taaperon syömisvaikeus

Vesihyppy

Lapseni on 1v 7 kk. Hän haluaa kaiken ruuan nestemäisenä tuttipullosta.
Hän panee hanttiin jos ruokaa laittaa lusikalla hänen suuhunsa vaikka edellisestä syömisestä olisi useampi tunti. Hän kyllä pystyy nielemään jos ruoka on sileää mutta ei niele kakomatta esim. yli 8 kk:n ikäiselle tarkoitettuja ruokia.
Myös ns. sormiruuasta kuten pehmeä leipä, banaani, sipsit ym hän saattaa nielaista pikkuisia paloja siis alle puolen sentin kokoisia mutta usein nekin joutuu kaivamaan hänen suustaan sillä ne saattavat olla siellä vielä puolen tunninkin kuluttua.
Jos hänelle antaa omaa rauhaa syödä itse lusikalla hän ei sitä suuhunsa laita vaan leikkii ja enintään nuolee sormiaan vaikka edellisestä syömisestä olisi pitkä aika.
Jos hänelle tarjoaa maitoa, pirtelöä, velliä, kasviskeittoa yms. tuttipullosta hän syö 3-4:n tunnin välein eikä kieltäydy jos ei ole kipeänä tai hampaita juuri tulossa.
Olenko turhaan huolissani vai onko muilla sama juttu? Miten kauan tätä vaihetta mahtaa kestää kun aloitin sormiruokien säännöllisen antamisen 4 kk sitten ja tilanne on pysynyt koko ajan samana? Olen tarjonnut niitä päivittäin 3,5 kk:n ajan.

10

722

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsekkaus paikallaan

      Tuossa tilanteessa kyllä veisin ehkä lapsen jo lääkäriin, jotta tulisi tsekattua ettei ole mitään fyysistä syytä siihen, ettei lapsi pysty (?) nielemään paloja. Lapsesi on jo sen ikäinen, että hänen pitäisi ehdottomasti syödä karkeampaa ruokaa, olisi pitänyt syödä jo pitkään. Suun lihakset tarvitsevat kehittyäkseen karkeaa ruokaa ja hampaillekin pureskelu on tärkeää. Suun motoriikan kehittyminen vaikuttaa myös puheen oppimiseen, joten kyseessä on aika tärkeä asia. Eikö neuvolassa ole sanottu mitään?

      Jos lääkärissä todetaan, että mitään elimellistä syytä ei tuohon nestemäisen ruoan nauttimiseen ole, niin sitten ei kai auta muu kuin jättää se tuttipullo kerrasta pois ja odottaa, että lapsi alkaa syödä. Jos ei mitään fyysistä syytä ole, niin lapsi ei itseään nälkään tapa, vaan alkaa kyllä lopulta syödä ruokaa muutenkin, kuin nestemäisessä muodossa.

      • Kyllä vaan

        Samaa mieltä, että jos ei elimellistä syytä löydy niin tuttipullo pois. Alkuun voi vaikka muussata ruokaa haarukalla ja pilkkoa pienemmäksi. Kyllä lapsi syö kun on tarpeeksi nälkäinen ja huomaa, että tuttipulloa ei tule.

        Eikö siis puurokaan mene vaan pitää olla velliä?


    • Hammaslääkäriin

      Ensimmäisenä tuttipullo pois. Jos lapsesi ei tuohon ikään mennessä ole saanut karkeaa ja nimenomaa kovaa pureskeltavaa ruokaa, hänen leukaluunsa ei kehity sellaisiksi, kuin mitä (hänen geeneillään) oli tarkoitus tulla. :)

      Hänelle on vaarassa tulla eopämuodostunut purenta. Yleensä jo noin puolivuotiaalle, voi antaa käteen kovan ruisleivän kannan, jota hän voi jäystää.

      Ne lapset, jotka syövät pitkään yksinomaan pehmeää ravintoa, joutuvat käymään läpi pitkät hampaiden oikomishoitoprosessit tai hampaita joudutaan vetämään pois, kun leukaperät ovat niin "surkastuneet" lintumaisiksi. Toki oikomishoitoja tehdään lapsille, joilla on ollut pureskeltavaa vauvaiästä lähtien, koska eihän vanhempien geenit aina sovi yhteen. Lapsi saa esim äidiltä pienen leuan ja isältä isot hampaat. ;)

    • vesihyppy

      Se mulla jäi vielä kertomatta että esim. jos Piltissä joka on tarkoitettu 12 kk:n ikäiselle on jäänyt esim. pala keitetyn herneen kuorta enkä ole sitä sileäksi haarukalla muussannut, lapsi alkaa kakomaan. Yleensä ruokailun alussa hän pitää ruokaa suussaan vähintään 6 minuuttia ennen kuin nielee jos kyse on lusikalla tarjottavasta ruuasta. Ensimmäiset 9,5 kuukautta pienet ruuankokkareet johtivat lähes päivittäin oksennusrefleksiin, nyt "vain kakomiseen". Näillä pienillä ruuanpaloilla tarkoitan esim. tuoretta mustikkaa, keitettyä hernettä, muusiin jäänyttä perunanpalaa. Nykyyän lapsi huitoo tai yrittää napata lusikan kädestäni jos yritän syöttää häntä. Viime aikoina lapsi on saanut ruuat enimmäkseen tuttipullosta, siis heinäkuulta asti ja paino on vihdoin alkanut nousta. Tänään on aika lastenlääkärille. Kerron myöhemmin mitä siellä sanottiin. Jos syömistä ei lasketa, lapsi on muuten ikäisensä tasolla muussa kehityksessä.

      • tsekkaus paikallaan

        Kiva, jos tulet kertomaan, mitä lääkärissä sanottiin. Minua ihan jäi mietityttämään, että mistä moinen yliherkkä yökkäysrefleksi voi johtua. Kakomisesta toisaalta ei tarvitse välittää, joten jos mitään elimellistä häiriötä ei ole, voit varmaan ihan hyvin siedättää lasta paloihin ruoasta.


    • Vesihyppy

      On hän saanut "karkeaa" ruokaa mutta lopetti sen syömisen keäkuun alussa kokonaan. Sitä ennen noin kuukauden karkean ruuan syöminen ei vaikuttanut mieluisalta mutta ajattelin että se menee ns. iän piikkiin. Myöskään isovanhempien lapsi ei anna syöttää itseään vaikka ennen mamma ja mummu siinä onnistuivat.
      Se kanssa vähän mietityttää kun uusia sanoja ei ole tullut toukokuun jälkeen. Yhteensä lapsi käyttää noin kolmeakymmentä sanaa. Olen muutamia kertoja ottanut tuttipullon kokonaan pois käytöstä mutta niinä päivinä lapsen vatsaan ei ole päätynyt lopulta ruokaa eikä nestettä seitsemään ja puoleen tuntiin lisäksi yöunien aika 12 tuntia. Kokeilut ovat päättyneet minun luovuttamiseen. Nukkuminen on rauhallista, paitsi että lapsi kuorsaa. Kevään ja kesän aikana on ollut muutamia huutokohtauksia jotka päätyvät oksentamiseen päivä -ja ilta-aikaan. En siis ole varma, itkeekö lapsi siksi että tuntuu inhottavalta mutta huuto alkaa mielestäni ilman ennakkovaroituksia kuin tyhjästä.
      Käytiin lastenlääkärin vastaanotolla muutama päivä sitten ja soivittiin käynti sairaalassa, siis pikakäynti ensi viikolle. Sen käynnin jälkeen laitan lisää viestiä

      • vesihyppy

        Käytiin muutama päivä sitten keskussairaalassa puheterapeutin ja ravitsemusterapeutin yhteisvastaanotolla. (Lähetteen sinne laittoi lastenlääkäri.) He olivat myös sitä mieltä että on syytä tarkistaa, jos jotain elimellistä tai rakenteellista poikkeavuutta olisi sillä kevättalvella lapsi vielä söi suht sileää ruokaa lusikalla. He lupasivat lähettää kutsun kuvaukseen jossa jotenkin varjoaineen avulla kuvataan kurkun alueen rakennetta nieltäessä. He lupasivat myös että lasten suolistotauteihin erikoistunut lääkäri ottaa piakkoin yhteyttä. Kun ollaan käyty taas sairaalassa tai tilanne syömisen suhteen muuttuu, laittelen viestiä, sillä epäilen etten ole ainoa jolla on tällainen tilanne.


      • Vesihyppy
        vesihyppy kirjoitti:

        Käytiin muutama päivä sitten keskussairaalassa puheterapeutin ja ravitsemusterapeutin yhteisvastaanotolla. (Lähetteen sinne laittoi lastenlääkäri.) He olivat myös sitä mieltä että on syytä tarkistaa, jos jotain elimellistä tai rakenteellista poikkeavuutta olisi sillä kevättalvella lapsi vielä söi suht sileää ruokaa lusikalla. He lupasivat lähettää kutsun kuvaukseen jossa jotenkin varjoaineen avulla kuvataan kurkun alueen rakennetta nieltäessä. He lupasivat myös että lasten suolistotauteihin erikoistunut lääkäri ottaa piakkoin yhteyttä. Kun ollaan käyty taas sairaalassa tai tilanne syömisen suhteen muuttuu, laittelen viestiä, sillä epäilen etten ole ainoa jolla on tällainen tilanne.

        Tänään, jo kolmantena pävänä peräkkäin, lapseni on syönyt itse lounasta lusikalla ja oikean käden sormilla. Lounaaksi hän siis söi tonnikalalaatikkoa ja toisena päivänä hernekeittoa ja kolmantena tikkuperunoita. Illalla hän on syönyt pehmeää vaalea leipää pieniä nokareita neljänä peräkkäisenä päivänä. Odotan silti varmuuden vuoksi kutsua varjoainekuvaukseen josta aiemmin täällä tekstissä mainitsin ja jatkamme harjoittelua.


      • 3etfg
        Vesihyppy kirjoitti:

        Tänään, jo kolmantena pävänä peräkkäin, lapseni on syönyt itse lounasta lusikalla ja oikean käden sormilla. Lounaaksi hän siis söi tonnikalalaatikkoa ja toisena päivänä hernekeittoa ja kolmantena tikkuperunoita. Illalla hän on syönyt pehmeää vaalea leipää pieniä nokareita neljänä peräkkäisenä päivänä. Odotan silti varmuuden vuoksi kutsua varjoainekuvaukseen josta aiemmin täällä tekstissä mainitsin ja jatkamme harjoittelua.

        mielenkiinnosta, helpottiko tilanne siis ihan itsekseen, tuliko hampaita tai jotain minkä olisit voinut nähdä syömättömyyden syyksi?


    • vesihyppy

      Noiden kolmen päivän aikana jolloin ruokaa maisteltiin, vatsaan taisi mennä vain muutaman millin kokoisia ruokapaloja ja luulin syömistilanteen alkavan parantua mutta ei. Sama meno kuin ennenkin jatkuu yhä. Parannusta ei ole tapahtunut eikä terveydenhuollon henkilökuntakaan ole ottanut yhteyttä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      116
      9889
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      4992
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      69
      4812
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      7
      3280
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2471
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      107
      1720
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1516
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      54
      1501
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1434
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      65
      1351
    Aihe