Kiitos Andylle, olet suuri persoona ja arvostan sinua ihmisenä.
Kiitos myös BB:lle kun tämän puolen Andystä toit ilmi. En muuten olisi tiennyt, mutta nyt fanitan Andyä täysillä satanen lasissa
T'ämä oli nyt tässä
2
430
Vastaukset
- Komppaan aloittajaa.
Arvostukseni ja kunnioitukseni Andya kohtaan on ennemmin kasvanut kuin edes pysynyt samana. Itse olisin reagoinut taulun suttaamiseen VIELÄ pahemmin, flinda todellakin OLISI lentänyt virolaisen golddigger-hutsun daijuun, ja sitä vanhaa rumaa itseriittoista yksinkertaista vironfriidua olisin vetänyt turpaan, enkä vain tuuppinut. Syytteenkin uhalla, mutta 5-kymppiset ämmät, jos YHTÄÄNKÄÄN on järkeä päässä, eivät noin tee. Sairasta, lapsellista, kateellisten kakaroitten temppu! Itsekin teen taidetta, ja joka näyttelyssä olen saanut pelätä että jotain sabotaasia tehdään, vaikka sitten pelkästä v*ttuilun ilosta. Ja onhan sitä tehty. Vieraskirjaan piirretty sukupuolielimiä, kansiosta revitty sivuja ja yhteystiedot sutattu pois. Ja yhteen tilaustyöhön oli asiakas (silloinen, nykyään ENTINEN ystäväni) läntännyt erikeepperiä saadakseen alennusta. Ei mitään rajaa ihmisten moukkamaisuudella ja häikäilemättömyydellä!!! Aion mennä katsomaan Andyn näyttelyn, ja todellakin toivoisin näkeväni hänet siellä. En harrasta selkääntaputtelua tai henkilöpalvontaa, mutta Andya kunnioitan. Oli talon viisain asukas, suora, teeskentelemätön, temperamenttinen, filosofinen, AITO. Siinä missä muut nuoleskelevia peesaajia (eivät kaikki, kuitenkaan) ja altavastaajan asemastaan kiukustuneita. Mikä sen parempi kosto kuin sutata keskeneräinen taulu... En ymmärrä!!! En edes yritä ymmärtää! Andylla meriittiä 100 kertaa enemmän kuin noilla muilla yhteensä. Jos häätöäänestyksessä ovat Anuksen lisäksi Marianne ja se vanha kähisevä pervo papparainen, aion äänestää tasan toisen kerran koko Suomi-BB:n aikana, ensimmäisen kerran äänestin Esa Seurasta voittoon, nyt haluan virolaisen ruman naudan takaisin kotiinsa. Hämmentävää, että Anus muistuttaa ulkonäöltään äitiäni, joka on jo 60 , leikkelemätön ja varmasti kauniimpi kuin Ratian rahojen perässä juokseva kulissivaimo. En tule enää IKINÄ, KOSKAAN seuraamaan BB:tä, vaikka formaatti kiinnostaakin. Parhaat asukkaat on jo nähty: Marika (se kissasilmäinen lesbo), Esa Seuranen ja Andy. Mitään tarjottavaa ei enää ole, ei kertakaikkiaan mitään.
- Anonyymi
Ymmärsin että tuolla mokian tiloissa on ollut sänkyjä, ja ville on pyytänyt jotain pientä tyttöä koemakaamaan sitä. Se oli mennyt, ja ville oli puhunut ikuisesta kadotuksesta, samalla työntäen sormet pienen tytön sisään. Sillä tytöllä oli reddit kirjoiutus tästä. Tämä oli kuulemma ennen BB tä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude16714008Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t10510132Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1019209Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218439Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy437143Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk486837Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1516226Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1085190Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri244365En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4071372