Joulukuun alussa on synttärit ja ajattelin pyytää äiteeltä lahjaksi jonkin pelin Pleikka kakkoselle. Mikä peli kannattaisi ostaa silloin? Ajattelin lähinnä jotain Tasoloikka/Toiminta/Räiskintäpeliä. Ehdotuksia kiitos.
Peli PS2lle?
Näätä
1129
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ovat Ratchet&Clank 3 ja eritoten Jak3, jotka juuri loppuvuonna "joulumarkkinoille" julkaistaan. Jak3 nyt ainakin tulee varmaan olemaan melkoinen hitti ja sitä tuskin pelaa ihan hetkessä läpi, johan kakkonenkin oli niin pitkä ja vaikea että oli piristävä poikkeus nykyään tyypillisten helppojen ja äkkiä läpipelattujen (tai tylsien) joukkoon.
Kolmonenhan on kuulemma hieman helpompi kuin kakkonen, siinähän moni vähän harmitteli liiallista vaikeutta joissain osin mutta uuteen osaan on sitten vastavuoroisesti tehty runsaasti lisää pelattavaa ja aluetta. Vähänhän voisi sanoa noista että nuo ovat "nuoremman väen gta-pelejä" aikalailla samantapaisia.
Tai tietenkin jos äiteesi sinulle suostuu ostamaan uuden Gta:n eli St. Andeaksen niin siinä nyt varmasti täyttyy nuo toiveesi. Sitäpä tässä itsekin odottelee jo aika kiinnostuneena vaikka jo ikääkin vähän enemmän...