Maitohuoneen lattia....apua

navettapiika

Nyt on siis navetta pesty, muutaman päivän on vasikat hyppinyt seinille ja painepesuri huutanut. Maitoputketkin oikein kiiltää, oikea pesuaine valinta, kerrankin!
Tämän päivän pyhitän tuvalle, mutta täällä siivous ei sitten sujukkaan yhtä tehokkaasti, painepesuri olisi kyllä tarpeen.
Maitohuone on sitten ensiviikon aihe ja se saaplarin lattia. Lattia pitäisi pesun jälkeen saada uusi pinta. Edellinen oli jotain kaksikomponentti pinnoitetta, mitä maalikaupan setä kehui maasta taivaisiin ja sen piti jopa hengittää, eli pohjan ei tarvitse olla satakuiva. Vaan eipä kestänyt, Nyt vuosi viimeisestä käsittelystä on pinnoitus kaikilta kulutus alueilta kulunut pois. Tässä olen pähkäillyt maalin ja pinnoitteen välillä. Laatotusta en edes harkitse, se on jo nähty, ei toimi eikä pysy.
Nyt pitäisi vain keksiä , mitä siihen edes kannattaisti kokeilla. Kuivamiseen ja pinnotukseen ei mahdottomia aikoja ole käyttää, mutta jollain lailla keplottelemalla homma pitäisi saada hoidettuja.
Ehdotuksi ja käytännön kokemuksia? kiitos... niin kokeilin jo kilikalinkin pysyi kaksi kuukautta.

26

1958

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pönttö-Einari
      • Onko liukas ?

        pelkkä hierretty betoni ja siihen tavallinen betonimaali, ei ole liukas, pitää veten ja kuluu hallitusti, kuluneet paikat voi sutaista uudelleen vaikka töiden päätteeksi..

      • kkk''''

        Pitääkö näitä pinnoitteita varten olla kuiva betoni alla? Betonin kuivaushan se on ongelma käytössä olevissa navettatiloissa. Ei ole mahdollista pitää tilaa kahta kuukautta käyttämättömänä, jonka betonin täydellinen kuivuminen vaatii.

      • Ei ole liukas
        kkk'''' kirjoitti:

        Pitääkö näitä pinnoitteita varten olla kuiva betoni alla? Betonin kuivaushan se on ongelma käytössä olevissa navettatiloissa. Ei ole mahdollista pitää tilaa kahta kuukautta käyttämättömänä, jonka betonin täydellinen kuivuminen vaatii.

        Onko suurtalouskeittiö käyttämättä kaksi kuukautta? Ei taatusti ole!

      • kkk''''
        Ei ole liukas kirjoitti:

        Onko suurtalouskeittiö käyttämättä kaksi kuukautta? Ei taatusti ole!

        Ehkä siellä kuitenkin vähemmän vettä lotrataan lattialle. Mutta tosiaan minuakin kiinnostaa, millaiselle pohjalle sen voi levittää niin, että pysyykin paikallaan. Ainakin Delavalin pinnoitteet vaativat kuivan pinnan. Meillä laatat ovat pysyneet hyvin lypsysasemalla ja maitohuoneessa, mutta lehmien alla lypsyasemalla on joku tuollainen massapinnoite, joka alkaa olla jo kulunut ja uusimisen tarpeessa. Uutta tehdessä riittävä kuivuminen on halppo järjestää töiden aikataulutuksella, mutta entä tuotantokäytössä olevassa?

      • Muamuija
        Ei ole liukas kirjoitti:

        Onko suurtalouskeittiö käyttämättä kaksi kuukautta? Ei taatusti ole!

        Yleensä on kuitenkin mahdollista pitää keittiö suljettuna vaikka viikonloppu tai muutama päivä lomakaudella. Maitohuonetta käytetään kahdesti päivään. Erittäin vaikea pitää kuivana ja olla liikkumatta varsinkin pesulaitteiden ja vesipisteiden seutuja, ja nehän eniten kuluvat ja ensimmäisenä huoltoa tarvitsevat. Meillä on ollut kaakelit lattiassa 18 vuotta, yksi haljennut varmaan jostakin iskusta ja pesurin alla jatkuvassa vesi- ja pesuainekosketuksessa olevassa alueessa näkyy, että kohta rupeaa useampi irtoamaan. Eli kyllä kaakelitkin voi kestää, mutta tuo on tietysti tehty uutena, ja saanut kuivaa rauhassa ja tehty myös mm. haponkestävillä sauma-aineilla. Jos uuden tekisin laittaisin todennäköisesti kuitenkin jonkin pinnoitteen, kaakelinsaumat kerää likaa, tummuvat rumasti ja syöpyvät kuitenkin pikkuhiljaa.

      • Älkää tehkö
        Muamuija kirjoitti:

        ikuista se ei onnistu, vai vaatiiko jotkun pykälät laatoituksen ?

      • Muamuija
        Älkää tehkö kirjoitti:

        ikuista se ei onnistu, vai vaatiiko jotkun pykälät laatoituksen ?

        Pykälät vaatii ehjän ja puhdistettavan pinnan. Meilläkin tarkistettiin myös lattialaatoitus, lekuri sanoi, että rikkinäisiä ei saa olla. Yksi rikkinäinen ei haitannut, kunhan pysyi paikallaan.

      • Oletko kuullut

        pikatasoitteesta, sitä kahvikupillinen laatankoloon ja laatta paikoilleen, jos saumat jää vajaaksi niin hieman lisää sopivan vetelänä, hommaan menee viisi minuuttia, työn jäljen ihailuun kymmenen minuuttia..

      • Pikakorjaukset ei
        Oletko kuullut kirjoitti:

        pikatasoitteesta, sitä kahvikupillinen laatankoloon ja laatta paikoilleen, jos saumat jää vajaaksi niin hieman lisää sopivan vetelänä, hommaan menee viisi minuuttia, työn jäljen ihailuun kymmenen minuuttia..

        kannata, kerran kunnolla, pohjia myöten..

    • kkk''''

      Kyllä ne navettatarkastajat syynää lattioitakin. En tiedä, mihin pykälään se perustuu. Mutta kerralla pitäisi saada ikuista, sillä korjaaminen on todella vaikeaa.

    • Laatat vaan

      Laittakaa sitten laatat lattiaan, jos on vaikea muuten järjestää lattian pinnoittaminen, laatoistushan onnistuu siinä samalla, kun tankkihuonetta käytetään , kun tekee osissa sen laatoituksen ja käyttää hieman "tekniikkaa" avuksi.
      Suurtalouskeittiöissä kyllä lotrataan veden kanssa ja pienen tauon aikana tehdään remontteja niissäkin monasti.
      Vaikeahan näitä remontteja on navetassa tehdä, kun toiminta on päällä, mutta ainakine meidän tilalla on tehty kunnostuksia vaiheittain.

      • navettapiika

        Tulihan näitä ideoita, mutta valitettavasti taitaa tuo pohja olla niin huono. Eli valussa on käytetty liian isojakoista soraa, niin kivet puskevat läpi. Laatotukseen pitäisi piikata auki ja valaa uusi laatta. Yhden maitohuoneen lattian olen laatoittanut eikä lopputulos ollut kovin kestävä, vaikka saumauslaastin piti kestää hapot, niin parin vuoden päästä alkoi laattoja irrota ja saumat kulua. Ja kuivumisaika oli saumauslaastilla 30 vuorokautta, pelkkä ajatuskin saa tuskan hien pintaan.
        Nyt jää tieten tuo maalaaminen vaihtoehdoksi, että valvontaeläinlääkäri saa mielenrauhan ja minä aikalisän miettimiseen.
        Nämä remontit on kyllä sellaisia mietinnän paikkoja. Jos olis kattokassisen propeli päässä elämä olisi paljon helpompaa, eikä yhden lattian takia tarvitsisi yöuniaan menettää, vaan kun ei ole, niin sitten jamotaan viikkokausia, että homma saadaan sujumaan.

      • Keväämmllä,
        navettapiika kirjoitti:

        kaiketi ?

      • Itse tasoittuva

        tasote ja siihen maali ei ikuinen mutta nopea työstää oli talvi taikka kesä..

      • Onko ?

        lattia jo kunnossa ?

      • navettapiika
        Onko ? kirjoitti:

        lattia jo kunnossa ?

        Valitettavasti ei ole. Alko hommat tökkimään taas, vasikan ketku sai syötyä tykyttimen sähköpiuhan ja oikonenhan siinä sitten tuli. Yöllä oli sitten sulaneet niin hana kuin johdotkin. Meni viikon päivät ennenkuin sain huoltomiehen huijattua sieltä robottien tekohengityksestä. Nyt on sitten kone huollettu, oikein viimesen päälle.
        Ensi viikolle siirtyy pakosta, kun nyt pitää hoitaa suhteita tupasella ja laitella kakkua pöytään, nuoriso täyttää vuosia.
        Elikkä pestään uusiksi maitohuone ja sitten heilutaan muovirullan kanssa, että kaikki veden roiskeet saadaan kuriin. Sitten kuivattelua ja maalia pintaan....
        Kuulostipa yksinkertaiselta. Toteutuksen kanssa varmasti useampi kuin yksi voimasana irtoaa..Jospa se siitä , ainakin aikaa on, kun kohta suurin osa kantturoista on ummessa. Elikkä joulun tienoilla meillä tehdään muutakin kuin odotetaan pukkia.

    • Ennen oli

      maalattian ja hyvin toimi..

      • Oli jopa

        pirtissä, maalattialla on etunsa.

    • vihanen

      Miksi kiusaatte elukoita? :( Peskää kesällä, kun lehmät ovat laitumella.

      • Sanonta oli

        kvaannollinen..

      • navettapiika

        Täh? Ei meidän lehmät ole koskaan laitumella. Ne seilaa pihaton ja parsinavetan välillä jalottelutarhan halki kesät talvet. Liikuntaa saavat, varmasti myös aurinkoa, pakkasta, lunta, tuiskua, vesisadetta, tuulta.....joskus näyttävät nauttivankin.
        Ja kesällä on meidän navetan vasikkaosasto täynnä eli navetta pestään silloin, kun eläimiä on vähiten joka paikassa, että niitä voidaan siirtää pesun edetessä ketasta toiseen ja kaikki lehmät mahtuu pihattoon.
        Minä en nyt tätä kiusaamista ymmärtänyt, mutta jokainen laillaan.....

        Mitä on lehmien ja vasikoiden elämä ilman pellolla oloa. :(

      • navettapiika
        vihanen kirjoitti:

        Mitä on lehmien ja vasikoiden elämä ilman pellolla oloa. :(

        Olishan se idyllistä, kun ne tyytyväisesti ruohoa haukkaisivat ja märehtisivät sitten kiltisti aidan oikealla puolella. Mutta kun se ei aina mene niin kiltisti. Meillä on tässä ollut noita metsänelukoitakin kiusana ja silloin hiehoja on haeskeltu kymmenen kilometrin päästä.
        Mielestäni laiduntaminen on varmasti paikallaankin jos se onnistuu ilman talonväen ahdistumista tai hengiltä juoksemista. Ja vuosia meilläkin laidunnettiin, mutta väki vaihtuu ja tavat muuttuu.
        Nyt kesä meni näin ja ensi kesää en tiedä.
        Ja ihan tyytyväisiä ovat vasikat ja lehmätkin,kun ei tarvinnut helteessä läkähtyä eikä paarmat purreet koko ajan.

      • eu2014
        vihanen kirjoitti:

        Mitä on lehmien ja vasikoiden elämä ilman pellolla oloa. :(

        Se on EU maataloutta,ootko muuten käynyt nykyaikaisessa rodottinavetassa?Kannattas pistäytyä,emme elä enää suomifilmin aikaa.Näin suomessa nyt ,äläkä meille vihojas viskele EU ei ole meidän syymme.

    • Karjanhoitaja

      Yhes maitohuoneessa on sellaiset laatat lattialla, että niissä on sellassia nypyjä, joihin muodostuu aina sellasta likaa. Sitä saa sitten tiskon kanssa hinkata laatta kerrallaan lattioista, kun ei muuten lähde. Lisäksi jos semmoinen laatta menee rikki, niin niitä saa nykyään vain jostain Italian perukoilta varastosta rajoitettun määrän. Siksi lattialla kulkureitillä kumimatot, että saa kannulypsimenkin siihen rauhassa laskea, kumimattojen hygienian työmäärän saa arvata :( Oli oikein ilo päästä oikein painepesurilla pesemään nuo kauheat lattialaatat jotta ainakin hetken olisi puhtaan näköistä. Eli siis lattiaksi pinnoitettu betoni, sen verran hierretty, ettei liukas. Seiniin sen sijaan kaakeli, muutama kymmenen senttiä lattiasta ylöspäin voisi tosin päällystää pinnoitetulla betonilla, koska ainahan ne alimmat kaakelit on irti lähdössä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      70
      3884
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2712
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2644
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1866
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1646
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      123
      1413
    7. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      131
      1362
    8. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      281
      1345
    9. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1309
    10. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      91
      1301
    Aihe