Riesaa hiiristä

Omakoti asukki

Talomme ullakolla on yläpohjan eristeenä vuorivillaa, jonka päällä ei ole mitään laudoitettua lattiaa. Hiiret omivat ullakon aina syksyn tullen ja siitähän se jahti sitten käynnistyy. Aluksi loukuilla, joissa oli syötit, mutta niiden kanssa häärääminen ei tuntunut oikein mukavalta, joten siirryimme käyttämään hiiribaaria. Hiiribaari toimii kyllä hyvin ja rapinat ullakolta vähenevät, mutta hiiret tekevät jotain omituista. Ne pirulaiset sullovat hiiribaarin täyteen vuorivillasta repimiään tuppoja. Muutamana vuotena kun olen käynyt ullakolla katsomassa baarin tilannetta, se on ollut täynnä vuorivillaa ja kun olen ne poistanut, niin myrkkypussissa on vielä reilusti myrkkyhiutaleita jäljellä. Miksi hiiret käyttäytyvät näin? Liekö jokin pesänrakennusvietti herkkupalojen viereen, mene ja tiedä. Olisiko kenelläkään muulla vastaavasta ilmiöstä kokemuksia? Täytynee tänä syksynä kipata myrkkyhiutaleet hiiribaarista vaikka vanhalle lautaselle, jos ne sitten siitä maistuisivat niille vielä paremmin.

79

12004

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hanki kissa

      Hiiret kaikkosivat talosta ja vajoista, ja jopa naapurista, kun meille hankittiin kissa.
      Ei ole rapinaa nurkissa eikä papanoita ullakolla.

      • yksinkertaista..

        Meillä taas linnut katosivat, kun naapuriin hankittiin kissa, eipä enään ole itsekkäällä naapurillakaan kissaa, se lykkää horsmaa metsässä.

        Ei ole ketjun aloittaneen konstit yhtään parempia, hiiriä tulee aina ulkona riittämään ja myrkkyjen kanssa pelehtiessä asunnon rakenteet täynnä mätäneviä haisevia raatoja. Hiirissä on kirppuja, sellaisia pieniä mustia ikäviä ötököitä, kun hiiri kylmenee, ne lähtevät liikkeelle etsimään uutta isäntää, tulevat pienestä rakosesta asuntoon ja sänkyysi.

        Kumma juttu, kun ei oma järki kerro teille mitään. Ainut ja toimiva lääke on, korjaa rakennusvirheet, tee asunnostasi sellainen, että sinne ei hiiret tule sisälle, eikä vintille.

      • kokemusta on
        yksinkertaista.. kirjoitti:

        Ei kadonneet linnut mihinkään. Tontilla on toistakymmentä linnunpönttö ja kaikissa kesällä asukkaat.
        Meillä vaan kun kissa ei kuljeksi valvomatta pitkin kyliä. Talvella se on täysin sisäkissana ja siitä huolimatta nykyään ei talvisinkaan jyrsijöitä rapise nurkissa.

        Kumma juttu, kun järki ei kerro nimimerkille 'yksinkertaista', että etenkään vanhan, ison talon ns. rakennusvirheitä -eli kaikkia sentin läpimittaisia koloja- on aivan mahdontonta korjata, eikä ole tarpeenkaan.

        Ja niinkuin kis kis sanoi, hiiret ja myyrät pystyvät kiipämään oikein näppärästi talon ulkoseinää pitkin talon ullakolle ja jostain se pieni kolo hiirelle, etenkin vanhasta talosta löytyy.

        Useinkaan kaupungissa ja taajamissa asuville eivät tajua siihen kuinka paljon jyrsjöitä maalla, peltojen ympäröivillä alueilla riittää. Useinkaan maalaistaloissa ei niiden torjumiseen pelkkä myrkyillä tai loukuilla leikkiminen riitä.
        Parhaita vaihtoehtoja ovat ns. rottakoirat ja sekä kissat. Tutkimusten mukaan pelkkä kissanpissan haju saa mm. rotat (terveen rotan) väistämään paikkaa, jossa ne kissan haistavat. Hyvä konsti onkin viedä kissan hiekkalaatikosta hiekkaa silloin tällöin vaikkapa kompostiin.

      • höpöjuttuja

        " myrkkyjen kanssa pelehtiessä asunnon rakenteet täynnä mätäneviä haisevia raatoja. Hiirissä on kirppuja, sellaisia pieniä mustia ikäviä ötököitä, kun hiiri kylmenee, ne lähtevät liikkeelle etsimään uutta isäntää, tulevat pienestä rakosesta asuntoon ja sänkyysi."

        Höpö höpö. Hiiressä on niin vähän nestettä että se yksi raato on sama kuin sylkäisi rakenteeseen, jos sitäkään, ei todellakaan ole mitään varaa rakenteille, ellein niitä kuole samaan kasaan satamäärin.

        Tuskinmpa ne kirput kovin pitkä vaelluksia tekee, kuulin tällaisesta "ongelmasta" ensimmäisen kerran eläessäni. Mikä kirppulajike käyttää isäntäeläimenä hiirtä sekä ihmistä?

      • niinpä niin
        kokemusta on kirjoitti:

        Onko talossasi myös sellaisia reikiä että kissakin mahtuu kulkemaan ullakolle? Muuten siitä tuskin on palojon iloa.

        Ihminenkin taitaa väistää kissankusen hajua...

      • Kivutonkuolema
        höpöjuttuja kirjoitti:

        " myrkkyjen kanssa pelehtiessä asunnon rakenteet täynnä mätäneviä haisevia raatoja. Hiirissä on kirppuja, sellaisia pieniä mustia ikäviä ötököitä, kun hiiri kylmenee, ne lähtevät liikkeelle etsimään uutta isäntää, tulevat pienestä rakosesta asuntoon ja sänkyysi."

        Höpö höpö. Hiiressä on niin vähän nestettä että se yksi raato on sama kuin sylkäisi rakenteeseen, jos sitäkään, ei todellakaan ole mitään varaa rakenteille, ellein niitä kuole samaan kasaan satamäärin.

        Tuskinmpa ne kirput kovin pitkä vaelluksia tekee, kuulin tällaisesta "ongelmasta" ensimmäisen kerran eläessäni. Mikä kirppulajike käyttää isäntäeläimenä hiirtä sekä ihmistä?

        Rakenteille ei ehkä mätänevät hiiret suureksi haitaksi, mutta ei kuolleet hiiret siellätäällä ajatuksena mukava ole. Myrkky=kidutuskuolema hiirelle. Mikä siinä loukkujen virityksessä niin vaikeaa on. Nykyaikaiset loukut 0,99€/2kpl Biltemasta, tuskin hinnastakaan kiinni.

      • Anonyymi

        Tiedän tapauksen, jossa hiiret ovat pilanneet uudehkon omakotitalon eristeitä ja rakenteita virtsallaan ja ulosteillaan niin, että on jouduttu vaihtamaan uuden materiaalit taloon VAIKKA talossa on koko ajan ollut kissa.

      • Anonyymi
        yksinkertaista.. kirjoitti:

        Meillä taas linnut katosivat, kun naapuriin hankittiin kissa, eipä enään ole itsekkäällä naapurillakaan kissaa, se lykkää horsmaa metsässä.

        Ei ole ketjun aloittaneen konstit yhtään parempia, hiiriä tulee aina ulkona riittämään ja myrkkyjen kanssa pelehtiessä asunnon rakenteet täynnä mätäneviä haisevia raatoja. Hiirissä on kirppuja, sellaisia pieniä mustia ikäviä ötököitä, kun hiiri kylmenee, ne lähtevät liikkeelle etsimään uutta isäntää, tulevat pienestä rakosesta asuntoon ja sänkyysi.

        Kumma juttu, kun ei oma järki kerro teille mitään. Ainut ja toimiva lääke on, korjaa rakennusvirheet, tee asunnostasi sellainen, että sinne ei hiiret tule sisälle, eikä vintille.

        Kissa on paras en vaihda pelkkä kissan haju häätää hiiret. Lintuja kyllä on meidän puissa riittänyt vaikka kissa onkin talossa. Tää on ikiaikainen konsti maalla on aina ollut kissoja. Tappavat hiiret ja rotat navetoista ja ulkorakennuksista parempi kuin myrkyt

      • Anonyymi
        yksinkertaista.. kirjoitti:

        Meillä taas linnut katosivat, kun naapuriin hankittiin kissa, eipä enään ole itsekkäällä naapurillakaan kissaa, se lykkää horsmaa metsässä.

        Ei ole ketjun aloittaneen konstit yhtään parempia, hiiriä tulee aina ulkona riittämään ja myrkkyjen kanssa pelehtiessä asunnon rakenteet täynnä mätäneviä haisevia raatoja. Hiirissä on kirppuja, sellaisia pieniä mustia ikäviä ötököitä, kun hiiri kylmenee, ne lähtevät liikkeelle etsimään uutta isäntää, tulevat pienestä rakosesta asuntoon ja sänkyysi.

        Kumma juttu, kun ei oma järki kerro teille mitään. Ainut ja toimiva lääke on, korjaa rakennusvirheet, tee asunnostasi sellainen, että sinne ei hiiret tule sisälle, eikä vintille.

        Kerrostaloissa lemmikki koirat tuo punkit täit ulkoa sisälle kissat maalta kun ne on mökillä ollut.Niistä saa tauteja rokotukset kuntoon äkkiä.Tuskin muumaalaisilla on rokotuksia kuulkaa varokaa vähän.Kyllä jos kissa syö hiiriä siinä on toksiineja sitä ei saa kuulkaa antaa raapia kynsiä purra yhtään ei veri kontaktia.Keitetty ja paistettu ruoka on ainoa turvallinen.Kissat myös kusee nurkat merkkaa.Hiuret tekee pipanoiden lisäksi uusia hiiriä ja KUSTA NE KUSEE KOKO ALUEEN MISSÄ KULKEE VILLOISSA SEINIEN VÄLISSÄ.Villat pitää vaihtaa ja suojata.Hiiren koukkuja saa ostaa vaikka k marketista.Myös myyrä kuumeen takia myyriä voi pyydystää myrkyttää niin että kerää ne heti nuotioon polttaa.

      • Anonyymi
        niinpä niin kirjoitti:

        Onko talossasi myös sellaisia reikiä että kissakin mahtuu kulkemaan ullakolle? Muuten siitä tuskin on palojon iloa.

        Ihminenkin taitaa väistää kissankusen hajua...

        Punkkeja on muuten eri kokoisia ihan pieniä keskikokoa ja isoja.Kuten hämähäkkejä on.Rapuja.Skorpioneja pienen pieniä ja isoja.Ne on armottomia muita kohtaan myös niitä kohtaan voi olla samoin.

      • Anonyymi
        niinpä niin kirjoitti:

        Onko talossasi myös sellaisia reikiä että kissakin mahtuu kulkemaan ullakolle? Muuten siitä tuskin on palojon iloa.

        Ihminenkin taitaa väistää kissankusen hajua...

        Lintu kuitenkin syö lihaa kuten matoja ja hyönteisiä kinkkua jos annat....

    • Kis Kis

      "yksinkertaista" nimimerkille: oletkohan itsekin hieman yksinkertainen kun tuollaisia ehdottelet. Kerropa nyt tässä kaikille, miten teet talostasi täysin hiiriä torjuvan. Olen itse nähnyt aikoinani kerrostalossa asuvana hiiren kiipeävän jopa muurattua tiiliseinää ylös parvekkeelle. Hiiri ei tarvitse kuin sentin, parin levyisen kolon, josta se pujahtaa sisään.

      • ota järki käteen

        Jos sinulla on talo täynnä reikiä, se ei tarkoita sitä, että kaikilla olisi sama tilanne ja ne joilla on asunto kunnossa, olisivat yksinkertaisia ja sinä fiksu hiirenpaskaisessa mökissäsi. Tuo on jokaisen tiedossa, että hiiri kiipeää seinää pitkin, räystäs tekee stopin.

        Talo tehdään rakennusvaiheessa sellaiseksi, tai remontoidaan, että tuholaiset eivät sisään tule, jos tulevat, on kyse samanluokan mokasta, kuin jos vaikkapa eristeet olisivat jääneet jostakin seinästä pois. Eli sellainen virhe korjataan, eikä suinkaan myrkkyttämällä taloa, tai hankkimalla toinen riesa: kissa kuljeksimaan irrallaan. Ei siitä mitään tule, jos jokainen hankkii talonsa ympärille kissoja vapaana kuljeksimaan, ei sellainen ole mikään ratkaisu ongelmaan yleisesti. Kissa on pahin peto luonnovaraisten eläinten, erityisesti lintujen ja jänisten ym. poikasten kannalta.

        A. Räystään ja seinän väliin ei saa jäädä puoltasenttiä isompaa rakoa.

        B. Kaikki tuuletusvälit ja raot seinissä varustettava verkoilla.

        C. Estettävä jyrsijöiden pääsy sadevesitorvia pitkin räystäiden yläpuolelle. Hiiret eivät pysty etenemään räystään alla selkä maatakohden, mutta oikaisevat mieluusti hyppäämällä vesitorven päälle. Voivat kiivetä myös putken sisällä.

        D. Taloa tutkitaan ja kierretään, kunnes kaikki erikoisetkin sisääntulomahdollisuudet on korjattu. Riistakamera voi olla apuna.

        On kumma juttu, kun ehdotetaan rakenteiden korjaamista, ollaan kuin pienet lapset, joiden mieli on pahoitettu.

        ps. Nykyään vaaditaan ties mitä lupia ja on määräyksiä liikaakin, silti ei kokemattomia rakentajia neuvota välttämään ongelmia rakenteissa jyrsijöiden suhteen. Rakennus ohjeissa ja tavoissa on jopa sellaisia, jotka takaavat IKUISEN hiiriongelman, jos niitä ei jälkikäteen työläästi ja kalliisti korjaa.

      • jiihaa*
        ota järki käteen kirjoitti:

        "On kumma juttu, kun ehdotetaan rakenteiden korjaamista, ollaan kuin pienet lapset, joiden mieli on pahoitettu."
        No, juuri niinhän itse näytät käyttäytyvän muita haukkumalla ja nimittämällä, etenkin kun ehdottelusi on alyttömäksi osoitettu.

        Ja olisipa hauska nähdä edellisen kirjoittajan löytävän, saatikka tukkivan kaikki, yli puolen sentin reiät eli ns. "rakennevirheet" yli 100 vuotta vanhan, 300 neliöisen hirsitalon alapohjasta, seinistä ja yläpohjasta :D

        Ja on varmasti parempi, ettei niiden jyrsijöiden ei edes anneta jyrsiä reikiä rakenteisiin (kissa estää), kuin että joku höyrypää kulkee kaiken aikaa tukkimassa niiden tekemiä reikiä.

      • verkotus...

        Niin tiivistä rakennetta et saa aikaan että hiiret eivät ullakolle löytäisi. Jos asiaan panostaa rakennusvaiheessa, niin aika hyvään lopputulokseen pääsee, mutta voi joutua huomioimaan asian myös rakenteissa siltä kantilta että riittävä tuuletus säilyy kun kaikki tuuletuspaikat on tukittu tiheäsilmäisellä metalliverkolla.

        Jälkikäteen asiaan turha edes haaveilla, sellaista verkostusta ei saa aikaan, että hiiret eivät reittejä löytäsi.

        Kyllä ne hiiret on vaan parasta hävittä. Myrkky sekä pihalle että ullakolle.

      • ei kissa mitään estä
        jiihaa* kirjoitti:

        Kulkeeko kissasi talon rakenteissa "kissa estää"?

        Tuollainen rötiskö kannattaa polttaa :D

      • pölvästille
        ei kissa mitään estä kirjoitti:

        Kulkeeko kissasi talon rakenteissa "kissa estää"?

        Tuollainen rötiskö kannattaa polttaa :D

        Idiootti! Kissahan usein pelkällä olemassaolollaan karkottaa jyrsijöitä. Oletko sattunut kuulemaan, että kissat jopa pyydystävät hiiriä ja myyriä. :D
        Ja tutkimusten mukaan (terveet) rotat jopa pelkäävät kissan hajua.

        Hirsirakennuksista tunnut ymmärtävän vielä vähemmän. Vanhemmissa hirsirakennuksissa on yleensä rossipohja ja avoin vinttitila, molemmissa kissa pääsee oikein mainiosti liikkumaan.

        Käykö kateeksi. Historiallisia, taidolla entisöityjä, suuria hirsirunkoisia kartanoita kaikki kun eivät pysty hankkimaan. Se vaatii nääs rahaa!

      • hiiriguru
        ota järki käteen kirjoitti:

        Jos sinulla on talo täynnä reikiä, se ei tarkoita sitä, että kaikilla olisi sama tilanne ja ne joilla on asunto kunnossa, olisivat yksinkertaisia ja sinä fiksu hiirenpaskaisessa mökissäsi. Tuo on jokaisen tiedossa, että hiiri kiipeää seinää pitkin, räystäs tekee stopin.

        Talo tehdään rakennusvaiheessa sellaiseksi, tai remontoidaan, että tuholaiset eivät sisään tule, jos tulevat, on kyse samanluokan mokasta, kuin jos vaikkapa eristeet olisivat jääneet jostakin seinästä pois. Eli sellainen virhe korjataan, eikä suinkaan myrkkyttämällä taloa, tai hankkimalla toinen riesa: kissa kuljeksimaan irrallaan. Ei siitä mitään tule, jos jokainen hankkii talonsa ympärille kissoja vapaana kuljeksimaan, ei sellainen ole mikään ratkaisu ongelmaan yleisesti. Kissa on pahin peto luonnovaraisten eläinten, erityisesti lintujen ja jänisten ym. poikasten kannalta.

        A. Räystään ja seinän väliin ei saa jäädä puoltasenttiä isompaa rakoa.

        B. Kaikki tuuletusvälit ja raot seinissä varustettava verkoilla.

        C. Estettävä jyrsijöiden pääsy sadevesitorvia pitkin räystäiden yläpuolelle. Hiiret eivät pysty etenemään räystään alla selkä maatakohden, mutta oikaisevat mieluusti hyppäämällä vesitorven päälle. Voivat kiivetä myös putken sisällä.

        D. Taloa tutkitaan ja kierretään, kunnes kaikki erikoisetkin sisääntulomahdollisuudet on korjattu. Riistakamera voi olla apuna.

        On kumma juttu, kun ehdotetaan rakenteiden korjaamista, ollaan kuin pienet lapset, joiden mieli on pahoitettu.

        ps. Nykyään vaaditaan ties mitä lupia ja on määräyksiä liikaakin, silti ei kokemattomia rakentajia neuvota välttämään ongelmia rakenteissa jyrsijöiden suhteen. Rakennus ohjeissa ja tavoissa on jopa sellaisia, jotka takaavat IKUISEN hiiriongelman, jos niitä ei jälkikäteen työläästi ja kalliisti korjaa.

        Vaikka nuo kaikki erikoisimmatkin sisääntuloreitit verkotetaan tms. Niin se hiiri vain ei ajattele kovin erikoisesti, se menee siitä mistä helpoin, ei se jaksa kauaa reittiä etsiä jos nyt ei ole suoranainen reikä seinässä. Ne hiiriverkot lautaverhouksen tuuletusraossa estää kyllä sitä kautta menemisen. Mutta kun se hiiri ei yritä samasta paikasta monta kertaa. Olen itse nähnyt miten hiiri ottaa vauhtia, ja hyppää maasta suoraan ulkoverhouslautaan, sokkelin yläpuolelle siis. Helposti sen 70-80 cm hyppää että heilahtaa. Sitä lautaseinää pitkin se kiipii ylöspäin, useimmiten ne hyppää siihen nurkkalaudan viereen, siitä on hyvä reilun kahden sentin sivutuki kiivetä ylös asti, ja räystäslautojen raosta sitten sisään. Hieman enemmän se joutuu näkemään vaivaa, mutta pääsee kyllä taloon kuin taloon, jos haluaa. Eikä se auta vaikka sisin räystäslauta on kiinni seinässä, hiiri menee seuraavasta laudan raosta johon se pystyy kurottamaan, käyttäen häntää tukena. Hiiri on mestarikiipeilijä. Toisinaan se voi mennä vaakaverhoilun pontinraosta suoraan nurkkalaudan alle, josta reitti ylöspäin. Mikäli sitten on pystyverhoilu, jää räystäslaudan ja verhouslaudan ponttirako hiiren mentäväksi aukoksi, vaikka räystäslauta olisi kiinni. En ole kenenkään nähnyt tukkivan pontinrakoja missään.

        Sadeveden syöksytorvet on niin liukkaita, että sieltä ne ei mene. Niitä on turha tukkia.

        Jos hiirten tulon haluaisi estää, pitäisi talon ympärille koko matkalta tehdä noin 120 cm korkeudelle noin 20cm levyinen pelti, kiertäen koko talon. Rumahan se olisi, eikä sellaisia ole missään näkynyt. Sellainen estäisi seinäkiipeiyn. Nämä verkot yms vain estää nuutuneimpien hiirivanhusten suoran pääsyn taloon. Terve hiiri tulee kyllä taloosi, teit mitä tahansa. Joillain alueilla on vähemmän hiiriä kuin toisilla, siksi läheskään kaikilla ei ole koko hiiriongelmaa. Tai sitten lähistöllä on joku helppo talo, johon pääsee ns ovesta sisään, eikä niillä ole tarvetta vallata enempää taloja.

      • Oikea asenne tärkeää
        hiiriguru kirjoitti:

        Taas tietämättömän typeriä virheellisiä väittämiä ja valehtelua.
        Eipä ole oman talon vintillä kaiken varalta olevissa loukuissa asiakkaita, joten voisit muotoilla lauseesi käsittämään vain itsesi, SINÄ et siis saa taloa sellaiseksi etteivät hiiret sinne tule, ilman peltiaitaa. Taidat olle hieman yksinkertainen.

        Hiiriä on kaikkialla maaseudulla ja haja-asutusalueilla, toisilla on vain paremmat talot ja fiksummat asukkaat, eikä siksi hiiriä talon rakenteissa.

        Väität ettei hiiri tule sadevesiputkea pitkin ylös, kyllä tulee, omin silmin nähty. Putken sisälle kertyy vuosien saatossa kiinteää likaa ja peltikouruissa on sauma kiipeamisen apuna.

        Pontin raot on helppo tukkia laudanvahvuisella listalla lautojen päädyssä rakentamisvaiheessa, vaikka sinä et ole sellaista nähnyt missään, myöskään räystään alusiin ei pidä jättää hiiren mentäviä reikiä seinän vierustalle, ne ovat rakennusvirheitä.
        Se että olet nähnyt muiden tekevän rakennusvirheitä, ei tarkoita sitä, että niitä pitää kaikkien tehdä.

        Ympäristön ja kodin myrkyttäminen vastuuttomien typerysten puuhastelua, jota voi verrata katon vuotamiseen ja ämpärin siirtelyyn paikasta toiseen, puuttumatta itse ongelmaan, vuotoon katossa.

      • järjen käyttö
        Oikea asenne tärkeää kirjoitti:

        Et ole sitten kuullut, että rotta ja hiiri ovat jyrsijöitä?? :D
        Etenkin rotan hampaat pystyvät puun ohella kaikkiin muovilaatuihin, pehmeisiin metalleihin ja jopa betoniin.
        Ja kaikki eivät suinkaan ole rakentaneet itse ok-talojaan, jotta olisivat neuroottisesti voineet verkottaa ja pellittää jokaisen paikan, josta voi kuvitella hiiren tai rotan sisälle tunkevan. Ja esim. rossipohjaisissa taloissa kaikkien rakojen tukkiminen ja tilkitseminen on mahdottomuus ja helppohan sinne on aina uusia reikiä jyrsiä, vaikkapa ihan siihen pellin viereen :D.

        Paras keino suojatua näiltä haittaeläimiltä on pitää huoli siitä, että niitä ei edes pyöri nurkissa. Se on paljon tehokkaampaa kuin linnottautua pelteineen ja verkkoineen johonkin panssaroituun taloon.

        Jossakin paikassa auttaa myrkyt ja loukut, joissain hiirikissat ja -koirat.
        Etenkin maalla hyvä hiirikissa on erittäin hyvä torjuntakeino, etenkin jos se hoitaa tehtävänsä tunnollisesti niin jyrsijät kiertävät talon kaukaa. Usein kissan vaikutus ulottuu jopa naapureihin. Kun meille hankittiin kissa, molemmat naapurit kertoivat hiirien kadonneet nurkistaan.

      • hiiretön talo
        järjen käyttö kirjoitti:

        Olet lapsellinen, ehkä henkisesti sairaskin, kun kuvittelet pystyväsi estämään "haittaeläinten" pyörimisen nurkissa, et ole jumala, et edes jeesus, jotta voisit sellaisen määräyksen antaa luontoon kuuluville eläimille, jotka ovat levittätyneet jokaiseen kolkkaan maapallolla. Sinulla ei ole muita vaihtoehtoja, kuin rakentaa talostasi sellainen, ettei sinne hiiret tule. Ei ne ehjiin seiniin reikiä syö.

      • Anonyymi
        verkotus... kirjoitti:

        Niin tiivistä rakennetta et saa aikaan että hiiret eivät ullakolle löytäisi. Jos asiaan panostaa rakennusvaiheessa, niin aika hyvään lopputulokseen pääsee, mutta voi joutua huomioimaan asian myös rakenteissa siltä kantilta että riittävä tuuletus säilyy kun kaikki tuuletuspaikat on tukittu tiheäsilmäisellä metalliverkolla.

        Jälkikäteen asiaan turha edes haaveilla, sellaista verkostusta ei saa aikaan, että hiiret eivät reittejä löytäsi.

        Kyllä ne hiiret on vaan parasta hävittä. Myrkky sekä pihalle että ullakolle.

        Asun vanhassa maalaistalossa ei oo hiiriä näkyny kissa hoitaa sen homman. Annan kissalle kunnon ruokaa et jaksaa tappaa hiiret ja rotat. Kissa saalistaa aina se on hyvä hiiren karkottaa. En oo vuosiin hiiriä nähny. Ennen kissan tuloa taistelin niiden kanssa aina rapisi nyt on hiljaista

      • Anonyymi
        järjen käyttö kirjoitti:

        Et ole sitten kuullut, että rotta ja hiiri ovat jyrsijöitä?? :D
        Etenkin rotan hampaat pystyvät puun ohella kaikkiin muovilaatuihin, pehmeisiin metalleihin ja jopa betoniin.
        Ja kaikki eivät suinkaan ole rakentaneet itse ok-talojaan, jotta olisivat neuroottisesti voineet verkottaa ja pellittää jokaisen paikan, josta voi kuvitella hiiren tai rotan sisälle tunkevan. Ja esim. rossipohjaisissa taloissa kaikkien rakojen tukkiminen ja tilkitseminen on mahdottomuus ja helppohan sinne on aina uusia reikiä jyrsiä, vaikkapa ihan siihen pellin viereen :D.

        Paras keino suojatua näiltä haittaeläimiltä on pitää huoli siitä, että niitä ei edes pyöri nurkissa. Se on paljon tehokkaampaa kuin linnottautua pelteineen ja verkkoineen johonkin panssaroituun taloon.

        Jossakin paikassa auttaa myrkyt ja loukut, joissain hiirikissat ja -koirat.
        Etenkin maalla hyvä hiirikissa on erittäin hyvä torjuntakeino, etenkin jos se hoitaa tehtävänsä tunnollisesti niin jyrsijät kiertävät talon kaukaa. Usein kissan vaikutus ulottuu jopa naapureihin. Kun meille hankittiin kissa, molemmat naapurit kertoivat hiirien kadonneet nurkistaan.

        Kokemuksesta tiedän kissa karkottaa hiiret ja rotat jo pelkällä hajullaan. Hiiret ja rotat ei asetu taloksi siellä missä kissan haju on. Kissa on niiden suurin vihollinen. Itselläni vanha maalaistalo on navetta jossa lehmät ikuinen hiiri ongelma olisi jos ei kissat hoitaisi hommaa. Navetassa on hiirille ja rotille hyvät oltavat. Kissat asuvat navetassa pitävät nurkat puhtaana meillä on kissoja neljä. On rokotettu ja leikattu etteivät lisäänny liikaa. Paras tapa maalla hoitaa hiiri ja rotta ongelma

      • Anonyymi

        Joo hiiret oravat myyrät on vikkeliä.Pari kollia päästää irti ei anna muuta ruokaa niille kun hiiret on kadonnut kolkkaan kissat ettei taudit leviä.

      • Anonyymi
        ota järki käteen kirjoitti:

        Jos sinulla on talo täynnä reikiä, se ei tarkoita sitä, että kaikilla olisi sama tilanne ja ne joilla on asunto kunnossa, olisivat yksinkertaisia ja sinä fiksu hiirenpaskaisessa mökissäsi. Tuo on jokaisen tiedossa, että hiiri kiipeää seinää pitkin, räystäs tekee stopin.

        Talo tehdään rakennusvaiheessa sellaiseksi, tai remontoidaan, että tuholaiset eivät sisään tule, jos tulevat, on kyse samanluokan mokasta, kuin jos vaikkapa eristeet olisivat jääneet jostakin seinästä pois. Eli sellainen virhe korjataan, eikä suinkaan myrkkyttämällä taloa, tai hankkimalla toinen riesa: kissa kuljeksimaan irrallaan. Ei siitä mitään tule, jos jokainen hankkii talonsa ympärille kissoja vapaana kuljeksimaan, ei sellainen ole mikään ratkaisu ongelmaan yleisesti. Kissa on pahin peto luonnovaraisten eläinten, erityisesti lintujen ja jänisten ym. poikasten kannalta.

        A. Räystään ja seinän väliin ei saa jäädä puoltasenttiä isompaa rakoa.

        B. Kaikki tuuletusvälit ja raot seinissä varustettava verkoilla.

        C. Estettävä jyrsijöiden pääsy sadevesitorvia pitkin räystäiden yläpuolelle. Hiiret eivät pysty etenemään räystään alla selkä maatakohden, mutta oikaisevat mieluusti hyppäämällä vesitorven päälle. Voivat kiivetä myös putken sisällä.

        D. Taloa tutkitaan ja kierretään, kunnes kaikki erikoisetkin sisääntulomahdollisuudet on korjattu. Riistakamera voi olla apuna.

        On kumma juttu, kun ehdotetaan rakenteiden korjaamista, ollaan kuin pienet lapset, joiden mieli on pahoitettu.

        ps. Nykyään vaaditaan ties mitä lupia ja on määräyksiä liikaakin, silti ei kokemattomia rakentajia neuvota välttämään ongelmia rakenteissa jyrsijöiden suhteen. Rakennus ohjeissa ja tavoissa on jopa sellaisia, jotka takaavat IKUISEN hiiriongelman, jos niitä ei jälkikäteen työläästi ja kalliisti korjaa.

        Oravat vie villoja pesiinsä hiiret taas kusee ne.

      • Anonyymi
        järjen käyttö kirjoitti:

        Et ole sitten kuullut, että rotta ja hiiri ovat jyrsijöitä?? :D
        Etenkin rotan hampaat pystyvät puun ohella kaikkiin muovilaatuihin, pehmeisiin metalleihin ja jopa betoniin.
        Ja kaikki eivät suinkaan ole rakentaneet itse ok-talojaan, jotta olisivat neuroottisesti voineet verkottaa ja pellittää jokaisen paikan, josta voi kuvitella hiiren tai rotan sisälle tunkevan. Ja esim. rossipohjaisissa taloissa kaikkien rakojen tukkiminen ja tilkitseminen on mahdottomuus ja helppohan sinne on aina uusia reikiä jyrsiä, vaikkapa ihan siihen pellin viereen :D.

        Paras keino suojatua näiltä haittaeläimiltä on pitää huoli siitä, että niitä ei edes pyöri nurkissa. Se on paljon tehokkaampaa kuin linnottautua pelteineen ja verkkoineen johonkin panssaroituun taloon.

        Jossakin paikassa auttaa myrkyt ja loukut, joissain hiirikissat ja -koirat.
        Etenkin maalla hyvä hiirikissa on erittäin hyvä torjuntakeino, etenkin jos se hoitaa tehtävänsä tunnollisesti niin jyrsijät kiertävät talon kaukaa. Usein kissan vaikutus ulottuu jopa naapureihin. Kun meille hankittiin kissa, molemmat naapurit kertoivat hiirien kadonneet nurkistaan.

        Ei noi marsutkaan hiiret mitään lemmikkejä edes ole myynkikikka saada rahaa niillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asun vanhassa maalaistalossa ei oo hiiriä näkyny kissa hoitaa sen homman. Annan kissalle kunnon ruokaa et jaksaa tappaa hiiret ja rotat. Kissa saalistaa aina se on hyvä hiiren karkottaa. En oo vuosiin hiiriä nähny. Ennen kissan tuloa taistelin niiden kanssa aina rapisi nyt on hiljaista

        Enemmän se hiiriä tappaa jos et anna ruokaa vain vettä.

      • Anonyymi
        pölvästille kirjoitti:

        Idiootti! Kissahan usein pelkällä olemassaolollaan karkottaa jyrsijöitä. Oletko sattunut kuulemaan, että kissat jopa pyydystävät hiiriä ja myyriä. :D
        Ja tutkimusten mukaan (terveet) rotat jopa pelkäävät kissan hajua.

        Hirsirakennuksista tunnut ymmärtävän vielä vähemmän. Vanhemmissa hirsirakennuksissa on yleensä rossipohja ja avoin vinttitila, molemmissa kissa pääsee oikein mainiosti liikkumaan.

        Käykö kateeksi. Historiallisia, taidolla entisöityjä, suuria hirsirunkoisia kartanoita kaikki kun eivät pysty hankkimaan. Se vaatii nääs rahaa!

        Kissa saalistaa yöllä ....hiiri etsii ruokaa yöllä
        ...venäläiset käy kaapeilla yöllä ja arabit....romanittt

      • Anonyymi
        Oikea asenne tärkeää kirjoitti:

        Taas tietämättömän typeriä virheellisiä väittämiä ja valehtelua.
        Eipä ole oman talon vintillä kaiken varalta olevissa loukuissa asiakkaita, joten voisit muotoilla lauseesi käsittämään vain itsesi, SINÄ et siis saa taloa sellaiseksi etteivät hiiret sinne tule, ilman peltiaitaa. Taidat olle hieman yksinkertainen.

        Hiiriä on kaikkialla maaseudulla ja haja-asutusalueilla, toisilla on vain paremmat talot ja fiksummat asukkaat, eikä siksi hiiriä talon rakenteissa.

        Väität ettei hiiri tule sadevesiputkea pitkin ylös, kyllä tulee, omin silmin nähty. Putken sisälle kertyy vuosien saatossa kiinteää likaa ja peltikouruissa on sauma kiipeamisen apuna.

        Pontin raot on helppo tukkia laudanvahvuisella listalla lautojen päädyssä rakentamisvaiheessa, vaikka sinä et ole sellaista nähnyt missään, myöskään räystään alusiin ei pidä jättää hiiren mentäviä reikiä seinän vierustalle, ne ovat rakennusvirheitä.
        Se että olet nähnyt muiden tekevän rakennusvirheitä, ei tarkoita sitä, että niitä pitää kaikkien tehdä.

        Ympäristön ja kodin myrkyttäminen vastuuttomien typerysten puuhastelua, jota voi verrata katon vuotamiseen ja ämpärin siirtelyyn paikasta toiseen, puuttumatta itse ongelmaan, vuotoon katossa.

        Ihanaa asua kerrostalossa kun ainoa ongelma on narkomanit ja punkit.

      • Anonyymi
        hiiretön talo kirjoitti:

        Olet lapsellinen, ehkä henkisesti sairaskin, kun kuvittelet pystyväsi estämään "haittaeläinten" pyörimisen nurkissa, et ole jumala, et edes jeesus, jotta voisit sellaisen määräyksen antaa luontoon kuuluville eläimille, jotka ovat levittätyneet jokaiseen kolkkaan maapallolla. Sinulla ei ole muita vaihtoehtoja, kuin rakentaa talostasi sellainen, ettei sinne hiiret tule. Ei ne ehjiin seiniin reikiä syö.

        Miten noi myyrät ja rotat saa tuhottua

    • kippis ja kulaus

      Älä hyvä ihminen houkuttele lisää hiiriä sinne yläpohjaan niillä
      hiribaareillasi.
      Syötit kannattaa laittaa ulos tontin rajoille.
      Mehukattipöntöistä tulee hyviä.
      Pohjapuolen kupeisiin vastakkaisille puolille noin 2 cm reijät.
      Syöttiherkkua korkinpuoleen 1/3 osa pussia.
      Näitä 3-5 kpl alkusyksystä, niin johan kanta vähenee.
      Noihin ei juurikaan muut elukat pääse/mahdu.
      Meillä on kolme kissaa pihassa, siltikin yli puolikiloa
      hiirenherkkua katoaa johonkin.
      Maitotölkki käy toissijaisena astiana, paino päälle.

    • Tietoakin

      Elektroninen hiirenkarkoitin.

      Perehdy asiaan, itellä sellanen ja toimii kyllä. Pitääpi olla taajuutta vaihtava, ei siis halvin mahdollinen ole tässäkään paras. Mutta parit talvet mökillä ollut sellainen, eipä näy hiiriä sisällä,ei.

      Niitä saa rautakaupoista ja mainostelkkarissa mainostavat aktiivisesti jotain konetta.

      Idea on ääni. Se ei häiritse ihmisiä, ei kissoja, ei koiria. Sitä ei kuule kuin jyrsijät ja monet muut talonvaltaajat. Tökätään pistorasiaan, se siitä hiiriongelmasta.

      • hiirellinen

        Kokeiltu on. Jonkin ajan kuluttua hiiret tottuivat ääneen eikä se pitänyt niitä enää pois.

      • Anonyymi

        Hiiret kiipeilee yöllä eniten etsii ruokaa myös vesi ja viemäri johtojen reunoissa on aukkoja pesualtaan alla vessoissa ja roskikset.

    • kippis ja kulaus

      Valitettavasti tuo yläpohjan villakerros imee tuon äänikarkottimen
      piipityksen aika tehokkaasti itseensä.
      2 kpl vintillä ollut 5 vuotta ja syksyisin rapisee hiiri parikinviikkoa
      siellä.
      Niin nuohan täytyy pitää kokoajan päällä 365 päivää vuodessa.
      Tehokkaimmaksi olen todennut tuon syöttiastioiden laiton
      tuonne maastoon.

    • Hiiribaari

      Hiiribaarin suuaukkojen sullominen täyteen johtuu siitä, että hiiret huomaavat ruuan tekevän kaverin huonovointiseksi ja sairaaksi. Laittavat merkiksi muille, että ei kannata mennä syömään kyseistä evästä.

      • ei niin fiksuja

        Ei, kyllä se on vain sitä että kätketään ruoka mitä on löydetty.

      • Anonyymi
        ei niin fiksuja kirjoitti:

        Ei, kyllä se on vain sitä että kätketään ruoka mitä on löydetty.

        Myös varikset linnut tyhjentää roskia rottien kanssa.

    • Jatkuva myrkytys

      Hiiret tulee ullakolle pakkasten myötä kun etsivät lämpimämpää paikkaa talveksi.

      Itse olen käynyt ihan samat kehitysvaiheet kuin sinä :) Loukkupyynnistä siirryin myrkkyyn, kun yhdellä loukutuskerralla kaikissa seitsemässä loukussa oli hiiri.

      Päivittäin tarkistus ja myrkyn lisäsys sekä aukkojen puhdistus on tarpeen, sillä hiiret ilmeisesti piilottaa löytämänsä ruoka-arteen, kun oma napa on täynnä, raahammalla reijät umpeen villoilla, kävyillä ja pikkukivillä, tai mitä lähetä löytyy.

      Myrkytys kannattaa aloittaa pihalta. Hiiribaari tai muu turvallinen myrkynjakelupiste sopivaan paikkaan tai sopiviin paikkoihin seinän vierelle viimeistään siksi yöksi kun lämpötila laskee ensimmäisen kerran nollan tuntumaan. Itse olen käyttänyt vielä johteen lautoja, jolloin hiiret ohjautuu mykkysyötille seinustan lähellä kulkiessaan. Lisäksi olen pitänyt syöttiä pihan nurkalla leikkimökin seinustalla. Näin hiiret ovat saaneet jo ehkä tappavan myrkkyannokset, ennen kuin edes pääsevät ullakolle asti.

      Ullakolle ei viitsi könytä päivittäin täydentämään syöttejä ja poistamaan villoja aukoista, joten koska ullakolla ei ole lintuja tms. eläimiä joille myrkky olisi vaaraksi, niin olen laittanut A4 arkin kokoisia kovalevypaloja muutamaan kohtaan ullakolle ja sen päälle reilu kasa myrkkyä.

      Ulakolla myrkkyä saa olla tarjolla vuodet läpensä ja itse olen vaihdellut merkkiä välillä, ihan vain varmuuden vuoksi jos sattuu olemaan vastustuskykyistä kantaa. Lisäksi sitten syyspakkasten alla tuo ulkona myrkytys. Pihahiiret saavat olla minulta rauhassa kesän.

      Näin toimien ei ole pahemmin rapissut. Kerran pari syksyssä kuuluu yhtenä yönä pikkujalkojen kipitystä, mutta siihen se sitten jää.

      • Jatkuva myrkytys

        Tänä vuonna taitaa olla aika vähän hiiriä. Nyt on ollut jo pari pakkasyötä, eikä myrkkyä kulunut syöttilaatikoista kuin vähän parina yönä. Edes yhtä 125g pussillista eivät syöneet, kun menkki lakkasi. Viime syksynä taisi mennä kolme pussillista, mutta silloin jyrsijöitä olikin paljon.

      • Anonyymi

        Myrkkyjen käytöstä on se seuraus, että hiiriä metsästävät eläimet kuolevat myös syötyään sen hiiren. Ei kannata käyttä, on sitäpaitsi äärimmäisen julma tapa hävittää eläimiä.
        Vie ulos talosta tai talon vieteen sellaisen hiiritalon johon ruokaa säännöllisesti. Pieni kulkuaukko talon sisälle ja paöjon lämmintä riepua, vanhaa käytöstä poistettua villavaatetta, höyhentyynyä jne. Siellä ovat ja nukkuvat tyytyväisinä, vatsat täysinä ja jättävät omaisuutesi rauhaan kun niillä on ihan ikioma pikku talo jossa asua.

    • daami2

      karseeta litaniaa urpot talkkia vai oliko kalkkia levitetään villoihin hiirulaiset ei diggaa siitä muuten piehtaroivat ja muhinoivat villoissa

    • nainen381

      Ei hiiret totu sellaseen karkottimeen, joka antaa äänen epäsäännöllisesti. Ostin sellasen muutama vuosi sitten (hinta n. 150 €). Syksyn tullen laite päälle ja muutama loukku syötteineen vintille. Se on siinä :) Pari viikkoa on elämää muutaman hiiren verran, sitten hiljenee. Pysyvän lumen tultua laitteen saa ottaa pois päältä ja talven saa olla ilman hiiriä. Kissa pitää kyllä rotat poissa tontilta, mutta ei hiiriä.

    • Emilia

      Ei niitä kissoja rakenteisiin saakka tarvitsekaan tunkea, sillä jyrsijöillä on sisäänrakennettu kissanpelko. Eli kyllä esimerkiksi rotat ovat tasan niin älykkäitä, etteivät jää maleksimaan paikkoihin missä haistavat kissan. Saman uskon pätevän myös oraviin, mutta hiirten älykkyydestä en tiedä. Ja sinulle joka moitit kissaa lintujen hävittämisestä: oravat hävittävät eniten lintuja syömällä niiden munia kesäisin ja häiriköimällä lintujen pesintää. Kissoista olisi ihan oikeasti apua tuhoeläinten torjunnassa jos niitä vielä uskaltaisi pitää turvallisilla alueilla vapaana, mutta juuri sinunlaistesi ihmisten takia kissat joutuvat elämään sisäkissoina.

      • myrkyt pihalle

        Työkaveri kans kehuskeli kerran että heille ei tule hiiriä kun talossa on kissa. Vähän myöhemmin perui sanansa, kissa ei välittänyt hiiren rapinoista eikä hiiri kissasta. Hiiri ei myöskään pelännyt äänikrakoitinta, mutta hiirenloukkuun se jäi.

        Kyllä se vaan niin on että myrkky on parasta ullakolla, sillä hiiret pysyy pois ullakolta.

      • Kissojakin on
        myrkyt pihalle kirjoitti:

        "Kyllä se vaan niin on että myrkky on parasta ullakolla, sillä hiiret pysyy pois ullakolta."

        Näin on meilläkin, ja rapinat hävisivät. Sellainen vaan mietityttää, että kun se myrkky saa hiiret tuntemaan janoa ja ne tulevat pois sieltä ullakolta (yhden löytänyt talon nurkalta kuolleena), niin onko vaara, että se myrkky kerääntyy ekosysteemissä? En oikein haluaisi myrkyttää seudun pienpetoja. Tappava annos hiirelle, vaatii tietysti edelleen esim. kissalle n. 25 hiiren lounastamista, mutta silti. Olisiko jollakulla aiheesta tietoa?

      • Anonyymi
        myrkyt pihalle kirjoitti:

        Työkaveri kans kehuskeli kerran että heille ei tule hiiriä kun talossa on kissa. Vähän myöhemmin perui sanansa, kissa ei välittänyt hiiren rapinoista eikä hiiri kissasta. Hiiri ei myöskään pelännyt äänikrakoitinta, mutta hiirenloukkuun se jäi.

        Kyllä se vaan niin on että myrkky on parasta ullakolla, sillä hiiret pysyy pois ullakolta.

        Loukkuja vaan terveys ensin.

    • Suosittelen

      Me olemme laittaneet liki 10 vuoden ajan mökillä hiiret ulkoruokintaan mökin
      "talviteloille" laiton yhteydessä. Laitan syöttirasioita (yht. 8 kpl) rakennuksien
      sokkelien viereen,kuistin alle ja muiden rakennuksien alle. Käyn talvella lisäämässä ainetta rasioihin. Hiiristä eikä niiden paskoista ei ole yhtään
      havaintoa sisätiloissa ulkoruokinnan aloittamisen jälkeen.Homma tuntuu
      toimivan hyvin.

      • Anonyymi

        Kyl meil maar kissa hoitaa hiirien pyydystämisen. Muutama päivä sitte olo pihamaalla rivi kuolleita hiiriä. Kissa tuli oikein sisälle naukumaan ja tuijotti silmiin. Kissa meni ovelle minä perässä yhdessä siinä peräkanaa mentiin. Kissa vei pihan perälle jossa kuolleet hiiret oli. Halus näyttää et näin ahkera oon ollu. Minä kehumaan et lisää vaan saa tuoda
        Kissa katosi omii puuhiin minä nakkasin hiiret roskiin. Kyllä kissa on paras metsästämään hiiriä. Ei oo talossa ikinä ollu hiiriä

    • ei riesaa..

      Meillä ei ole ollut varsinaista riesaa hiiristä talossa, yksittäisiä vieraita kyllä silloin tällöin . Tänä kesänä ollut sitten kissa (nyt 1v), joka karkasi kesällä ulos muutamia kertoja. Saldona toistakymmentä päästäistä ja kolme hiirtä. Kaikkihan kissa tuo näytille, hiiret syö ja päästäisillä leikkii niin kauan kuin ovat hengissä. En tiedä mistä se ne löysi mutta siis, eihän kissan tarvi ullakolle päästä. Jostainhan hiirtenkin pitää ruoka käydä hakemassa ja kyllä katti ne silloin löytää. Katti on leikattu kolli, joten kusenhaju jne ei ole ongelma.

      • ei tarvi poistua

        Hiiret löytää syötävää ullakolta, hyönteisiä yms.

      • Anonyymi
        ei tarvi poistua kirjoitti:

        Hiiret löytää syötävää ullakolta, hyönteisiä yms.

        Hämähäkkejä saa poistettua Raid suihkeilla kivijalkaan sinne seinän sisään ja katokseen katossa yleensä sekä ikkunoiden alla ulkona.

    • 19 ja 12

      Kissa ei poista hiiriongelmaa vaikka moni niin kehuukin tapahtuvaksi. Alueellamme on useita kissoja vapaana ja ne aiheuttavat omat haittansa. Vaan hiiriä on niin paljon alueella, että loukut saa tarkastaa jatkuvasti. Loukkuja on vintillä ja seinustoilla. Vintillä oli ongelma kunnes kulkureitti selvisi ja se tukittiin. Nyt vinttiloukut eivät tuota, mutta seinustoilta/leikkimökin kuistilta tulee satunnaista tulosta. Vaikka tosiaan noita kissoja liikkuu koko ajan.

      Kissa ei auta mitään.

      • Anonyymi

        Höpö höpö alueella jossa on kissoja ei hiiret juhli. Kuullostaa siltä et joku alueen asukas ei huolehdi jätteistä. Kesällä grillataan ja broilerin luut yms ruoka jämät nakataan lähimpään pusikkoon. Toinen vaihtoehto jäteastioihin pääse hiiret ja rotat ruokailemaan missä ruoka siellä hiiret ja rotat. Seuraava asia hiiret lja rotat lisääntyy niin hurjaa vauhtia ettei muutama katti ehdi tappamaan kaikkia. Jos hiiret ja rotat lisääntyy hurjaa paljon syy alueella on ruokaa saatavana. Tämä pitäisi ensin tutkia mistä ruokaa riittää. Ruokaa ei saa olla saatavana. Jäteastiat pitää olla niin tiiviitä ulos ei saa heittää ruokaa

      • Anonyymi

        Kellarin lähellä yöllä liikkuu. Luukut. Taskulamppu.

    • Hiiriverkko

      Hiirien pääsy vanhaan taloon on varmasti vaikea estää. Uutta rakennettaessa kyse on lähinnä viitselijäisyydestä ja siitä, että tiedostaa tulevan ongelman. Hiiriä on kaikkialla, myös taajamissa.

      Olen lähes 100 % varma siitä, ettei meidän uuden talon yläpohjassa tule ikinä näkymään hiiriä. Entisessä talossa saimme niistä tarpeeksemme.

      • kyllä ne sinne tulee

        Ihan 100% varmasti josku hiiret löytää tiensä sinunkin talon ullakolle.

      • Hiiriverkko
        kyllä ne sinne tulee kirjoitti:

        Ihan 100% varmasti josku hiiret löytää tiensä sinunkin talon ullakolle.

        Ainakin kaikki on tehty, ettei löytäisi. Totta toki, että joskus talo on purkukunnossa ja varmaan jo siinä vaiheessa löytävätkin.. Tällä hetkellä sinne ei pääse luukkuja aukomatta mehiläistä suurempi otus.

      • eli pääsee
        Hiiriverkko kirjoitti:

        Hiiri menee joksenkin saman kokoisesta reijästä kuin mehilänen.

        Aivan varmasti talossasi löyty ullakolle hiiren mentävä reitti ja ennemin tai myöhemmin joku onnellinen hiiripari keksii sen.

      • hiiripaari

        Tukit siis joka ikisen pontinraon nurkkalaudan ja vaakaverhouksen rajapinnasta. Ja myös tukit jokaikisen pontinraon päätyjen räystäsaluslautojen ja verhouslautojen rajapinnasta. Lisäksi tarkistit, ettei esim mahdollisten pylväiden verhouslautojen alle koolauksiin jäänyt reittiä pylväsverhouslaudan alapuolelta ylös, kattorakenteisiin tms. Tuuletusraon verkottamisesta puhumattakaan. Kävit ikkunan aluset läpi ennen ikkunapeltimiehen tuloa, ja verkotit nekin umpeen. Tarkistit pylväiden yläosien yhtymäkohdat kattoon nähden, ja tukit katon harvalaudoituksen raot pylväiden yläosista ainakin 20cm matkalta. Myös ovien alaosat tarkistit ennen kynnyspellin laittamista, ettei sinne jäänyt reittiä tuuletusrakoon. Niin ja tietysti vielä pontinraot on ikkunoiden pielilautojen reunoissa, hehe, varmasti muistit kaikki nää tukkia, ihanko varmasti?

      • Hiiriverkko
        hiiripaari kirjoitti:

        ^ Tuuletusraot on verkotettu ja missään ei ole timpurin kynän paksuutta (7 mm) suurempaa rakoa. Ei ole hiirille kulkureittiä myöskään ovien alaosasta, eikä ikkunapeltien alta.

      • luulet vain
        Hiiriverkko kirjoitti:

        ^ Tuuletusraot on verkotettu ja missään ei ole timpurin kynän paksuutta (7 mm) suurempaa rakoa. Ei ole hiirille kulkureittiä myöskään ovien alaosasta, eikä ikkunapeltien alta.

        Ja höpö höpö. Varmasti löytyy hiiren mentävä reitti, jos ei uutena löytynyt, niin nyt jo löytyy kun joku lauta vähän kuivuessaan vääntynyt.

      • Hiiriverkko
        luulet vain kirjoitti:

        Ja höpö höpö. Varmasti löytyy hiiren mentävä reitti, jos ei uutena löytynyt, niin nyt jo löytyy kun joku lauta vähän kuivuessaan vääntynyt.

        Taloa ei rakennettu märästä puutavarasta :-) Ei ole myöskään räystäslaudoissa jatkoksia tyhjän päällä, kuten joskus näkee..
        Vaikka mitä kuulee väitettävän, niin ei hiiri sentään kynän mentävästä reiästä läpi mene.

        Millaisesta reiästä hiirulainen mahtuukaan kulkemaan, olisi itse asiassa mielenkiintoista tietää totuus..

      • Kissojakin on
        Hiiriverkko kirjoitti:

        Taloa ei rakennettu märästä puutavarasta :-) Ei ole myöskään räystäslaudoissa jatkoksia tyhjän päällä, kuten joskus näkee..
        Vaikka mitä kuulee väitettävän, niin ei hiiri sentään kynän mentävästä reiästä läpi mene.

        Millaisesta reiästä hiirulainen mahtuukaan kulkemaan, olisi itse asiassa mielenkiintoista tietää totuus..

        "Millaisesta reiästä hiirulainen mahtuukaan kulkemaan, olisi itse asiassa mielenkiintoista tietää totuus.."

        No ei se siitä kynästä kyllä paljoa heitä. Kynnyksettömän oven alta menee melkein
        juosten. Rakoa ei siis kymmentä milliä enempää.

      • Anonyymi
        eli pääsee kirjoitti:

        Hiiri menee joksenkin saman kokoisesta reijästä kuin mehilänen.

        Aivan varmasti talossasi löyty ullakolle hiiren mentävä reitti ja ennemin tai myöhemmin joku onnellinen hiiripari keksii sen.

        Pesualtaan alla on ne putket ne käyttää niitä rakoja.

    • hiiret pakosalle

      Ilmeisesti muualla on kuuroja tai sitten niin masokistisia piirteitä omaavia hiiriä etteivät välitä sähköisistä karkottimista, mutta meillä ne ovat toimineet todella hyvin.
      Hiiriongelma talossamme oli jo aikojen alusta ihan yleisesti hyväksytty vuotuinen riesa - siis kymmeniä vuosia kun peltoja ja metsää ympärillä piisaa, kunnes sitten toisen sukupolven asukkaina päätimme kokeilla ihan tavarataloista saatavia karkottimia a) pari/kolmekymppiä kipale - 2 ullakolle ja 1 ulkorakennukseen - ja ihme ja kumma, "ikuinen" rapistelu loppui kuin seinään.
      Aina syksyisin yrittäjiä kyllä yhä löytyy ja rapinaa saattaa parikin päivää kuulua, mutta sen jälkeen häipyvät aina vähin äänin.
      Vaikea sitten vain sanoa, mikseivät ne muilla toimi.

    • ...

      vaihdoin yläpohjaan selluvillat ni eipäs tunnu hiiret enää ainakan siellä viihtyvän..

    • Älä osta
    • sggs

      koittakaa nyt uskoa että ympärivuotinen myrkytys on kielletty koska jotkut hiiret kehittää resistenssin myrkylle.. ulkomailla tämä on ollut jo ongelma rottien kanssa.

      lopputulos on myrkkyresistentti kanta sun ullakolla joka lisääntyy ja lisääntyy

    • Pöllö

      Hanki HIIRIPÖLLÖ, luin että ne syövät kymmeniä hiiriä päivässä varsinkin jos niillä on pennut.

      Pöllöt eivät kaki (ainakaan) paljoa ja ovat hiljaisia, mitä nyt joskus vähän saattavat huhuilla.

      • Anonyymi

        On muuten niin totta mökilläni on valtavasti myyriä niitä on paljon. Eri vuosina enemmän tai vähemmän. Mökki on metsän laidassa joten metsahiiretkin sisälle tuppaavat syksyisin. Viime vuonna pöllöpariskunta asettui tontille.Ilmeisesti pesivä pariskunta. Muutaman viikon kuluessa katosi myyrät ja hiiret. Saman huomasi naapurikin. Nyt teen niille pesäpönttöjä johon pöllöt voivat asettua. Tutkin asiaa netistä jotta osaan tehdä oikeanlaiset asumukset. Tavoitteena saada jokavuotiset asukkaat. Ollaan naapurin kanssa tyytyväisiä näin tehokkaaseen myyrä ja hiiri kannan hoitajaan

    • verkkopysäytti

      Meidän syksyllä 2010 valmistuneessa talossa jossa on yläkertavaraus, tuli ensimmäisenä talvena puhallusvillaan ristiin rastiin kulkevia hiiren polkuja, puhallusvillaa ja muuta villaa on sellaiset 50 cm, joten ei sieltä mitään rapinoita kuulunut, mutta polkujen lisäksi joitain hiiren papanoita näkyi. Seuraavana kesänä ahkeroisin pari päivää metallista verkkoa kaikkiin mahdollisiin tuuletusaukkoihin, seuraus: Ei ole hiiriä sen jälkeen ollut, ei yhtään.
      Verkkona käytin metallista sinkittyä hyönteisverkkoa, joka oli helppo nitoa kiinni rimoista tehtyihin kehyksiin, kehykset ammuin kiinni kattotuoleihin. Päätykolmiossa piti verkkoa kiinnittää suoraan kattotuoliin ja muihin runkopuihin. Mietin alkuun, että pitäisikö hyönteisverkon päälle vielä kiinnittää jyrsijäverkko, mutta olen nyt seurannut tilannetta sillä silmällä, että pureskelevatko jyrsijät tiensä ohutlankaisen metalli verkon läpi, mutta missään ei näy merkkejä sellaisesta. Nyt pysyvät poissa ullakolta sekä männynneulaset, hiiret, että ampiaisetkin. Eli ainakin melko uusissa taloissa verkolla saa todellakin estettyä hiirien sisään pääsyn kohtuu pienellä vaivalla.

      • Anonyymi

        Pötyä, aina hiiri jonkun kolon ja reiän löytää. Niillä on aikaa etsiä, ei niillä muutakaan tekemistä ole

    • Anonyymi

      Kissa taloon. Kissan ei tarvitse olla edes ulkona, jotta hiiret katoavat. Nykyajan ihmiset ovat ihan uusavuttomia, kun eivät ymmärrä etteivät kissat ja koirat ole alun alkaenkaan olleet mitään lemmikkejä, vaan hyötyeläimiä. Koira on vartioinut, paimentanut ja auttanut ruuan hankinnassa. Kissa puoletaan on pitänyt jyrsijät ja ja niiden levittämät taudit loitolla. Hiiret eivät kuulu taloon, eikä niitä saa ikinä päästää ullakolle asti. Myrkyttääkään ei pidä, koska myrkyt eivät vanhene koskaan ja ne päätyvät pohjavesiin. Tätä menoa tulee ennen pitkää tilanne, jossa jyrsijät alkavat levittää tappavi epidemioita. Näitä löytyy historiasta. Jos jostain syystä ei voi hankkia omaa kissaa, jostain käytettyä kissanpurua kompostiin tai kissanpissaa sumutepulloon ja sitä talon ympärille. Hiiret ja rotat kammoavat kissan eritteitä. Tästä on olemassa myös tieteellistä tutkimusta. Kissat ovat vaan jo nyt kaupungeissa niin vähissä, että rottia juoksee öisin kaduilla ja niitä joudutaan myrkyttämään rivitaloista. Tätä menoa myös vanhat historialliset kaupunginosat tuhoutuvat jyrsijöiden syödessä ja saastuttaessa talot korjauskelvottomaan kuntoon.

      • Anonyymi

        Minä laitan hiirille aina oman ruokapöydän kesämökille syksyllä talvea varten.. Runsaasti erilaisia viljatuotteita, ovat tyytyväisiä eivätkä riko tai sotke paikkoja. Toki kakkakikkareita tulee, mutta ne voi helposti imuroida. Jättävät kaiken muun pureksimatta. Suurin osa pikkuruisia vaivaishiiriä tai metsähiiriä. Suloisia olentoja. 🤭🤗😄

    • Anonyymi

      Helpoin tapa päästä jyrsijöistä eroon on tappaa ne.
      Parempaa keinoa en itse ole keksinyt.
      Tehokkain konsti on hiirenloukku.
      Olen asunut n. 10 vuotta isossa talossa jossa alussa tuli ullakolta toista tusinaa hiirtä syksyisin loukkuihin. Vähitellen määrä on pudonnut satunnaisiin saaliisiin. Mutta loukkuja on oltava aina ja syötit pitää uusia määräajoin. Rapinoita tai muitakaan viitteitä hiiristä tms. ei ole ollut viimeisten vuosien aikana kuin pari kertaa.

    • Anonyymi

      En mää kyl ruokkimaan hiiriä ala. Pöllöt on hyvä jos niitä tontilleen saa. Mää ratkaisin tän ongelman otin kissan nyt 4 v iso kolli on tappanut omat hiiret ja naapurinkin. Naapurini sanoi et kissa saa kulkee hänen tontillaan vapaasti no maalla me asutaan. Kissa on leikattu kolli et uusia kissoja ei meit in kolli tee. Paras ikinä ei oo hiiriä ei mittaan elukoita talon sisällä. Käy se välillä ullakon tarkistamassa. Pakkasella ja talven tuiskuilla kissa on sisällä. Kesällä ulkona nukkuu eteisessä kaverina saksanpaimenkoira hyvin tulevat toimeen. Yhteistyönä taitavat hiiriä jahdata.

    • Anonyymi

      Meilläkin on nähty riikka hiiri karmea tapaus .

    • Anonyymi

      Ei kukaan jyrsijäverkoista ole kuullut? Helpoin laittaa rakennusvaiheessa, mutta ei ole mahdotonta myöhemminkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      59
      5869
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3717
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1988
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1799
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1219
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      1027
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      53
      970
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      899
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe