Saiko BB kirjansa eilen?

Saiko BB kirjansa eilen H:gin ufopiirin kokouksessa?
41160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Ensimmäinen asiaton viesti kun tulee tähän ketjuun, niin ilmoitan sen välittömästi ylläpidolle.

Äänestä

En tiedä saiko.

Äänestä

Ettei vaan Andromedan ystävällismieliset rodut ole asialla? Kirja saattaa siis leijua akashakentässä edelleen ja viljapeltokuvioissa on vastaus jahka ne on tallattu valmihiksi.

Äänestä
  • Paikalla ollut kertoo ettei taaskaan saanut kirjojaan.
    Ei näkynyt kokouksessa kirjoja eikä niiden lainaajaa.
    Joutuu kai odottamaan taas 6 vuotta tai maksaa että saisi ne takaisin.

    Äänestä

Ihan vain etukäteen tiedoksi, että elokuussa alkaneet työkiireeni kestävät koko loppuvuoden. Tällä kertaa ei ollut sellainen päivä, että olisin päässyt paikalle enkä edes tiennyt, milloin kokous tässä kuussa on - ei ollut tarvetta selvittää ajankohtaa, koska tiesin jo etukäteen etten todennäköisesti pääsisi. Hieman perspektiiviä asiaan antaa se etten ole yli vuoteen näissä tilaisuuksissa käynyt, enkä todennäköisesti seuraavanakaan vuotena kävisi, ellen olisi luvannut käydä ehtiessäni palauttamassa nämä kirjat. Jos asianomainen ei jaksa odottaa kummallekin sopivaa ufopiiriä, hän voi tulla noutamaan kirjat tänne tai sopia niiden postituksesta.

  • Ahaa. BB ei taaskaan osannut käyttäytyä oikein niin että olisi saanut kirjansa takaisin.
    Että on vaikeata...

    Äänestä

  • Kirja3 kirjoitti:

    Ahaa. BB ei taaskaan osannut käyttäytyä oikein niin että olisi saanut kirjansa takaisin.
    Että on vaikeata...

    Kautta aikojen Suomen ufologisen historian tunnetuin kirjalainaus/kieltäytyminen palauttamisesta.

    Äänestä

  • Työttömän yhteiskunnan elätin työkiireet?

    Äänestä

Ei kun bb sai aivo-orgasmin kokouksessa ja koko juttu unohtui. Ainakin mitä kirjoitteli sutin sivulla. Jopa kielillä oli alkanut puhumaan.
"Hehe,haha,hoho....mamma mia..."

Ja jatkoa,
"Minä ei oikein uskonut tähän josta syystä löimme vetoa: Jos Obama todellakin tekee tällaisen ilmoituksen niin minä tarjoan herra X:lle lasillisen limonaadia tai muuta juomaa. Jos Obama ei tee tällaista ilmoitusta niin herra X tarjoaa minulle 10 lasillista limonaadia tai muuta juomaa..
Jännityksellä odotan nyt noita päivämääriä. Kohtahan ne tulee."

Melkoista menoa. Mitähän juotavaa siellä oli vai onko sienikausi jo alkanut.

Äänestä

En tunne Jani Lassilaa enkä BB:tä henk koht enkä juuri tuotantoakaan mutta tunnistan jokseenkin tyylit, kirjoitustyylit, selitykset, valheet ja taustalla olevat ihmiset ja ihmisten vaikeudet myös siksi koska sellaisia on joskus itsellänikin ollut ja kelläpä ei olisi ollut ja tule joskus olemaankin jos ei viimeisen kirstun partaalla satu istumaan.

Viiva aasta ceehen ei aina kulje suorinta tietä been kautta koska silloin olisimme mekaanisia seppiä jo syntyessämme sekä oikeaoppisen tiedon imureita vailla vertaa ja identiteettiä.

Siksi sanonkin että Jani nyt on aika alkaa hommiin. Hoida tämä pieni asia ja lopeta selittelyt. Se pätee ihan yhtä hyvin tässä pienessä pikkiriikkisessä kirjaepisodissa (joka pian paisuu elämää suuremmaksi näissä keskustelujen hörinöissä) kuin myös muussa elämässä.

Jos olet myynyt kirjat niin sovi asia suoraan BB:n kanssa. Lainaajan velvollisuus on huolehtia palautuksesta eikä lainaajan. Asia on pieni ja uskon että BB ymmärtää ilman kohua tämän pienen asian. Looginen mies kun on. Sopikaa nyt keskenänne anyway ettei tarvi katsella tätä vänkäilyä.

Äänestä
  • Kenelläkään anonyymillä hellakoukulla tuskin on mitään kredibiliteettiä leikkiä isällistä ja henkevää ja mennä neuvomaan yhtään ketään omalla nimellään esiintyvää tämänkaltaisten "suoritustensa" jälkeen:

    "Henkilökunta muodostuu parrakkaista vanhemmista naishenkilöistä joille ei ole muita vaatimuksia kuin parta, alipurenta ja että vähintään yksi kulmahammas näkyy koko ajan. Mielellään ylähuulen päällä."

    "Joka kymmenes sörsseli ilmainen! (sis. jälkiripuli. cacatusacātus included)"

    "Otan osaa. Ehkä tyttäresi jonakin päivänä pääsee oikeisiinkin töihin............... Työskenteleminen mafialle on myös moraalisesti arveluttavaa."

    "ABC on edelleen kaikkein paskin ruokapaikka koko planeetalla ja siellä työskentelee vain idiootit näläpalkalla. Piste."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11710772

    "Mustalla naamalla ei tee tähtienvälisissä avaruusaluksessa mitään (paitsi aluksen siivojan vakanssissa) mutta sen sijaan Helsingin rautatieasemalla sillä saa alennusta lompakkovarkauksien ja pahoinpitelyiden tuomioista vedotessa rasismiin ja siihen kuin sosiaalihuolto ei anna kuin 1600 euroa käteen kuukaudessa plus asunnon, vaatteet ja kännykän ja tietokoneen (työnhakua varten kuulema)"

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11503902

    Puhumattakaan että syyttelee ketään muuta valehtelijaksi, etenkin kun on itse toistuvasti jäänyt kiinni satujen sepittämisestä tällä palstalla.

    Äänestä

"Lainaajan velvollisuus on huolehtia palautuksesta eikä lainaajan."

Tosi järkevää tuntuu tuo olevan. Sellaista se uhvoilu on!

Jos joku kirja on hävinnyt, niin voin ostaa uuden tarvitsijalle.

Äänestä
  • juovuksissa kai sanoit.

    Äänestä

sinäkö olet?
Höh? Minä selvinpäin kuten aina. Ihmettelen vaan että jos jonkun kirja on hävinnut, niin kai niitä saa uusia kaupasta. Voin käydä hakemassa.

Äänestä
  • Mulle tuli ihan tällainen kauhuskenaario että vapisen....
    ei kai.....ei kai.....ei kai...ei sitten mitenkään olisi mahdollista että Lassila itse palauttaisi nuo kirjat BB:lle.

    Eihän se ole mahdollista?....Eihän...
    Sen täytyy olla painajainen tämä ajatus.

    Äänestä

"Siksi sanonkin että Jani nyt on aika alkaa hommiin."

Juuri niin. Niihin hommiin olen alkanutkin, siksipä minulla ei ole ollut aikaa käydä kahdessa viimeisimmässä ufopiirin kokouksessa kuten ei ole ollut viimeiseen vuoteen muutenkaan. Tämä ei ole mielestäni asiana sitä mittaluokkaa tai niin kiireellinen, että siirtäisin tärkeämpiä asioita päästäkseni ufopiiriin. Lisäksi Borgin toiminta minua kohtaan on ollut sen tyyppistä, etten koe tarpeelliseksi ryhtyä hänen juoksupojakseen ja siirtää niitä muita asioita edes ystävällisyyttäni.

Minulla ei ole myöskään mitään tarvetta selitellä asiaa, vasta kun eräs henkilö jatkoi monologiaan useiden viestien verran ilmoitin vain ilman sen kummempaa selittelyä, että tuon kirjat ufopiiriin sitten kun ehdin ja kerroin, että kirjojen palauttaminen onnistuu pikaisemminkin jos Borg haluaa erikseen tavata tai sopia postituksesta. Eikä minulla ei ole mitään sitä vastaan, että sovimme asian keskenämme.

Ihan vain tiedoksi, että yleensä olen palauttanut lainaamani kirjat aika nopeasti. Viime vuosina kirjojen lukeminen on kuitenkin huomattavasti vähentynyt, ja laina-ajat pidentyneet (koskee myös kirjastojen kirjoja). Tilalle on tullut internetin kirjallinen tarjonta ja sähköisessä muodossa olevat kirjat. Tietäen että kirjojen lainaamisissa ongelmaksi voi helposti tulla että henkilö muuttaa välissä jonnekin muualle tai etääntyy muulla tavoin lähipiiristä, noudatan nykyään sellaista politiikkaa etten lainaa kirjallisuutta lainkaan vaan kopioin ne itselleni paikan päällä tai pidän ne lainassa mahdollisimman lyhyen aikaa, koska useidenkaan teosten kopiointi ei ole nykyisin kovin vaativa urakka.

Äänestä
  • Kiemurtelet kuin kasiainen ongenkoukussa. Kuusi vuotta kirjat lainassa ja jätkä niin kiireinen, ettei ehdi palauttaa....Ihan totta.

    Kuten vanha suomalainen sanonta sanoo Jani on Jani vaik vois paistais.

    Äänestä

  • säälittävää kirjoitti:

    Kiemurtelet kuin kasiainen ongenkoukussa. Kuusi vuotta kirjat lainassa ja jätkä niin kiireinen, ettei ehdi palauttaa....Ihan totta.

    Kuten vanha suomalainen sanonta sanoo Jani on Jani vaik vois paistais.

    Missä olen väittänyt etten ole ehtinyt palauttaa niitä kiireiden takia kuuteen vuoteen? Mietipä uudestaan.

    Äänestä

Ehkäpä Lassila odottelee Lainan päivää (8. helmikuuta). Wanhan kosmisen perinteen mukaan sinä päivänä kukaan ei saa urputtaa laina-ajan venähtämisestä.

Äänestä
  • Lassila-"Missä olen väittänyt etten ole ehtinyt palauttaa niitä kiireiden takia kuuteen vuoteen? Mietipä uudestaan. "

    Voi j-lauta!!!!!!

    Äänestä

  • jumalaton1 kirjoitti:

    Lassila-"Missä olen väittänyt etten ole ehtinyt palauttaa niitä kiireiden takia kuuteen vuoteen? Mietipä uudestaan. "

    Voi j-lauta!!!!!!

    Lassila: tai pidän ne lainassa mahdollisimman lyhyen aikaa, koska useidenkaan teosten...

    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
    Olisikohan tuo vuosisadan vitsi?

    Äänestä

  • jumalaton1 kirjoitti:

    Lassila-"Missä olen väittänyt etten ole ehtinyt palauttaa niitä kiireiden takia kuuteen vuoteen? Mietipä uudestaan. "

    Voi j-lauta!!!!!!

    Sinulle kai on oleellisinta tässä asiassa sittenkin mustamaalaaminen, ei kirjojen takaisin saaminen?

    Jos luit yhtään viestiäni, kerroin että minulla on ollut poikkeuksellisen paljon kiireitä elokuusta lähtien. Sitä ennen en ole tullut ufopiirin kokouksiin siitä syystä, etteivät ne yksinkertaisesti kiinnosta minua juurikaan enää niin paljon, että olisin halunnut kuluttaa rajallista aikaani niihin. Aktiivisuuteni niiden suhteen putosi jo vuosia sitten. Enkä missään tapauksessa ole halunnut tulla tulla vain sellaisen henkilön tarpeiden takia, joka on syyllistynyt niin moneen väärinkäytökseen SUT:n piirissä ja yrittää jatkaa vieläkin myyräntyötään - ei sillä että tämän henkilön läsnäolo intoani vierailla ufopiirissä mitenkään laskisikaan jos siellä jotain kiinnostavaa tapahtuisi. En ole niin pikkumainen, että antaisin henkilösuhteiden laadun vaikuttaa suuntaan tai toiseen käytännön toimintaani, paitsi tietysti itse näihin henkilösuhteisiin liittyvissä asioissa.

    Siksi kirjat ovat ufopiirin osalta viime vuosina jääneet odottamaan sopivaa ajankohtaa. Ainoat kerrat viime vuosina ovat olleet sellaisia, että herra ei ole ollut paikalla tai on ollut juuri lähdössä pois sen näköisenä ettei halua jutella kanssani näistä kirjoista. Enkä edelleenkään ole tulossa ufopiiriin pelkästään näiden kahden kirjan takia, olen tulossa koska edellisestä vierailukerrasta on jo kohtuullisen pitkä aika ja ufopiirissä käy myöskin ihmisiä, joita harvoin tapaa muissa yhteyksissä.

    Sain kyseiset kirjat luettua loppuvuonna 2009, koska ajattelin että voisin hiljalleen palauttaa ne teokset. Minun oli määrä tavata Borg tammikuussa 2010 hallituksen kokouksessa ja palauttaa kirjat silloin, mutta hän päättikin erota puheenjohtajan pestistä eikä saapunut muistaakseni yhteenkään viralliseen hallituksen kokoukseen ennen loppuvuotta 2010 eikä myöskään Päiväkummun ufoseminaariin. Ainoa kokous johon en itse päässyt, oli syyskokous 2010 jossa Borg puolestaan taisi olla paikalla. Sitä en muista otinko joskus kirjat mukaan siltä varalta, että Borg kokouksiin ilmestyisi. Vuoden 2010 kevätkokouksessa olimme kumpikin läsnä, mutta olin järjestelyvastuussa enkä muistanut koko kirjoja. Huomioni keskittyi paitsi tilaisuuden järjestelyihin, Borgin itsensä mölinään muutoksista hänen kirjoittamaansa epämuodolliseen toimintakertomukseen jonka seurauksena hänet jouduttiin asettamaan lopulta kirjoituskieltoon foorumilla.

    Ainoa hallituksen kokous jossa Borg oli läsnä ja johon olin ottanut nämä kirjatkin mukaan, oli aivan vuoden 2010 lopussa. Asia kuitenkin pääsi unohtumaan kun Borg alkoi uhkailemaan Tapani Koivulaa turpiinvedolla, ja osapuolet ymmärrettävästi hajaantuivat varsin nopeasti kokouksen päätyttyä. Seuraavan vuoden alussa hallituksen järjestäytymiskokouksessa minulla ei muistaakseni ollut edes kirjoja mukana, ja tokkopa olisin asiaa silloinkaan muistanun Koivulan ja Borgin kilpaillessa varapuheenjohtajuudesta ilman että asia olisi saatu ratkaistua (puheenjohtajaksi valittu nuori ufotutkija ei halunnut diplomaattisista syistä ratkaista asiaa omalla äänellään) - jälkikäteen Borg keplotteli varapuheenjohtajuuden itselleen aloittamalla netissä äänestyksen, jossa ei ollut alkuun muita ehdokkaita kuin hän itse.

    Popen vierailun yhteydessä taas puolestaan jätin kirjat tarkoituksella kotiin, vaikka tiettävästi olimmekin kumpikin paikalla, koska minulla oli niin paljon muutakin tavaraa kannettavanani seminaariin liittyen. Sen jälkeen vallitsi pitkä hajaannuksen kausi kun puheenjohtaja sairastui eikä varapuheenjohtaja Borg halunnut ottaa asioita vastuulleen ennen kuin sairastuneelta puheenjohtajalta oli saatu virallinen eropaperi, missä kesti ymmärrettävistä syistä varmaankin miltei pari kuukautta eikä eropaperi silloinkaan ollut itse asiassa täysin lain mukainen. Lopulta seuraava ja toistaiseksi viimeinen kohtaamisemme SUT:n puitteissa oli ylimääräinen vuosikokous kesällä 2011, jonka jälkeen ilmoitin eroavani elleivät laittomuudet ja väärinkäytökset lopu. Tästä syystä erosin SUT:sta sitten vuodenvaihteessa.

    Äänestä

  • Jani Lassila kirjoitti:

    Kerroit eronneesi kun laittomuudet ja väärinkäytökset eivät loppuneet? Voisitko valottaa meille hieman tarkemiin millaisia laittomuuksia sutissa on tehty?

    Äänestä

  • hyvin kiinnostunut kirjoitti:

    Ahaa, nyt Lassila sotkee jopa sutin mukaan kirjajuttuunsa.
    Nyt näyttääkin siltä ettei se ole Lassilan vika ettei ole palauttanut kirjoja, vaan Borgin tai sutin tai vaihtoehtoisesti Borgin sutin vika ettei BB ole saanut kirjojaan takaisin,
    Jos arvaan oikein niin kohta se on Tasavallan Presidentin vika tai YK:n vika ettei BB saa kirjojaan takaisin.
    Ei pidä myöskään unohtaa USA:n NSA:ta.

    Äänestä

  • NSA syyllinen? kirjoitti:

    Sutillahan on jo perinteitä asioiden ratkomisesta oikeudessa kuten tästäkin keskusteluketjusta voimme lukea:

    http://www.suomenufotutkijat.fi/sutforum2/viewtopic.php?f=3&t=3543

    Minuakin kiinnostaisi kuulla tarkemmin noin Lassilan mainitsemista laittomuuksista ja väärinkäytöksistä. Itse kun olen ollut poissa yhdistyksestä jo monta vuotta. Lähdin silloin kun tästä Borgista tuli ensimmäisen kerran puheenjohtaja.

    Äänestä

  • hyvin kiinnostunut kirjoitti:

    Kerroit eronneesi kun laittomuudet ja väärinkäytökset eivät loppuneet? Voisitko valottaa meille hieman tarkemiin millaisia laittomuuksia sutissa on tehty?

    Olen aikoinaan valottanut sitä asiaa, enää asia ei minulle kuulu enkä ole perillä miten asiat nykyisin toimivat.

    Ei kuitenkaan hyvältä näytä. Perinteisiä uforaporttikirjoja ei ole julkaistu vuoden 2009 jälkeen (ne on korvattu pääasiassa netistä kopioiduilla teksteillä, jotka on painettu kirjojen muotoon eivätkä nekään tekeleet ole jäsenille enää ilmaisia) eikä myöskään perinteistä ufoseminaaria vuoden 2011 jälkeen (jolloin SUT:ssa järjestettiin jopa kaksi seminaaria vuosittain kun lasketaan allekirjoittaneen järjestämät ufoseminaarit). Jäsenlehteäkään ei ole näkynyt missään pariin vuoteen kuten yleensä, en tiedä onko sitä edes ilmestynyt. Ulospäin ainoa toimintaa pyörittävänä henkilönä näyttäytyy Björn Borg itse, foorumikin on täysin kuollut aiempaan nähden. Kantavaksi voimaksi on jäänyt vain havaintotietokanta, mutta sellaisen pyörittämiseen ei tarvita yhdistystä.

    Äänestä

  • Jani Lassila kirjoitti:

    Sinulle kai on oleellisinta tässä asiassa sittenkin mustamaalaaminen, ei kirjojen takaisin saaminen?

    Jos luit yhtään viestiäni, kerroin että minulla on ollut poikkeuksellisen paljon kiireitä elokuusta lähtien. Sitä ennen en ole tullut ufopiirin kokouksiin siitä syystä, etteivät ne yksinkertaisesti kiinnosta minua juurikaan enää niin paljon, että olisin halunnut kuluttaa rajallista aikaani niihin. Aktiivisuuteni niiden suhteen putosi jo vuosia sitten. Enkä missään tapauksessa ole halunnut tulla tulla vain sellaisen henkilön tarpeiden takia, joka on syyllistynyt niin moneen väärinkäytökseen SUT:n piirissä ja yrittää jatkaa vieläkin myyräntyötään - ei sillä että tämän henkilön läsnäolo intoani vierailla ufopiirissä mitenkään laskisikaan jos siellä jotain kiinnostavaa tapahtuisi. En ole niin pikkumainen, että antaisin henkilösuhteiden laadun vaikuttaa suuntaan tai toiseen käytännön toimintaani, paitsi tietysti itse näihin henkilösuhteisiin liittyvissä asioissa.

    Siksi kirjat ovat ufopiirin osalta viime vuosina jääneet odottamaan sopivaa ajankohtaa. Ainoat kerrat viime vuosina ovat olleet sellaisia, että herra ei ole ollut paikalla tai on ollut juuri lähdössä pois sen näköisenä ettei halua jutella kanssani näistä kirjoista. Enkä edelleenkään ole tulossa ufopiiriin pelkästään näiden kahden kirjan takia, olen tulossa koska edellisestä vierailukerrasta on jo kohtuullisen pitkä aika ja ufopiirissä käy myöskin ihmisiä, joita harvoin tapaa muissa yhteyksissä.

    Sain kyseiset kirjat luettua loppuvuonna 2009, koska ajattelin että voisin hiljalleen palauttaa ne teokset. Minun oli määrä tavata Borg tammikuussa 2010 hallituksen kokouksessa ja palauttaa kirjat silloin, mutta hän päättikin erota puheenjohtajan pestistä eikä saapunut muistaakseni yhteenkään viralliseen hallituksen kokoukseen ennen loppuvuotta 2010 eikä myöskään Päiväkummun ufoseminaariin. Ainoa kokous johon en itse päässyt, oli syyskokous 2010 jossa Borg puolestaan taisi olla paikalla. Sitä en muista otinko joskus kirjat mukaan siltä varalta, että Borg kokouksiin ilmestyisi. Vuoden 2010 kevätkokouksessa olimme kumpikin läsnä, mutta olin järjestelyvastuussa enkä muistanut koko kirjoja. Huomioni keskittyi paitsi tilaisuuden järjestelyihin, Borgin itsensä mölinään muutoksista hänen kirjoittamaansa epämuodolliseen toimintakertomukseen jonka seurauksena hänet jouduttiin asettamaan lopulta kirjoituskieltoon foorumilla.

    Ainoa hallituksen kokous jossa Borg oli läsnä ja johon olin ottanut nämä kirjatkin mukaan, oli aivan vuoden 2010 lopussa. Asia kuitenkin pääsi unohtumaan kun Borg alkoi uhkailemaan Tapani Koivulaa turpiinvedolla, ja osapuolet ymmärrettävästi hajaantuivat varsin nopeasti kokouksen päätyttyä. Seuraavan vuoden alussa hallituksen järjestäytymiskokouksessa minulla ei muistaakseni ollut edes kirjoja mukana, ja tokkopa olisin asiaa silloinkaan muistanun Koivulan ja Borgin kilpaillessa varapuheenjohtajuudesta ilman että asia olisi saatu ratkaistua (puheenjohtajaksi valittu nuori ufotutkija ei halunnut diplomaattisista syistä ratkaista asiaa omalla äänellään) - jälkikäteen Borg keplotteli varapuheenjohtajuuden itselleen aloittamalla netissä äänestyksen, jossa ei ollut alkuun muita ehdokkaita kuin hän itse.

    Popen vierailun yhteydessä taas puolestaan jätin kirjat tarkoituksella kotiin, vaikka tiettävästi olimmekin kumpikin paikalla, koska minulla oli niin paljon muutakin tavaraa kannettavanani seminaariin liittyen. Sen jälkeen vallitsi pitkä hajaannuksen kausi kun puheenjohtaja sairastui eikä varapuheenjohtaja Borg halunnut ottaa asioita vastuulleen ennen kuin sairastuneelta puheenjohtajalta oli saatu virallinen eropaperi, missä kesti ymmärrettävistä syistä varmaankin miltei pari kuukautta eikä eropaperi silloinkaan ollut itse asiassa täysin lain mukainen. Lopulta seuraava ja toistaiseksi viimeinen kohtaamisemme SUT:n puitteissa oli ylimääräinen vuosikokous kesällä 2011, jonka jälkeen ilmoitin eroavani elleivät laittomuudet ja väärinkäytökset lopu. Tästä syystä erosin SUT:sta sitten vuodenvaihteessa.

    "Enkä missään tapauksessa ole halunnut tulla tulla vain sellaisen henkilön tarpeiden takia, joka on syyllistynyt niin moneen väärinkäytökseen SUT:n piirissä ja yrittää jatkaa vieläkin myyräntyötään"

    Siis paskamaisen ihmisen kirjoja ei tarvitse palauttaa, vaan ne voi yhtä hyvin pitää vuositolkulla syyllistymättä varkauteen tai petokseen.

    Niin. Jani boy ei nytkään itse ollut vähääkään syyllinen. Ilkeän BB:n oma vika kun ei ole kuuteen vuoteen saanut kirjojaan.

    Äänestä

  • entinen sutilainen kirjoitti:

    Sutillahan on jo perinteitä asioiden ratkomisesta oikeudessa kuten tästäkin keskusteluketjusta voimme lukea:

    http://www.suomenufotutkijat.fi/sutforum2/viewtopic.php?f=3&t=3543

    Minuakin kiinnostaisi kuulla tarkemmin noin Lassilan mainitsemista laittomuuksista ja väärinkäytöksistä. Itse kun olen ollut poissa yhdistyksestä jo monta vuotta. Lähdin silloin kun tästä Borgista tuli ensimmäisen kerran puheenjohtaja.

    Onko Ala-Reinikka vielä sutin jäsen?

    Äänestä

  • Jani Lassila kirjoitti:

    Olen aikoinaan valottanut sitä asiaa, enää asia ei minulle kuulu enkä ole perillä miten asiat nykyisin toimivat.

    Ei kuitenkaan hyvältä näytä. Perinteisiä uforaporttikirjoja ei ole julkaistu vuoden 2009 jälkeen (ne on korvattu pääasiassa netistä kopioiduilla teksteillä, jotka on painettu kirjojen muotoon eivätkä nekään tekeleet ole jäsenille enää ilmaisia) eikä myöskään perinteistä ufoseminaaria vuoden 2011 jälkeen (jolloin SUT:ssa järjestettiin jopa kaksi seminaaria vuosittain kun lasketaan allekirjoittaneen järjestämät ufoseminaarit). Jäsenlehteäkään ei ole näkynyt missään pariin vuoteen kuten yleensä, en tiedä onko sitä edes ilmestynyt. Ulospäin ainoa toimintaa pyörittävänä henkilönä näyttäytyy Björn Borg itse, foorumikin on täysin kuollut aiempaan nähden. Kantavaksi voimaksi on jäänyt vain havaintotietokanta, mutta sellaisen pyörittämiseen ei tarvita yhdistystä.

    Kyllä sen foorumin kuoleman syynä oli enemmänkin edesmennyt moderaattori joka bannasi järjestelmällisesti kaikki vähänkään tolkuissaan olleet kirjoittajat (jopa B.Borgin eräässä vaiheessa..), jolloin jäljelle ivät jääneet muut kuin ko. moderaattorin tarinoille ja oman sivustonsa mainostamiselle myötämieliset, tai muuten vain mielistelevät parahönöt. Uusia kirjoittajia taas ei sellainen foorumi houkuta jossa pääpuheenaiheina ovat erilaiset toinen toistaan villimmät salaliittoteoriat ja muu hömppä..

    Äänestä

  • toisaalta.. kirjoitti:

    Ei vaan täysin saamaton ydistyksen puheenjohtaja ja hallitus jotka eivät tehneet vuosiin mitään kyseisen moderaattorin tuhotessa foorumia.

    Äänestä

  • luyikctf kirjoitti:

    "Enkä missään tapauksessa ole halunnut tulla tulla vain sellaisen henkilön tarpeiden takia, joka on syyllistynyt niin moneen väärinkäytökseen SUT:n piirissä ja yrittää jatkaa vieläkin myyräntyötään"

    Siis paskamaisen ihmisen kirjoja ei tarvitse palauttaa, vaan ne voi yhtä hyvin pitää vuositolkulla syyllistymättä varkauteen tai petokseen.

    Niin. Jani boy ei nytkään itse ollut vähääkään syyllinen. Ilkeän BB:n oma vika kun ei ole kuuteen vuoteen saanut kirjojaan.

    Syyllinen mihin? Etköhän sinä ole se joka tässä on syyllisiä yrittänyt etsiä, eihän tämä ketjukaan ole minun aloittamani. En näe siinä mitään väärää, että kirjojen palautus ei ole näissä olosuhteissa onnistunut, eikä kumpikaan osapuoli ole siltä osin voinut syyllistyä mihinkään väärään. Minulla ei ole todellakaan mitään syytä pitää kyseisiä kirjoja itselläni, päinvastoin haluaisin niistä mielelläni eroon niin pian kuin mahdollista ilman että laiminlyön parin kirjan takia kuitenkaan tärkeämpiä asioita.

    Se ettet puolestasi halua sopia erillistä tapaamista tai kirjojen postitusta, ei tee sinusta syyllistä mihinkään. Se vain tarkoittaa, ettei sinulla ole todellsita tarvetta saada kirjoja heti takaisin tai sitten ettet halua muista syistä tavata minua tai ottaa yhteyttä sopiaksesi niiden postittamisesta. Jälkimmäinen asia taas ei ole minun vikani, eikä velvoita minua tulemaan ufopiiriin muutoin kuin silloin, kun sinne tulisin muutenkin näistä kirjoista riippumatta. Siltä osin voit kyllä katsoa peiliin, etten koe tarvetta olla kohtelias sinua kohtaan.

    Äänestä

  • oikestaan näin kirjoitti:

    Ei vaan täysin saamaton ydistyksen puheenjohtaja ja hallitus jotka eivät tehneet vuosiin mitään kyseisen moderaattorin tuhotessa foorumia.

    Olin foorumilla liki sen avaamisesta lähtien ja foorumi oli parhaimmillaan erään paljon porutun multinikin aikana...

    Toisaalta, eihän Borgin moderointitaidoissa ole muita ongelmia kuin kirjoittajien estäminen pärstäkertoimen perusteella, "vääränlaisen" toiminnan pimittäminen ja puutteet tietotekniikkaosaamissa. Siitäkin tuli iso poru kun käytin pari minuuttia aikaa mainostaakseni SUT:n toimintaa sosiaalisessa mediassa, koska BB pelkäsi että SUT:n mainostukseen tarkoitettu ryhmä voisi kilpailla SUT:n oman foorumin kanssa. Tämän porun käsittelemisessä sitten kesti suhteellisuudentajuisesti paljon kauemmin kuin se kaksi minuuttia, joka oli kulunut SUT:n mainostamiseen kyseisessä paikassa. Eihän sellainen oikein motivoi edistämään yhdistyksen asiaa, jos aina kun käyttää epävirallisesti pari minuuttia yhdistyksen hyväksi, pitää samalla varata vähintään pari tuntia aikaa jälkiselvittelyihin.

    Borgille annettiin kirjoituskieltoa SUT:n hallituksen toimesta kun hän ei lopettanut spämmäämistä, lokitietojen väärinkäyttöä ja asiatonta kielenkäyttöä keväällä 2010. Tuo toiminta liittyi siihen, että hänen kirjoittamansa toimintakertomus muotoiltiin virallisemmaksi hallituksen toimesta sen jälkeen kun hän oli eronnut puheenjohtajan tehtävistä, eikä hän pitänyt uudelleen muotoilusta. Mitään konkreetista kritiikkiä hän ei kuitenkaan asiaan esittänyt lukuunottamatta tuota Ala-Reinikan tapausta, jolta osin virallisen toimintakertomuksen muotoilua sitten muutettiinkin hänen mieleisekseen (hän muistaakseni odotti, että siinä olisi korostettu hänen rooliaan asiassa) ja olisi varmasti muutettu ilman turhaa julkista mölinääkin, pelkkä ehdotus hallitukselle olisi riittänyt.

    Äänestä

  • Jani Lassila kirjoitti:

    Sinulle kai on oleellisinta tässä asiassa sittenkin mustamaalaaminen, ei kirjojen takaisin saaminen?

    Jos luit yhtään viestiäni, kerroin että minulla on ollut poikkeuksellisen paljon kiireitä elokuusta lähtien. Sitä ennen en ole tullut ufopiirin kokouksiin siitä syystä, etteivät ne yksinkertaisesti kiinnosta minua juurikaan enää niin paljon, että olisin halunnut kuluttaa rajallista aikaani niihin. Aktiivisuuteni niiden suhteen putosi jo vuosia sitten. Enkä missään tapauksessa ole halunnut tulla tulla vain sellaisen henkilön tarpeiden takia, joka on syyllistynyt niin moneen väärinkäytökseen SUT:n piirissä ja yrittää jatkaa vieläkin myyräntyötään - ei sillä että tämän henkilön läsnäolo intoani vierailla ufopiirissä mitenkään laskisikaan jos siellä jotain kiinnostavaa tapahtuisi. En ole niin pikkumainen, että antaisin henkilösuhteiden laadun vaikuttaa suuntaan tai toiseen käytännön toimintaani, paitsi tietysti itse näihin henkilösuhteisiin liittyvissä asioissa.

    Siksi kirjat ovat ufopiirin osalta viime vuosina jääneet odottamaan sopivaa ajankohtaa. Ainoat kerrat viime vuosina ovat olleet sellaisia, että herra ei ole ollut paikalla tai on ollut juuri lähdössä pois sen näköisenä ettei halua jutella kanssani näistä kirjoista. Enkä edelleenkään ole tulossa ufopiiriin pelkästään näiden kahden kirjan takia, olen tulossa koska edellisestä vierailukerrasta on jo kohtuullisen pitkä aika ja ufopiirissä käy myöskin ihmisiä, joita harvoin tapaa muissa yhteyksissä.

    Sain kyseiset kirjat luettua loppuvuonna 2009, koska ajattelin että voisin hiljalleen palauttaa ne teokset. Minun oli määrä tavata Borg tammikuussa 2010 hallituksen kokouksessa ja palauttaa kirjat silloin, mutta hän päättikin erota puheenjohtajan pestistä eikä saapunut muistaakseni yhteenkään viralliseen hallituksen kokoukseen ennen loppuvuotta 2010 eikä myöskään Päiväkummun ufoseminaariin. Ainoa kokous johon en itse päässyt, oli syyskokous 2010 jossa Borg puolestaan taisi olla paikalla. Sitä en muista otinko joskus kirjat mukaan siltä varalta, että Borg kokouksiin ilmestyisi. Vuoden 2010 kevätkokouksessa olimme kumpikin läsnä, mutta olin järjestelyvastuussa enkä muistanut koko kirjoja. Huomioni keskittyi paitsi tilaisuuden järjestelyihin, Borgin itsensä mölinään muutoksista hänen kirjoittamaansa epämuodolliseen toimintakertomukseen jonka seurauksena hänet jouduttiin asettamaan lopulta kirjoituskieltoon foorumilla.

    Ainoa hallituksen kokous jossa Borg oli läsnä ja johon olin ottanut nämä kirjatkin mukaan, oli aivan vuoden 2010 lopussa. Asia kuitenkin pääsi unohtumaan kun Borg alkoi uhkailemaan Tapani Koivulaa turpiinvedolla, ja osapuolet ymmärrettävästi hajaantuivat varsin nopeasti kokouksen päätyttyä. Seuraavan vuoden alussa hallituksen järjestäytymiskokouksessa minulla ei muistaakseni ollut edes kirjoja mukana, ja tokkopa olisin asiaa silloinkaan muistanun Koivulan ja Borgin kilpaillessa varapuheenjohtajuudesta ilman että asia olisi saatu ratkaistua (puheenjohtajaksi valittu nuori ufotutkija ei halunnut diplomaattisista syistä ratkaista asiaa omalla äänellään) - jälkikäteen Borg keplotteli varapuheenjohtajuuden itselleen aloittamalla netissä äänestyksen, jossa ei ollut alkuun muita ehdokkaita kuin hän itse.

    Popen vierailun yhteydessä taas puolestaan jätin kirjat tarkoituksella kotiin, vaikka tiettävästi olimmekin kumpikin paikalla, koska minulla oli niin paljon muutakin tavaraa kannettavanani seminaariin liittyen. Sen jälkeen vallitsi pitkä hajaannuksen kausi kun puheenjohtaja sairastui eikä varapuheenjohtaja Borg halunnut ottaa asioita vastuulleen ennen kuin sairastuneelta puheenjohtajalta oli saatu virallinen eropaperi, missä kesti ymmärrettävistä syistä varmaankin miltei pari kuukautta eikä eropaperi silloinkaan ollut itse asiassa täysin lain mukainen. Lopulta seuraava ja toistaiseksi viimeinen kohtaamisemme SUT:n puitteissa oli ylimääräinen vuosikokous kesällä 2011, jonka jälkeen ilmoitin eroavani elleivät laittomuudet ja väärinkäytökset lopu. Tästä syystä erosin SUT:sta sitten vuodenvaihteessa.

    No antaa hyvän käsityksen bb johtamasta nyky SUT:ta ja joka vahvistaa käsityksen miksi en enää itsekään halua olla missään tekemisissä koko puljun kanssa. Politikointiin en ole itse koskaan ottanut kantaa mutta hyvin narsistisen kuvan antaa pj:a. Se että miksi SUT on tilanteessa missä se nykyisin on pitkälti johtuva pj. diktaattorimaisesta luonteesta johtuva. Eihän jäsenistössä ole enää ketään ufoasioihin todella vakavasti otettavaa henkilöä. Närvänkin kannattaisi ottaa ritolat aika äkkiä. Ainoastaan hännystelijät pärjäävät bb:n alaisuudessa jos olen oikein ymmärtänyt. Ei tule niitä soraääniä koska bb tykkää kehuista ja saa niistä sairasta tyydytystä egolleen.

    Äänestä

  • Jani Lassila kirjoitti:

    Olen aikoinaan valottanut sitä asiaa, enää asia ei minulle kuulu enkä ole perillä miten asiat nykyisin toimivat.

    Ei kuitenkaan hyvältä näytä. Perinteisiä uforaporttikirjoja ei ole julkaistu vuoden 2009 jälkeen (ne on korvattu pääasiassa netistä kopioiduilla teksteillä, jotka on painettu kirjojen muotoon eivätkä nekään tekeleet ole jäsenille enää ilmaisia) eikä myöskään perinteistä ufoseminaaria vuoden 2011 jälkeen (jolloin SUT:ssa järjestettiin jopa kaksi seminaaria vuosittain kun lasketaan allekirjoittaneen järjestämät ufoseminaarit). Jäsenlehteäkään ei ole näkynyt missään pariin vuoteen kuten yleensä, en tiedä onko sitä edes ilmestynyt. Ulospäin ainoa toimintaa pyörittävänä henkilönä näyttäytyy Björn Borg itse, foorumikin on täysin kuollut aiempaan nähden. Kantavaksi voimaksi on jäänyt vain havaintotietokanta, mutta sellaisen pyörittämiseen ei tarvita yhdistystä.

    Näin on. Nuo ufoseminaarien korvaaminen Helsingin ufopiirin kokouksilla on ainakin muun suomen kannattajat ajanut ulos SUT:a. Rahastamista tuntuu olevan ja omien "kirjojen" kauppaaminen SUT:n sivuilla on sääntöihin nähden melkoinen riman alitus.

    Äänestä

  • luyikctf kirjoitti:

    "Enkä missään tapauksessa ole halunnut tulla tulla vain sellaisen henkilön tarpeiden takia, joka on syyllistynyt niin moneen väärinkäytökseen SUT:n piirissä ja yrittää jatkaa vieläkin myyräntyötään"

    Siis paskamaisen ihmisen kirjoja ei tarvitse palauttaa, vaan ne voi yhtä hyvin pitää vuositolkulla syyllistymättä varkauteen tai petokseen.

    Niin. Jani boy ei nytkään itse ollut vähääkään syyllinen. Ilkeän BB:n oma vika kun ei ole kuuteen vuoteen saanut kirjojaan.

    Oletko bb:n hännystelijä/ perskärpänen ja siitä ihan vierestä.

    Äänestä

Onhan nyt jo outoa.
Täällä S24- foorumilla kun lukee SUTista niin saa kuulla ties millaisia mielipiteitä SUTista. SUT tekee sitä ja SUT tekee tätä.
Kuitenkin SUTin omalla foorumilla vallitsee täydellinen rauha.

Yhtä asiaa en ymmärrä- Jos asiat olisi noin kuten ne saa kulla ulospotkitun Lassilan suusta niin mistä ihmeen syystä BB on valittu pj:ksi jo 5 kertaa?
Taitaa jossain olla joku ristiriita.

Äänestä
  • Juu niin vallitsee kun siellä ei enään ole ketään... Itse palaan sutiin vasta sitten kun siellä puheenjohtaja vaihtuu.

    Äänestä

  • Ja minkä vuoksi BB kirjoittelee siinä itsestään kolmannessa persoonamuodossa?

    Äänestä

  • Mistä ihmeen syystä BB on jo eronnut tai uhkaillut erolla jo ainakin 3 kertaa, ja silti jatkaa edelleen puheenjohtajana?

    Äänestä

  • entinen sutilainen kirjoitti:

    Juu niin vallitsee kun siellä ei enään ole ketään... Itse palaan sutiin vasta sitten kun siellä puheenjohtaja vaihtuu.

    bb osaa "kynäillä" myös suomeksi. Multiniccailu lienee helppoa myös neljänessä persoonassa.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuushäiriö

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Wonderman3 kirjoitti:

Saiko BB kirjansa eilen H:gin ufopiirin kokouksessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu