Miten vauvakuumeenne heräsi?

Esikoinen tehtiin ihan järjellä ja tokihan sitä mielessä kävi, että olisihan se lapsi mukava saada. Sen kummempia ei kuumeiltu. Oli luonnollinen osa elämää perustaa perhe, kun koulut oli käyty ja työkokemusta saatu. Ekasta yrityskierrosta alkoi raskaus.

Esikoisen vauva-aika ja äitiysloma oli tähän astisen elämäni hirvein helvetti. En kokenut saavani kotiäitinä olosta elämälleni tarpeeksi sisältöä, jatkuva korvatulehduksien kierre, olematon tukiverkko ja pitkiä päiviä vuorotöissä tekevä mies. Kaikki tuntui niin loputtoman raskaalta. Kun palasin töihin esikoisen ollessa 10kk:n ikäinen oli se, kuin olisin herännyt uudelleen henkiin; kotona oli kivaa, töissä oli kivaa. Elämä tuntui mukavalta, kun sai vastapainoa arkeen.

Meni vuosi, toinen ja kolmas.. Esikoisen täyttäessä kolme vuotta alkoi mieleen sitten hiipiä ajatuksia siitä, että haluan toisen lapsen ja olen valmis kaikkeen uudestaan. Esikoisesta on kasvanut aivan ihana ja omatoiminen nuorimies. Osaa puhua kunnolla, pukea, syödä, ei ole vaippoja, osaa odottaa vuoroaan ja olla kärsivällinen, ymmärtää selitykset kielloille jne.

Sitten jätettiin ehkäisy pois ja ekasta yrityskierrosta nyt sitten plussattu taas. Esikoinen täyttää neljä vuotta kun tämän kakkosen laskettuaika olisi käsillä.

Tiuhemmalla ikäerolla minusta ei olisi tähän koskaan ollut ja aina olen äimistellyt äitejä, joilla parin kk:n ikäinen vauva ja jo seuraavaa haaveilevat.

Kova vauvakuume on ollut jo vuosia mutten muista miten se alkoi. Ehkä kun näki miehensä lasten kanssa leikkimässä niin heräsi fiilikset ja ajansaatossa sitten voimistunut :)

Minulla alkoi siitä kun mieheni sisko sai lapsen pari vuotta sitten. Aloin miettimään että miksei me voitaisi hankkia lasta?! Siitä se sitten lähti se minun vauvakuume:) Tosin meni melkein vuosi että sain miehenkin ajattelemaan edes asiaa. Mutta nyt kyllä kuumeillaan molemmat!

Mulla heräsi vauvakuume, kun en jaksanut mennä töihin ja naapurin Anjakin alkoi odottaa. Mietin mua ja Anjaa yhdessä hiekkalaatikolla valittamassa perhe-elämän raskautta.
Tiesin Anjan kanssa että me ollaan isättömien lasten äitit ja sen, että käymme perjantaisin lähipubissa lasten nukkuessa.

Mulla kesti eilen 2,5 tuntia tulla töistä kotiin. Siis normaalisti työmatka kestää yhdellä bussilla 40 minuuttia. Nyt tulin yhdellä bussilla ja kolmella taksilla ja olin koko ajan ihan syväjäässä. Niinpä vannoin viettäväni koko pirun viikonlopun kotona peiton alla. Poikiahan se ei haittaa lainkaan, vaan avustavat mua mun suunnitelmassani makoilemalla millon missäkin, pääasiassa eilen mun asuntoon ilmestyneen ällöhköpunaisen sohvan päällä (edelleenkin mustaa nahkaa sen olla pitää, tämä ei tullut jäädäkseen).

meillä niin että esikoinen pamahti samantien kun jätettiin ehkäisy pois. ei sen kummemmin ehtinyt kuumeilla, päätettiin vaan että "ollaan jo tän ikäisiä, lapsia halutaan, antaa tulla". no nyt sitten iskenyt sellanen kuume sitten varmaan, muuta mielessä pyörikään kun uusi pieni nyytti! ja esikoiselle joku jonka kanssa jakaa. tämä iski yhtäkkiä! hetki sitten olin aivan varma että menee vielä pitkä tovi ennenkun toista edes ajattelen, sen verran väsynyt olen kaiken nykyisenkin keskellä ollut. mutta eräänä päivänä olin kauppareissulla kun katselin muutamaa pikkuvauvaa kanniskelevaa nuorta äitiä ja huomasin ajattelevani että minäkin haluan! sillai se heräsi ja eihän tähän ole kuin yksi ratkaisu.

Ajattelin aina nuorempana, etten halua koskaan lapsia. 24-vuotiaana seurustellessani mieli kuitenkin muuttui ja tulinkin toivotusti raskaaksi. En siinä ehtinyt mitenkään kuumeilla, vaan kaikki kävi nopeasti kun annettiin raskaudelle mahdollisuus. Raskaus päättyi kuitenkin keskenmenoon viikolla 7. Se oli kummallekin sitten kova pala ja johti lopulta myös eroomme. Uutta raskautta ei siinä ehditty yrittääkään.

Tuosta keskenmenosta jäi kuitenkin pysyväksi kaipuu tulla uudestaan raskaaksi. Kaipa sitä voi sanoa vauvakuumeeksi. Sopivaa kumppania ei kuitenkaan löytynyt. Kyllähän miehiä olisi ollut tarjolla pidempäänkin seurustelusuhteeseen, mutta ongelmaksi muodostui aina se, että minä haluan lapsia ja mies ei. Oli sellainenkin mies jonka kanssa seurustelin pari vuotta, ja hän sanoi aina että haluaa lapsia "sitten joskus". Ehkä sitten kun ollaan sueurusteltu 5 vuotta tai sitten kun minä olen 40-50 vuoden välillä. Ikää hänellä oli siinä vaiheessa yli 40 vuotta ja minulla erotessamme 33. Jos olisin jäänyt odottelemaan, suostuuko hän lapsiin sitten joskus viiden vuoden päästä, olisi voitu alkaa yrittää aikaisintaan kun olen 38. Olisin siis edelleen lapseton. Jätin hänet lopuksi itse, koska haluni saada lapsia ennen 35 ikävuotta oli minulle liian tärkeää että olisin jaksanut enää jäädä odottelemaan, ehkä jotain mitä ei olisi koskaan tullut.

Etsin sen jälkeen ihan tietoisesti sellaisen miehen, joka halusi lapsiakin. Ei tämä ollut koskaan niin suurta hullaantumista kuin edellisten kumppaneiden kanssa, enemmänkin järkiliitto. Hän on kunnollinen ja mukava mies sekä toivoi useampaakin lasta. Samoin minä. Nyt meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa.

Eli keskenmeno voi todella muuttaa näkemykset kokonaan. Jopa koko suunnitteilla olleen oman elämän.

"tottamaar" olipa hauska lukea sinun kokemuksestasi. Itsellä on hyvin samanlainen tilanne, vahva vauvakuume iski yllättäen, pyytämättä ja aivan puskan takaa! Meillä on 2 v. tyttö, jota ei aikanaan kuumeiltu vaan sai alkunsa "onnekkaasta vahingosta". Nyt elämässä on valtavasti meneillään ja olemme ajatelleet, ettemme ala miettimäänkään toista lasta vielä pariin vuoteen. Ura on hyvssä nousujohteessa ym. syitä, miksi en ole toivonut uutta vauvaa. Mutta yhtäkkiä vain iski selittämätön voimakas fyysinen tarve raskautua ja saada vauva! En ole kokenut tällaista aikaisemmin ja tunne on siksi hämentävä. Järki sanoo, että ei toista lasta vielä, mutta ajatukset eivät enää muualla pyöri...Samaan aikaan tuntuu, että olisi tosi hyvä, jos ei uutta lasta tulisi vielä ja siltä, että mikään muu ei ole nyt niin tärkeää kuin tulla raskaaksi. Apua!