ostelen hänelle vaatteita ja puhun ystävällisesti. En vaan oikein olla yhdessä.
En ole oikein ikinä lasten kanssa jaksanut touhuta, vaikka ei minulla lapsia kohtaan mitään suurta inhoa ole. Miehen lapsen kanssa tulen toimeen, mutta ollaan tosi etäisiä. Mies touhuaa lapsensa kanssa omiaan joka toinen viikko, ja minä oon saanut aikaa keskittyä itseeni, harrastuksiini, omaan tilaan. Nautin siitä, kuten varmasti jokainen terve aikuinen.
Myönnän että miehen arvojärjestyksen kanssa olen ollut joskus pahana, tai en niin tyytyväinen. Mies kun on sitä mieltä, että minä olen sijalla kaksi, lapsen jälkeen. No, ei siitä enää nykyään puhuta, mutta ehkä se osaltaan vaikutti siihen, miksi kuitenkin miehen kanssa lapsen halusin. Miehen exä oli ihan idiootti puoliso, mutta mua on kismittänyt kun mies on ehtinyt sellaisen ihmisen kanssa jo kokemaan avioliiton, lapsen tulon yms. Mulle tää liitto on ensimmäinen, ja lapsikin tulee vasta nyt.
Siis tiedän että mies rakastaa mua. Ja on tästä vauvasta tohkeissaan. Tiedän ettei hän ole koskaan ollut niin onnellinen kuin mun kanssa. Joskus heikoilla hetkillä epäilen, mutta oon ihminen... Mies kyllä tsemppaa. Ihana mies. Mietin niinkin, että toisaalta jos vaikka olis joskus ollutkin onnellisempi, niin olisko väliä? Ei hän sitä idiootti exäänsä takaisin ikinä huolisi. Sitä en epäile koskaan.:)
Pointti kaiken pohdinnan takana... Lapsen tulo vaikeuttaa mun suhtautumista miehen lapseen etisestään. En kaipaa muistutuksia vuosien takaa. Jännittää miten mies jakaa huomionsa lasten ja mun kanssa. Haluaisin olla rauhassa tuore äiti. Ja pelottaa että mies mielessään vertailee mua ja exäänsä äitiydessä... Äitinä kun se muuten idiootti exä on kuulemani mukaan "mahtava" (kateellista murinaa... Jopa miehen ystävä sanoi mulle niin, vaikka se ystävä ei siitä naisesta oikein tykkää.) Mulla on paineita! En mä ole mikään pullantuoksuinen äippä! Koko touhu tuntuu välillä siltä, ettei edes kiinnosta. Vaikka tietysti rakastan jo nyt tätä vatsassa asuvaa ihmistä. Mitä jos mies, vaikka minua puolisona ihaileekin, pitää minua huonompana äitinä, kuin mitä vanhemmalla lapsellaan on?
Vertaileeko miehet äitejä, jos siis lapsilla on eri äidit? Ja onko se vanhempi lapsi miehelle yhtä tärkeä kuin meidän yhteinen lapsi? Jos on, niin miksi? Ymmärrän siis sen että lapsi on puoliksi hänen ja aina hänelle tärkeä, mutta meidän lapsi on paitsi puoliksi hänen, myös puoliksi minun, eli hänen rakkaansa lapsi?
En ole miehen exän kanssa missään tekemisissä, joten jos täällä nyt joku alkaa haukkumaan minua hankalaksi uusikoksi, niin sitä en ole. En koskaa häiritse miehen exän elämää. Eipä hänkään juurikaan meidän elämää, paitsi joskus harvoin. Enkä ole miehen lapselle koskaan inhottava, enkä koskaan aio ollakaan. Ostelen hänelle vaatteita ja puhun ystävällisesti. En vaan oikein olla yhdessä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tää teksti kuulostaa oudolta.
No anteeksi jos niin on. Koko äidiksi tulo on vaan päässyt yllättämään, ja on hieman sekavia ajatuksia. Myönnän. Olen epävarma. Mutta eikö se ole normaalia toisinaan?
Ei auta yhtään, jos ainoa kommentti on, että kuulostan oudolta. Ihan tavallinen tallaaja kuitenkin olen. Jos on esittää tarkentavia kysymyksiä, vastaan mielelläni. Ehkä kirjoittaminen ei sitten ollut mun juttu.
No se ällöttävä miehen kuusivuotias on lapsesi rakas sisarus. Ällöämällä häntä vedät vain mattoa oman lapsesi elämänpilarien alta. Lapsesi joutuu alun perin ristiriidan keskelle, jos rakas äiti ja rakas sisarus eivät mahdu samaan hänen maailmaansa.
Ei miehen 6v ole mun mielestä ällöttävä. Enhän ole niin sanonut. Ihan tavallinen lapsi. Itseasiassa jopa tosi hyvin käyttäytyvä, ei tartte kyläpaikoissa hävetä. Eikä pahemmin mua häiritse. Mutta en rakasta, enkä vietä aikaa hänen kanssaan. Lapset ei ole olleet ikinä mulle luontainen juttu. Tämä oma on tietysti vähän eri asia. Käsitykseni mukaan on paljon äitejä, jotka ei niin lapsista innostu mutta rakastavat omiaan.
Ja siis olen joka toinen viikko asunut samassa kodissa miehen lapsen kanssa jo 4 vuotta. Olen suhteellisen itsevarma nainen, mutta nyt mennään sellaselle alueelle, joka on vierasta mulle, ja siksi tuo miehen menneisyys ex vaimoineen ja lapsineen ei tunnu hyvältä. Siis vaikka lapsi EI ole ällöttävä.
Minkä ikäinen olet?
37
Hoi sinä. Ei miehiä juurikaan kiinnosta sinun äitiytesi kunhan ovat tyytyvaisiä puolisoiluusi. Eli pidä vaan peti lämpimänä ja ittes nättinä ja kiinnostavana (siis miehesi mielestä) niin mies on tyytyväinen. Itse en lähtisi tuommoisiin kuvioihin lain, mutta sulla taitaa olla myöhäistä kun pulla on jo paistumassa.
Ja ei kai se ole muutenkaan miehen määriteltävissä tuo äitiyden laatu. Heillä kun on omansa eli sinä et ole miehesi äiti. Kysy sitten joskus lapseltas, et kuis pätevä olit.
Pienehkö epäilys kyllä herää isyyden laadusta kun esikoisen kasvatus on vähän niin kuin jäänyt kesken, tai ainakin kummasti järjestetty... Meinaako he kasvattaa lammaspaimenta tms. irtolaissakkia, kun noin on pikkunen vailla pysyvyyttä..?
Meni vähän ohi tuo viimeinen kappale? Siis pikkuisella tarkoitat miehen lasta? Kyllä napero on hyvin säännöllisesti vuoroviikoin vanhemmillaan, siis ihan pysyvästi. Joskus pienempänä oli vähän vähemmän isällään ja enempi äidillään ja kodin vaihto oli tiuhempaan tahtiin, mutta tämä systeemi nyt on ollut jo pidemmän aikaa nyt kun lapsi ei ole mikään taapero.
Mieheni isyyteen luotan kovasti. Mies on aina halunnut olla lapsensa kanssa paljon. Se hyvä puoli siittä onkin, että miehellä on jo lapsi, kun olen nähnyt millanen isä on. Enpä ole asiaa aiemmin ajatellutkaan, että hyvä näin. Isänä on aktiivinen, jämerä, hellä ja huomiota antava. Tuntuu tuo miehen lapsi kyllä voivan tosi hyvin. Ja niin kuin aiemmin sanoin, on hyvin käyttäytyvä lapsi. Sellainen fiksu ja lempeä. Minä vaan koen hänet vieraaksi näin vuosienkin jälkeen. Niin kuin naapurin lapseksi. Enkä asiaa halua oikeestaan muuttaakaan, kun ei mulla ole kiinnostusta yleensä lapsiin.
Tuntuu, että teet lapsen aivan vääristä lähtökohdista käsin. Teetkö lapsen miellyttääksesi miestäsi ja hakeaksesi jotenkin tasa-arvoisempaa asemaa miehesi silmissä? Kun sinulla ja miehelläsi on yhteinen lapsi, niin et enää koe itseäsi niin ulkopuoliseksi tässä kuviossa.
Miehesi lapsi on kuusi vuosias ja sinä olet varmaan ollut kuviossa jo useamman vuoden. Sinulla on ollut mahdollisuus rakentaa välejä tähän lapseen, mutta et ole tehnyt niin, koska tämä lapsi ei sinua kiinnosta ja sinua ei huvita ylipäätään viettää aikaa lasten kanssa. Olet menettänyt arvokkaita vuosia, jolloin olisit voinut rakentaa läheisen suhteen miehesi poikaan.. kerrot lapsen olevan helppo ja hänessä ei ole sinällänsä mitään vikaa. Sinun suhtautuminen kyllä kertoo, ettet ole pätkääkään lapsirakas ihminen, joten ei kannattaisi tehdä sitä omaakaan.Lapsi tulee muuttumaan elämääsi tavalla, jota et tässä vaiheessa tajua.
Olen nähnyt muutaman äidiksi sopimattoman naisene ryhtyvän äidiksi ja isot ongelmat edessä joka vaiheessa.. raskaus, synnytys, yö heräämiset, sitovuus, oman ajan menetys ja jne. Sinä olet tilannut itsellesi ison kasvun tämän lapsen kautta. Tämä pieni olento tulee kitkemään sinusta kaiken itsekkyyden. Sinä olet tämän pienen olennon palvelija 24/7! On ihan puppua, että lapsi ei muuta elämää ja kaikki säilyy ennallaan. Toki lapsi antaakin paljon ja voihan se olla, että tämä lapsi saa sinut kokemaan sellaista rakkautta, jota et ole tiennyt olevankaan.
Olet miehen kanssa, jolla on menneisyytensä. Yritä hyväksyä se! Onko kaiken takana joku huonommuuden tunne, koska vertailet itseäsi miehesi exään? Ota miehesi lapsi omaa elämään. MIksi et voisi rakastaa myös tätä lasta? Ei kaksi lasta samassa perheessä ole liikaa.
Otan osaa, avaaja. Otan osaa. Miehelle vanhin lapsi, esikoinen on tärkeä, ei edes yhtä tärkeä, vaan luultavammin tärkeämpi. Esikoinen teki miehestäsi isän. Lapsi on miehelle lapsi, ei hän ajattele kuka lapsen äiti on. Onko se ensimmäinen rakastettu, vaiko toinen rakastettu.
"Ja onko se vanhempi lapsi miehelle yhtä tärkeä kuin meidän yhteinen lapsi?"